Saron blogi

Ujona introverttina valitsin pitkään mieluummin sen, etten juuri tapetista erottuisi. Mutta sitten kohtasin blogimaailmassa ihan mielettömiä voimanaisia, joiden rohkaisemana uskalsin tarttua meikkimaailmassa vahvimpaan väriin. Ja se on... Nuorempana olin aivan varma kahdesta asiasta: koskaan en alkaisi lakkaamaan kynsiäni ja jos alkaisinkin, en ainakaan punaisella. Ja punaista huulipunaa en käyttäisi koskaan. Hyi, kamala! Koulukiusaaminen ja vähättely sen ulkopuolella voi litistää ihmisen itsetunnon niin pieneksi, että se mahtuu kiven rakoon. Niin pieneen koloon minunkin itsetuntoni oli poljettu. Oli helpompaa vaan olla erottumatta tapetista, ettei vaan kukaan saa mitään aihetta sanoa yhtikäs mistään. Oli kyllä kamalan rasittavaakin elää muiden pillin mukaan. Mutta mieluummin se, kuin alituista lyttäämistä. Nahkatakki + aski tupakkaa = vapaus Sitten kului aikaa. Onneksi oli ystävät lähellä. Ja ilokseni huomasin, että heidän lisäksi löytyi poikiakin, jotka tykkäsivät

Kahden lapsen kasvattaminen ei ole mikään helpoin urakka. On silti olemassa yksi kasvatusneuvo, joka on auttanut minua monta kertaa eteenpäin. Tänään kerron sen myös sinulle. Vaatimattomasti kutsun sitä parhaaksi kasvatusneuvoksi ja toivon, että siitä on myös sinulle hyötyä.  Tiedätkö sen vitsin, missä kerrotaan, että jos olet eksynyt autiomaassa, miten saat neuvoja kuinka päästä pois? No ala pelaamaan pasianssia, niin heti joku ilmestyy selän taakse neuvomaan. No tämä ei ole vitsi, mutta sama ilmiö tapahtuu, kun perheeseen syntyy, etenkin se ensimmäinen, vauva. Yhtäkkiä lauma ohjeistajia ilmestyy elämääsi.  Älä vaan anna vauvalle tuttia tai se syö sitä vielä koulussakin! Äläkä pidä vauvaa sylissä, ettei vauva totu siihen! Muista pukea vauvalle vaan sitä ja tätä, ettei taipeet hikoa ja hampaat kasvaa vinoon. Kyllä te vanhemmat tiedätte mitä tarkoitan, olette varmaan kuulleet kaikenlaista. Niitä ihan oikeasti hyviä, käyttökelpoisia neuvoja kuuleekin sitten paljon vähemmän.

*Kaupallinen yhteistyö: Ifolor Suurimmalla osalla suomalaisista on älypuhelin ja sen kameraa käytetään ahkerasti kaikenlaisten tilanteiden ikuistamiseen. Ja niitä tilanteitahan lapsiperheissä riittää! Perinteisimmistä kuvista, kuten tärkeistä juhlista, tulee yleensä tilattua paperikuvat tai kuvakirja, mutta eikö ole harmillista, että ne kaikista hauskimmat tai ikimuistoisimmat tilannekuvat jäävät kännykän syövereihin piiloon? Tilannekuvat on parhaita Älypuhelimien kamerat ovat nykyään laadultaan niin hyviä, että jotkut kännykkäkamerat voittavat laadussa esimerkiksi halvimmat digikamerat. Nykyaikaa on dokumentoitu ennätyksellisen paljon, koska lähes jokaisella on käytössään kännykkäkamera. Kuinka helppoa on napata kuvia muistoksi lapsen ensimmäisistä askeleista tai siitä kun tenava nukahti yllättäen kainaloon? Ne on niitä hetkiä, kun et raaski nousta hakeaksesi "paremman kameran". Tai olet itse hassussa kyykyssä saadaksesi kuvan lapsen kädessä huilaavasta leppäke

