Ei mitään markalla merkkareita vaan satasella lääkkeitä!

Arki näyttää meillä juuri nyt tältä:

Minua on kiusannut viimeiset neljä viikkoa joku ihmeellinen pöpö, mistä lääkäritkään eivät oikein ole ottaneet selvää. Kolme eri lääkäriä, kolme kertaa "neulatyynynä" olemista. Yskänlääkettä, antihistamiinia, kortisonia, suihkeita, tabletteja, vahvoja kipulääkkeitä ja satoja, ellei tuhansia nenäliinoja. Vähän aikaa pystyin olemaan sairauslomalla, mutta sitten olen paahtanut töissä. Maailman aikaisimmassa aamuvuorossa vielä. Sama kai se, jos ei pysty nukkumaan öitä (nenä tukossa), voi mennä muutaman tunnin unien jälkeen töihin jatkamaan zombailua. Arki työpäivien jälkeen on ollut yhtä lentoa!

Surullisen huvittava tosiasia on se, että tässä neljän viikon aikana meiltä on mennyt liki sata euroa rahaa apteekkiin. Se on hirvittävän iso summa se! Yhdeksänvuotias katsoi apteekista viimeisellä kerralla raahaamaani säkkiä ja totesi: "nyt me varmaan tullaan tosi terveeksi". Joo, ainakin säkin koosta päätellen! En tosin voinut välttyä ajatukselta, oliko tämä sairastelu vain lääketeollisuuden tapa saada rahat meiltä tavallisilta niiskuttajilta. NO, olipa asia niin tai näin, väittäisin että meidän lääkekaappi alkaa olemaan valikoimaltaan ehkä kattavampi kuin monien pikkupaikkakuntien apteekit!

Keskiviikko oli hyvä päivä. Töissä oli jännittäviä uusia kohtaamisia, töistä suhasin äkkiä kotiin tuomaan työkamat kotiin ja suhasin takaisin päiväkodille viimeisille vanhempainkahveille. Sieltä kotiin aivan uupuneena. Pyykkikoneen lastaus, ruokaa, pyykit, lapset iltapuuhille ja nukkumaan. Ajattelin, että torstaina minulla ei ole töiden jälkeen mitään ihmeellistä. Sitten avaan taas blogin.

Arvaatko jo, missä kohtaa mentiin pieleen?

Torstaina aamulla töihin tulee viesti:

" nyt se lapsukainen laattailee "

Ja niin menikin pläänit uusiksi. Torstaina töistä kotiin, tilannecheck, äänestyslipuke mukaan ja päiväkodille äänestämään oma lapsi kotiin, eiku... no lapsi mukaan, sieltä suhaten ennakkoäänestyspaikalle, sieltä kaupan kautta kotiin. Bloggaamisen sijaan desinfioin kahvoja, lavuaareja, pyttyjä, vaihdettiin käsipyyhkeitä ja silitettiin pikkuista jalasta, kun vatsa kipristeli pistäen yhdeksänvuotiaan ihan mutkalle.

Nukutun yön jälkeen maailma näytti pakostakin valoisammalta - olihan maahan satanut hieno lumikerros! Nolla oksennusta, mun nenäni on auki ja viikonloppu edessä! Mahtavaa!

Viikonloppuna purkaan sähköpostit (anteeksi viive), arvon lippuarvonnan voittajan, luen kuulumiset teidän blogeista ja nautin elämästä - toivottavasti ilman ykäämistä!

Hyvää viikonloppua!

Sari

ps. muistatteko vielä, kun ostettiin markalla merkkareita? :D

Seuraathan blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI

Oletko sinäkin maalannut kotisi kalusteita maalilla, joka sisältää LYIJYÄ?

Ihastuin kalkkimaaleihin viime keväänä ja kesällä minulla oli vihdoin aikaa tehdä haaveista totta ja alkaa maalaamaan. Aikaisemman postaukseni löydät TÄÄLTÄ.

Kalkkimaali jakaa käyttäjät kahteen jengiin: sitä joko rakastetaan tai vihataan. Minusta kalkkimaali oli tosi hyvä. Maali kuivui nopeasti ja päälle sudittu vaha on pitänyt maalin hyvin paikoillaan. 

Viime kesänä maalaamani puulaatikot ovat lähes päivittäisessä käytössä ja hyvältä näyttää, edelleen.

Valitsin Jeanne d'Arc Living Vintage Paint-kalkkimaalit, koska niitä oli helppo saada, eikä niiden hinta huimannut päätä. Mutta sitäkin tärkeämpänä pidin, että ne olivat vesiohenteisia, ympäristöystävällisiä ja lähes tuoksuttomia.

