Hei vanhempi, kyllä se ekaluokka starttaa ihan hyvin!

Syksy ja koulujen alku on jo melkein käsillä. Kaikkien lukukauden aloittavien vatsanpohjassa pörrää perhosia, niin oppilaiden kuin opettajienkin. Mutta suurin perhospörinä taitaa käydä tulevien ekaluokkalaisten pötsien sijaan vanhempien mahassa. Siksi onkin hyvä, että tulit tänne. Minä kerron sinulle: kyllä se ekaluokka starttaa ihan hyvin!

Vanhempien päässä pyörii monenlaisia kysymyksiä, joista osaan pureudun nyt. Kahden pikkukoululaisen tuomalla kokemuksella.

Mitä ekalla luokalla tehdään?

Eka luokka on pehmeä lasku eskarista koulumaailmaan. Ekalla luokalla tutustutaan koulumaailmaan ja aletaan harjoitella ensimmäisiä tärkeitä taitoja, kuten lukemista, kirjoittamista ja laskemista. Ekaluokka on hyvin pitkälti eskarista tuttujen perusasioiden kertaamista, kuten oman vuoron odottamista, kaveritaitojen harjoittelua, askartelua, leikin lomassa opiskelua, omista tavaroista huolehtimisen harjoittelua ym. Opettajilla on aika hyvä pelisilmä, millainen on luokan dynamiikka ja miten opiskelussa voi edetä kyseisen luokan kanssa niin, ettei enemmän harjoitusta tarvitsevat oppilaat putoa kelkasta ja ettei edistyneemmät oppilaat tylsisty.

Miten pitkiä ekaluokkalaisten koulupäivät on?

Viikkotuntimäärä on n.19-20h. Koulupäivät voi alkaa klo.8-10 välissä ja päätyy yleensä klo.12-13 aikoihin. Päivän pituus on 3-4h.

Mikä oli suurin muutos minulle ekaluokkalaisen vanhempana?

Minulle suurin muutos ihmetys se, kun olin päiväkodin ja eskarin aikana oppinut siihen, että joka päivä lasta hakiessa vaihdoin kuulumiset hoitajien kanssa, miten lapsen päivä on mennyt. Kun koulu alkaa, vanhempi ei pääse vaihtamaan sanaakaan opettajan kanssa, kunnes ensimmäisessä vanhempainillassa! Pakko myöntää, että se tuntui vaikealta, kun ei saanutkaan enää reaaliaikaista palautetta, että miten koulussa menee ja miten mun lapsi pärjää. Oli pakko luottaa, että hyvin menee ja kyllä se pärjää.

Saako mun lapsi kavereita koulussa?

Monet siirtyvät samalla luokkakokoonpanolla eskarista kouluun ja ehkä samalle luokallekin. Samoin naapuruston lapsia saattaa tulla samalle luokalle. Joten lähtökohdat voi sinänsä olla mukavat jo ennestään. Mutta varmasti sinun lapsesi saa myös uusia kavereita! Koululaisten kaverisuhteisiin vaikuttaa tietysti lapsen oma temperamentti. Jos lapsi on sosiaalinen ja utelias, on uusia kavereita ehkä helpompi saada. Jos lapsi on ujo ja enemmän sellainen tarkkailijaluonne, ei hän suinkaan ole ainoa vaan varmasti hänkin saa mukavia ystäviä, mutta maltillisemmalla aikataululla. Älä siis panikoi, jos lapsella ei ole uusia kavereita vielä ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Jos tuntuu, että kavereita ei ala löytyä koulusta, on hyvä ottaa asia puheeksi opettajan kanssa, ettei yksinäisyys lähde leimaamaan ensimmäistä kouluvuotta.

Tarvitseeko lapsi koulupöydän?

Ei! Koulupöytä on turhin hankinta ikinäkoskaan. Meillä ainakaan ei ole tehty yksiäkään läksyjä koulupöydän ääressä. Läksyt tehdään ruokapöydän ääressä, panosta siis hyvään ruokapöytään! 

Miten lapseni jaksaa keskittyä tunneilla?

Ekaluokalla ei varmaan missään koulussa pistetä oppilaita istumaan 45min paikoillaan pehva penkissä. Joten sitä ei tarvitse pelätä. 45 minuuttia on pitkä aika vanhemmallekin istua paikoillaan (huomaat sen vanhempainillassa sitten, hih!), joten opettajilla on pelisilmää tässäkin asiassa. Luonnollista "taukojumppaa" tulee esimerkiksi siitä, kun kukin oppilas saa hakea esimerkiksi luokan edestä/sivusta sakset, paperia, liimaa ja muita askartelutarvikkeita ja tavarat pitää myös palauttaa. Opettaja voi ottaa myös lapset rinkiin lattialle keskustelemaan tai puuhaamaan.

Pysyhän kuulolla, jos teidän koulu on mukana Kodin ja koulunpäivässä, silloin kannattaa mennä tutustumaan, että mitä siellä koulussa oikein tehdään. Lue tästä lisää: Kodin ja koulunpäivä

Miten lapsi suhtautuu muutokseen?

Jokainen lapsi tietysti suhtautuu koulun alkamisen aiheuttamaan muutokseen omalla tavallaan. Meillä on kaksi lasta joista toiselle koulun alku oli ihan hirveää tervanjuontia ja toiselle se oli ihan vaan pala kakkua. Tärkeää onkin, että vanhempi itse pysyy koulupositiivisena! Omia koulutraumoja ei saa siirtää omille lapsilleen: kuinka opettaja löi karttakepeillä näpeille, kuinka joutui seistä aasinhattu päässä nurkassa tai kuinka isommat muiluttivat sun päätä vessanpöntössä päivittäin ja kuinka pehvasta olikaan koululiikunta. On siis tärkeää, että vanhempi tukee lasta muutoksessa ja pysyy positiivisena - myös niinä hetkinä, kun lapsi paiskaa äikän kirjan lattialle, kun R-kirjainta ei meinaa tunnistaa millään. Toiset lapset tarvitsevat enemmän harjoitusta, toiset vähemmän. Kyllä ne opinnot siitä lähtee sujumaan.

Onko se Wilma hyvä vai paha?

Wilmasta löytyy oppilaan perustiedot. Wilman kautta ilmoitetaan poissaoloista, opettajat tiedottaa tapahtumista ym. Wilmaa voi käyttää selaimella, tabletilla tai älypuhelimella.