Meillä juhlittiin viime viikonloppuna lapsen kaverisynttäreitä. Sitä edelsi tietysti villikoiramainen stressaaminen, jossa olen aivan erityisen hyvä. Mitä stressasin? Mistä olin lopulta erityisen ylpeä? Stressaava valepukki  Vietin koko viime viikon stressaten kahta asiaa: no ensinnäkin sitä, että olen oikea valepukki, kun olen vuosi sitten kirjoittanut postauksen otsikolla Ihan tavalliset kaverisynttärit  ja vaikka olin vakuutellut, että mitä sitä lasten kemuja turhaan stressaamaan, niin silti minä stressasin. Toisekseen stressasin sitä, että mitenköhän lapsen kaverisynttärit oikein mahtaa sujua? Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun pikkuneiti party planner suunnitteli kaiken alusta loppuun ihan itse. Hän teki aikataulun, lähetti kutsut Whatsappilla, mietti tarjoilut ja koristelut, valitsi Lagerhausista mieleisensä lautaset ja servetit, keksi puuhat ja hoiti homman maaliin. Ensimmäistä kertaa minun tehtäväksi jäi vaan vinguttaa kaupan etupisteet kotiin ja hä

*Kaupallinen yhteistyö Blå Band Te tiedätte, että minä en ole kovinkaan ketterä kehäkettu mitä kokkailuun tulee. Siitä huolimatta en voi muuta kuin todeta, että "tuulta päin", kun avautuu mahdollisuus haastaa itseä keittiön puolella! Niinpä lähdin innolla mukaan ideoimaan, mitä herkullista voisi kehittää Blå Bandin uudesta Couscous-Kasvis pata-aineksesta. Minä rakastan couscousia ja meidän perusruokalistaan kuuluu skandinaavishenkinen kasvis-kana-couscous. Nyt halusin jotakin ihan erilaista ja sitten se vaan putkahti päähän: sujautetaan mausteinen couscous muffinssitaikinan sisälle! Koska en ole koskaan törmännyt sellaiseen reseptiin, piti kehittää ihan oma resepti. Nyt jos koska oli siis pakko poistua omalta mukavuusalueelta ;) Pähkäilin kovasti reseptiä, mitä tarvitaan lisää, mitä vähemmän ja onko nyt kaikkea sopivasti? Muutaman koe-erän jälkeen löytyi sopivat suhteet ja olen itse lopputulokseen tosi tyytyväinen. Saimme aikaan hyvänmakuiset couscousmuffinssit!

Lasten kasvu ja kehittyminen on ensimmäisten vuosien ajan ainutlaatuista ja huikeaa. Se, että sitä saa seurata läheltä, on mittaamattoman arvokasta. Ensimmäisten vuosien aikana opitaan pötköttelyn sijaan liikkumaan ja ilmaisemaan itseään muillakin tavoin kuin itkemällä. Suurin piirtein taaperoiässä monet lapset sanovat ensimmäiset sanansa. Ensimmäinen sana, sehän on tietenkin äiti, eikö? Puheenkehitys on yksilöllistä Se nyt vaan on kutkuttavan jännittävä hetki, kun pieni taapero alkaa näyttää siltä, että kohta se tapahtuu! Kohta hän sanoo jotain! Toiset sanovat jopa alle vuoden ikäisenä, jotkut sitten panttaavat vähän pidempään. He kyllä kertovat sitten, kun on jotain asiaa. Toiset tarvitsevat vähän puheterapeutin apua ja sekin on ihan ok. Mutta mikä sitten on lapsen ensimmäinen sana? Lienee elokuvien syytä, että monien vanhempien päässä pyörii se oletus, että lapsen ensimmäinen sana olisi äiti. Tai mahdollisesti isi. Tai joku muunnelma niistä. Niin kai minäkin od