keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Köyhyys ei ole valinta

Minä väitän, että köyhyys ei ole valinta. Ihminen voi kuitenkin tehdä valintoja, jotka johtavat köyhyyteen. Mutta minusta on aivan pähkähullua, että niin kutsutussa hyvinvointiyhteiskunnassa on mahdollista tehdä köyhyyteen johtavia valintoja.

Yksi huolestuttava oksanhaara on lapsiperheköyhyys. Tilastojen mukaan jopa yli 100 000 suomalaislasta asuu pienituloisessa perheessä. Pienituloisuus ei tosin aina tarkoita köyhyyttä, eikä suurituloisuus rikkautta. Eikö ole hullua, että lapsiperheet ajautuvat hyvinvointiyhteiskunnassa köyhyyteen? Jos niitä lapsia ei tehdä eikä valtion kassaan valu verotulot, niin millä tätä yhteiskuntaa sitten pyöritetään kun rahat ja ihmiset on loppu?

Mitä lapsiperheköyhyys on?


Lapsiperheköyhyys on varmasti väsyttävää taistelua päivästä toiseen. Vanhemmat koittavat keksiä mistä saisi rahat seuraavaan sähkölaskuun. Tai mistä saisi rahaa ruokaan? Kehtaisiko mennä leipäjonoon? Sen kuukauden tulojen ja menojen balanssin romutti ehkä oma hammaslääkärikäynti tai se kun keskellä yötä piti lähteä kouristelevan lapsen kanssa päivystykseen. Se on sitä, kun illalla mennään kyyneleet silmissä nukkumaan, kun lapselle ei ole mahdollista ostaa omaa iphonea, vaikka kaikilla kavereilla on. Se on se kaivava tunne, kun lapsen kaverit lähtevät syyslomalla ulkomaille lentokoneet suhisten ja omat lapset eivät pääse lähikauppaa pidemmälle. Sosiaalisessa mediassa empatiakyvyttömät ihmiset jaksaa kyllä muistuttaa jokaista köyhää, että: "kyllä jokaisella pitää olla tuhansien eurojen puskurirahasto!". Talouden suunnittelustahan kaikki on kiinni, jepjep. Viimeinen naula on aina se: "pitikö tehdä lapsia, jos niihin ei kerran ole varaa?"

Sitä että on saanut lapsen, ei tarvitse pyytää anteeksi.


Lapsiperheköyhyys
Kuva: Pixabay


Saron blogissa tavallista lapsiperhe-elämää


Lapsiperheköyhyys ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä ollut minulla henkilökohtaisesti tapetilla. Toisaalta en ole koskaan elänyt taloudellisesti niin loistavassa tilanteessa, että olisin voinut esimerkiksi mennä kauppaan ja ostaa kaiken mitä haluan. Koska esteenä eettisyys, moraali ja kyllä - raha. Jos et ole koskaan huomannut, niin minä ja tämä blogi olemme ihan tavallisten perheiden puolella. Täällä ei hurvitella esimerkiksi luksustuotteitta joihin ihan tavallisissa lapsiperheissä ei ole varaa tai niissä ei ole mitään järkeä. Arjen luksus on sitten erikseen ;) Mutta minä haluan tuoda blogillani julki sitä monien lapsiperheiden ihan tavallista elämää, tavallisine kulutustottumuksineen niin, että meidän täytyy tehdä valintoja. Enkä puhu valinnoista pelkästään kotimaisen ja luomun välillä. Kyllä te lukijat tiedätte. Vertaistuki, se on se avainsana! Pienituloisuuskaan kun ei tarkoita suoraan kurjuutta. Sen tiedän kokemuksesta.


Miksei yhteiskunta ota lapsiperheistä koppia?


Ja sitten tulee joulu. Tuo ihana ja lahjapakettien kuorruttama joulu. Paitsi niihin perheisiin se ei tule ihanana ja lahjapakettien kuorruttamana, jossa ei yksinkertaisesti ole varaa yhteenkään pakettiin. Se tekee minut äärettömän surulliseksi. Miten voi olla mahdollista, että hyvinvointiyhteiskunta ei ota edes lapsiperheistä koppia? Hommathan menee ihan päinvastoin: vaikka lapsilisän reaaliarvo on laskenut sitten 90-luvun, sitä on vielä näkyvästi leikattu. Leikkaus itsessään on "vain" euroja, mutta se tarkoittaa joissain perheissä maitolitraa, leipäpakettia. Sen verran syödään vähemmän, kun rahaa ei ole. Ja samaan aikaan kadun toisella puolella lapsilisä sijoitetaan rahastoon pesämunaksi. Tuntuu omituiselta yhtälöltä.

