Siitä on jo pari viikkoa, kun lapseni koulun kevätjuhlasalissa laulettiin yhteislauluna Suvivirsi ja toivotettiin opelle ja koulukavereille hyvää lomaa. Kesälomaa koululaisellamme on takana jo toista viikkoa, mutta minä haluaisin palata vielä tuohon kevätjuhlapäivään.
Ennen kevätjuhlia monessa perheessä pähkäillään, pitäisikö koululaiselle maksaa todistuksen mukaan? Seiskan tokarista ei tule muuta kuin sanomista, kympin paperilla voi saada jo kolmenumeroisen summan pätäkkää käteen. Tai kortille. Ja sitten somessa ollaan tukkanuottasilla siitä, kun "paremmat" vanhemmat kinastelevat siitä kumpi onkaan huonompi: se joka antaa rahaa vai se joka ei anna rahaa. Pitäisikö sitten antaa jotakin muuta? Leffaelämys, viedä ulos syömään vai tehdä mitä?
Hei vanhemmat. Kaikki vaihtoehdot on ihan OK!
Muistuttelisin taas teitä vanhempia siitä, että jokainen perhe tekee ihan omanlaiset valinnat. Jos rahapalkkio tai leffareissu on passeli ratkaisu, niin siitä vaan! Jos tuntuu, että oman perheen settiin ei kertakaikiaan istu palkitseminen niinkin perusluontoisesta asiasta kuin todistus, niin se on sillä hyvä. Jokainen perhe saa päättää omista asioistaan tässäkin kohtaa itse, eikä siihen meillä muilla pitäisi olla mitään vastaansanomista.
Meidän perheessä on tapana palkita lapset aina toimintakauden päättyessä. Tai no, nykyään voidaan puhua koulun päättymisestä, olenhan syksystä eteenpäin kahden koululaisen äiti (jihuu)! Jouluisin bileet on ehkä hillitymmät, keväisin ne on sitten ihan hillittömät!
Tänä keväänä meillä oli juhlat oman perheen kesken. Oli kakkua ja karkkia ja kippistettiin Pommacilla. Kultainen ajatus taustalla oli kyllä se, että hyvänä mutsina teen itse juhlajuomat, eli pistän simat porisemaan - jos vaan ehdin. No en ehtinyt, olipa yllättävää ;) Ehkäpä ehdin laittaa keskikesän simat tulemaan? Inspiraattorina tänä keväänä oli tälle juhlasima-ajatukselle mm. Iina ja hänen juhlajuomapostauksen voit lukea
TÄÄLTÄ.
Ja kyllä, sen lisäksi meillä palkittiin lapset myös muutamalla eurolla.
(= "kesälomaraha")
Miksi?
En palkinnut lasta hyvästä todistuksesta.
Enkä luultavasti tule koskaan palkitsemaankaan.
Palkitsin molemmat lapset ihan älyttömän sinnikkäästä yrittämisestä. Ei ole kuulkaas mitään helpointa hommaa olla kolmasluokkalainen, jonka jokainen viikko täyttyy uuden oppimisesta. Matikassa mennään jo sellaisia yhtälöitä, että välillä joutuu itsekin pysähtyä miettimään, että mitäs tässä nyt oikein haluttiinkaan laskea. Eikä ole helppoa olla eskarilainen. Kun pitäisi olla iso vaikka on vielä kovin pieni (vaikka omien sanojensa mukaan onkin jo tosi tosi iso). Ja kun pitäisi olla esiteini-ikäinen ja kaikkitietävä. Kun pitäisi olla eskari ja kaikkivoipa. Huh huh.
Saavatpa sitten kesälomarahallaan ostaa mitä haluavat, laittaa osan säästöön jne.
Olen ihan hirmuisen ylpeä lapsistani: siitä miten hienosti he ovat kehittyneet kuluneen vuoden aikana ja miten hienosti he ovat puskeneet kohti päämääriään.
Kummallakin lapsella oli omanlaiset päämäärät. Eskarilla oman ikätasonsa mukaisesti päiväkodissa säädettiin konkreettisempi tavoite ja koululaisen jonkunmoisena mittarina varmaan oli loppukeväästä tehdyt kokeet. Ja hyvin meni, ihan sen takia, että he molemmat tekivät parhaansa. Ja meidän perheessä se riittää.
Siksi minusta oli luontevaa palkita heidät. Ja tänä keväänä se palkkio tuli (juhlina ja) euroina. Miten sitten ensi keväänä? Ehkä vien lapset palkkioksi rannalle jätskille, vien kampaajalle tai vietetään ylellinen leffailta kotona. Olettaen siis, että vielä ensi keväänä äiti kelpaa kainaloksi eikä kotona hengailu mene vielä kovinkaan noloon kategoriaan ;)
Ja mitä hyviin ja huonoihin todistuksiin tulee, niin muistattehan, ettei se yksi todistus ole mikään maailmanloppu. Se on pikemminkin mahdollisuus. Koulussa mitataan ihmistä niin kapeilla mittareilla, tosin kiitos uuden opetussuunnitelman, muutkin kuin kirjaviisaat pääsee näyttämään osaamistaan. Ja niinhän se elämä menee: välillä hommat sujuu paremmin ja välillä kehnommin. Lapset kehittyy ihan hillitöntä tahtia ekasta luokasta eteenpäin. Peruskoulu on tottakai tärkeä asia, mutta kannattaa joskus palata muisteloissa sinne omaan nuoruuteen, miten mieli myllersi, kroppa eli ihan omaa elämää, elämä alkoi näyttäytyä ihan uudenlaisissa väreissä - joten ihmekös tuo jos se välillä näkyy notkahduksina esimerkiksi kokeissa. Jos todistusten trendi on suora viiva alaspäin, kannattaa varmasti istahtaa hetkeksi alas ja miettiä mistä mahtaa olla kyse, mutta yksi todistus sinne tänne: ensi kerralla uusi yritys.
**
Meillä kävi koululaisen kanssa hassu juttu. Lapsi oli pari päivää isovanhempien kanssa lomailemassa ja olivat silloin hommanneet koululaiselle uudet kevätjuhlakengät. Samoihin aikoihin minä olin naputellut oman tilaukseni erääseen verkkopuotiin, koska tarvitsin itselleni korottomat juhlakengät, joita voisin käyttää läpi kesän. Kun tyttö tuli kotiin ja minun tilaamani kengät saapuivat, huomattiin, että me olimme päätyneet lähes samanlaisiin, vaaleanpunaisiin baltsuihin, joiden pohjissa oli vieläpä samanlaiset kiekurat. Ei se omena kuulkaa kauas puusta putoa ;) Kevätjuhlapäivänä hän oli pieni sievä keijukainen valkoisessa pitsimekossaan ja minä olin... no epäilemättä tosi sievä keiju lähes kokomustissa, eli ihan kesäväreissä ;) Kyllä me ollaan tuon lapsen kanssa monessa asiassa ihan vastakohdat, mutta kuten yö ja päivä me täydennämme toisiamme.
Aurinkoa teidän keskiviikkoon!
Sari