Wilma, also known as "kaksiteräinen miekka". Se on hyvä kommunikoinnin väline, jos sitä käytetään oikein. Jotkut opettajat käyttävät Wilmaa erinomaisesti, joillekin se on sellainen nillityskanava. Kyllähän sitä itsekin turhautuu, jos opettajalta alkaa tulla viestejä tyyliin "lapsella oli kynä jäänyt kotiin", "lapsi juoksi käytävällä". Minä neuvoisin, että jos opettajalta tulee ihan turhanpäiväisiä nillitysviestejä, älä välitä niistä. Se on sen opettajan tyyli eikä se kerro lapsestasi juuri mitään. Kaikille sattuu joskus kömmähdyksiä: unohtuu läksyt, kirjat tai kynät, tai sitten tulee juostua käytävällä. Niin kauan kun kyse ei ole oikeasti vakavista asioista, niin anna mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. 

Meillä toisen lapsen opettaja on tosi ihana Wilman käyttäjä, tiedottaa hyvin ja selkeästi, yhteydenpito on tosi helppoa ja huoletonta, vaikka välillä olisikin vähän huolia. Kyllä sanoisin, että Wilma on oikein käytettynä näppärä systeemi!

Pitääkö lapselle ostaa kännykkä?

Pakko ei ole kuin maksaa veroja. Ekaluokkalaiset eivät tarvitse puhelinta, mutta kyllä sellainen aika monella on. DNA:n koululaistutkimuksen mukaan (2017) 7-vuotiaista 69% omistaa älypuhelimen ja lähes kaikilla 9-vuotiailla ja siitä vanhemmilla lapsilla on älypuhelin. Mitä olen tätä asiaa "kentällä nähnyt" niin kyllä ne luvut taitaa osapuilleen noin mennä. Me ostimme lapsille kännykät ekaa luokaa silmällä pitäen, koska tiesimme, että lapset joutuisivat olemaan koulupäivinä joko ennen koulua tai koulun jälkeen yksin, joten se lisäsi turvallisuuden tunnetta, kun voi itse soittaa kotiin, että nyt on aika lähteä kouluun. Tai kun koululainen tuli koulusta kotiin, hän kertoi, että kotona ollaan. Tai jos olisi vaikka tullut joku hätä, niin olisi saanut jonkun aikuisen kiinni. Koulussa ekaluokkalaiset ovat jonkun verran käyttäneet puhelimia, heillä oli esimerkiksi kännypäivä, jolloin tarvittaessa koulusta sai lainaan tabletin. Muista kuitenkin: sinä olet se vanhempi ja vastuussa mitä tenavasi puhelimellaan puuhailee. Kannattaa siis seurailla, mitä lapsi puhelimellaan touhuaa. Ja onhan puhelin oiva vekotin vaikka kun läksyt menee ihan solmuun, lapsi voi lähettää kuvan vaikeista tehtävistä ja voit puhelimessa koittaa auttaa.

Vanhempi, kyllä se ekaluokka starttaa ihan hyvin!

Hyppy eskarista koulumaailmaan on tietysti iso, mutta pehmeä. Jokainen lapsi ottaa se omalla tavallaan ja sinä 7-vuoden vanhemmuuskokemuksella jo tiedät kuinka tukea lasta. Luota lapseesi, sinähän hänet olet itse kasvattanut ja juurikin niin, että hän pärjää. Jos tulee vielä kysymyksiä mieleen, mitkä askarruttaa ekan luokan aloituksessa, niin kerro kommenttiboksissa. Vastaan tai vähintäänkin pohdiskelen niitä ääneen oikein mielelläni!

Ja loppuun vielä muistutus. Jos nyt jokin asia alkaa askarruttamaan, niin aina voi ottaa yhteyttä oman lapsen opeen, rehtoriin ta oppilashuoltotiimiin, joka koostuu yleensä terveydenhoitajasta, psykologista, kuraattorista ja ehkä muistakin ihmisistä. Yksin asioita ei tarvitse pähkäillä ja muista, ettei tyhmiä kysymyksiä ole olemassakaan. Jokainen pikkukoululaisen vanhempi on joskus ekaa kertaa samassa tilanteessa kuin sinä - eli ensimmäistä kertaa pikkukoululaisen vanhempi ja samojen kysymysten äärellä kuin sinä olet nyt. 

Vanhemmat hei,

nou panik.

Hyvin se menee.

SARON BLOGI nyt Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'ssa

Pientä luksusta arkeen: pienpaahtimokahvia kotiisi kuljetettuna (+ kiperä kysymys kahvinjuojille)

*Kaupallinen yhteistyö: Slurp

Olen ollut kahvin ystävä jo vuodesta 1983 (kyllä, "jo"!) ja nautin kaikista erilaisista kahveista. Meidän perheen erikoisuus lienee tämä iltakahvikulttuuri, koska ilman kahvia ei oikein osaa nukkua, vaikka monilla muilla se on nimenomaan juuri toisinpäin.

Peruskahvi on hyvää ja se on se mikä pyörittää arkea. Välillä on kuitenkin kiva buustata arkea makukahveilla, käymällä kahvilassa hakemassa joku megahärpätinlatte tai tilaamalla kahvit suoraan pienpaahtimolta kotiin! Nyt kerron teille Slurp-kahveista ja miten se homma oikein toimii.

Lopussa on kiperä kysymys kahvinjuojille. Kerrothan minulle miten asiat on!

Slurp toimittaa sinulle pienpaahtimokahvia suoraan kotiisi. Sinä päätät, millaista kahvia haluat ja kuinka usein. Minä pidän pääsääntöisesti vaaleapaahtoisista kahveista ja käytän tummia kahveja ns. erikoistilaisuuksissa, niin laitoin tilaukseen vaaleapaahtoisia kahveja ja voin kertoa: ovat olleet hyviä!

Kun olet valinnut Slurp-valikoimista haluamasi kahvin, kotimainen pienpaahtimo, paahtaa sen sinulle. Niin juuri, sinulle. Sen jälkeen kahvit tulevat sinulle suoraan postiluukkuusi, tuoreena!  Kuinka kätevää?! Äiti (tai isä tai kuka tahansa), tämä on sitä pientä luksusta arkeen. Sinä olet sen ansainnut!

 

Nyt on siis se hetki, kun naputtelehan itsesi osoitteeseen Slurp.Coffee ja laita tilaukseen ripaus luksusta, pienpaahtimokahvia suoraan kotiisi kuljetettuna. Hinnat ei päätä huimaa - esimerkiksi yhden 200g kahvipakkauksen kotiinkuljetus maksaa 0,99€. Suosittelen kokeilemaan ja etenkin eri paahtoasteita. Astu tutun mukavuusalueen ulkopuolelle. Kokeile rohkeasti. Et tule pettymään. Minun ensimmäinen suosikkini oli Holmen Hanami, sittemmin Vaajakoski, mikähän ihanuus seuraavaksi.

