Kun ujo introvertti (äiti) punaista huulipunaa laittoi

Ujona introverttina valitsin pitkään mieluummin sen, etten juuri tapetista erottuisi. Mutta sitten kohtasin blogimaailmassa ihan mielettömiä voimanaisia, joiden rohkaisemana uskalsin tarttua meikkimaailmassa vahvimpaan väriin. Ja se on...

Nuorempana olin aivan varma kahdesta asiasta: koskaan en alkaisi lakkaamaan kynsiäni ja jos alkaisinkin, en ainakaan punaisella. Ja punaista huulipunaa en käyttäisi koskaan. Hyi, kamala!

Koulukiusaaminen ja vähättely sen ulkopuolella voi litistää ihmisen itsetunnon niin pieneksi, että se mahtuu kiven rakoon. Niin pieneen koloon minunkin itsetuntoni oli poljettu. Oli helpompaa vaan olla erottumatta tapetista, ettei vaan kukaan saa mitään aihetta sanoa yhtikäs mistään. Oli kyllä kamalan rasittavaakin elää muiden pillin mukaan. Mutta mieluummin se, kuin alituista lyttäämistä.

Nahkatakki + aski tupakkaa = vapaus

Sitten kului aikaa. Onneksi oli ystävät lähellä. Ja ilokseni huomasin, että heidän lisäksi löytyi poikiakin, jotka tykkäsivät minusta. Minä en kyllä vielä silloinkaan oikein tykännyt itsestäni. Eikä tietysti parisuhteet voi kestää, jos ei ensin tykkää itsestä, ei oikein voi tykätä muistakaan. Sitten kului erilaista aikaa, koska aloinkin elää itselleni ja ihan itseäni varten. Ostin oranssin villapaidan, mustan nahkatakin ja marssin ostamaan askin tupakkaa läheiseltä kiskalta. En kylläkään polttanut, mutta se oli vain merkki siitä, että enää ei kiinnosta tippaakaan se, mitä muut ajattelee. En kyllä polttanut sitä askia, en muista mitä sille tapahtui, mutta se tunne oli niin vapauttava. Muistan, kun seisoin pimeänä syysiltana keskellä Helsinkiä. Koko kaupunki vilisi ohi. Kukaan ei tullut nillittämään mistään eikä katsonut minua kummeksuen. Minä olin juuri muuttanut unelmieni kaupunkiin, elin yksiössäni, tein kaiken ihan minua itseäni varten. Mahtavaa!

Epävarmasta äidistä vakaaksi kallioksi

Sen jälkeen löysin ihmisen, joka tykkäsi minusta juuri sellaisena pöhkönä kuin minä olin ja saimme myöhemmin kaksi mahtavaa pikkutyyppiä elämäämme. Esikoislapsen kanssa nuorena äitinä olin jälleen haavoittuva, altis muiden mielipiteille, itkua nieleskelin junassa, kun en saanut lastani rauhoittumaan ja osa muista ihmisistä poistui kesken matkan siitä junavaunusta. Onneksi se itsetunto kärsi vielä raskauskiloista, koska ei se mahtunut sinne kivien rakoon enää, hih, vaikka se vähän tuollaisissa tapahtumissa tallautuikin. Onneksi ehdin kasvaa pari vuotta, ennen kuin kuopus tupsahti elämäämme. Siinä ajassa olin kasvanut itsevarmaksi äidiksi, joita ei muiden pahat silmäilyt hetkauttaneet. Jos heidän elämään ei ääntä mahdu, on ehkä parempi asioida muualla kuin supermarketissa, jossa on muitakin ihmisiä. Noin yhden esimerkin mainitakseni.

Jos olin jo aiemmin kokenut olevani tosi vahva, nyt olin kuin peruskallio. Kaikenmoisia myrskyjä sitä tielle tulikin, eikä ne minua rikkoneet. Myrskyaallot korkeintaan hioivat pintaani. En silti halunnut erottua tapetista. Ihan vaan, just in case.