Jokin aika sitten sain lukijapalautetta, kiitos siitä, missä vinkattiin näiden maalien sisältävän LYIJYÄ. Voin kertoa, että kyllä meni aamukahvit väärään kurkkuun, koska olin ajatellut ympäristöystävällisten maalien olevan myöskin lyijyttömiä. Sarimaiseen tapaani en voinut antaa asian olla. Olinko todella kävellyt ansaan? Päätin ottaa asiasta selvää ja otin yhteyttä Tanskaan Jeanne d'Arc Livingiin. Ovatko nämä maalit sittenkin myrkyllisiä?

Sain vastauksen hyvin nopeasti ja minulle kerrottiin, että Jeanne d'Arc Living Vintage Paint ei sisällä lyijyä.

HUH! Eli jos sinä olet maalannut kotisi kalusteita näillä maaleilla, ne eivät sisällä lyijyä ja voit jatkaa maalaamista huoletta. Muiden maalien osalta suosittelen tarkistamaan maalipurkin kyljestä, mitä se sisältää.

Joko teillä on kokemusta näistä suloisista kalkkimaaleista? Jos on, niin mitä olette maalanneet ja mitä mieltä olette? Kalkkiseinämaaleista minulla ei ole kokemusta, mutta tähän kalustemaaliin olen ollut todella tyytyväinen! Arvatkaapa mitä meinasin tehdä kesälomalla ;)

**

Based on reader feedback (thank you) I checked from Jeanne d'Arc Living, does Jeanne d'Arc Living Vintage Paint contain lead? And the answer I got was no, Jeanne d'Arc Living Vintage Paint doesn't contain lead.

**

Sari

Seuraathan blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI

Good things inside-paketti ihanalle päiväkodin tädille.

Näin on närhet, että meillä on käsillä viimeiset kuukaudet päivähoidossa! Enää siis pari kuukautta, kun pikkutyyppi jää kesälomalle ja suljemme viimeistä kertaa päiväkodin oven perässämme. On asioita mitä ei todellakaan tule ikävä (kurahousurumba, yäk!) ja on asioita mitä todellakin tulee ikävä: ne työntekijät!

Paljon odotettua nopeammin jouduimme hyvästelemään heippaamaan yhden parhaimmista hoitajista ja se tapahtui viime viikolla. Hänen elämässään puhaltaa uudet, ihanat tuulet.

Ei ollut helppo halata viimeistä kertaa, koska jo lahjaa pakatessani ja korttia kirjoittaessani tirautin ensimmäiset itkut. Ja nimenomaan sitä hyvää itkua. Kiitollisena kaikesta ja pelkkää hyvää hänelle jatkossa toivoen.

Ostamamme pieni lahja sopii tilanteeseen kuin nenä päähän. Pussukan kyljessä lukee: "Good things inside." Kertoo lahjasta ja sen saajasta. Korttia kirjoittaessani kyselin lapselta, että mitä hän ajattelee tästä tädistä. Lapsi kertoi tädin olevan hymyileväinen. Hänellä on aina aikaa jutella lasten kanssa. Ja loppuun lapsi vielä heitti, että "mä tykkään [hoitajan nimi tähän]:sta". Siinäpä ne tärkeimmät ❤

Joka kevät käydään nettikeskustelua siitä, että pitääkö niitä päiväkodin tätejä tai setiä muistaa kauden päättyessä? Minä en ole koskaan ajatellut, että nimenomaan pitäisi. Minä olen halunnut antaa pienen kiitoksen aina silloin, kun päiväkotiurallamme on seurannut jotakin suurehkoja muutoksia. Kun on vaihdettu päiväkotia tai ryhmää tai sitten ihan muuten vaan. Päiväkodin henkilökunta on ihan superia porukkaa. He ovat viettäneet satoja, elleivät tuhansia tunteja minun lasteni kanssa. He ovat puhaltaneet pipiin ja peitelleet päiväunille. Suomalaiset ovat perinteiseti sangen hanakoita kertomaan silloin, kun asiat ei mene ihan putkeen eli tässä tapauksessa jos päiväkoti on tyrinyt tavalla tai toisella. Minä olen panostanut siihen, että muistaisin aina sanoa, kun hommat sujuvat hyvin. Tai jo yksistään se, että loman jälkeen lapsi palaa mielellään päiväkotiin, kertoo paljon siitä, mitä pieni ihminen ajattelee ja tämän yritän päiväkodilla aina muistaa sanoa: että täällä ollaan taas ja oikein hyvillä mielin. Ei kissa tai päiväkodin väki kiitoksella elä, mutta uskoisin positiivisen palautteen lämmittävän mieltä.

Niinpä oli aivan itsestään selvää, että kun tiet nyt alkavat erkanemaan viimeistä kertaa, me muistamme päiväkodin väkeä jollain pienellä. Ihanan K:n mukaan lähti tämä pussukka ja korttiin yritin pukea jotenkin sanoiksi, että pidä ittes aina tommosena kuin oot, aurinkoisen sydämellisenä. Kiitos kaikesta, K ❤

Ja sitten me halattiin viimeistä kertaa.

