Terveisiä Halloween-diskosta

Etenkin ennen lasten syntymää sitä asettaa itselleen tavoitteita. Että millainen äiti on lapselleen, miten tulee käyttäytymään lasta kohtaan, mistä asioista ei aio luopua lasten tultua kuvioihin jne. Monet meistä, mukaanlukien minä, asettaa tavotteita myös muulle "aikuistumiselle" ;) Minun "When I grow up, TO DO"-listallani lukee mm. että jatka hyvän musiikin diggailua, älä haksahda lauantai-illan "koko perheen televisiopläjäyksiin", älä mammaannu ikäistäsi nopeammin jne. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Lapsilla oli kuluvalla viikolla se kauan odotettu Halloween-disko. [ Kuvassa on muutes naamari, jonka irroitimme pienemmän kokovartalopuvusta pois, että saatiin happi kiertämään paremmin. Toimii se tuunaus näinkin päin ;) ]

Diskossa lapsilla tanssijalka vipatti, riemunkiljahdukset kantautuivat pitkälle ja ponnarit sujossa juoksentelivat paikasta toiseen. Kivaa näytti olevan!

Samaan aikaan toisaalla diskossa yhden toisen äidin kanssa totesimme, että siellä on aivan liian pimeää (ei näe mitään) ja pimeässä vilkkuvat diskovalot sattuu silmiin, koska minä aamulla herännyt aivan jäätävään päänsärkyyn mikä ei ollut kadonnut koko työpäivän aikana, särkylääkkeistä huolimatta. Kaiken lisäksi musiikki soi aivan liian kovalla joten katsoimme parhaaksi siirtyä kahvion puolelle istuskelemaan ja juttelemaan ;) Siis mitä ihmettä oikein tapahtui?! Poistuimme! ME?!

[ KAMOON, miettikää nyt disko missä on täysvalaistus ja musiikki soi puheäänellä... Huokaus ]

Niin, että mitenkä oli sen to do-listan laita? Tarkoitus oli laittaa rasti vain kohtaan "check", täällä ollaan ja pysytään nuorekkaana, EIKÄ niinkuin nyt tuntuu käyvän, että rasti tulee vaan erinäisten hyvien aikeiden päälle, koska vanhuus... :D

ps. meidän mummi oli lasten lisäksi se ainoa, joka ei yhtään valittanut pimeydestä, vilkkuvaloista tai musiikin volyymistä. Go mummi, go!

Lapsiperheen wc (ei ihan joka sisustajan unelma...) ja ihana pesuaine

Terveisiä lapsiperheen käytännönläheisestä wc:stä:

Method

on minulle uusi tuttavuus. Sain Habitare-messuilta bloggajalahjana Methodin käsisaippuan ja siitä se sitten lähti. Olen rakastunut. Methodin pesuaineita ei ole testattu eläinkokeilla ja he tekevät muutenkin työtä hyvän puolesta. Käy lukemassa lisää Methodin sivuilta. Kylpyhuonesuihkeesta voit lukea lisää TÄSTÄ.

No onko se sitten hyvä? No on. Koska olen siivoushommissa perfektionisti, Methodin pesuaine ei onnistunut kiillottamaan peilejämme täysin laatuvaatimukseni täyttävän kirkkaiksi, mutta hanat, altaat ym. kiiltävät putipuhtaana pyyhkimisen jälkeen. Ja kun käyttöohje on helppo: suihkuta, pyyhi. Ei mitään vaivalloisia huuhtelemisia tai liottelemisia. Methodin ikkunanpesuaineen aion etsiä käsiini seuraavaksi, onko teillä kokemuksia? Se varmaan kiillottaa peilit niin, että jatkossa tarvitaan aurinkolaseja peilailuun ;)

Mutta kun lapsiperheen wc:ssä ollaan, ei siellä voi pesuaineputeleita pitää näytillä vaan korkealla kaapissa, mieluiten lukkojen takana. Mitä sieltä pesualtaan reunoilta sitten löytyy?

