Saron blogi

Nyt kun on saatu maistaa kirpeitä syyspäiviä, ajattelin esitellä teille Batman-viittani. Tiedättehän, jokaisessa meissä asuu pieni supernainen ;) Batman-viitta on siis oikeasti villainen poncho. Minun villaponcho on Flo G:n mallistosta ja sain sen siskoltani syntymäpäivälahjaksi. [ hapsut, pitäähän siinä tietenkin olla hapsut! ] [ look mom, no hands! ] Vielä olisi suunnitelmissa hankkia vyö, millä viitan saisi pysymään paikoillaan vauhdikkaissakin tilanteissa. Mökille kun mennään seuraavan kerran, otan tämän ehdottomasti mukaan. Toistaiseksi olen käyttänyt sitä pihalla, terdellä, lyhyillä kävelyillä ulkona ja kyllä on (ihanan) lämmin! Hanki oma ponchosi vaikka TÄÄLTÄ ** Hyvää viikonloppua, olkaa kiltisti villisti!

Rivarissa nautin niin paljon, kun on ulkotiloja mitä laitella kauniiksi. Voi laittaa lyhdyn rappusille ja toisen lyhdyn terassille ilahduttamaan meitä ja ohikulkevia naapureita. Meidän naapurustossa on todella paljon sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät laittaa pihojaan kauniiksi ja minusta onkin ihanaa kävellä iltalenkillä pimeän laskeuduttua koko naapuruston läpi ihaillen näkymiä. Joulun aikaan etenkin täällä on niin kaunista. Eikä onneksi kukaan naapureista ole vetänyt metritolkulla välkkyvää valokaapelia, se olisi kauhistus jonka kävisin katumatta riisumassa varovasti alas ja palauttaisin kaapelisyherön omistajalleen ja toivoisin sille kaapelille monia onnellisia vuosia - heidän varastossa. Laittelin pihalle syksyn tullen perinteisesti kanervaa ja olen nautiskellut istuttamistani auringonkukista. Puolet kukkapenkistä oli kesällä pelkkää taimea, mutta näin syksyntullen ne ilahduttavat valtavasti. Lisäksi olen harventanut sieltä yhden kukan silloin tällöin kotiin maljakkoon muistutta

Maaliskuussa aloitin huikean otsisprojektin joka kyllä taisi laajentua koko hiusten kasvatteluprojektiksi. Ihon ja hiusten tukena ruokavaliota täydentää sinkki ja hiukset tuntuu pikkuhiljaa palailevan elävien kirjoihin tulikuuman kesän jäljiltä. Maaliskuisesta projektinalusta voit lukea lisää TÄÄLTÄ . Tai pikemminkin katsoa kuvia. Ja tilanne on nyt tämä: Vielä pitää tukea otsista pinnillä ja tunnen itseni ihan eskarilaiseksi pikkutytöksi valitessani sopivaa pinniä hiuksiin aamulla, mutta ihan kohta se hiustupsu yltää korvantaakse tai mukaan ponnariin - ilman mitään pinnin pimpuloita! Hih, pienet on ilot, taas ;)  Oliko mukana matkassa muita hiustenkasvattelijoita? :)

Minulla on viha-rakkaussuhde omenaan. Lapsena, kun asuimme omakotitalossa, omenapuut tuottivat yleensä ihan kohtuullisen sadon ja omenasta tuli mehua litrakaupalla. Mutta toisaalta se mehu tuli ihan korvista! Meillä oli kotona aina omenamehua, yök. Nyt vanhemmiten sitä oikein kaipaisi tuoreita, kotimaisia omenoita. Niitä ihania punaposkisia, herkullisia, kuin karkkeja. Miksei minulla nyt ole omenapuita, kun niitä eniten tarvitsisin? ;) Onhan netissä erilaisia omenapörssejä mutta onneksi on torit ja lähikaupat, joista näin syksyisin löytyy kotimaista omenaa. Meillä on suuri rakkaus kauraomenapaistosta kohtaan, sillä me ollaan herkuteltu. Fariinisokeri tekee paistoksesta ihanan makoisaa, toimii sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa. Tämä paistos on tehty Myllyn Paras-ohjeen mukaan. Ohjeeseen pääset TÄSTÄ . Olen kyllä ihan omenan lumoissa. Tekisi mieli hillota, mehustaa, leipoa, laittaa viipaleita ruisleivälle. Tästähän nyt tuli ihan oodi omenalle, hehe ;) **

Kesälomien jälkeen syksyn kohokohta on tietenkin uuden Ikea-kuvaston saapuminen (jo viikkoja sitten :)). Pienet ilot, vai miten se menikään? ;) IKEA 2015, minun valintani Mitäpä sitä kiertelemään, jo kannessa oli ihanat ja herkulliset värit. Voisin upota noihin lakanoihin vaikka joka yö. Pirteä keltainen muistuttaa aamuista, mutta ei kylläkään niistä raadollisista työaamuista ennen kuutta...huhhuh. Koska minun on suorastaan hankala pysyä asiassani raiteilla, miksi tekisin nytkään poikkeusta: tämä huone ei ehkä ole minun valintani, mutta sen vihreistä seinistä tuli mieleen Riikan blogin vanhan kodin ihana vihreä. Palaa ajassa taaksepäin TÄSTÄ  tai TÄSTÄ . Utuista, ruttuista, pehmeää, lämmintä. Kelpuuttaisin kaikki nuo elementit makuuhuoneeseeni. Ottaisin kyllä mielelläni muutaman neliön verran lisätilaakin. Nythän meidän pikkumakkariin mahtuu vain sänky. Eipä siellä toisaalta muuten hengaillakaan kuin vaakatasossa, joten haitannekko neliöiden puute oikeastaan yhtään? Ei.