Ja vähän oli roskaa silmässä.

Että ihmisen pitääkin olla tällainen jokapaikanvollottaja, thih.

Ollaan kaikki ennemmin tai myöhemmin uuden edessä.

Otetaan ihan päivä kerrallaan.

Ihanaa maanantaita!

Sari

**

Seuraathan blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI

ISI KOKKAA: lihapullat ja rosmariiniperunat

Huomasin tuossa taannoin pienoisen epäkohdan. Meidän perheessä on tapana syödä, mutta eihän niitä ohjeita tule naputeltua koskaan tänne blogiin! Meillä kun syödään nopeasti valmistuvaa mutta maukasta ruokaa, niin ohjeet varmaan kelpaisi muillekin ruuhkavuosiperheille!

Niinpä nyt on luvassa noin kerran kuukaudessa ISI KOKKAA-postaus, minkä tekstin ja kuvien takana on lasten iskä! Luvassa takuutoimivaa arkiruokaa mikä maistuu myös pienille ihmisille. Olkoon tämä inspiraatioksi myös niillekin isimiehille, joita ei kauheasti nappaa olla köökin puolella ;)

**

Lihapullat ja rosmariiniperunat

Lihapullat

Itse tehdyissä lihapullissa on se hyvä puoli, että voit tehdä niistä oman perheen mukeloille sopivia lisäämällä tai poistamalla joitakin aineksia ohjeesta. Tässä yksi hyväksi todettu ja maistuva lihapullaohje. 

1 dl kermaviiliä

½ dl korppujauhoja

1 iso sipuli

400 g jauhelihaa

1 kananmuna

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

1/2 tl maustepippuria

ripaus valkopippuria

Sekoita kermaviili ja korppujauhot keskenään. Anna turvota n. 10 min. Hienonna sipuli, paista se pehmeäksi. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita lihapullataikina tasaiseksi.

Paista lihapullat uunipellillä leivinpaperin päällä 250 asteessa n. 10-15 min.

Inspiraationa tämä ohje.

Rosmariiniperunat

1-2 perunaa syöjää kohti eli esim. kolmelle syöjälle 3-6 perunaa

3 rkl extraneitsytoliiviöljyä

3 tl kuivattua rosmariinia

1 tl suolaa

ripaus mustapippuria

Pese perunat huolellisesti ja leikkaa ne lohkoiksi. Siirrä perunat kulhoon ja pyöräytä ne öljyssä. Mausta rosmariinilla, suolalla ja mustapippurilla. Kaada perunat leivinpaperin päälle pellille tai vaikka uunivuokaan. Levitä ne yhteen kerrokseen. Paista 30min 225 asteessa tai kunnes ne on kypsiä.

Inspiraationa tämä ohje.

Syömään!

**

t. ISI KOKKAA

Voita liput Me&MySelf lifestyle-messuille Porvooseen!

*Kaupallinen yhteistyö: Me & MySelf lifestyle-messut

Me&MySelf lifestyle-messut järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa! Ajankohtana on 9.4.2017 ja tapahtumapaikkana on Porvoo. Ja nyt minulla on ilo arpoa teille yksi lippusetti (mikä sisältää 2 pääsylippua) blogissani!

Annas kun kerron lisää.

Mitä messuilta löytyy?

Kauneus

Tule tapaamaan asiantuntijoita esimerkiksi pigmentointien tai hampaiden valkaisun saralta. Messuilla on tarjolla myös meikkejä sekä meikkausesityksiä ja -neuvoja.

Lifestyle

Tarjolla on vaatteita, koruja ja sisustustuotteita.

Terveys

Tule maistelemaan ja ostamaan lähiruokaa sekä tutustumaan erilaisiin terveystuotteisiin.

Juhlat

Onko sinulla tiedossa häät, rippijuhlat, babyshowerit, polttarit tai vaikkapa spesiaalimpi naistenilta? Paikalla on erilaisia palveluntarjoajia, joilta voit kysellä tarjouksia esimerkiksi pitopalveluun, valokuvaamiseen tai kukkiin liittyen. Kaikki palvelut saatavillasi nyt helposti! Tule inspiroitumaan!

Messujen aukioloaika ja tapahtumapaikka

Paikka

Porvoon Taidetehdas

Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo

Aika

su 9.4.2017, klo.12-18

Tarkemmat tiedot messuista

Lue lisää Me&MySelf lifestyle-messuista tapahtuman Facebook-sivuilta, TÄÄLTÄ.

Arvonta

Nyt arvotaan lippupaketti, mikä sisältää kaksi pääsylippua messuille!

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentti tähän postaukseen. Kukin osallistuja saa yhden arvan. Osallistumisaikaa on perjantaihin 24.3.2017 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea matkaan kaikille tasapuolisesti!