TEKOKASVI. Tiedän, tosi grr, mutta eihän pilkkopimeässä tilassa mikään oikea kasvi säilyisi hengissä. Plus arvaa montako kertaa viikossa kukka hyppää kengurunlailla paikaltaan? Tämä on Fejka, Ikeasta tietenkin. Tuo väriä muuten hillitynväriseen tilaan ja näyttää metkalta pitkine soiroineen.

SÄÄSTÖPAKKAUSSAIPPUAA. Meillä pestään noin ziljardi kertaa päivässä kädet, joten saippuankulutus on ihan verrattavissa suuryrityksen naistenhuoneen käsisaippuan kulutukseen. Usein meillä on vielä vieraileviakin käsipareja puhdistautumassa, joten näkemiin ihanat ja kalliit saippuat. Ja näkemiin myös ihanat keraamiset saippuapumppuputelit, mitkä eivät kestäisi ehjänä meillä luultavasti päivääkään. Ja voi unohtaa suosiolla kaikki superkonseptit, kuten valmiina vaahtona pumppupullosta tulevat saippuat. Lapset taisivat pestä käsiään tuplateholla ja saippua kului loppuun ennätysvauhdilla ;) Megasupersäästöpaketti mieluiten jotain hyväntuoksuista saippuaa toimii parhaiten. Family Fresh on ihan must.

VESIHYASINTTIRUUKKU. Kuten ei pesualtaan reunalla voi olla keraamista saippuaputeliakaan, ei keraaminen kukkaruukkukaan tule kysymykseen, koska pesuallashan olisi halki heti. Vesihyasinttiruukku on sisältä muovia ja päältä vesihyasinttia. Tuo lämpöä muuten viileähkön väriseen tilaan eikä hajoa pudotessaan eikä halkaise kaakeleita mennessään. Tämä on Fridfull. Tiedät kyllä mistä.

Oikein on toimiva paikka missä tulee puhdasta jälkeä.

Ensin en oikein lämmennyt siniharmaalle väritykselle, mutta nyttemmin olen tykästynyt siihen. Se sopii pikku-wc:mme väriksi paremmin, kuin puhdas valkoinen. Kylpyhuoneessa meillä vallitsee vaalea värimaailma, se on osaltaan täydellinen ratkaisu.

Onko siellä muita Methodiin koukuttuneita?

Vähä rankka viikko.

Loman jälkeen paluu arkeen on aina vähän vaikeeta. Etenkin kesäloman jälkeen pitäisi saada lomaa ihan sitä palautumista varten.

Meillä on ollu vähä rankka viikko. Rankka ILTAVUOROviikko, KOULUviikko, PÄIVÄKOTIviikko. Ei mitään isompaa draamaa, onneksi. Viimeinen normaalilla kaavalla menevä viikko. Ensi viikolla alkaa ihan uusi arki, uudet haasteet ja varmaan vielä väsyneemmät ihmiset, mutta on ovia, joiden taakse ei voi jättää kurkistamatta.

Meidän viikonloppu alkoi terveellisesti, kun uunista kantautui ranskalaisten tuoksu ja mikrossa pyöri hampparit. Kun ei yksinkertaisesti jaksanut mitään muuta.

Sen jälkeen siirtymäriittinä viikonlopunviettoon lapset levittäytyivät katsomaan Pikku Kakkosta. Toinen meditoi sohvalla, toinen pötkötti lattialla. Me ei raaskittu luopua pinnasängyn patjasta, kun pikkuruinen siirtyi isojen sänkyyn, vaan nyt se toimii tuollaisena köllöttelypisteenä tyynyjen ja vilttien kanssa.

Ja tietysti kun lapset pötköttää, minä aloitin oman siirtymäriittini arjesta viikonloppuun kuuraamalla keittiön ja vessan ja... En tiijä, mikähän siinä on: puhtaat vessat, tervetuloa viikonloppu!