Vahvat, esimerkilliset naiset

Joskus toisen lapsen syntymän jälkeen ja blogiskenen ilmestyttyä Suomeen, alkoi minustakin tuntua siltä, että hei ehkä onkin ihan ok olla näkyvä. More To Love-blogin Mimmi ja Peppi raivasivat tietä osoittamalla, että on ihan sama minkä kokoinen olet, sinä näytät silti upealta! Sen jälkeen olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useisiin ihaniin bloggaajiin, joiden koen olevan tyyliguruja monellakin tapaa: Riikan blogi, Hunajaista, Pinkit Korkokengät, Mamma rimpuilee, Lähiömutsi, Nakit ja Mutsi... - noin ihan vaan muutaman mainitakseni. Kaikilla heillä on yhdistävä tekijä. He ovat osoittaneet sosiaalisessa mediassa olevansa juuri niitä, jotka eivät jää koskaan tapetin varjoon. He ovat niitä, jotka pukevat ja meikkaavat ihan just niin kuin haluavat ja on aivan sama mitä joku nimetön nillittäjä heistä ajattelee. Siis miten mullistava ajatus tällaiselle ujolle introvertille!

Ostin punaista kynsilakkaa. Jäin aivan koukkuun.

Myöhemmin ostin punaista huulipunaa. Tekosyynä, että voisin tehdä sillä punaposket lapsille, jotka olivat lähdössä virpomiskierrokselle. Minua varten, no ei... tuskinpa... ehkä. No kai sitä vois kokeilla?

Jännittävä ensiesiintyminen punaisissa

Äläkä naura, ainakaan katketaksesi, jos kerron, että ensimmäisen kerran jopa jännitti tehdä julkinen esiintyminen punaisessa huulipunassa. Minä ujo, jännittävä, sanoissa sekoileva introverttihäslääjä olin nyt tuonut itseni irti tapetista! Täs mie oon. Eikä kukaan nauranut. Eikä kukaan tullut avautumaan. Eikä kukaan traumatisoitunut tapahtuneesta. Vaan hitsi että tuntui vapauttavalta!

Ostin toisenkin punaisen huulipunan! Ja kolmannen! Kun ne kaikki on aika ihania.

Ja tiedätkö sen fiiliksen, kun ei oikein enää kiinnosta, mitä muut ajattelee? Mielipiteen vapaus ihmisille suotakoon ja minä teen ihan just niitä juttuja, mitkä minusta tuntuu hyvältä.

Voimaväri

En käytä punaista huulipunaa joka päivä. Jos luottovärini on musta, niin punainen on se voimavärini. Kun on oikein hyvä fiilis tai päin vastoin: kun fiilikset on ihan maassa tai jos haluan tehdä vaikutuksen (esimerkiksi itseeni), punaan huulet. Vaikka en niitä punaisia huulia näe itse, se fiilis on ihan huippu, kun tietää huulien loistavan punaisenaan. Vähän luksusta arkeen-tyyppinen fiilis.

Jos sinäkään et ole koskaan uskaltanut tarttua tumman punaiseen huulipunaan, niin suosittelen kokeilemaan. Ihan mielettömän voimauttava väri ja piristää paitsi omaasi, myös muiden päivää. Ja jos punainen ei ole sun juttu, niin hei, se on fine. Joka tapauksessa viestini teistä ihan jokaiselle on:

ole rohkeasti sinä!

Sari

Paras kasvatusneuvo

Kahden lapsen kasvattaminen ei ole mikään helpoin urakka. On silti olemassa yksi kasvatusneuvo, joka on auttanut minua monta kertaa eteenpäin. Tänään kerron sen myös sinulle. Vaatimattomasti kutsun sitä parhaaksi kasvatusneuvoksi ja toivon, että siitä on myös sinulle hyötyä. 