Eli tee tilaus, joko yksittäinen tai säännöllinen sellainen (säännöllinenkään tilaus ei muuten sido sinua mihinkään, aina voi perua jos siltä tuntuu) ja odota kunnes saat kahvin kotiisi. Meille kahvit tulee tuohon postilaatikkoon ja voi sitä ihanaa hetkeä, kun avaa postilaatikon ja sieltä pelmahtaa herkullinen kahvin tuoksu! (Ne on ne kaksi ihaninta: vastaleikattu nurmikko ja tuore kahvi, ah!) Sitten vaan kahvinkeittohommiin ja nautiskelemaan tuoreesta kahvista. Ja kyllä, pakko myöntää, nykyään nautin tästä kahvitaukokulttuurista ihan uudella tavalla, kun kahvitkin ehtii juoda lämpimänä - niin halutessani! Aikaisemmin, kun lapset olivat pieniä, tuli juotua enemmän sitä viisi kertaa mikrossa lämmitettyä ja silti jäähtynyttä kahvia. Kylmän kahvin sanotaan kaunistavan, mutta hmm...en suosittele kokeilemaan, hih!

**

Lopuksi vielä esitän kiperän kysymyksen teille kahvinjuojille.

Kuuluuko kahvi säilyttää jääkaapissa vai huoneenlämmössä?

Miten on?

Aina on aikaa yhdelle kahvitauolle.

Muista nämä 5 asiaa helteellä!

Suomea on viime päivinä joidenkin mielipiteiden mukaan hellinyt helle, kun taas joidenkin mielipiteiden mukaan kuumuus on lähinnä piinannut. Aina, kun Suomessa on ns. "ääriolosuhteita", alkaa taistelu siitä, kuka on kovin jäbä tai gimuli, koska eihän tämä kuumuus nyt ole mitään! Tai kun talvella on -30, mitä siitä itkemään. Siinä kohtaa suomalaisen kuuluu vasta vaihtaa shortsit pitkälahkeisiin housuihin ja ei muuta kun ulos vaan!

Haluaisinkin muistuttaa, että meillä kaikilla on erilainen lämmön- tai kylmyyden sietokyky ja on ihan ookoo olla nauttimatta erityisen kuumasta tai erityisen kylmästä säästä. Hassua, kun helteestä valittaville sanotaan, että he eivät sitten saisi valittaa tosi kylmistä pakkasista talvella. Eihän se sitä tarkoita, että jos ei nauti +30 helteestä, niin automaattisesti rakastaisi -30 pakkasta!

Helle aiheuttaa monille ihmisille paljon haittaa. Tulee päänsärkyä, perussairaudet voi pahentua, iho voi palaa niin auringossa kuin varjossakin, monet kokee valtavaa uupumusta eikä jaksa puuhailla kuten normaalisti on tottunut puuhailemaan. Monille helteiset päivät olisi ok, jos pystyisi nukkua yöt kunnolla, mutta jos kodin sisälämpö ei laske alle +25, voi nukkuminen olla mahdotonta. Univelka syö hermoja. Nimimerkillä "kokemusta on" ;)

Muistuttelisin myös, että kaikilla ei ole mahdollisuutta paeta hellettä. On helpompi sietää hellettä, jos sen armoilla ei tarvitse koko ajan kärsiä. Mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta vetäytyä huilaamaan ilmastoinnilla viilennettyyn kotiin, ajella ilmastoidulla autolla paikasta toiseen tai viettää päivää ilmastoiduissa olosuhteissa.

Meillä ei ole ilmastointilaitetta eikä uima-allasta, joten viilennys vaatii luovuutta! Miten me ollaan selvitty hellepäivistä kotona?

Suljen kaikki verhot ja kaihtimet niistä huoneista, jonne paistaa aurinko. Avaan verhot ja kaihtimet vasta, kun aurinko on siirtynyt mollottamaan toiselle puolelle taloa. Pidämme asunnosta sen puolen ikkunat auki, minne aurinko ei paista. Koitamme saada jossain vaiheessa päivällä kuitenkin ristivedon aikaiseksi. Yöt ovat tyyniä, ei auta illalla enää saada ristivetoa, kun ei tuulekaan. Illalla ennen nukkumaanmenoa käyn kylmässä suihkussa. Ulkona ollessa suihkuttelen itseäni ja lapsia suihkepullolla, jossa on kylmää vettä. Pienikin tuulenvire yhdistettynä veteen viilentää ihanasti. Oikein kuumina hetkinä kastelen hiukseni ja annan niiden kuivua tuulessa, aika ihanaa. Kuvittelen ainakin kaiken tämän viilentävän sisäilmaa vähintään asteen pari ;) Monet kuulemma pakastavat lakanat ja nukkuvat kylmäkallet kainalossa, niihin minä en ole vielä joutunut tukeutumaan, mutta epäilemättä ovat kokeilemisen arvoisia juttuja! 

Meidän kani on aivan reporanka näistä säistä. Sitä en ole keksinyt, miten häntä voisi viilentää. Vinkkejä?

Nautitko helteestä? Hieno juttu! Nauti vaan! Aika harvinaisia nämä pitkät hellejaksot täällä pohjolassa joten siitä on otettava kaikki ilo irti!

Kunhan vaan muistaisimme, ettei kukaan saa urhoollisuusmitalia siitä, että kestää säätä kuin säätä. Toiset kestää paremmin, toiset huonommin. Kunhan voisimme olla myötätuntoisia niitä kohtaan, joiden olo on hankalampi. Tsemppiä kaikki te, jotka kärsitte helteestä. Koittakaa viilentää oloanne ja kotianne parhaanne mukaan. Kyllä nämä kuumat päivät pian menevät ohi. Toisten ilo, toisten suru!

Muistathan nämä 5 asiaa helteellä

1) Juo! Muista juoda itse ja juottaa lapsillesi nestettä nyt helteellä, ettei ehdi tulla nestehukkaa. 

2) Suojaa! Suojaa ihoa aurinkovoiteella tai vaatteilla. UV-säteitä sinkoilee pilviselläkin säällä.

3) Älä jätä lapsia, koiria äläkä ketään muutakaan autoon, edes lyhyeksi aikaa, vaikka ikkunat jäisikin "vähän raolleen"! Lämpötilat autossa nousee tukalan kuumaksi ja sitten voi käydä huonosti!

4) Suojaa pää! Vaikka läträisitte vedessä koko päivän ajan, pää (ja silmät) altistuu koko ajan auringolle. Huivia, lippistä, hattua ja aurinkolasit pään ja silmien suojaksi.

5) Vahdi lapsen vesileikkejä! Helteellä monet suuntavat rannalle tai antavat lasten polskia lasten uima-altaissa, mutta muistathan että lasta ei saa jättää vahtimatta hetkeksikään! Siinä ajassa, kun katsot kännykällä Facebookista yhden hassun kissavideon, lapsi ehtii pahimmassa tapauksessa hukkua. Jos lapsi ei ole uimataitoinen, älä päästä lasta yksin vesilelujen kanssa veteen. Uimarengas ei kannattele lasta loputtomiin ja uimapatjan päällä köllöttelevä lapsi voi nopeasti joutua kauas rannasta, jos virtaukset ottavat patjaan kiinni. Pidetään lapsista huolta!