Tänä viikonloppuna olisi tarjolla kirjoja ja viiniä, mutta minä aion keskittää energiat imurointiin (voi jee), futismutseiluun, shoppailuun, ehkä vähän akkujen lataamiseen, joulutorttujen tekemiseen, kynttilöiden polttamiseen ja uuteen viikkoon valmistautumiseen. Tiedossa ei ole siis suinkaan mikään helpoin viikko, koska kalenteri on täyttynyt jos jonkinnäköisistä merkinnöistä, mutta onneksi osa niistä on todella mukaviakin, kuten lasten Halloween-disco ;) Naperon koulussa on ihan huippu vanhempainyhdistys, mikä jaksaa järkkäillä kaikenlaista kivaa puuhaa, kuten tämän perinteisen discon. [ Kiitos te huiput tyypit ♥ ]

Hyvää viikonloppua,

minulta teille ♥

Ja niin aurinko meitä helli vielä vähän.

Kiitos syksy,

on ollut aivan upeat ilmat nauttia ulkoilusta auringossa! Illat ovat ihanan tummia, päivisin pilkistää aurinko. Täydellinen vastapari. Syksyn värit auringon hohteessa ovat kerrassaan upeat, tässä teillekin muutama herkkupala. Ensimmäisenä kuvassa suosikkini lyhtykukka. Ja voi kuinka kaikki luontokappaleet viimeisillä voimillaan yrittävät vielä kurkotella aurinkoon päin...

Ihanaa, kun lapsetkin ovat innostuneet valokuvaamisesta ja se on meille yhteinen, ihana harrastus. Lasten suunnittelemat vieraspostaukset on siis tulossa ;)

Nauttikaamme nyt näistä kuvista, syyskeleistä, "lämpöisistä" ilmoista.

Minne ihmeeseen tämä lokakuu onkaan hujahtanut,

ihan kohta sanotaan marraskuulle moi.

Hyvinvointi: miten on menny noin niinku omasta mielestä?

HUPS,

olen tainnut viimeksi kertoa teille n.1,5kk sitten tästä hyvinvointiprojektistani, missä tavoitteena on tehdä muutos korvien väliin, suoriutua aikamoisesta elämäntaparemontista, vähän keventyä, nostaa kuntoa ja voida niin paljon paremmin.

Joku varmaan arvaakin, miten on mennyt. Insta ja blogi on täyttynyt herkkukuvista, kun pitsaa on mätetty menemään ja kyytipoikana on ollut Blossaa ja jälkkäriksi vähän suklaatia ;)

No ei se nyt ihan ole koko totuus. Hyvin menee.

Paino on heilahdellut: vaikein viikko oli tyttären "kaverisynttäriviikko", kun leivoin, maistelin, kehitin reseptiä ja söin muutenkin huonosti. Mutta se oli vain elämää! Painotilanne on ollut joko jumi tai laskusuhdanteinen ja se on ollut hyvä!

Mutta tuli tuossa hirveä hyppäys, +1,2kg.

Mutta se hyppäys johtuu siitä, kun ostin uuden vaa'an. Se näyttää 1,2kg enemmän kuin vanha, kun testipunnituksia tein, eikä haittaa ollenkaan. En alkanut muuttamaan vanhoja merkintöjä painopäiväkirjastani vaan siellä on nyt +1,2kg, selitteenä "uusi vaaka" ja siitä jatketaan. Painon seurantaan käytän muuten RecStyle-sovellusta. 

Lomalla tein myös elämysmatkan vaatekaappiini. Tiedättehän sen tunteen, kun vaatteet tuppaavat kutistumaan vaatekaapissa? Minä löysin sieltä löysiä vaatteita, jotka saivat lähteä, koska en aio enää koskaan olla niihin kaapuihin sopiva. Jokusen hameen jätin, kokeilen jos ne pysyisivät vyön kanssa päällä, tykkään niistä ja niiden historiasta niin paljon, etten voinut luopua.

Siksi hyvinvointi-postauksia ei ole juurikaan tullut, kun mitään "uutta" ei ole ollut kerrottavana, koska kaikki sujuu niin hyvin. Alkustarttiryhmäni on lopettanut toimintansa syyskuun lopussa, se oli vain 2kk yhteisrykäisy ja kukin jatkaa tahoillaan matkaansa. Kuten minäkin.