Sari

**

Voit seurata blogiani Facebookissa: Saron blogi sekä Instagramissa: SARONBLOGI

Blogilla on uusi nimi!

Tämä on historiallinen hetki. Blogini nimi on muuttunut 14.3.2017 alkaen. Blogini tunnettiin aiemmin nimellä The L for LOVE ja nyt sen uusi nimi on:

SARON BLOGI

Miksi nimi muuttui?

Olen jo pitkään kriiseillyt blogini nimen kanssa. Aikoinaan, kun sen keksin, se vaikutti paperilla hyvältä (The L for LOVE), mutta nyt kun olen tavannut sen ääneen tarpeeksi monta kertaa, että "ei, se ei ala D-kirjaimella", päätin vaihtaa sille suomalaiseen suuhun sopivan nimen. Saron blogi. 

Mistä nimi tulee?

Nimi juontaa juurensa minun nimestäni.

Mikä muuttuu?

No melkein kaikki! Lue lisää tästä:

Osoite

Jatkossa pääset blogiin yhä osoitteella http://theLforLOVE.blogspot.fi, mutta

uusi osoite on: www.saronblogi.fi

Sähköposti

Uusi sähköpostiosoitteeni on: saronblogi@gmail.com

Facebook

Blogi löytyy Facebookista: SARON BLOGI

Instagram

Minut löytää myös Instagramista: SARONBLOGI

**

Tästä on hyvä jatkaa ❤

Sari

Saikkumorkkis.

Kommentoin tuossa taannoin eräässä blogissa, missä yksi äiti poti huonoa omaatuntoa siitä, kun hänen lapsensa oli sairastunut ja tämän äidin oli pakko jäädä kotiin hoitamaan kuumeista pikkupilttiä. Lohdutin kertomalla, että sellaisia ne pikkulapset ovat, että vähänväliä ovat kuumeessa ja että äitien ei pidä missään nimessä tuntea siitä huonoa omaatuntoa, että hoitavat pientä potilasta kotona. Ne lapsethan ovat meidän tulevia veronmaksajia! Niihin täytyy panostaa! Samoin jos työnantaja on oikein fiksu, hän varmasti ymmärtää senkin pointin, että jos vanhempi saa jäädä hoitamaan sairasta lasta kotiin ilman omantunnontuskia, työntekijä kokee varmasti voivansa paremmin ja hyvinvoiva työntekijä on lojaali, mikä puolestaan näkyy työn laadussa ja tuottavuudessa. Työnantajat, panostakaa siis työntekijöihinne ja antakaa vanhempien jäädä kotiin hoitamaan sairaita lapsia, ilman omantunnontuskia.

Saikkupuuhaa: Melodifestivalen uusinnat

Minä olen nyt sairaana. No niin on tuo pikkutyyppikin, taas, mutta nyt olen sairauslomalla ihan oman itseni takia. Ei ole miesflunssa vaan niceflunssa. Nice siksi, että onneksi ei ole influenssa eikä noro. Kopkop. Eihän tälle mitään voi, mutta voi luoja mikä morkkis on päällä.

Koko edellisillan podin ennakoivaa ahdistusta siitä, että täytyy aamulla soittaa töihin ja kertoa olevansa pois. Kaikki minun työt kasaantuu kollegoille ja pomolla punakynä viuhuu. Vaikka järjellä ajateltuna tiedän, että ei heistä kukaan ajattele pahalla. Mulla on maailman paras tiimi jossa saan työskennellä ja sympatiaa heruu aina sairaustapauksissa, puolin ja toisin. Mietinkin, että mistä tämä morkkis sitten oikein kumpuaa?

Pötköttelyä ja lukemista.

No tietenkin siitä pikkulapsiajasta! Siivoilin työkalenteriani viime viikolla ja kun on ollut yhden pienen lapsen äiti, sitten yhden pienen lapsen raskaanaoleva äiti ja lopulta kahden pienen lapsen äiti, niin kyllähän niitä tauteja tuli imuroitua kaikkea mahdollista enterorokosta vesirokkoon, korvatulehduksesta silmätulehdukseen ja norosta influenssaan. Ja voi luoja, miten joskus podin siitä järjettömän huonoa omaatuntoa, että meillä sairastettiin taas ja usein myös minäkin imuroin kaikki taudit - ja pahimman kautta! Toki olin paljon pois ja varmasti iso kuluerä työnantajalle, mutta olen todella kiitollinen, ettei siitä seurannut mitään ikävää. Tein töitä terveenä ollessani turbovauhdilla, en siksi, että olisin paikannut morkkistani vaan kun tykkäsin työstäni. Nyt sairauspoissaolot ovat harvenneet mukavasti, mutta silti sen kerran, kun kaktus on kurkussa, kuumemittarin asteikko ei tahdo riittää ja pää painaa niin ettei niska jaksa kannatella sitä, tuntuu pahalta jäädä pois töistä. Se on asia, minkä kanssa minun täytyy opetella elämään: sairaana ei mennä töihin ja piste. Kukaan niistä puolikuntoisena töihin raahustavista marttyyreistä ei tee muuta kuin karhunpalveluksen muille ja sellainen minä en halua olla.