Tiedätkö sen vitsin, missä kerrotaan, että jos olet eksynyt autiomaassa, miten saat neuvoja kuinka päästä pois? No ala pelaamaan pasianssia, niin heti joku ilmestyy selän taakse neuvomaan. No tämä ei ole vitsi, mutta sama ilmiö tapahtuu, kun perheeseen syntyy, etenkin se ensimmäinen, vauva. Yhtäkkiä lauma ohjeistajia ilmestyy elämääsi. Älä vaan anna vauvalle tuttia tai se syö sitä vielä koulussakin! Äläkä pidä vauvaa sylissä, ettei vauva totu siihen! Muista pukea vauvalle vaan sitä ja tätä, ettei taipeet hikoa ja hampaat kasvaa vinoon. Kyllä te vanhemmat tiedätte mitä tarkoitan, olette varmaan kuulleet kaikenlaista. Niitä ihan oikeasti hyviä, käyttökelpoisia neuvoja kuuleekin sitten paljon vähemmän.

Kahvinporoja vaipparoskikseen

Otetaan nyt ensin lämmittelykierros, ennen kuin siirrytään itse asiaan. Yksi parhaista vinkeistä vauvaperheaikana oli se, että perinteinen kertsivaipparoskis pitää tyhjentää ehdottomasti kerran päivässä, mutta silti se ödöör voi olla melkoinen. Niinpä: kun juot aamulla sumpit, kippaa käytetty suodatinpussi kahvinporoineen vaipparoskikseen. Kahvinporot imee hajut ja siispä vaipparoskis ei haise pahalle vaan tuoksuu kahville. Suosittelen! Ja sitten asiaan...

Paras kasvatusneuvo on...

Ja nyt hyvät vanhemmat, on aika paljastaa, maailman paras kasvatusneuvo. Oletko valmis? Tässä se nyt ihan vaan tälleen vaatimattomasti tulee, valmistaudu:

VALITSE RIITASI

Siinä se on. Kaunistelematta ja kauhistelematta. Koko totuus silmästä silmään. Valitse riitasi.

Lapset ovat yllättävän itsepäistä porukkaa. Pienikin lapsi osaa näyttää toimillaan, että hän tekee itse ja monien lasten ensimmäinen lause taitaa olla "minä itte". Sen lisäksi perhe-elämää usein leimaa väsymys. Kun jengiä väsyttää, voi pienet yksityiskohdat ja suuret linjat mennä pahasti sekaisin ja tulee riitaa "tyhjästä". Silloin minä vinkkaan, että valitse riitasi.

Kaksi esimerkkiä kuinka valitset riitasi

Esimerkki 1: kaukaa viisaasti illalla on jo valittu päiväkotiaamuksi sininen paita ja vihreät housut. Aamulla lapsi huutaa, ettei halua pukea niitä vaan haluaa olla lepakkomies! Sinä vaadit, että paita päälle ja housut jalkaan NYT ja lapsi heittäytyy mahalleen lattialle ja huutaa haluavansa olla lepakkomies. Sinulle jää kaksi vaihtoehtoa: joko paukutat alkuperäisen asukokonaisuuden läpi ja seuraavaksi kuuntelet, kun lapsi ei halua sukkia, kenkiä, haluaa ponkkarin ja ja ja. Tai sitten valitset riitasi: tavoitteena on, että lapsella on jotain päällä, että hänet voi viedä päiväkotiin ja sinä pääset töihin/yliopistolle/tms. Joten anna lapsen pukeutua lepakkomieheksi. Riidanhaluinen lapsi todennäköisesti yllättyy itsekin, vetää lepakkokamat niskaan eikä ällistykseltään tajua pistää hanttiin kenkien pukemista.

