Saron blogi

Nykyistä perhevapaamallia ollaan uudistamassa. Sen on tarkoitus astua voimaan vuonna 2019.  Julkisuuteen tihkuneista tiedoista voi selvästi lukea rivienvälistä, että kotiäidit halutaan kotoa (lusmuilemasta) töihin. Kotiäiteily haittaa äitien uranäkymiä ja työllistymistä, sekä se tulee yhteiskunnalle monella tavalla kalliiksi. Minusta kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat tekevät äärimmäisen tärkeää "työtä" eikä sitä pitäisi nähdä isona menoeränä vaan erittäin positiivisena yhteiskunnallisena asiana. Onhan siitä varmasti joillekin lapsille haittaa, että he ovat kotona koko lapsuutensa ja aloittavat päivähoidon vasta eskari-iässä, vaikka olisivat hyötyneet siitä jo aiemmin. Toisaalta joku lapsi on kypsä menemään päivähoitoon vasta eskariin ja jollekin lapselle paras paikka ennen eskari-ikää on kotihoito. Minun lapseni aloittivat kumpikin päivähoidossa hyvin pienenä, toinen 1,5-vuotiaana, toinen 2-vuotiaana. Ja nyt 7- ja 10-vuotiaiden äitinä voin sanoa, että lapsuus

Meistä jokainen stressaa joskus. Minä ainakin huomaan, että stressikertoimet nousevat, kun kiire kasvaa ja kiire ruokkii sitä huono äiti-fiilistä. Se on ihan järjetöntä: huono äiti, koska syötiin tänään mikroruokaa, koska en ehtinyt olemaan tarpeeksi läsnä, koska lapsen lempifarkut on edelleen pyykkikorissa pesemättä... Sitten siihen päälle vielä pari kansiollista työasioita ja ehkä vaikka toiselle lapselle hammaslääkäri ja toiselle lääkäri, niin että joutuu luistelemaan töistä näille pakollisille menoille ja kasvattamaan kollegoiden työkuormaa, niin ovet on auki stressille, joka saa kaikessa rauhassa kietoa lonkeronsa ihmispolon ympärille... Tänä syksynä päätin ottaa stressistä niskalenkin olemalla itselle lempeä, kun arki ja sen mukanaan tuomat kiireet tulevat. Olin myös hyvin tietoinen siitä, että lasten paluu arkeen  kesäloman jälkeen voi sekin olla mutkikasta. Ja koska tiesin, että jossain vaiheessa alkaisin kuitenkin stressaamaan, päätin varautua kunnolla ja hankin itselleni

Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos järjestäisit syntymäpäiväjuhlat, eikä ketään tulisi juhliisi? Vanhempi, miltä sinusta tuntuisi jos sinun lapsesi syntymäpäiväjuhliin ei tulisi ketään? Syitä syntymäpäiväjuhlien vieraskadolle on monia: aina kiertää jotakin pöpöjä ja on vähintäänkin kohteliasta jättäytyä silloin pois juhlista jos joku perheenjäsenistä yrjöää. Joku voi ihan tahattomasti unohtaa koko juhlat, koska ruuhkavuodet ovat sellaisia. Ehkä juhlat järjestetään niin kaukana, ettei lasta pysty mitenkään viemään paikalle. Ei ehkä ole varaa ostaa lahjaa. Ehkä perhe on vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle, eikä oikein tunne ketään, ketä voisi kutsua juhliin.  Mutta jokatapauksessa pienestä päivänsankarista voi tuntua kamalalta, jos ketään ei tule juhlimaan häntä. Pahimmillaan pieni ihminen voi ajatella, että eiks kukaan tykkää minusta? Lapsen synttäreille ei tullut ketään, mitä teen? No tietenkin klikkaat itsesi Facebookissa Hätävaravieraat -ryhmään! Kuva lainattu

Milloin viimeksi olet viettänyt laatuaikaa esiteini-ikäisen lapsesi kanssa? Kai ne esiteinit on vielä lapsia, onko ne vasta teini-iässä nuoria? No, joka tapauksessa tunnustan, että arki on sellainen imuri, joka imaisee kaiken ylimääräisen ajan ja lasten kanssa vietetty laatuaika on aivan liian harvassa. Mitä kertoo tilanteesta se, kun tuossa taannoin olin muutaman päivän sairauslomalla leikkaukseni jälkimainingeissa. Esiteini huokasi, että kiva kun sä olet saikulla, niin meillä on aikaa tehdä juttuja. Ja me tehtiinkin. Leivottiin, luettiin ja oli semmosta kiireetöntä aikaa . Näinhän se elämä menee: herätään, että ehditään töihin, työpäivän jälkeen kiiruhdetaan hakemaan lapset hoidosta kotiin jos tarvis, sitten kotiin, äkkiä ruoka tulille, ruuat huiviin, tiskit, pyykit ojennukseen, ehkä pikainen iltalenkki, iltahommat ja äkkiä nukkumaan, että jaksaa taas seuraavana aamuna nousta töihin... Sanotaanko näin, että kyllä ymmärrän niitä, jotka tietoisesti hyppää oravanpyörästä pois. Eten