Teetä ja sympatiaa.

Vaakakapinaa seurattuani olen miettinyt monta kertaa, miten ihmisen tulisi puhua itselleen. Vaakakapinassa otettiin konkrettinen esimerkki, voit katsoa sen TÄÄLTÄ, teemalla: kuinka puhut itsellesi, ethän puhuisi noin ystävällesikään. Minä olen ulottanut asian mietintää pidemmälle muihinkin asioihin. Ja ehkä se pitäisi venyttää tähän saikkumorkkisasiaankin: enhän piiskaisi ystäväänikään saikusta vaan kannustan ajattelemaan, että jos joku ajattelee jotakin pahaa vanhemmasta, joka jää sairaan lapsen kanssa kotiin tai jos on itse niin sairas ettei kykene työhön, niin niille ilkeille kielille voi toivotella piut paut ja ei muuta kuin eteenpäin!

Ehkä pitäisi opetella kuuntelemaan itseä paremmin.

Toivottavasti te olette pysyneet terveenä.

Ja puhukaa itsellenne nätisti.

Sari

Mutsin mutakakku

Täällä blogissa on jo pari kertaa vilahtanut tämä meidän perheen kestosuosikki, mutakakku, mutta nyt olisi ehkä hyvä hetki jakaa siihen liittyvä resepti.

Tämä mutakakku on heti tuoreeltaan löysä, helposti lusikoitavissa. Se on ehkä parhaimmillaan muutamia tunteja jäähtyneenä, jolloin sen sisus on ehtinyt hyytyä. Mutta näillä herkuillahan on yleensä huono säilyvyys eikä ne jouda montaa hetkeä odottelemaan ;)

Tarvitset:

200g suklaata

150g voita

2 dl sokeria

4 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

Sulata suklaa ja voi mikrossa. (Ja siis sen pitää olla ihan voi-voita eikä mitään juoksevaa sekoitetta.) Sekoita suklaa ja voi. Lisää sokeri. Vatkaa kananmunat joukkoon. Lisää lopuksi jauhot sekoittaen. Voitele vuoka ja kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa, alatasolla, n. 15min.

Tarjoa lisukkeena esim. marjoja ja Flora Vispistä tehtyä vaahtoa. Ja tämä sitten nautiskellaan hyvässä seurassa. Sen määrittelet sinä itse ;)

**

Meidän perheen ruokajuttuja tulossa blogiin lisää.

Mitä, milloin? Näette sitten.

Sari

Et saa Instagramia, olet liian nuori! T: kukkahattutäti

Ensin sitä mietti, että miksi ei vauvaa näy, ei kuulu. Sitten sitä murehti raskausaikana, onko sillä vauvalla kaikki hyvin. Syntymän jälkeen sitä tarkisti monta kertaa, että hengittääkö se vauva nyt ihan varmasti. Sitten selvittiin koliikista, tahtoiästä, uhmaiästä ja ekan koululuokan mukanaan tuomista myllerryksistä. Jotenkin erheellisesti kuvittelin, että nyt kun ollaan murehdittu ja ennenkaikkea selvitty jo kaikenlaisesta päänvaivasta, voisi hengähtää esikoisen kansa ennen teini-ikää, mutta ei. Esiteini-ikä on täällä. Pahinta siinä kai on se lisääntynyt tietoisuus.

Nyt se lapsi ilmoitti, että hän tarttis Instagramin. Omaan puhelimeensa. Ja kukkahattutätinä tietenkin sanoin, että ei käy, olet liian nuori!

Meillä on molemmilla lapsilla omat älypuhelimet nettiyhteyksineen. Kyllä, sekä yhdeksänvuotiaalla että kuusivuotiaalla. Tulipa tunnustettua. (Jos säkin haluat tunnustaa, niin ei muuta kun kommenttiboksiin vaan, sana on vapaa.) Kun on töissä toisella puolella kaupunkia päivät pitkät ja toisen lapsen pitäisi syksystä lähtien periaatteessa pärjäillä kotona yksinäänkin, niin siksi hän on aloittanut jo nyt harjoittelemaan puhelimen käyttöä (että se sitten syksyllä sujuu takuuvarmasti) ja toinen lapsi sai ensimmäisen puhelimensa myöskin eskari-ikäisenä ja samasta syystä. Sitä en osaa sanoa, miten me kasarilapset voitiin hippaloida ysärillä pitkin pitäjää hengissä ilman puhelinta, kun nyt tuntuu siltä että jos lapsen päästää hetkeksi ulos, se vähintään katoaa johonkin mustaan aukkoon, ellei sillä ole puhelin taskussa. (Ai mikä curlingvanhempi? Hehe.)

