Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Olgan joulu on nyt täällä!

Kuva
Minä olen jouluihminen. Ja tiedostan kyllä, että nyt on syyskuu, hih ;) Sisäinen jouluihmiseni herää kesäuniltaan suurinpiirtein marraskuun alussa. Kaivelen vanhoja, hyviä joululehtiä fiilisteltäväksi. Alan miettiä joulukuusen paikkaa ja mitähän me syötäisiin jouluna. Meidän perheessä pienillä jutuilla saa aikaan suuren joulutunnelman. Tänä jouluna poikkeamme hieman perinteistä (hui), koska meillä näkyy ja tuoksuu... Olgan joulu Olga Temonen on tehnyt aivan ihanan joulukirjan, omaan mutkattomaan ja ihanaan tyyliinsä. Kirjasta löytyy houkuttelevia joulureseptejä. Me löydettiin heti pari, mitä on kokeiltava jo hyvissä ajoin ennen joulua. Nopealla matematiikalla laskin, että jos kokeilen tehdä (ja syödä) kaikki kirjassa esitellyt herkkureseptit, tulee allekirjoittaneen valmistautua ainakin viiteen juhlapyhälisäkiloon. Ehkä täytyy nyt ennakkoon pitää löysät pois-lokakuu, että on sitten jouluna tilaa joulupullalle, laatikoille j

Väriä elämään, villasukka kerrallaan!

Kuva
Olen yksi esimerkki suomalaisesta sisusta. Tämä kävi ilmi etenkin sairaalajaksolla, kun kotiuduin lähes etuajassa, mutta se sisu käy ilmi toisessakin asiassa. Nimittäin minähän en ole osannut neuloa villasukkia (kantapää!) mutta taas kerran ostin kerän lankaa ja päätin opetella. Minulle tulee joka syksy niin vahva syysneuloosi, että on pakko tehdä jotain. Olen villasukkien suurkuluttaja, enkä aina kehtaa vinkua muita tekemään sukkia, joten siksi olen pitkään toivonut saavani kyvyn lukea suorastaan kryptistä sukkaohjetta. Sitä ihmettä onkin odoteltu. Olen saanut yhden sukkaparin aikuisiällä onnistuneesti valmiiksi, mutta se kantapää oli neulottu ohjeesta poiketen, hyvin erikoisella tavalla. Ja se sukkalankakin oli jotain täysvillaa ja tuoksahtelin aika vahvasti lampaalle - ei siinä mitään, lampaanvillan tuoksu on ihan jees, vaikken sitä ehkä Eau de Bää-muodossa dekolteelle suihkisikaan, mutta kun se sukkien lammashaju kävi henkeen. Ei hyvä. Teitä mahtaa naurattaa, taidan olla maa

Kuinka elämä voi muuttua hetkessä.

Kuva
Sairaalan yöhoitaja tuli kierrokselle mittaamaan verenpaineen ja kuumeeni. Yön pimeys oli laskenut mustan verhon päivisin huoneeni ikkunasta punaisena hohtavan vaahteran ylle. Hän katsahti ulos tornisairaalan ikkunasta sanoen: " tämä syyskuu on ollut kaunein pitkään aikaan ". Minä nieleskelin kyyneleitä, niin varmasti oli ollut, mutta minä olen katsellut vain sairaalan harmaata kattoa. Kuinka elämä voi muuttua, ihan hetkessä. Syyskuun alkupuolella meillä oli todella ihana päivä: läheiset olivat järjestäneet minulle yllätyssynttärit. Söimme vähän herkkuja, juteltiin mukavia. Seuraavana, virallisena juhlapäivänä menimme äitini ja lasten kanssa ravintolaan syömään. Se oli aivan ihanaa, koska olin viimeiset kaksi viikkoa ollut aivan mössöruualla viisaudenhampaiden poiston vuoksi. Enpä olisi arvannut, että tuo ateria olisi viimeinen ateria pitkään aikaan. Seuraavana yönä alkoivat hitonmoiset vatsakivut, mitkä päivän mittaan yltyivät. Huikkasin töihin käyväni lääkär

Sairauslomalla.

Kuva
Blogi on nyt sairauslomalla, yhdessä kirjoittajansa kanssa. Edetään yksi kipuaalto kerrallaan, yksi hengenveto kerrallaan. Sari

Roina on alkanut vähenemään, olo on alkanut kevenemään.

Kuva
Täällä ei ole tapahtunut yhtään mitään uutta sisustusrintamalla. Tai siis en ole hankkinut mitään uutta. En sohvaa, en juomalaseja. En uusia säihkyviä lakanoita enkä edes uusia tuikkuja. Kun on tullut joku ihmeellinen roina-ahdistus . Olen tosi iloinen kaikesta tavarasta mitä meillä on. On kivaa omista sipulikuppi, kahvinkeitin, sänky ja verhotkin. Asioita, mitä kaikilla ihmisillä ei ole, vaikka kovasti niin toivoisivat. Mutta toisaalta olen ollut jo pitkään ahdistunut siitä, kun meillä on kotona jatkuvasti niin kamala sotku. (Enkä minä edes sotke ;)) Vaikka miten siivoan ja järjestelen, kun selkäni käännän, on jossain nurkassa tapahtunut mystinen PUFF ja kaikki tavarat ovat ympäri ämpäri. Tuttua, anyone? ;) Logiikkani on pitkään ollut se, että jokaisella tavaralla pitää olla oma paikka. Sitten koti pysyy siistimpänä. Kunnes vasta viimeaikoina olen tajunnut, että eihän se ongelma ole tilan puute vaan tavaran määrä . Miksi me tarvitsemme neljäsataatuhatta henkaria? Sato

Syyskuu

Kuva
SYYSKUUSSA - kääriytydään villapaitoihin ja kaivellaan huivit käyttöön - sytytellään kynttilöitä pimenevien iltojen valaisemiseksi - sanotaan heippa kesälle - alkaa syksy - nautitaan sadonkorjuusta: omenoista, puolukoista... - tehdään omenakaurapaistosta - katsellaan kun luonnon vihreys alkaa muuttua todelliseksi väriloistoksi - syödään vähän suklaata, että selvitään talvesta - huomataan, että kumisaappaissa on nyt jo reikä - etsitään lasten välikausivaatteita - huomataan, että lapsen välikausihousut on polvesta rikki ja liian lyhyet - välikausitakkien hihat ovat kutistuneet, ne yltää enää kyynärpäähän - väännetään keskutellaan koululaisen kanssa siitä, pitääkö käyttää tuulen pitäviä ulkohousuja vai ei - ollaan kaikki vuorotellen flunssassa - siirretään rahat suoraan Panaman veroparatiisin sijaan paikalliselle lääkäriasemalle ja apteekkiin - löydetään kotoa viisi puoliksi ehjää sateenvarjoa - ollaan niin loman tarpeessa, niin loman tarpeessa