Esimerkki 2: lapsi ulvoo kauhusta, kun lautasella on parsakaalia. Vaikka kuinka mentaliteettisi olisi, että "kaikkea pitää maistaa", niin alla olla. Onko mikään ruoka-aine niin kriittinen, että jos se tökkii lapsella joko kerran tai aina, niin sen poisjättäminen aiheuttaisi jotain haittaa lapselle? Tärkeintähän on se, että lapsi kasvaa ja kehittyy ok. Voit joko koittaa painostaa lasta syömään sitä parsakaalia, jolloin lapsi ei takuulla ikinä sen jälkeen enää halua syödä sitä - ei siksi että se maistuisi pahalta vaan koska se tilanne on ollut niin kammottava. Yksi tapa hoitaa nämä ihan vihkoon on se, että pilkot sen epämiellyttävän ruoka-aineen ja syötät sen lapselle salaa. Sangen mielenkiintoinen lähestymistapa, jota esimeriksi itse en osaisi omalla kohdalla arvostaa lainkaan. Tässä kohtaa valitse riitasi tarkoittaa sitä, että okei, lapsi ei halua syödä tätä parsakaalia mutta syö bataattia. Hieno juttu, tällä mennään!

Eli pitää vaan antaa periksi lapselle?

Kyse ei ole siitä, että tässä jotenkin antaisi lapselle periksi. Periksi antaminen on ihan eri asia ja pahimmillaan se on esimerkiksi sitä, että lapsi ei halua harjata hampaita ja vanhempi antaisi lapsen jättää todella hampaat harjaamatta. On asioita joita lapset saa päättää ja on asioita joita vanhemmat päättävät. Lapsi saa itse päättää, harjaako sinisellä vai punaisella hammasharjalla mutta vanhempi on se, joka päättää, että hampaat harjataan. "Valitse riitasi"-ohjeessa on minusta lempeä ääni. Vanhemmuus ei tarkoita hitlerisöitymistä ja diktatuuriaa. Lapsi on kaikesta huolimatta melko älykäs olento, jonka kanssa on hyvät neuvottelumahdollisuudet ja pienet joustot oikeissa tilanteissa osoittaa vaan sen, että lapsenkin tahto on arvokas asia, jota ei tulisi aina mielivaltaisesti jyrätä.

Kultaisen keskitien etsiminen tai löytäminen ei ole mikään helppo nakki, kun puhutaan kasvattamisesta. Siksi toivonkin, että tästä vinkistä olisi apua edes yhden kerran, kun alkaa tuntua siltä, että nyt ei millään jaksaisi riidellä ja vääntää: valitse silloin riitasi.

-Sari

Hauskat kuvatarrat lastesi kuvista

*Kaupallinen yhteistyö: Ifolor

Suurimmalla osalla suomalaisista on älypuhelin ja sen kameraa käytetään ahkerasti kaikenlaisten tilanteiden ikuistamiseen. Ja niitä tilanteitahan lapsiperheissä riittää! Perinteisimmistä kuvista, kuten tärkeistä juhlista, tulee yleensä tilattua paperikuvat tai kuvakirja, mutta eikö ole harmillista, että ne kaikista hauskimmat tai ikimuistoisimmat tilannekuvat jäävät kännykän syövereihin piiloon?

Tilannekuvat on parhaita

Älypuhelimien kamerat ovat nykyään laadultaan niin hyviä, että jotkut kännykkäkamerat voittavat laadussa esimerkiksi halvimmat digikamerat. Nykyaikaa on dokumentoitu ennätyksellisen paljon, koska lähes jokaisella on käytössään kännykkäkamera. Kuinka helppoa on napata kuvia muistoksi lapsen ensimmäisistä askeleista tai siitä kun tenava nukahti yllättäen kainaloon? Ne on niitä hetkiä, kun et raaski nousta hakeaksesi "paremman kameran". Tai olet itse hassussa kyykyssä saadaksesi kuvan lapsen kädessä huilaavasta leppäkertusta ja pyllähdät kuvan ottamishetkellä niin, että kuva hieman heilahtaa, eikä ole ihan niin tarkka, vaikkakin hauska se on silti. Tai mieti syksyistä naisten iltaa terassivalon hämyssä, viinilasit yhteen kilahtaen. Kukaan ei jaksa kaivaa sitä "parempaa kameraa", vaan näppäät mieluummin syysillan tummentaman kuvan viltin sisällä fiilistellen. Ja niin se pitääkin olla – nauti hetkestä!