**

Rakastitpa tai vihasitpa hellettä, toivon, että pystyt nauttimaan kesäpäivistä ja auringosta! Säästä valittaminen kuuluu toki kuvioon, vaikka ei se sää siitä muutu. Tiedän kokemuksesta ;) Eikö olekin hurja ajatus, että viiden kuukauden kuluttua tähän aikaan valmistaudumme jo joulun viettoon?

Vielä hurjempi ajatus, että huomenna on minun viimeinen kesälomapäivä! Siitä se minun syksy alkaa.

ps. Nyt varmaan maistuisi aamupalaksi viileä tuorepuuro. Lue helppo ohje blogistani: Kesäaamujen viileä tuorepuuro!

Saron blogi - myötätuntoa vanhemmuuden kiemuroihin

Bloggaajana joutuu usein vastaamaan kysymykseen, että "mistä Saron blogi kertoo? Tiivistä!"

Ensimmäisen kerran jouduin pohtimaan tätä asiaa ensimmäiseen blogiportaaliin liittyessäni. Kun blogini siirtyi Kaksplus-verkostoon, piti tietysti fokusta terävöittää entisestään.

Minusta ei ole helppoa kertoa, kuka olen. Tai määritellä sitä mitä teen. Kun olen niin laaja-alaisesti duunaileva, tulevaisuuden mielipidevaikuttaja. Mutta fakta on se, että sekametelisopalla ei pitkälle pötkitä. Ugh.

Se että Saron blogi on perhepainotteinen blogi, on ollut itsestään selvä asia. Minä kirjoitan terveisiä perheestä ja ajatuksistani äidin näkökulmasta. Mutta nyt saan vihdoinkin kakistettua sen ulos, mitä olen koittanut kaikki nämä vuodet teille sanoa.

Moi, minä olen Sari.

Kaksinkertainen mutsi.

Saron blogi

on blogi, jossa suhtaudutaan vanhemmuuteen myötätuntoisesti.

Vanhemmuus on ihmeellinen asia. Kun vauva tulee kuvioihin, siitä lähtien neuvoja satelee vähän joka suunnasta. Yleensä aina on joku, joka kertoo kyllä, mitä olet taas tehnyt väärin! Jos et ole synnyttänyt alakautta, et voi tietää todellisesta synnyttämisestä mitään. Jos et ole imettänyt lastasi vähintään vuoden ikäiseksi, olet huono äiti. Tai jos imetät taaperoasi, olet kyllä tosi huono. Olet luultavasti aloittanut soseet väärään aikaan, ollut liian löyhä kiintymysvanhempi, antanut lasten sotkea sormiruualla koko keittiön, pitänyt yllä väärää vuorokausirytmiä, olet pilannut parisuhteesi perhepedillä ja sen lisäksi olet laiminlyönyt rakkausparisuhteesi unohtamalla miehesi hyvinvoinnin ja oletpa itsekin rupsahtanut siinä sivussa. Katso nyt mikä pömppömaha! Minä en ajattele noin, enkä ikinä sanoisi noin. Mutta kaikkea olen omin silmin nähnyt ja omin korvin kuullut.

Minä en voi maailmalle ja sen mielipiteille mitään. Mutta mitä minä voin, on se, että voin kertoa, että on ihan ookoo olla juuri tuollainen äiti tai vanhempi kuin olet. Minä olen aina ihmisen puolella.

On ookoo olla muuta kuin valtavirran jonkunlainen käsitys vanhemmasta. Yksinhuoltaja. Vaikean eron kokenut. Ydinperheen äiti. Uusperheen iskä. Erityislapsen äiti. Viikonloppuäiti. Etäisä. Uraäiti. Koti-isä. (Voit halutessasi vaihtaa äiti ja isä-sanan päikseen tai korvata sen muulla relevantilla henkilöllä. Ja jos juuri nyt hekottelet sanan "urapäikseen" kanssa, olet luultavasti oikeilla jäljillä. Tykkään susta silti.). Ja ettei enää vaiettaisi niistä vaikeistakaan asioista. Kun synnytyksen jälkeinen masennus kaivaa sisintä. Kun vanhemmuus aiheuttaakin vaikeita tunteita. Kun ei ole varma, pitäisi tehdä abortti vai ei. Kun elämä onkin järjestynyt hyvin. Kun kaikki on onnea ja hattaraa. Tai kun sadepilvet valtaa taivaan.

Minä en ole mikään täydellinen mutsi tai kasvattaja, joka voisi neuvoa muita. Pah, pois se minusta! Mutta aina voi osoittaa myötätuntoa. Koittaa ymmärtää ja ennen kaikkea osoittaa tukensa.

Olen kasvanut näinkin vahvaksi ja ymmärtäväiseksi monien vaikeiden tilanteiden kautta. Erojen, menetysten, ilojen ja pakahduttavan onnellisten asioiden kautta. Onpa klisee, mutta omat lapseni ovat kasvattaneet minut niin hyvin. Ei tällaista pinnaa mistään rautakaupasta saa. Sen saavuttaa elämää eläen. Tai kuka saa, kuka ei. 

Tulen jatkossa(kin) tuomaan myötätuntoa vanhemmuuteen. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ollaan samaa mieltä ja ollaan eri mieltä. Tuetaan toisiamme. Annetaan vinkkejä. Ja ennen kaikkea koitetaan asettua sen toisen saappaisiin tai rintsikoihin, että miltähän hänestä mahtaa tuntua. Muuten jätetään muiden rintsikat rauhaan, hehe.

Hienoa, jaksoit lukea tämän pitkän tekstin loppuun asti. Kiitos ajastasi! Tulethan käymään uudestaankin!

Ja jos haluat pysyä kartalla, mistä blogissa milloinkin puhutaan, voit seurata minua esimerkiksi Facebookissa, Instagramissa, Bloglovinissa tai Kaksplus-blogiverkostossa.

**

Aurinkoa päivääsi!

Oot ihana ❤

SARON BLOGI nyt Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'ssa

Tuleeko kasvissyöjän lapsista kasvis- vai sekasyöjiä?

"Miks sä äiti sanoit että tää haisee pahalle?"

"Nokun se nyt vaan...haisee!"

"Ota äiti haarukka ja tuu maistaa, tää on hyvää!"

"Ei kiitti, äiti ei syö punaista lihaa eikä maksaa"

"Ai et vai?"