Mä ajattelin eilen, että taidan haljeta onnesta. Kesti nimittäin kolmekymmentäkuusivuotta päästä tuonne Suomenlinnaan. Täähän vetää ihan vertoja noille avaruusmatkoille kun mennään valovuosien päähän ;) Eilen tuli vihdoinkin se päivä, kun hyppäsin pikkumimmin kanssa lautalle, pöristeltiin Helsingin edustalta tuonne tarunhohtoiseen Suomenlinnaan ja rakastuttiin syvästi. Kumpikin taisi huokaista, että vähänkö olisi ihana asua täällä. Suomenlinnassa asuu ymmärtääkseni 800 onnekasta, lisäksi siellä on hostelli, jos haluaa fiilistellä Suomenlinnaa väliaikaisesti. Kyllä me otettiin se hostelli agendalle. Ehdottomasti. Eikä seuraavaan käyntiin mene todellakaan kolmeakymmentäkuutta vuotta. Sitä vaan on sokeutunut omalle kotikaupungille niin täysin - monta nähtävyyttä on näkemättä ja kokematta. Nyt olen päättänyt, etten maksa asumisesta Helsinki-lisää turhaan vaan aion ottaa ilon irti koko kaupungista. Ehkä seuraava hankintani onkin museokortti...  No sitä en nähnyt tulevan, että

Hyvät vanhemmat. Tarkistatteko te lastenne läksyt? Joka päivä? Kyllä kannattaisi. Havahduin tähän aiheeseen, kun saimme toisen lapsen opelta Wilmassa viestiä, jossa hän kiitteli, että suurinosa vanhemmista muistaa kuitata lukuläksyt tehdyksi kirjan kanteen teipattuun taulukkoon. Miten niin suurinosa? Miksei kaikki? Kovin kauaa en ehtinyt leijumaan pedanteissa pilvilinnoissani, kun tipahdin jalat edellä maahan. Tuli nimittäin eräs ruuhkavuosipäivä, mikä koostui etätyöpäivästä ja valtavasta huiskeesta. Siinä kun koululainen tarjoili matematiikan tehtäviä tarkistettavaksi kaikkein vilkkaimpaan sumaan, valehtelematta mielessäni huiskahti ajatus: " tarkista itse laskimella ". Mutta ei. Lisäsin repulta tuoksuvan matikankirjan kalenterin päälle pinottujen papereiden painoksi ja lupasin katsoa ne hetken päästä. Ja tarkistinkin. Minä olen saanut tämän läksyjentarkastusvelvollisuuden luultavasti äidinmaidon kautta. Minun läksyt aikoinaan tarkistettiin. Se oli jotenkin turva

Takana on ihan hullu viikko. Jos olet joskus ihmetellyt, miksi mutsiblogit joskus hiljenee joksikin aikaa, niin voin kertoa, että "life happens" . Vähän pitkiä työpäiviä, vähän sairastelua, vähän imurin varressa roikkumista, vähän arkiruuan porisuttamista kattilassa, vähän naperoiden sotkujen selvittelyä ja elämää. Siksi. Mutta kuva on viime viikonlopulta. Minä, ystäväni, vähän viiniä, ihanaa piirakkaa ja raikasta salaattia (ps. salaattivinkki! Laita mustikoita salaattiin, toimii!). Maailma on taas vähän parempi paikka, aika vaan loppui kesken. Olin nimittäin hyvin tietoinen siitä, miten aikaisin lapset tulisivat seuraavana aamuna heräämään. Herätys kävi kuten ounastelinkin, eli aika aikaisin ja jo ennen puoltapäivää olin jo poni ja pieni ihminen ilmoitti, että "laukkaa ympäri olohuonetta", parikymmentäkiloa ratsastajaa selässäni. No sinä aamuna polle oli vähän poikki, joku toinen kerta sitten - nyt tehtiin vaan se mitä jaksettiin, eli käyntiä pitkin