Se tässä liki 2,5 kuukaudessa on tullut opittua, että tämä on vain elämää. Välillä paino laskee, välillä jumittaa. Herkuttelu on sallittua, ei joka päivä ja herkkupäivinä on syytä keventää muilla tavoin: muut ateriat täytyy miettiä tarkkaan ja käytävä liikkumassa. Kroppa kertoo kyllä, jos on syönyt huonosti: vatsaa turvottaa, mahassa kuplii, iho menee huonoksi ja yöunet menee. Lomalla vähän lipsahtelin etenkin iltapaloista ja se kostautui heti huonoina yöunina. Joten ihanaa palata arkeen, normaaleihin syömisiin ja rutiineihin, tervetuloa sikeät yöunet ;)

Kokonaispaino taitaa olla nyt jotakin -8kg hujakoilla, ihan riittävän kova tahti ja tavoitteena on -10kg ennen joulua JA mielellään niin ettei joulukiloja tulisi yhtään. Joulusuklaiden en usko olevan suurin ansa vaan glögi ja homejuustovuoratut keksit. Olen jo koemaistanut. Kyllä, melkein nielaisin kieleni.

Sellaisin aattein täällä kohti uutta viikkoa. Oliko siellä muita hyvinvointiprojektin parissa puuhailevia? Miten menee?

Kysymys hemmottelusta ja kotitehtävä

Radiosta nappasin tämän aiheen ja kyselin tästä jo Facebookissa omilta kavereiltani, mutta nyt kysyn samaa teiltä perjantain iloksi...

miten hemmottelet itseäsi?

Miten minä hemmottelen itseäni?

Heti ensimmäisenä tulee mieleen kampaaja, missä ehdin käydä aivan liian harvoin. Sama koskee hierojaa. Muistan hierojan olemassaolon yleensä vasta silloin, kun pää ei enää käänny ja sitten seuraavat vapaat ajat hyväksi havaisemalleni hierojalle on viikkojen päästä, just niin mun tuuria! ;)

Toki hemmottelen itseäni arkisemmillakin jutuilla, kuten herkuilla. Kuvassa on Cloettan uutuussuklaa, mikä oli rakkautta ensipuraisulla! Kahvin makuinen suklaa, mikäs sen ihanampaa? Hemmottelen itseäni myös lasillisella kuohuviiniä tai menemällä kahvilaan jollekin herkkukahville ja leivokselle. Näitä sattuu ja tapahtuu niin harvoin, että siksi ne ovat luksusta.

Huomaan, että hemmottelen itseäni aivan liian vähän ja liian harvoin! Kiitos kiireisen arjen sekä hyvässä, että pahassa - mitä harvemmin sitä ehtii hemmotella, sitä paremmaltahan se aina tuntuu :) Ja mikäs olisi sen mukavampi loman lopetus kuin muutama pala ihanaa suklaata?

**

Kotitehtävänä on miettiä asiaa ja voit vastata joko blogini kommenttiboksiin tai kirjoittaa aiheesta omassa blogissasi tai ihan pohdiskella omassa päässä :)

**

Nythän tämä viikonloppu on yhtä hemmottelua, kun Helsingin Messukeskus täyttyy I love me-messuista! Minäkin yritän ehtiä poiketa, vaikka lauantain osalta suunnitelmani menivätkin ihanasti uusiksi ;)

Muistakaahan hemmotella itseänne tänä(kin) viikonloppuna!

Rasittava arki.

Yhdessä postauksessa kerroin (TÄÄLLÄ) lokakuun nopsasta kauraomenapaistoksesta ja kuinka vihdoinkin ehdin sitä tehdä. Huomasin viikonloppuna, että olen tässä viime aikoina aivan ylittänyt itseni:

löytänyt uusia reseptejä viikottaiselle ruokalistallemme. Olen tutustunut tarkemmin minulle vieraisiin ruoka-aineisiin, kuten kaaliin ja tofuun. Olen leiponut. Olen tehnyt hassuja cupcakeja ja olen lähtenyt vartavasten kaupasta hakemaan omppuja paistokseeni. Olen perustanut salaisen ruokablogin, jonne olen siirtänyt kaikki reseptikansioni herkut kuvineen päivineen, omaa perhettä varten. Eipä tällaista tapahtunut vielä vuosi tai kaksi sitten. Miksi?