Kaksikymmentä vuotta ilman punaista lihaa

Noin kymmenen vuotta ennen esikoiseni syntymää luovuin punaisesta lihasta. Siitä seurasi vanhempien kauhistelu: "mitä sinä nyt sitten syöt?" Eikä siitä ole kovinkaan montaa vuotta, kun kaveri kysyi joulun alla, että mitä mä oikein jouluna syön jos en possua? Ei hätää kamut, elintasokumpua on sen verran, että ei ole tähän ikään mennessä hirveästi nälkää tarvinnut nähdä. Minä vaan en vastaa tätä yleistä käsitystä, jonka mukaan kasvissyöjät eivät voi olla viittä minuuttia pidempään kertomatta, että he ovat kasvissyöjiä. Voi siis johtua siitäkin, etten ole täysin kasvissyöjä ;) Syön välillä lohta ja kanaa. Kana syö jyviä=olet mitä syöt=kana on viljatuote? Tosin mitenkäs sitten lehmän kanssa? No niin, eipäs innostuta liikaa, eteenpäin.

Mutta joka tapauksessa, palataan tähän minun kasvissyöntiin. Näköjään en sitä hirveästi ole mainostanut, kun omillekin lapsille tulee usein yllätyksenä, että äiti ei syö sitä samaa grillimakkaraa. Ei halua maistaa lautasella köllöttävää pihviä. Eikä varsinkaan maksalaatikkoa.

Kasvissyönnistä luonnollinen osa elämää

Minä en ole sellainen huutelijatyyppi muutenkaan. Että kattokaa nyt, ostin tänään uutta vessapaperia! Tai että hei mullahan on housun takamuksessa reikä! Tai "kattokaa, mulla on peffassa reikä", kuten naapurin lapsi tuossa taannoin huuteli, tarkoittaen tietysti housujaan. Voisiko olla, että omille lapsille tämä lähestulkoon kasvissyönti onkin luonnollinen osa elämää? Että ehkä heitä ei tulevaisuudessakaan ihmetytä, jos kaveripiiriin ilmestyy vegaani tai multiallergikko. Monia kun kaikenmaailman ruokarajoitteet ja -edellytykset tuntuu hirveästi hiertävänä, ihan kuin olisi hiekkaa puurossa.

Tuleeko kasvissyöjän lapsista kasvis- vai sekasyöjiä?

Sitä olen usein miettinyt, että mitähän noista omista lapsista tulee? Siis ei ammatillisesti vaan ravinnollisesti. Inspiroituuko jompi kumpi kasvissyönnin pariin tai vegaanille tielle? Vai onko he yksinkertaisesti syntyneet piffin pureskelijaksi? Koska minä en paljon huutele, en ajatellut myöskään käännyttää. Maksalaatikko nyt vaan lemuaa koko mikron täydeltä niin paljon, että joskus voi olla että suustani lipsahtaa sammakko, tässä tapauksessa tosiasia, että se nyt vaan haisee jäätävän pahalta. Ei voi mitään ja anteeksi maksalaatikkovalmistajat! Tämä ei ole henkilökohtaista!

Olen varmaan tosi tylsä porkkanasämpyläntuoksuinen mutsi, kun haluan vaan tukea lapsia itse valitsemallaan tiellä. Minä uskon lasten kohdalla ruokaympyrässä kohtuullisuuteen, jos ei ole allergisia rajoitteita. Keskiteini-ikäisenä sitten he saavat tehdä ratkaisunsa, mitä syövät tai jättävät syömättä, siihen saakka menköön sekaruokailijana.

Sokkokokki

Minä kuitenkin koitan olla hyvä äiti ja tarjota lapsilleni kaikkea mitä minä en kuitenkaan syö. Maksaa enkä riistaa osaa valmistaa, mutta muuta koitan kyllä. Lapset alkaa olla kuitenkin jo siinä iässä, että kotona onnistuu nauravat nakit ihan itkemättä itse ja master chef junioria katsellessa olen todennut, että täytyy kai rimaa nostaa kotona, senkun fileroivat piffinsä jatkossa itse tai mitä ikinä niille pitääkään tehdä. Lihan kokkailussa jännittävää vaan on se maustamispuoli, koska en halua maistaa omia tuotoksiani. Mutulla sitten mausteita sekaan ja toivotaan että maistuu. Ja maistuuhan se, näköjään. Ja ainahan lihan voi hukuttaa valkosipuliin ja chiliin, ihan niinkuin ruokailun extremeohjelmissa tekevät ennen kuin alkavat jonkun nelijalkaisen nahkapusseja vetämään äänen suuntaan. Niin extremeä meillä ei kyllä keittiössä ole, mutta minulle jo jauheliha vastaa extremeä, hehe.

Onko sinun lapsesi kasvis- vai sekasyöjä tai jotakin muuta? Onko se koko perheen linjaus vai onko teilläkin näitä eri ruokavalioita saman perheen sisällä?

SARON BLOGI nyt Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'ssa

Tulevan ekaluokkalaisen tärkeät taidot

Koulujen alkuun on vielä hieman alle kuukausi aikaa. ÄLÄ siis panikoi. Vielä ehdit oikein hyvin harjoitella tulevan ekaluokkalaisesi kanssa viittä tärkeää taitoa.

Monia pieniä, tulevia ekaluokkalaisia jännittää koulun alku todella paljon. Onhan hyppäys päiväkoti/eskarimaailmasta kouluun aika iso loikka "suureen maailmaan". Lapset ovat aika mestareita kasaamaan itse itselleen paineita, esimerkiksi juuri koulun aloituksen suhteen. Ei varmasti ole yksi tai kaksi lasta jotka ovat esimerkiksi itkeneet koulun alkua edeltävänä kesänä, että kun ei osaa lukea tai laskea. Voit kertoa lapsellesi, että ei kouluun mennessä tarvitse osata lukea tai laskea, vaan ne taidot opitaan koulussa. Jos lapsesi osaa jo nuo taidot kouluun mennessä, ei siitä tietenkään ole mitään haittaa, vaan opet kyllä keksivät haasteita niillekin oppilaille.

Joten ihan oikeasti, muista hengittää. Asiat järjestyy kyllä. Listasimme yhdessä asiantuntijan, eli tulevan tokaluokkalaiseni kanssa kuusi tärkeää taitoa, mitä kannattaa tässä kesäloman aikana harjoitella sen tulevan koululaisen kanssa.

1) Oman nimen kirjoittaminen
Tämä on helppo nakki. Lapsilla on ihan mieletön nimmarin kirjoitustarve pienestä pitäen. Meilläkin tuohon naapuritalon seinään naapuritaloyhtiön kersa piirsi mustalla liidulla, kissan kokoisilla kirjaimilla, AARON, heti kun vaan oppi oman nimensä kirjoittamaan. No, vastapalloksi meidän taloyhtiön plikka kirjoitti heti katuliidut saatuaan sellaisen eskarilaisen kokoisin kirjaimin postilaatikoiden eteen KAKKA. Poikkeus siis vahvistaa säännön ;)

Eli kannattaa viimeistään nyt treenata oman nimen kirjoittamista sellaisilla kirjaimilla joista vähintään itse saa tolkkua. Ensimmäisinä päivinä kuitenkin signeerataan lukkari ja ensimmäinen oma vihko tai kirja ja niillä on tapana hypätä herkästi kaverin pulpettiin, joten nimeäminen helpottaa oman omaisuuden tunnistamista.