Ne "parhaat" otokset ovat usein vähän epätarkkoja, kun tulee heilahduksia, valo ei riitä tai kamera toimii tilanteita hitaammin. Mutta ne on juuri niitä kuvia, joita katsellaan monta kertaa jälkeenpäin ja hymyillään ihanille muistoille.

Onnelliset muistot ovat todella tärkeitä. Ne antaa meille energiaa ja voimaa mennä läpi niiden harmaidenkin päivien. Siksi niihin ihaniin tilannekuviin palataan aina uudestaan.

Kuvatarrojen tilaaminen omista kuvista nopeasti ja helposti

Niitä tärähtäneitä tilannekuvia ei oikein viitsisi tilata kuvakirjan verran. Mutta onhan se harmi, jos ne eivät koskaan pääsisi näkemään päivänvaloa, koska niissä on niin koskettava tunnelataus. Tiesitkö, että Ifolorilla voit tilata tarroja omista kuvistasi? Tarrat ovat juuri niin kivan pieniä, ettei pienet epätarkkuudetkaan haittaa mitään, kun kuva pienenee ja pikselit tiivistyy!

Tee näin:

• Tallenna ensin kaikki haluamasi kuvat (esim. 12 kuvaa) esimerkiksi omalle tietokoneellesi, että ne on siinä helposti ladattavissa.
• Mene sitten Ifolorin Kuvatarrat-sivulle
• Paina Aloita tilaus-painiketta ja valitse haluatko pyöreät vai suorakulmion muotoiset tarrat.
• Paina vielä Tilaa tästä ja pääset syöttämään kuvia "tarra-arkille".
• Lataa kuvat haluamallasi tavalla, tee muokkaukset ja tilaa!

Tee itse inspiroivat tekstitarrat

Tekstitarrojen tekeminen vaati hieman enemmän panostamista, mutta tämäkin kävi todella sukkelasti. Tein nämä tarrat niin, että tein ensin tekstit ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla (jos joku kaipaa apuja tai ohjeita, niin vinkatkaa, neuvon mielelläni), tallensin ne omalle tietokoneelleni ja sen jälkeen latasin ne Ifolor Kuvatarrat-ohjelmaan.

Sinäkin tarvitset kuvatarroja!

Aikuiset usein ajattelevat, että höpsis, minä en tarvitse tarroja, ne on lasten juttuja. Ehei kuomaseni, kyllä sinäkin tarvitset kuvatarroja. Kun puhutaan kuvatarrojen mahdollisuuksista, en voi sanoa muuta kuin että taivas on rajana!

• Isänpäivä: ihan kohta on esimerkiksi isänpäivä, koristele isänpäiväkortti lasten (ja lastenlasten) kuvilla!
• Joulu: tee jouluiset tekstitarrat joilla voit esimerkiksi sinetöidä joulukorttien kuoret tai pikkuiset paketit? God Jul! Tai nappaa pikkutontustasi kuva ja teetä tontusta söpöt tarrakuvat joulukortteihin tai paketteihin!
• Purkit, purnukat: merkitse hillot, mehut, (viinit), pullat, keksit, valko- ja kirjopesuaineet, pyykkietikat
• Nimeä: enää ei ole Veetin kirjat sekaisin Alman kirjojen kanssa, kun kirjassa on oma nimi - tarra!
• Inspiroi(du): Love, Yes, Wow, Coffee, Vacay, home made, mitä näitä nyt on? Sujauta tarra vaikka kalenteriisi piristämään viikkoasi tai kokoa vaikka sisustustaulu!
• Tarrataulukot: monissa perheissä kamppaillaan esimerkiksi lasten hampaiden pesun kanssa, kun ei millään huvittaisi pestä. Siispä apuun on kehitetty tarrataulukko! Kun hampaan pesu sujuu hyvin, saa palkkioksi tarran. Kun tarroja on kertynyt esimerkiksi 6, saa jonkun ennalta sovitun palkkion, hyvinvoivat hampaat ja rutiinin! Win-win-tilanne kaikille!
• Keksi itse lisää! Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Innostunein terveisin, Sari