Mutta siitä, mitä lapset sillä puhelimella tekee, olen tosi tarkka. Yhdessä mun puhelimella ollaan selailtu Instaa, Snäppiä ja Youtubea, mutta omia tilejä en ole lasten antanut vielä tehdä. Tiedätkö sinä, mitkä noiden suosituimpien sosiaalisten medioiden ikäraja on? Toinen hyvä kysymys; kiinnostaako sinua edes tietää, mikä noissa on ikärajana? No minä voin kertoa. Se on 13 vuotta.

Mutta mitä lasten kavereihin tulee, niin ai että, kun heilläpä ei ikärajoja syynätäkään niin tarkkaan. Eipä aikaakaan, kun Facebook alkoi ehdottelemaan lapseni ekaluokkalaista kaveria minulle kaveriksi. Ei ekaluokkalaisten paikka ole Facebookissa! Ja arvatkaas miten minun Insta-tilini kävi omalle lapselleni ilmi? No sillälailla, kun lapsen kaveri alkoi seuraamaan minua Instassa ja näytti tilini lapselleni. Tulipas ihan pöhkö fiilis, näin sitä voi käydä digiaikana. Hehe.

No, lapsen "nokun kaikilla kavereillakin on"-mankumisesta huolimatta, olin saanut rajat vedettyä kiinni, ettei Instaa tai Snäppiä ole lähivuosina tulossa pikkuneidin kapulaan, niin kuinkas ollakaan; koululla järjestettiin kännykkäpäivä! Kukkahattitäti sisälläni oli aivan järkyttynyt! Mitä on tapahtunut ulkoilmatapahtumille, missä reippaillaan sen puhelimen näpräämisen sijaan, eh heh. Kännykkäpäivänä kaikki saivat tuoda puhelimensa kouluun. Tavallaan toivon, ettei kukaan joutunut viemään lankapuhelinta tai menemään tyhjin käsin kun se on ööö...korjauksessa. Eikä siinä vielä kaikki: saimme etukäteen listan sovelluksista, joita ei ole pakko asentaa omaan puhelimeen mutta mitä kännykkäpäivän työpajoissa tullaan käyttämään. Ensinnäkin en tunnistanut listalta kuin ehkä yhden ohjelman ja se oli: Snapchat! Juuri kun oltiin saatu kyynelvirran saattelemana sovittua, että sitä sovellusta ei puhelimeen ole lapsen tulossa, niin koulu pistää pökköä pesään. Kiitti ;)

Mitä te ajattelette sovellusten ikärajoista? Onko niillä mitään merkitystä?

Päästäisitkö sinä 10 vuotiaan Instagramiin? Miksi?

Voiko Snapchatistä tulla harmia? Minkä ikäisenä kannattaa avata tili Facebookiin?

Sanokaa nyt, onko toi kukkapipo liian kireällä tän matopelimutsin päässä?

Loppuun vielä todistusaineistoksi siskolle: on se mun oma pipokin tallessa. Toi kukkapipo sopi tekstiin mutta on todellisuudessa naperon ;) Mulla on tämmönen hiano liila pipo mut kun on tottunut pukemaan ittensä mustaan, tämmönen väriläiskä tuntuu siltä kuin mulla olisi majakanvalo päässä, thih hih! Pipot itsessään on hienot ja ne on Neenuskan. Voit tutustua pipoihin (ja muihin tuotteisiin) TÄÄLLÄ.

**

Jaa-a, kai se on jatkettava "kipuilua" tämän esiteinin vanhemmuuden kanssa.

Lisää esiteinihyperventiloinnistani toisella kertaa ;)

Sari

- rakkaudella rajoja ja rajattomasti rakkautta

Onko tyttöjen ja poikien napanuorissa eroa?

Minulla on kaksi ihanaa lasta, joista esikoista rakastan NÄIN paljon ja kuopusta NÄIN paljon. Eli tasan yhtä paljon. Esikoinen on tyttö ja kuopus on poika.

Väittäisin, että napanuorissa on eroja.

Kun esikoiseni lähti aikoinaan mummolaan yökylään, ensimmäisinä kertoina se oli tietenkin riipaisevaa, vaikka olikin sanoinkuvailemattoman ihanaa päästä nukkumaan univelkoja pois. Sitten siihen tietyllä tapaa tottui. Oli ihan kiva saada vähän hengähtää, vauva-arki kun ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tyttö on aina ollut niin "mummin tyttö" ja oman tahtonsa voimakkaasti ilmaiseva, joten tiesin, että kyllä hän pärjää ja hänen kanssa siellä yökylässä pärjätään.