2) Omista tavaroista huolehtiminen
Vaikka eskarissa lapsi olisi pitänyt omista tavaroista hyvin huolen, voin kertoa, että koulumaailman suoma "akateeminen vapaus" voi aikaansaada huolehtivaisestakin tenavasta melkoisen unohtelijan. Ja onko tuo nyt mikään ihme, kun yhtäkkiä onkin kauheasti muistettavaa! Oma pulpetti, oma kaappi tai lokero, oma nimi, open nimi, vieressä istuvan kivan kaverin nimi, lukujärjestys ja missä se ruokala sijaitsikaan. Eli ei mikään ihme, jos unohtaa laittaa takin päälle, kun lähtee koulusta kotiin, koska muisti kuitenkin laittaa kynät penaaliin. Tähän sopii mielestäni sellanen vanha hajatelma, että lapsilla on tässä kohtaa usein homma hanskassa, mutta hanskat hukassa. Mutta ei se mitään, tämä taito harjaantuu ajan kanssa! Kannattaa siis ohuesti treenailla, että kynät penaaliin ja penaali kuuluu reppuun. Ja että kun lähtee koulusta kotiin, olis mielellään omat vaatteet ja kengät päällä.

Tähän samaan kategoriaan menee myös kännykän käyttö. Nykytenavat osaa lähes poikkeuksetta evolvata ja vahvistaa Pokemonissa tyyppejä (en ole oikein perillä ammattiterminologiasta enää), mutta osaako ne lapset avata näppäinlukon tai näytön salasanan - jos se sormenjälkitunnistin ei toimikaan? Osaako lapset kaivaa yhteystiedot ja soittaa äidille, isälle tai muulle tärkeälle aikuiselle?  Samoin on hyvä opetella laittamaan oma puhelin lataukseen. Ja että kuinka puhelin laitetaan äänettömälle koulupäivän ajaksi. Ja samoin sopia suunnitelma B, jos puhelin ei käynnistykään enää. Sellaisia ne nykypuhelimet on. Ja tuntuu ihan "taskussa hajoavan". Sopikaa siis suunnitelma tuollaisten hätätilanteiden varalle, niin lapsi todennäköisesti ei hätäänny niin paljon (kuin mitä vanhempansa).

3) Pukeminen, riisuminen
Ekaluokan opettajalla on parhaimmillaan parikymmentä pikkutenavaa paimennettavanaan. Ope ei siis oikein ehdi auttamaan vetskareiden, nappien tai kengännauhojen kanssa. Joten harjoitelkaa vetskarin laittamista kiinni/auki, samoin nappien. Jos kengännauhat ei mene millään pupun korville, luota tarralenkkareiden taikaan. Sateenvarjon käyttöä kannattaa myös harjoitella. On muuten sellaisiakin sontsia, jotka menee napista auki ja kiinni. Sangen ällistyttävää ja helpottaa pienen koululaisen elämää kovasti. Sateenvarjo kiepsahtaa luultavasti jokaisessa tuulenpuuskassa "ympäri" joten investoi mielellään sellaiseen sateenvarjoon, jossa on joustavat nivelet. Et kadu!

4) Ruokailutilanteet
Ekaluokkaisen tulisi osata käyttää ruokailuvälineitä, ottaa ruokaa sen mitä jaksaa syödä ja pitäisi osata voidella oma leipä. Monissa kouluissa ekaluokkalaiset kantavat oman ruuan tarjottimella pöytään, eli jos tiedossa on tällaista, sitäkin kannattaa vähän ennakkoon harjoitella. Lapsesi osaa luultavasti avata puhelimen silmät suljettuna ja säätää sen yhdellä sormen liikkeellä värinälle, joten kyllä nämäkin luulisi hoituvan hyvin!

5) Koulumatka
Kesällä on hyvä hetki harjoitella koulumatkaa. Olipa se sitten kävellen taitettava koulumatka tai kävelymatka koulukyydille. Lapset on aika kekseliäitä kehittämään uusia reittejä kotiin ellei koulu ole kotia vastapäätä. Sopikaa yhdessä reitti, mitä lapsi saa kulkea. Myös vaihtoehtoiset reitit olisi hyvä käydä läpi ja sopia se, että saako niitä käyttää. Koska lapsihan käyttää niitäkin, ellei muuta ole sovittu. Terveisin, "kokemuksen syvä rintaääni"

Koulumatkaan liittyy myös kotiavaimen käyttö. Että osaa sitten avata oven avaimella, kun tulee koulusta kotiin. Ja että muistais ottaa avaimen mukaan sisälle, eikä jätä sitä törrölleen ulko-oveen odottamaan seuraavaa kulkijaa.

6) Yksin oleminen
Jos koululainen joutuu olemaan ennen tai jälkeen koulun yksin kotona, sitäkin olisi hyvä vähän kesällä harjoitella. Ihan lyhyitä pätkiä kerrallaan. Monia lapsia tuntuu rauhoittavan se tosiasia, että kotona on kännykkä, jolla osaa itse soittaa vanhemmalle, jos ikävä tulee. Kännykässä on toki sekin puoli, että jos siinä on yksikin peli ladattuna, aika tuntuu vierähtävän tosi nopeasti kun uppoaa pelin ihmeelliseen maailmaan ;)

**

HUH - siinä olikin jo pitkä lista. No eihän noita kaikkia asioita tarvitse kerralla opetella, mutta jos noita on vähän käyty kesällä läpi, koulun aloitus sujuu vähän iisimmin. Näin sanoisin kahden pikkukoululaisen mukanaan tuomalla kokemuksella. Ekaluokka on kaiken harjoittelua. Oman vuoron odottamista, kaverisuhteiden harjoittelua ja sen sellaista, sen lukemisen ja laskemisen ohella. Jokainen lapsi tuo mukanaan oman dynamiikan koko luokan ryhmädynamiikkaan, sen perusteella opekin sitten päättää, millaisia taitoja ensimmäisen vuoden aikana painotetaan enemmän.

Rennosti vaan kohti ensimmäistä kouluvuotta!

OOPS! Lapselle valkeni, mitä vanhemmat tekee iltaisin kun lapset menee nukkumaan...

OOPS!

Lapsen ja humalaisen suusta tulee...sellaista juttua ettei niillä ole päätä eikä häntää! Yhtenä tiistaina istuimme miehen kanssa sohvalla ja kuopus oli siinä kolmen metrin päässä ja katseli meitä tarkkaillen. Sitten hän aloitti syyttävään, mutta oivaltavaan sävyyn:

"NYT MÄ TIEDÄN MITÄ TE TEETTELLÄ ILTAISIN KUN MÄ OLEN NUKKUMASSA!"