Parasta kaverisynttäreissä

Meillä juhlittiin viime viikonloppuna lapsen kaverisynttäreitä. Sitä edelsi tietysti villikoiramainen stressaaminen, jossa olen aivan erityisen hyvä. Mitä stressasin? Mistä olin lopulta erityisen ylpeä?

Stressaava valepukki 

Vietin koko viime viikon stressaten kahta asiaa:

no ensinnäkin sitä, että olen oikea valepukki, kun olen vuosi sitten kirjoittanut postauksen otsikolla Ihan tavalliset kaverisynttärit ja vaikka olin vakuutellut, että mitä sitä lasten kemuja turhaan stressaamaan, niin silti minä stressasin.

Toisekseen stressasin sitä, että mitenköhän lapsen kaverisynttärit oikein mahtaa sujua? Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun pikkuneiti party planner suunnitteli kaiken alusta loppuun ihan itse. Hän teki aikataulun, lähetti kutsut Whatsappilla, mietti tarjoilut ja koristelut, valitsi Lagerhausista mieleisensä lautaset ja servetit, keksi puuhat ja hoiti homman maaliin. Ensimmäistä kertaa minun tehtäväksi jäi vaan vinguttaa kaupan etupisteet kotiin ja hääräillä keittiössä. Superihana pikkutyyppi päätti jopa olla haluamatta kakkua, mitä kukaan ei syö ja siksi meillä olikin kakun sijaan jätskibaari, joka toimi ihan älyttömän hyvin. Kuudelle vieraalle meillä oli varattu 3 litraa jätskiä ja sitä riitti vielä isot kauhalliset meille vanhemmillekin.

Eli toisin sanoen, stressasin taas jälleen kerran aivan turhaan, mutta kun sen "villikoira" pääsee sisällä irti, sitä on mahdotonta pysäyttää! Tunnistatko itsessäsi saman?

(Huom! Kynttilä on led-kynttilä, emme käytä lasten kanssa aitoja tuikkuja ollenkaan)

Ihan tavalliset kaverisynttärit

Juhlat oli ihan älyttömän kivat, jätimme lauman 11-vuotiaita hetkeksi juhlimaan keskenäänkin, itse ollen pihalla lähistöllä jos jotain tulee. Lapsilla tai pikemminkin nuorilla oli homma hyvin hallussa ja naurun remakka kuului avoimesta ikkunasta ulos asti, kun lopulta läpsyttelimme takaisin kotiin. Kaikilla oli hauskaa, vaikka meillä olikin jälleen kerran ihan tavalliset kaverisynttärit.

Parasta kaverisynttäreissä?

Kun juhlat oli juhlittu, kaverit halattu ja heipattu kotimatkalle, päivänsankari laukkasi takaisin lahjojensa kimppuun, ihaili saamiaan aarteita ja huokasi onnesta.

Äiti arvaa mikä näissä kaverisynttäreissä oli ihan parasta?

Kelasin nopeasti päässäni: jätskibaari? Lahjat? Ruotsista haetut kattaustarvikkeet? Lempi limu? Kuinka "kujalla" sitä voikaan mutsi-ihminen olla, thih... Lapsi vastasi:

kaverit

Pakahdun ylpeydestä

Olen niin ylpeä tuosta pienestä ihmisestä. Synttärit, lahjat eikä todellakaan kaverit ole mikään itsestäänselvyys. Kiitollisena toivotin tervetulleeksi jokaisen juhlavieraan. Ihanaa, kun he olivat raivanneet kalentereistaan aikaa näille juhlille. Ja kunpa tuo asenne jatkuisi läpi elämän, että ihmiset tekee juhlan ja että kaverit on parasta. Oikea elämänasenne. Pakahdun ylpeydestä.