Huhtikuussa aloitettu autokoulurutistus on vihdoin saavuttanut järjettömän suuren merkkipaalun, kun pari päivää sitten suoritin inssin hyväksytysti! Mulla on nyt ajokortti ja ihan virallisesti lupa huristella nelipyöräisellä tuolla liikenteessä! Pikkukuohu oli jääkaapissa jäähtymässä viikkotolkulla, kunnes sitten pari päivää sitten ensin ajoin ja sitten vasta korkkasin ;) Lähestyvästä inssistä en hihkunut kenellekään, pidin visusti salaisuutena. Olin vain kertonut meneväni "ajotunnille" ja tavallaan en valehdellut, koska jätin osan totuudesta kertomatta. Ja inssin jälkeen sitten hihkuttiin ja pompittiin. Voin kertoa, että töihin orientoituminen ei oikein meinannut onnistua koko loppupäivän aikana ;) Kyllä nyt on huojentunut olo, voin kertoa! Olen aina ajatellut, että minä en tule koskaan tarvitsemaan autoa pääkaupunkiseudulla. Mutta kyllä olen ollut monta kertaa tilanteessa, jolloin on tullut ihan itku epätoivosta, kun ei ole ollut ajokorttia. Auto hoituu

Olen niin rakastunut Lumenen Lip Sorbetiin! Oma sävyni on 10, Kaunein kevät. Se rajaa, antaa kiiltoa, väriä ja hoitaakin vielä! Täydellinen! Minä kuulun siihen suomalaisten naisten perus-settiin. Naama ei heinä-elokuun taitetta lukuunottamatta juuri valkoisesta seinästä erotu. Niinpä pienikin väri huulilla tuo ihmiseen aivan uudenlaista eloa! Ja minä väittäisin, että on taito ilahtua pienistä asioista. Kaikki ei sitä osaa, mutta kaikki voi sen opetella. Olla onnellinen siinä huulikiillosta, sinäkin päivänä kun taas tukka tekisi mieli jemmata jättimäisen pipon sisälle pieneen kurinpalautukseen ;) Äh, ikävä kesää jo nyt! Sitä ihanaa päivetystä (jota myös saa purkista ja solkusta MUTTA eihän se nyt ole sama asia kuin auringon alla nautittuna), sitä kun tukka eli surffitukkavaihetta ja oli suhteellisen siedettävä. Ja on ikävä lomaa. Toki on ikävä sitä päämäärätöntä lomahaahuiluakin, jota sluibailuksi kutsutaan. On ihan liian arki nyt ;) Yritetään selvitä tästä viikosta. Lapsi las

Hei murut! Onpa ollut kiireitä, niistä myöhemmin lisää. Eräänä (kiireenä ja kireenä) iltana mieheni näytti minulle tämän videon. En voinut olla nauramatta. Ihana! Hauskaa iltaa!

Jo kouluiässä muistin tuskailleeni sen kysymyksen kanssa, mikä "slämäreissä" kysyttiin (muistatteko "vanhat" ikätoverini, silloin kiersi kavereiden keskuudessa sekä SLAM että FB - FriendBook :D), että mikä on lempi vuodenaikasi? Minä nimittäin satun rakastamaan vuodenaikoja. Rakastan kesää - lämmintä kesätuulta, aurinkoisia päiviä hiekkarannalla, mansikkakakkua, väreissä loistavaa kukkapenkkiä, lomapäiviä ja torikahveja! Rakastan toisaalta myös kesän jälkeen saapuvaa syksyä. Mukana tulee kyllä sateet ja viima, mutta toisaalta pimenevät illat, tulee pitkästä aikaa katsottua mitä kotiin kuuluu. Kotiin, joka on ollut koko kesän oman onnensa nojassa. On vaan imuroitu. Syksyllä kaivellaan villasukat ja sukkapuikot esiin. Syksy kääntyy talveen. Talvi on ihan mahtavaa! Pakkasta, lunta, pimeää, joulu! Vuosi vaihtuu, on aika paketoida menneet ja avata mieli vastaanottamaan uusia tuulia, uusia haasteita. Ja pimeä, suorastaan synkkä talvi kääntyy jossain vaiheessa kevääksi.

Hirrrrveän ärhäkkä syysflunssa on kaatanut minut. Vielä viikonloppuna kuvittelin, että kyllä tämä tästä, kunnes lauantai-iltana nousi Siivouspäivän ja Poliisinpäivän kaupungilla tsippadibbailun jälkeinen kuume. Käsillä on ehkä syksyn tärkeimmät kaksi viikkoa ja minä pötkötän. No okei, miten kahden pienen lapsen äiti muka pystyy sairauslomalla pötköttää, kysynpä vaan? ;) (Sama kysymys koskee myös yhden tai kolmenkin lapsen äitejä, koiranomistajia, hevosenomistajia ja yrittäjiä. Sekä monia, monia muita naisia. Ja miehiäkin!) Toivottavasti pötkötyksellä on saatu toivottu tulos, pääsen kaikkiin tarvittaviin menoihin (joista kerron myöhemmin lisää) ja olisi yhdet lastensynttäritkin vielä järkättävänä. Muutama kuva tulee tässä siitä, miltä meillä on näyttänyt viime päivinä. Sydämen on tehnyt ystävä (kiitos TT). Äidin sairastamisella on myös lieveilmiöitä. Kun äiti (yrittää) pötköttää, on tenavat ihan iholla - toistensa, ei minun. Juuri silloin ei todellakaan kii