Kyllä vähän hiki nousi pintaan, nytkö ollaan jonkun kiusallisen keskustelun äärellä ja voi hitto kun me ei todellakaan tehdä mitään sellaista...

"TEHÄN PELAATTE TÄÄLLÄ WRC-RALLIA!", lapsi huudahti riemukkaasti!

Hah hah hah, no huh ja hah, ei kyllä pelata! Viime aikoina iltaisin ähinä ja puhina johtuu kyllä tosta futiksesta. En tiedä mikä pallogeeni minussa on, hyvin pienesti kylläkin, mutta olen yllättänyt lähinnä itseni katsomalla vaikka kuinka monta peliä. Ja kyselemällä tyhmiä, tietenkin. Onneksi futis loppuu kohta. Voi taas palata normaalin iltadataamisen pariin. Iltakahvi, se on kyllä rituaali, joka pysyy vaikka kaikki muu muuttuu! ;)

Mitä TE teette iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan? Feel free ja tunnusta kommenttilootaan, hih!

SARON BLOGI nyt Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'ssa

Antaa sataa!

Eka lomaviikko alkaa olla pulkassa. Ollaan tehty lasten kanssa just niitä pieniä, kivoja, arkiselta kuulostavia juttuja, mitkä ei tosiaankaan ole meille arkisia.

Me on käyty kirjastossa, on leivottu pitsaa, pistäydytty puistoruokailussa (en muista milloin viimeksi olisi käyty siellä, kun aina olen ollut väärään aikaan lomalla), käyty torilla, tehty mansikkatorttua ja sen sellaista. Parasta on ehkä ollut ne siirtymiset paikasta toiseen, kun on liikuttu kävellen ja on ollut aikaa höpötellä kaikenlaista. Usein siinä jutustelun lomassa tulee ilmi syvällisempiäkin asioita. Joita ei taas arkena ehkä sillä tavalla pulpsahda esille. Se on tosi arvokasta.

Eikä siis meidän loma ole ollut pelkkää hattaraa. Kyllähän se on päivänselvää, että esiteiniä ottaa pienempi kuopus säännöllisesti kuuppaan ja sit alkaa ralli! ;) Nyt lomalla, kun tän mutsin pinnaa ei kiristä lainkaan, on taas niin "söpöä" miten esiteini esikoisesta on tullut! Kaikki "oireet" kuin oppikirjasta. Mihin pulloon mun täytyy nyt hönkiä tätä sisäistä zeniä, että muistan tämän tyynen sisäisen rauhan marraskuussakin? Silloin kun raahustan töistä kotiin, litimärkänä, koska sateenvarjoni on lentänyt myrskytuulen mukana hevon kuuseen ja takki ei pitänyt ollenkaan vettä ja kun pääsee kotiin, ihan vaan todetakseen, että näkymästä päätellen sama syysmyrsky on pyörinyt eteisessäkin ja saman tien teini hyökkää avautumaan jostain elämää suuremmasta ongelmasta, voi olla että huumorintaju on koetuksella. Jospa sitten vaan tarttuisi kesäiseen lasipulloon ja hönkäisisi rauhalliset kesäzenit päälle? Toki joku mindfulness-kurssi vois olla hyvä. TEINILLE! Mun mind on ihan full ;)

Kun loma alkoi, alkoi sade. Ensimmäisenä lomapäivänä alkoi heti tulla kommentteja, että "voi kamalaa kun sulla alkoi loma ja nyt vaan sataa vettä!" Joo, sitä vettä on tullut joka päivä. Ja luonto kiittää! Mutta hei, älkää olko pahoillanne. Loma on aina lomaa ja mitä minuun tulee, niin mä tykkään sateesta. Joka päivä on lähdetty lasten kanssa ulos, satoi tai paistoi. On ollut helteisen kesän jälkeen ihan kivaa poltella kynttilöitä ja vetää villasukat jalkaan. Ja noi mun ihanat keltaiset (Nokian Piha-) kumpparit.

Se mikä tässä on yllättänyt, on tuo meidän pupu. Hän on ihan samanlainen kuin mekin. Ei paljon pienet tai isommatkaan sateet haittaa. Kun otin tämän kuvan, jouduin kantamaan pupun kotiin, koska minulle alkoi jo tulla kylmä, hän sen sijaan olisi halunnut jatkaa ulkoilua ja pisti tietysti hanttiin kuin pieni jänis joka ei halua sisälle. Hän vaan olisi halunnut jatkaa heinien nuuskuttelua, voikukanlehtien rouskuttelua ja ilohyppelyitään. Lähes helteisistä päivistä pupu ei turkiksineen oikein välitä, silloin hän kaivautuu pöpelikköön ja nököttää siellä - mieluummin siellä kuin sisällä. That's our boy!

Hyvää viikonloppua! Ja antaa sataa!

Helsinki Pride 2018 (yhdessä perheen kanssa)

Poliisin arvion mukaan Helsinki Pride 2018-juhlijoita oli kokoontunut yhteen lauantaina jopa 100 000. Me oltiin perheen kanssa siellä yleisön joukossa osoittamassa tukeamme. Vaikkakin juuri edeltävänä päivänä olin joutunut mukaan keskusteluun, jossa asiantuntijat totesivat ykskantaan, että lapsen paikka ei missään nimessä ole Pride-meiningeissä. Ei mukana kulkueessa eikä yleisössä.

Perjantainen keskustelu lähti käyntiin siis siitä, kun ystäväni oli jakanut Facebook-seinällään kuvan, jossa miesvartaloinen henkilö oli ilmeisesti osa jotakin paraatia, pehva ja nakki paljaana. Sitä en tiedä mistä tuo kuva oli napattu, mutta lyhyen tutkiskelun perusteella totesin, että kuva ei ainakaan ollut kotimaasta.

Ja tiedäthän sen, kun ihminen jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia aiheesta X, tietää olevansa sen asian paras asiantuntija. Etäinen ja asiaan liittymätön, mutta esimerkki kuitenkin on vaikka se, kun helsinkiläisiä syytetään koppaviksi ja uusavuttomiksi tyypeiksi ja ne mielikuvat perustuu lähinnä juoruihin ja lehtijuttuihin. Pitääkö se tieto paikkaansa? No ei pidä. Niinpä perjantainen FB-keskustelu meni sangen kummalliselle radalle, kuinka siellä Pride-paraatissa nakuillaan niin, että nahkaremmit paukkuu eikä se sellainen todellakaan ole lasten paikka. Hillitöntä!