-Sari

Helpot ja nopeat couscousmuffinssit

*Kaupallinen yhteistyö Blå Band

Te tiedätte, että minä en ole kovinkaan ketterä kehäkettu mitä kokkailuun tulee. Siitä huolimatta en voi muuta kuin todeta, että "tuulta päin", kun avautuu mahdollisuus haastaa itseä keittiön puolella! Niinpä lähdin innolla mukaan ideoimaan, mitä herkullista voisi kehittää Blå Bandin uudesta Couscous-Kasvis pata-aineksesta.

Minä rakastan couscousia ja meidän perusruokalistaan kuuluu skandinaavishenkinen kasvis-kana-couscous. Nyt halusin jotakin ihan erilaista ja sitten se vaan putkahti päähän: sujautetaan mausteinen couscous muffinssitaikinan sisälle! Koska en ole koskaan törmännyt sellaiseen reseptiin, piti kehittää ihan oma resepti. Nyt jos koska oli siis pakko poistua omalta mukavuusalueelta ;) Pähkäilin kovasti reseptiä, mitä tarvitaan lisää, mitä vähemmän ja onko nyt kaikkea sopivasti? Muutaman koe-erän jälkeen löytyi sopivat suhteet ja olen itse lopputulokseen tosi tyytyväinen. Saimme aikaan hyvänmakuiset couscousmuffinssit!

COUSCOUSMUFFINSSIT 8 kpl

Tarvitset:

120g valmista Blå Band Couscous pata-ainesta

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 kananmunaa

2 dl maitoa

50g margariinia sulatettuna

Valmistusohje:

Valmista Couscous pata-aines ohjeen mukaan. Tarvitset muffinssitaikinaan n.120g valmista couscous-pataa. Loput voit käyttää vaikka evässalaatin sekaan tai jos edelliseltä aterialta on jäänyt couscous-pataa yli, voit käyttää ne tähän taikinaan. Näin helposti sinäkin voit pienentää ruokahävikkiä!

Sen jälkeen sekoita kaikki taikinan aineet keskenään: vehnäjauhot, leivinjauhe, kananmunat, maito ja sulatettu margariini. Kun taikina on valmis, sekoita joukkoon couscous pata-aines.

Jaa taikina n.8 muffinssivuokaan tai suoraan muffinssipellille. Muffinssit kohoavat hieman. Paista muffinsseja uunin keskitasolla, 200 asteessa 15-20 minuuttia.

IDEA! Voit tuunata couscousmuffinsseja esimerkiksi aurinkokuivatuilla tomaateilla, yrteillä tai vaikka lohella! Me herkuttelimme muffinssit tuoreiden pensasmustikoiden kera. Muffinssit sopivat brunssipöytään tai vaikka retkelle evääksi. Kriittiseen testiryhmääni kuului myös tietenkin lapset, jotka ideoivat, että muffinssit sopivat hyvin välipalaksi! 

Blå Band Couscous-Kasvispata

Blå Bandin pata-ainekset ovat minulle jo ennestään tuttuja. Niitä on hyvä pitää hätävarana kaapissa, koska ne säilyy hyvin ja ne on nopeat valmistaa. Couscous-Kasvispata oli ihana lisä jo olemassa olevaan tuoteperheeseen. Se on tosi helppo ja nopea valmistaa ja sitä voi tuunata niin paljon kuin mielikuvitus riittää! Couscous-Kasvispata itsessään sopii kasvissyöjälle. Voit tuunata sitä esimerkiksi tofulla tai soijalla. Jos taas haluat siitä lihaisamman, sujauta sekaan lohta tai kanaa. Jugurttipohjaiset kastikkeet tai ihan vaan reilusti maustamaton turkkilainen jugurtti sopii hyvin couscousin kastikkeeksi. Itse couscouspata oli sopivan mausteinen, jota voi halutessaan loiventaa jugurtilla.