Lapsiperhearki. Voi jösses. Ellet ole siunattu aktiivisella tukiverkolla ja superhelpoilla lapsilla, se voi olla aikamoinen sirkus! Siihen jos ympätään vielä sairauksia, parisuhdevinkuroita ja vaikka koliikki, niin avot. Unohtamatta tietysti tätä koko palettia: työt, kotityöt, harrastukset, kaikki! Muista, ehdi, älä ole myöhässä, jaksa, älä unohda!

Täydet sympatiani jokaisen lapsiperheen vanhemmalle. Ei aina oo todellakaan helppoo. Törmäsin sitten netissä tällaiseen "ajatukseen". Alkuperäistä keksijää en tiedä, mutta jos sinä tiedät, vinkkaa ihmeessä.

Kauheeta (vaikkakin totta)!

Kävin heti miettimään, että muistaakohan minun lapset näistä väsyttävistä ja vauhdikkaista vuosista ne hetket, kun olen ollut sylinä tai on lakattu yhdessä kynsiä tai luettu kirjaa? Eikä ne muistaisi pelkästään näitä roikkuvia silmäpusseja, jotka vaatii voitelua valokynällä (eikä ne siltikään mene piiloon)? Tai niitä keittiökaaoksia tai nurkissa juoksentelevia villakoiria, joille olen ajatellut tehdä jotain vasta sitten, kun niille kasvaa puremiseen vaadittavat hampaat? Tai niitä hetkiä, kun olen sanonut, että "odota hetki", "ei nyt", "kohta", "odota..." ?! JAIKS.

Lapset eivät ole olleet niitä raskaita, vaan univelka. Se kehveli on sellainen, mikä tekee arjesta vaikeampaa. Ja nyt lomalla olenkin yrittänyt nukkua hyvin - unohtanut kaikki ne "jee, saa valvoa pitkään"-illat, koska tiedän että herätys tulee viisivuotiaan myötä viimeistään aamuseiskalta. Ja onneksi tuleekin. Muuten menisi koko päivä nukkumiseen ja sekin harmittaisi ;) (Kahdeksanvuotias on nyt mökkeilemässä. Viikonloppuisin nukkumisesta ei tulekaan mitään, kun toinen ipana kekkuloi mieluusti klo.22 saakka ja toinen herää viimeistään klo.7 ja äitiä tarvitaan viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. Joskus myös yöllä ;))

Hieman viitaten siihenkin, että miksi en kirjoita blogissa niistä arkisista tylsistä asioista, kun kaikki ei mene hattaraisen ihanasti? Kun ne kumisaappaat lentää kaaressa ja sukka ei löydä tietään jalkaan vaikka pieni ihminen säestää huutamalla koko keuhkotilavuuden voimalla? Meillä kaikilla on arki. Se on ihanaa, se on turvallista, se on tuttua mutta se on toisinaan kaameeta. Kaameeta puurosotkua lattialla, kaameeta vastaväittelyä ja kaameeta aikataulutusta, ihan silleen rennosti minuutilleen tasan! Siksi onkin tärkeää muistaa poimia arjesta niitä ihania ja iloisia asioita esille. Rasittavuuksista ääneen vuodattaminen ei yleensä sitäpaitsi auta mitään, tai ketään - jos et ole tyytyväinen johonkin asiaan, tee sille jotain! Vaikka se arki olisi miten rasittavaa, niin muistettais myös näyttää niille tärkeimmille, että tässä ollaan, aina läsnä.

Mä olen niin innoissani näistä uusista voimavaroista. En uskalla edes ajatella missä voimavaroissani mahdan ensi kesänä olla? Ihan mahtavaa.