Mutta kun tämä kuopus syntyi. En tiedä mitä tapahtui. Isimies pätkäisi saksilla napanuoran synnärillä poikki pojan putkahdettua maailmaan, mutta jäiköhän joku osa vielä kiinni, kun vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin tekee kipeää, kun pikkutyyppi lähtee mummolaan. Tälle ei ole mitään järkisyytä. Mummi ja ukki osaa edelleen hoitaa lapsia, pikkutyyppi ei ole enää mikään vauva vaan iso (pieni) eskari ja usein ihan itse vaatii päästä mummolaan. Rakastan molempia lapsia yhtä paljon, mutta miksi on helpompi päästää esikoistyttö mummolaan kuin tämä kuopuspoika?

Onko tyttöjen ja poikien napanuorissa eroja? Vai riippuuko ero siitä, onko kyseessä esikoisen napanuora vai kuopuksen napanuora? Vai ihan yhtä iloisestiko hypitte tasajalkaa, lähtipä kuka tahansa lapsista mummolaan/kummilaan/jonnekin pidemmäksi kuin hoitopäivän ajaksi?

Täytyy alkaa karaistamaan itseäni. Etten sitten kymmenen vuoden päästä roiku naperoiden kintussa kiinni, kun yrittävät lentää pesästä, thih hih. Tää äitiys on taas niin tätä: mä tahdon omaa aikaa mut älkää lähtekö ;) 

**

Sari

- ohuesti eroahdistusmutsi

ps. älkää ottako niin vakavasti. Tuulettakaa ajatuksia kommenttikentässä.

Kaksplus 2/17, mutsin valinnat

Viime viikolla postilaatikkoon tipahti uusi Kaksplus 2/17!

Nyt olen viikonlopun aikana itsekin ehtinyt tutustua lehteen ja tässä tulee...

Kaksplus 2/17, mutsin valinnat

Luen ensimmäisenä:

Meidän arki

Marja Hintikka Livestä tuttu Heikki Soini jäi koti-isäksi

- Koska Heikki Soini on vaan niin ihana. Onko teistäkin?

Koskettaa minua:

Bloggaaja Koko Hubara

Yksinhuoltajuus ja rasismi ovat kipeitä asioita

- Ihana nainen. Vahva ja viisas! Keep up the good flow!

Tätä me kokeillaan:

Mummi kokkaa

Hyviä ja helppoja ruokaideoita taaperon makuun

- joista me valittiin uunilohta, kasviksia ja riisiä.

Toimii vähän isommillakin ihmisillä.

Mummi kokkaa, joko sulla on oma Youtube-kanava?

Me halutaan vaihtelua perinteisiin kokkiohjelmiin!

Ihana juttu:

Meidän tarina

Emilia Malmivaara hankki kaksi lasta yksin

- Ihana perhe. Ihan just täydellinen.

**

Joko sinä olet lukenut oman Kaksplussan? Mikä kosketti?

Uusi lehti ilmestyy taas huhtikuun alussa. Sitä odotellessa, muistathan seurata Kaksplussan Facebook-sivua, klikkaa itsesi TÄNNE niin tiedät mitä tapahtuu lapsiperheiden maailmassa. Siis mitä muutakin kuin lattialle tipahtaneita jauhelispagettilautasellisia, roikkuvia silmäpusseja ja valvottuja öitä ;) Tsemppiä, vanhemmat!

Sari

Väsynyt mutta onnellinen ja hyvää viikonloppua!

Takana on viikko täynnä vauhdikasta paluuta arkeen.

Onneksi on viikonloppu, huh!

Väsynyt mutta onnellinen. Mitä tapahtui?

Minä teen työkseni toimistotyötä. Istua nyhjötän näyttöpäätteen takana ja naputtelen. Voitte uskoa, että niska ja hartiat on usein kovilla. Eikä niitä muista venytellä kuin vasta sitten, kun ne tulevat todella kipeäksi.

Lähipiiri päätti ilahduttaa minua viime syksynä ihanalla syntymäpäivälahjalla ja sain lahjakortin hierojalle, juuri päivää ennenkuin jouduin sairaalaan. Hoito, johon sain lahjakortin, ei mitenkään onnistuisi minulta vielä, mutta superihanan hierojan ansiosta sain muutettua lahjakortin muotoa ja sain sille vielä vähän jatkoaikaakin!

Saavuttuani hierojalle heitin hänelle läppänä, että olen varmaan viisi vuotta sitten käynyt hänen luonaan edellisen kerran ja jo silloin hän alleviivasi, että lihakseni ovat niin äärettömän jumissa, että minun pitäisi tulla pian uudestaan, että saadaan se jumi pois. Hieroja katsoi minuun ja totesi, että kyllä vain, hän oli tarkistanut tiedoistani, että olin käynyt hänen luonaan viimeksi vuonna 2012. Oh my ;)

Nautiskelin sitten hartiahieronnasta, intialaisesta päänhieronnasta ja etenkin siitä omasta ajasta... Ehkä olen sen ansainnut... tiuhemminkin kuin viiden vuoden välein.