En voinut itselleni mitään. Lomamoodi oli leiskahtanut päälle (=aikaa ajatella muutakin kuin työasioita) ja osallistuin keskusteluun leikkaamalla huhuilta siivet saman tien ja kerroin, että ainakaan viime vuoden Pridessa ei ketään nakuillut. Ja että lasten riemu repesi silloin, kun näkivät paraatissa tutun opettajan! Keskustelu päättyi siihen paikkaan. Yksi kävi tykkäämässä kommentistani. Hitsi vieköön, olisipa keskustelu jatkunut siitä eteenpäin, sillain rakentavasti. Jotenkin tuntuu siltä, että työ jäi ihan kesken.

No, kaikista "asiantuntijamielipiteistä" välittämättä me lähdimme lauantaina mukaan Pride-huumaan, pienistä henkilökohtaisista vastoinkäynneistä huolimatta. Kuten siitä, että eikö ole ironista, että kesäloman alkaessa mahahaavan oireet palaavat katukuvaan ja lähdön hetkellä läähätin vielä kaksinkerroin kivuissani ja lopulta olimme odottelemassa Pride-kulkuetta aivan väärän kadun varrella, bwah hah hah! Onneksi lopulta osuimme oikeaan paikkaan.

Tässä muutama kuva Helsinki Pride 2018-kulkueesta. Montakohan täysnakua siellä marssi? No ei yhtään. Katsokaa miten iloisia, erilaisia, kauniita ja rohkeita ihmisiä! Mutta kaiken ilonpidon ja kepeän hassuttelen taustalla on painavaa ja tärkeää asiaa. Ei siis ollut mitään syytä, miksi lapset olisi pitänyt jättää kotiin pumpulikääreissään. Vaan mentiin koko perheen voimin viettämään laatuaikaa kesäiseen, no hetkittäin vilpakkaan, Helsinkiin muiden ihmisten kanssa. Niin ja hei, varoitus: seuraavat iskulauseet voivat aiheuttaa itsetutkiskelua ja inspiroitumista!

  

Erityisen symppis oli tuo ÄITI - POIKA -parivaljakko! Minä(kin) voin selkä suorana todeta, että minä rakastan omia lapsiani juuri sellaisena kuin he ovat. Olen nyt ja aion olla jatkossakin kaikessa mitä he tekevät, heidän tukena. Minulle on aivan sama mihin he elämässään suuntautuvat. Tärkeintä on, että he itse ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Rakkaus kantaa ❤

**

Kulkueen jälkeen...

toinen lapsi kysyi, "miksi niillä mustilla oli suut teipattu?" (Ei kuvissa) Ja minähän kerroin, ikätason mukaisesti toki, että kun kaikilla ei ole äänioikeutta ihmisoikeusasioissa, niin täytyyhän jonkun tuoda heidänkin asiaa esille.

Ja toinen huokasi tyytyväisenä, että nyt hän ymmärsi, että "me kaikki saadaan olla just sellaisia kuin me ollaan". Noh, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ei ole vielä viety Suomessakaan maaliin, mutta äitinä hihkuin ilosta, että ainakin yksi kasvatustavoite on nyt saavutettu! Toivottavasti noi lapset muistaisi rakastaa itseään aina niin paljon, ettei ihmisten erilaisuus aiheuta jatkossakaan hämmennystä.

**

Rakkautta, tyypit! ❤

ps. Blogisiskot: pitäisikö meidänkin olla jonain vuonna mukana marssimassa ja osoittamassa tukemme sille, että ihmisoikeudet kuuluu ihan kaikille? 

En tykkää

Viikonloppu oli kyllä melkoista mylläkkää! Ensin kun perjantaina naksautin aivot kesälomamoodiin (mä oon niin lomalla!), sitten jouduin keskelle melkoista Pride-keskustelua (josta tulee myöhemmin oma postauksensa), jouduin sen lisäksi toteamaan, miten kummalliseksi tämä maailma on mennyt. Harvemmin kukaan onnistuu pahoittamaan minun mieltäni somessa niin isosti, että äänestän sormillani, että oikein perun tykkäämiseni. Tapauksia oli tänä viikonloppuna oikein kaksin kappalein! Kerron teille nyt tästä toisesta ja se oli tämä suomalainen vaatefirma, josta olen jo vuoden ajan tilannut "luottovaatteeni".

Koska en halua kuitenkaan heille mitään pahaa, tyydyn kertomaan ketutuksestani neutraalisti.

Olin siis tilannut eräältä suomalaiselta vaatefirmalta kaksi puuvilla-modaalista valmistettua vaatetta. Hain paketin ja hämmästyin sen avattuani. Tilaamieni laadukkaiden vaatteiden sijaan siellä oli kaksi halvan oloista, läpikuultavaa rättiä! Kuoressa oli kirje, jossa oli sepitetty, että "hupsista keikkaa, kuinka ollakaan oltiin laitettu liian iso määrä tätä tuotetta myyntiin. Mutta laitoimme sinulle tulemaan korvaavat viskoosista valmistetut tuotteet. Jos ei miellytä, voit palauttaa tuotteet - mutta sinun pitää maksaa palautuksesta aiheutuvat postikulut itse."

Koen tulleeni petetyksi. En saanut todellakaan sitä mitä tilasin, korvaavat tuotteet lähetettiin minulle ilman että minua oli informoitu asiasta ja sitten vielä kärtetään palautusmaksuja! Röyhkeää meininkiä. Jään odottamaan asiakaspalvelun responssia asiaan.

Kuvittele nyt itse tilanne: tilaat esimerkiksi keraamisen kulhon. Saatkin tilalle vähän samantyyppisen, mutta pahvisen. Periaatteessa käy samaan käyttötarkoitukseen, mutta ei vastaa ominaisuuksiltaan läheskään sitä, mitä olisit halunnut.

Tämän episodin myötä kävin perumassa tykkäykseni.

En enää uskalla tilata mitään tästä (kotimaisesta) puljusta, koska paketin sisältö voi olla täysi arvoitus.

**

Onko tämä kovinkin yleinen toimintamalli, että jos tavaran toimittaja huomaa varastonsa olevan tyhjä, hän pakkaakin ilman erillistä ilmoitusta pakettiin jotakin "sinne päin" ja ilmoittaa, että jos ei kelpaa, voit palauttaa tuotteet kunhan maksat palautuskulut itse? 

Olen kuullut monet legendat ulkomaisista verkkokaupoista, mistä voi saada mitä tahansa, mutta niiden toimintakulttuuria en tunne, joten en voi lähteä spekuloimaan asiaa tarkemmin. Sen sijaan suomalaisiin firmoihin olen luottanut kuin kallioon. Niinhän sitä laulussakin sanotaan, että "sitä saa mitä tilaa" ja sillä on tähän päivään saakka menty. Tai siis viime perjantaihin.

Oletko sinä koskaan joutunut tilanteeseen, että joku luottovaatteita tai -tavaroita valmistava yritys on pettänyt sinut niin pahasti, että lopetat asioinnin heidän kanssaan kokonaan?