Voimallista päivänjatkoa teille muillekin!

Viimeiset Habitare-kuvani

On tullut aika viimeisten Habitare-kuvien.

Ja tiedättekö mitä, säästin söpöimmät viimeiseksi!

**

Whait, do I need to say more? ;)

Hetkeni alimittaisena Maija Poppasena, koska en ylettänyt sateenvarjoihin.

Tässä kuvassa minua puhuttelee värit.

Värit, joita haluan kotiin.

Vaan miten saisin viherkasvit pysymään hengissä...

Ihana Omana.

Wait, palataan vielä tuohon ihanaan Omanaan.

Se suorastaan valaisi minut messuilla.

Korttinen on sujautettu visusti talteen,

koska ruokapöydän yläpuolelle on tulossa uusi valaisin,

olisikohan se ehkä Omana?

Käy kurkkimassa heidän sivuja TÄÄLLÄ.

Minäkin olen kurkkinut, monen monta kertaa.

Voisin ottaa kotiini vaikka ne kaikki.

Loppuun laitan herkuimman kuvan,

mitä kamerastani löytyi.

Tässä messukuvassa on kaikki elementit kohdallaan

ja tämän pohjalta meidän kodin sisustusta lähdetään kehittämään.

Luonto, mä rakastan sua!

Näin on taputeltu neljän postauksen verran

ihania Habitare-juttusia pakettiin.

YKSI

KAKSI

KOLME

Kiitos Habitare-järjestäjille kivoista messuista, kiitos Call it home-blogille lipuista, kiitos näytteilleasettajille ajastanne, kiitos kahdeksanvuotiaalle, joka jaksoi kiertää messut lähes mukisematta ja kiitos kameralle kun toimit kerrankin etkä mennyt tilttiin heti ensimmäisestä laukausesta ;)

Lokakuun nopsa kauraomenapaistos ja Ikean #KutsuSyömään

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan rakastavani paitsi vuodenaikoja, myös kotimaisia makuja. Lapsuuden inhokkini omena on nykyisin syksyn jälkkärilistojen kärkisijalla.

Niinpä joka syksy on saatava kauraomenapaistosta, miksei sitä voisi saada ympärivuodenkin, mutta tämän popsiminen on vähän sama kuin glögin juonti kesällä. Ihan hyvää, mutta tunnelmaan ei meinaa päästä. Vihdoinkin ehdin sitä tehdä ja syyn kerron teille myöhemmin.

Tämä tehtiin Hellapoliisin ihanalla ohjeella,

käy kurkkaamassa TÄSTÄ.

#KutsuSyömään

Samaisella kuvateemalla osallistuin myös Ikean #KutsuSyömään -kuvakilpailuun. Kurkkaa kuva TÄSTÄ.

Kisa löytyy Instagramista TÄÄLTÄ ja Facebookista TÄÄLTÄ.

Ideana on siis kutsua porukkaa syömään, napata kuva ja postata se someen (lue tarkemmat ohjeet Ikea Suomi Instagramista tai Facebookista). Joka viikko arvotaan 50€ lahjakortti Ikeaan ja pääpalkintona on huikea 1000€ lahjakortti Ikeaan. Vaikka eikös se ole pääasia, että on saanut viettää hyvää aikaa hyvässä seurassa ja vetää navan täyteen hyvää ruokaa - muistaen toki ettei aina kaikki mene niinkuin Strömsöössä - voi nimittäin mennä huikeasti paremminkin? ;) Kisa on voimassa 30.11.15 saakka. Kannattaa osallistua!

OHI ON! Satavaiheisesta autokoulusta selvitty...

HUH! Lomani alkoi hirveällä jännityspaniikilla, kun edessä oli vähintäänkin satavaiheisen autokoulun viimeinen vaihe: syventävävaihe kera teoriaopintojen ja ajelu omalla autolla liukkaalla radalla. Onneksi olen tosi hyvä ottamaan mielen zenin haltuun ja olemaan jännittämättä...NOT!