Nyt sovittiin, että tätä jatketaan pian uudestaan ja uusi aika on jo varattu. Oi en malta odottaa, että pääsen taas hoidettavaksi! Ja se puolituntinen, kun saa vaan olla, kuinka mahtavaa! Ja mikä tää juttu on, että sitä aina venyy ja paukkuu muiden hyvinvoinnin eteen, mutta itseensä on niin vaikea satsata? Tähän on nyt tultava muutos - parempaan päin! Hyvinvointi on ollut taas muutenkin tapetilla, olen oivaltanut jotakin suurta. Tulen kertomaan siitä toisella kertaa lisää.

Päätettäköön tämä postaus tällä kertaa yhdeksänvuotiaan wannabe-joogailijani sanoihin:

muista hengittää silmien kautta.

Hyvää viikonloppua!

Sari

Unisatua lukevan paras ystävä: lukuvalo

Tunnustan, olen aivan surkea nukuttamaan lapsia päiväunille tai yöunille. Eikä se ole vika vaan ominaisuus ;) Lasten ollessa pienempiä en uskonut nukuttamisen voimaan ollenkaan, vaan lapsilla oli omat hykertelyrituaalit, jotka he touhusivat itsekseen vuoteissaan ja nukahtivat sitten päikkäreille tai yöunille. Joskus yritin mennä nukuttamaan lapsia jos he oikein hyöriskelivät eikä unenpäästä tuntunut saavan millään kiinni, mutta nukahdin yleensä itse ;) Silloin väsytti niin paljon, ettei mikään mittari olisi sitä riittänyt mittaamaan. Onneksi lapset siis simahtivat ilman sen suurempaa showta.

Esikoinen lopetti päikkäreiden nukkumisen n.2,5v iässä. Häntä ei yksinkertaisesti nukuttanut ja jos hän kallistui päikkäreille, se tiesi yöunien siirtymistä 1-2 tunnilla eteenpäin. Ja senhän arvaa mitä tapahtuu, jos lapsi nukahtaa vasta klo.23 aikoihin ja aamulla kello soi äidillä kuudelta töihin... 

Pienempi tapaus on taas uneliaampi. Ihana pikkutirriäinen, joka aina ilmoittaa pontevasti, ettei todellakaan aio nukkua päiväunia ja illalla sitten riehuu pitkiinsä, jos ei ole nukkunut. Niinpä hän kyllä suostuu vielä pikkuisille päikkäreille, jos unentuloa houkutellaan lukemalla.

Niinpä me hämärretään huone mahdollisimman huolellisesti (etenkin päikkäreille mentäessä) ja sitten kun huone on lähes pimeä, kaivan pikkuruisen lukuvalon, mistä saan tarpeeksi valoa kirjan lukemiseen mutta huone säilyy ihan hämäränä ja pikkutyyppi voi nukahtaa päikyille kaikessa rauhassa.

Tämä lukuvalo on johdoton ja ostin sen muutamalla eurolla jo aikoja sitten jostakin halpiskaupasta ja hyvin on palvellut kaikki nämä lukemiskerrat. Kovin suurikokoisia kirjoja se ei yletä valaisemaan ihan alinta riviä myöten, mutta kyllä meillä on kaikkien lasten kirjojen alareunat saatu luettua. Ja toisaalta; puolihorroksessa oleva pikkityyppi ei varmaan ole pahoillaan, jos yksittäinen lause jäisi lukemattakin ;)

Ja kyllä, mä niin nautin näistä päikkärilukuhetkistä nyt vielä kun voin. Viimeistään ensi kesänä päikyt siirtyy historiaan, kun eihän koulussakaan ole päiväkotimaista päivälepoa, vaikka ehkä syytä olisi olla. Sitten alkaa se vuosien mittainen kausi, kun päikkärit on pakollinen paha, mille ei voida kellahtaa vaikka miten yöunet olisi jääneet vähiin ja väsyttäisi ihan karmiasti.

Milloinkas ne päikkärit sitten alkoikaan maistua? Teini-iässä vai vasta varhaisaikuisuudessa? ;) Kolmekymppisenä ne maistuu kyllä oikein hyvin, tosin ne sekoittaa yöunet ihan totaalisesti, joten parempi säästellä ne viikonloppuun tai loma-aikoihin.

Suosittelen lämpimästi tällaista pientä lukuvaloa. Nopealla Googlaamisella tällaisia pikkuisia lukuvaloja näyttäisi löytyvän esimerkiksi TÄÄLTÄ.

**

Sari