Äänestä herkullisinta reseptiä!

Mitä jos viikonloppuna teillä olisikin herkullista Blå Band Couscous-Kasvispataa omalla tyylillä tuunattuna? Tule katsomaan millaisia herkkuja muut bloggaajat ovat kehitelleet!

Äänestä samalla maukkain resepti ja voita 150e lahjakortti suosikkiravintolaasi!

Keittiöterveisin, Sari

Mitkä oli lapsesi ensimmäiset sanat?

Lasten kasvu ja kehittyminen on ensimmäisten vuosien ajan ainutlaatuista ja huikeaa. Se, että sitä saa seurata läheltä, on mittaamattoman arvokasta. Ensimmäisten vuosien aikana opitaan pötköttelyn sijaan liikkumaan ja ilmaisemaan itseään muillakin tavoin kuin itkemällä. Suurin piirtein taaperoiässä monet lapset sanovat ensimmäiset sanansa. Ensimmäinen sana, sehän on tietenkin äiti, eikö?

Puheenkehitys on yksilöllistä

Se nyt vaan on kutkuttavan jännittävä hetki, kun pieni taapero alkaa näyttää siltä, että kohta se tapahtuu! Kohta hän sanoo jotain! Toiset sanovat jopa alle vuoden ikäisenä, jotkut sitten panttaavat vähän pidempään. He kyllä kertovat sitten, kun on jotain asiaa. Toiset tarvitsevat vähän puheterapeutin apua ja sekin on ihan ok.

Mutta mikä sitten on lapsen ensimmäinen sana?

Lienee elokuvien syytä, että monien vanhempien päässä pyörii se oletus, että lapsen ensimmäinen sana olisi äiti. Tai mahdollisesti isi. Tai joku muunnelma niistä. Niin kai minäkin odotin. Koska en ollut aikaisemmin kuullut kenenkään muun ensimmäisiä sanojani, kuin omiani, eikä ne ole jäänyt mieleen sen kummemmin, en voinut muuta kuin odottaa maltillisesti.

Minun lapsen ensimmäinen sana...

Sitten se hetki koitti. Minun ihana lapseni sanoi ensimmäisen sanansa. Ja se oli äit...

MOPO!

Kyllä. Se oli mopo! (Jo pelkkä tämä kirjoittaminen naurattaa, ihan paras pikkutyyppi!) Siitä se sitten lähti ja melkoinen puhuja tuosta tenavasta onkin tullut. Kyllä se äiti ja isikin sieltä sitten lopulta tuli, mutta oltiinhan me niin paljon kaikkia kuormureita ja muita moottoriajoneuvoja ihailtu, niin mopo oli ihan looginen valinta ensimmäiseksi sanaksi. Kerrassaan mainiota!

Puheen kultainen keskitie

Näin koululaisten äitinä naurattaa ne pöhköt pikkulapsivuodet. Tiedättekö, tai muistatteko, kun ensin sitä odotti, että kunpa se alkais puhua ja sitten sitä toivoo, että kunpa se olis joskus hiljaa? ;) No nyt näin teini-iän kynnyksellä sitä vaan toivoo, että kunpa noi lapset puhuisi jatkossakin eikä vetäytyisi teinikuoreensa ja patoaisi tunteitaan. Siksi sitä saakin olla melkoinen agentti, että osaa lähestyä esiteiniä juuri oikealla tavalla, ettei kysele liikaa mutta kyselee kuitenkin sen verran, että lapsi tietää että hänen asioista ollaan aidosti kiinnostuneita. Puheen kultaista keskitietä etsiessä ;)

Kerro!

Mikä tai mitkä oli sinun lapsen ensimmäiset sanat?