sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Onnea isät (ja isäbloggaajat)!

Tänään 11.11.2018 Suomessa juhlitaan isänpäivää.
Ja onhan noi faijat aika


Tänä isänpäivänä iloitsen aivan erityisesti siitä, että me kokoonnumme kakuttelemaan saman pöydän ääreen niin, että siellä on sekä tämä lasteni isä että oma isäni. Tärkeät isät Terveisiä myös toiselle papalle, joka ei ole saman kahvipöydän ääressä, mutta on mielessä ja juhlii isänpäivää siellä toisella puolella Suomea.

Mutta iloitsen myös siitä, että me blogiharrastajat, tai millä yhteisellä nimellä sekä bloggaajia että blogien lukijoita voisi kutsua, saamme kurkistaa perheblogiskenessä myös isäblogeihin runsaammin kuin koskaan aikaisemmin. Minusta tuntuu, että perheblogiskene oli pitkään pelkkää äitien ilotulitusta, mikä sekin on ihana asia, mutta onhan se nyt ihan timanttia, että eetteriin on saatu myös isät kertomaan siitä, miltä se elämä sieltä lastenhoitorumban toiselta puolelta näyttää. Ilman että vaimofiltteri on aktivoitu.

Olen listannut tähän muutaman aivan timanttisen blogin, jota kirjoittaa isä. Jokainen on aivan erilainen, eri ikäisten lasten isä ja isyyttä erilaisella otteella elävä. Ihan niin kuin me kaikki bloggaavat vanhemmat. Omanlaisesti.

Käy lukemassa mitä näillä iseillä on mielessä ja ihastu:



Hyvää isänpäivää kaikille sitä viettäville!


Sari
-joka suosittelee isänpäivän vaatteeksi joustavavyötäröisiä pöksyjä, kuten esimerkiksi leggingsejä, niin voi syödä rauhassa eikä heti ala kiristää. Sopii myös iskälle. Yllätä puolisosi tai isäsi. Hih.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...