Vuosi ajokortin kanssa on ollut kyllä täynnä kaikenlaista. Että jos vaan jollekin voi sattua ja tapahtua, niin minullehan se sitten sattuu ja tapahtuu.

Kuten että ensimmäisenä työaamuna auto ei hörähtänytkään käyntiin. Ei sitten niin millään. Kunnes selvisi, että akku oli tyhjentynyt yön aikana. Niinpä tietysti!

Tai kun ensimmäisen kerran menin automaattiseen autopesuun. Ja etuovi ei pesun jälkeen auennutkaan ja jäin sinne pesukoneeseen jumiin autoineen päivineen! :D

Tai kun luulin varoituskolmion kotelossa olevan tunkin tai kun epäilin, ettei sumuvalot toimi kun en tiennyt että niitä kuuluukin olla vain yksi ja se pleksi ei muuten ole väriltään valkoinen, hah hah hah! No mutta mistäs sen olisi voinut tietää, jos on omistanut auton vasta alle puolivuotta.

Jep, kaikkea sitä sattuukin ;)

Vuodessa on pitänyt käydä myös aikamoinen tunteiden kirjo läpi.

Tosi ärsyttävää, kun liikenteessä on niin paljon niitä epävirallisia opettajia. Niitä, jotka näyttää miten liikennevaloista lähdetään, miten ei anneta vaihtaa kaistaa, koukkastaan viereiseltä kaistalta suoraan mun nenän eteen tai roikutaan puskurissa henkäyksen päässä. Minun on pitänyt opetella sellainen zen-hengitys, ettei se haittaa minua. Yhtään. Henkisesti olen joskus tainnut näyttää kansainvälistä käsimerkkiä joillekin maanteiden ritareille... ;)

Mutta toisaalta sellainen syvempi ymmärryskin on kasvanut: kaikki tekee joskus virheitä. Aina sitä ei tahalleen kurvaa toisen eteen tai aja punaisia päin - sitä sattuu kaikille ja niin kauan kun merkittävää riskiä ei synny eikä onnettomuutta aiheudu, täytyy vain itse yrittää ottaa opiksi.

Minulla on liikenteessä kahden T:n teesi: Tilannenopeus ja Turvaväli. Niillä on selvitty monenlaisista tilanteista ja suosittelen lämpimästi toisillekin. Kuten niille maanteiden ritareille.

Välillä päässäni jyllää kyllä hirveä roadrage, kun huomaan joidenkin mieskuskien vähättelevän naisia liikenteessä tosi paljon ja tosi rumasti. En voi kuin miettiä miten he mahtavat kohdella puolisoitaan, huh huh...

Vapaudentunne. Se on ehkä parasta. Kun voi itse ajella minne haluaa ja edetä ihan omalla aikataululla. Ja miten paljon sitä ehtiikään saada valmista aikaan, kun ei ole sidottu julkisen liikenteen aina vaan kökköneviin aikatauluihin. Turhia ajeluita en myöskään harrasta. Bensa maksaa ja luonto saastuu. Eli fiksua ajelua, asioita hoidellessa. Lähikauppaan on edelleen hyvä mennä kävellen. Tai no heti kun se aukeaa taas, niin sitten.

Tuntuu ihan hölmöltä hihkua vielä yli 30 vuotiaana ajokortista, mikä on monelle lähes puolta nuoremmalle itsestäänselvyys. Mutta kyllä se oli pitkään unelma, vaikka en siitä ääneen hihkunutkaan. Koko ajokortti tuntui urakkana ihan mahdottomalta (kun piti sumplata työt, lapset, ajot, teoriat, RAHA!)  mutta nyt tämä fiilis on aivan mahtava! Minä tein sen! Ekalla läpi sekä teoria, että inssi ja vihdoinkin, vuoden jälkeen, valmista tuli! Hyvä minä ja hyvä kaikki autoliikenteessä rohkeasti kurvailevat naiset!

Seuraavaksi olisi ohjelmassa katsastus. En edes uskalla kuvitella mitä kaikkea voi ja tulee tapahtumaan ;)