torstai 1. marraskuuta 2018

Katsokaa lapset, kuolleet tulee! (Halloween voi olla vähän liikaa)

Halloween, eli "kaikkien pyhien aatto" on rantautunut viime vuosikymmeninä Suomeenkin ja se kaupallistuu vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Minun lapsuudessani pyhäinpäivänä vietiin kynttilä pois nukkuneiden haudalle ja nyt tällä modernilla halloweenilla ja sen kaupallistumisella tarkoitan tätä kaikkea haudalla visiteeraamisen ulkopuolella olevaa hommaa. Siinä on melkoinen hyppäys lapsilla pörröisestä nallehimmailusta verisiä aivoja popsiviin zombieihin.




Suhteellisia järkytyksiä


Pienten lasten elämä on usein pastellin väristä, pörröisten pehmonallejen täyttämään ihanaa hattaraa. Hymynaamakuvioita ja vanhemman lempeää kujertelua. Kunnes eräänä päivänä tapahtuukin jotain mullistavaa. Esimerkiksi vanhempi värjää hiukset, ajaa parran tai hiukset pois. Pieni lapsi ei ole tunnistaa vanhempaansa vaan parahtaa lohduttomaan itkuun, kuka tuo vieras ihminen on, vaikka ääni kuulostaa tutulta. Pienet lapset järkyttyvät helpommin ja pienemmistä asioista, kuten hyvin tiedämme.

Hieman isommat lapset ovat kasvaneet tästä nallehattarasta ulos. Leikeissä sotaukkelit mättävät toisiaan kuonoon ja kuunnellaan silmät pyöreänä isompien sisarusten kertomuksia "tosielämästä". Toisaalta lapsi voi olla kovinkin pieni sisältä. Nähdään painajaisia isohampaisista hai-kaloista. Jännittää, kun illat ja sen jälkeen aamutkin pimenevät. Pitäisi uskaltaa lähteä kouluun. Tai olla päiväkodissa ulkona vaikka ihan jokaiseen pusikkoon ei näekään samalla tavalla kuin valoisan aikaan. Mustasta metsästä kuuluu rapsahduksia. Onkohan se susi? Vai mörkö?

Ja sitten yhtäkkiä lokakuun viimeisellä viikolla lapsille isketään eetteriin luurangot, verenhimoiset lepakot, kauhua kylvävät kummitukset, korpit, noidat, RIP-hautakivet - ja arkut, verta tursuavat haavat ja kuolleista heränneet zombiet. Samaan aikaan ruokapöytään ilmestyy katkotut sormet, veriset aivot ja kurpitsan oksennukset. Kauppojen hyllyissä komeilee veriset sahat ja pään läpi lyödyt kirveet.

Miltä mahtaa lapsista tuntua?

Jokainen lapsi on yksilö. Tietenkin. Toisista lapsista nurkissa kupeksivat luurangot ja lautasella hyllyvät veriaivot on tosi hauska juttu! Hieman herkemmistä lapsista kaikki tämä kaupallinen hapatus voi kuitenkin olla liikaa ja todella pelottavaa, kun yhtäkkiä kaikki pelottavat asiat, jopa painajaisten aiheet, lyödään tiskiin.

Se on totta, että ulkomailla juhlitaan kuolleiden juhlaa ja bailataan niin että pääkallot poksuu. Suomessa on minusta vieraannuttu kuolemasta ja se on monille kova paikka. Suomessa kuolleisiin tai hautajaisiin usein mielletä ilosanomaa. Ei siis ole mikään ihme, jos halloween ei ole kaikista kiva juttu.


Kielletään halloween?


No mitä tehdään? Pitäisikö halloween kieltää? No ei tietenkään. Haluaisin vaan muistuttaa vanhempia pistämään tuntosarvet oikein pitkäksi tässä halloweenin aikaan. Jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa parhaiten ja tietää, onko lapsi rohkeampi ja nauttiiko hän halloween-hulinasta. Vai onko lapsi ujompi tai herkempi näissä asioissa ja kokee ahdistusta ympärillä lepattavista kummituksista.

Ketään ei saa pakottaa nauttimaan halloweenista. Jos kotoa löytyy herkkä lapsi, ei herkkyydelle saa naureskella. Eikä olohuoneeseen laiteta luurankoa ilmoitusluontoisesti kattoon roikkumaan, jos se lasta ahdistaa. Koti pitää olla sellainen paikka, että siellä on hyvä ja turvallinen olo.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi pitää kietoa pumpuliin ja laittaa laput silmille. Tässä asiassa voi tehdä siedätystä lapselle sopivaan tahtiin. Aloittakaa vaikka siitä, että kaiverratte hymyilevän kurpitsan kotiin ilostuttamaan. Askartelette yhdessä iloisen kummituksen. Tai mikä teille onkaan paras tapa. Aika näyttää, asuuko teillä pieni halloween-hirmu vai ei.

Eikä se ole niin mustavalkoista, että lapsi joko tykkää halloweenista tai pelkää sitä. On nimittäin liuta niitäkin lapsia, jotka esittää nauttivan verta tursuavista zombieista mutta aamuhämärissä koulumatkalla tai illalla nukkumaan mentäessä tuleekin kaikki hirviöt mieleen. Eikä välttämättä hyvällä tavalla.

Tärkeintä onkin osoittaa, että lapsella on kotona turvallista ja koulumatkan varrellakaan ei ole mitään pelättävää. Sysimustan metsän rapinat johtuvat eläimistä, joiden koti se metsä on. Ja samalla voi olla hyvä muistuttaa lasta riittävän usein, että kummitukset ja zombiet on vain satuolentoja eikä niitä oikeasti ole olemassa.

Vai onko sittenkin...


Böö!
Sari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...