Eikä koulu tee asiaa yhtään helpommaksi. Lapsilla pitää talvella olla sään kuin sään pitävät vaatteet (ei muuten ole helpoin rasti esimerkiksi Etelä-Suomessa jossa tulee vuoroin vettä ja lunta ja oppilaat ovat joskus jopa koko päivän ulkona, siinä onkin melkoinen kerrospukeutumis-Tetris, kuinka saat lapsen pysymään kaikesta huolimatta kuivana. Siinä en ole onnistunut kertaakaan.), sen lisäksi jokaisesta kodista pitäisi löytyä pulkka, sukset ja luistimetkin. Kouluhan ei voi vaatia ketään ostamaan mitään, mutta se vaan on fakta että koululla lainavälineitä on vähän. Ja kahtiajako tehdään viimeistään siinä vaiheessa, kun varakkaat lapset lähtevät viettämään koulun talviurheilupäivää laskettelukeskukseen omakustannehintaan ja ne joilla ei ollut rahaa syystä tai toisesta, jäävät sitten kiertämään rinkiä koulun pihaan. Kiitti hei! Koulun pitäisi olla tasa-arvoinen kaikille. Onhan noita unelmia.


Sinun apuasi tarvitaan


Minulla on ollut viime vuosien jouluina niin hyvä tilanne, että olen voinut lahjoittaa rahaa hieman hyväntekeväisyyteen. Ajatus siitä, että voin lahjoittaa vähistäni jollekin, jolla on vielä vähemmän, antaa minulle niin paljon toivoa. Koska tiedän, etten ole ainoa, joka ajattelee näin.

Kirjoitin Saron blogin Facebook-sivulla näin:

"Minä en ole rikas, mutta silti minulla on ehkä enemmän jotain, kuin jollain toisella. Minä saan tänä vuonna veronpalautuksia sen verran, ettei niillä viedä perhettä kylpylälomalle mutta sen verran, että voin käydä ruokakaupassa ostamassa jouluruuat niin, että voin ostaa joitakin tuotteita joita haluan, eikä tarvitse kurkistaa hintalappuun. Monissa perheissä ei ole näin onnekas tilanne. Ei ehkä tule euroakaan veronpalautuksia. Eikä kaupasta voi hakea yhtään mitään ilman, että katsoo hintalappua. Eikä välttämättä voi mennä kauppaan ollenkaan. Lapsiperheköyhyys kuulostaa pahalta, mutta se on tosiasia.

Sinua tarvitaan nyt!"

Törmäsin nimittäin Woltin ja Hope ry:n yhteiseen keräykseen, jossa kerätyt varat menevät lyhentämättömänä Hopelle, joka ostaa lahjakortteja ruokakauppoihin. Näillä lahjakorteilla Hope ry:n tuen piirissä olevat perheet voivat ostaa itselleen jouluaterian, johon heillä ei muuten välttämättä olisi varaa.

Summa jonka lahjoitin, oli minulle suuri, ehkä sinulle pieni mutta jollekin perheelle korvaamaton. Olen siitä niin onnellinen, että voin auttaa, edes vähän, edes yhtä perhettä.

Tapoja auttaa vähävaraisia perheitä on monia. Woltin ja Hopen yhteinen keräys päättyi jo, mutta avun tarve ei lopu. Yhdistyksiä ja tahoja löytyy googlaamalla paljon, esimerkiksi Joulupuu-keräys ja Pelastakaa lapset-joulukeräys. Vielä ehtii mukaan auttamaan. Ja vaikka joulusesonki menisi ohi - lapsiperheköyhyyden mukanaan tuoma vähävaraisuus ei pääty jouluun. Odotankin innolla sitä vuotta, kun hallitus nuijii pöytään päätöksen, jotta lapsiperheköyhyys saadaan laskuun ja perheiden hyvinvointi kasvuun. Se vaatii isoja investointeja, jotka tosin maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. Ihan en henkeä vielä pidättelisi siihen saakka, että tuo kaikki muuttuu unelmista todeksi. Sitä odotellessa voit esimerkiksi lahjoittaa tavaroita, lahjoittaa rahaa tai antaa aikaasi. Tapoja auttaa on paljon.

Äläkä tunne piiruakaan huonoa omaatuntoa, jos et pysty itse lahjoittamaan mitään juuri nyt. Jos ei ole aikaa, rahaa tai muita resursseja. Se on täysin ymmärrettävää. Idea onkin, että pistä tämä ajatus sydämeesi talteen. Sitten jonain päivänä, kun tilanteesi sallii, niin sitten tartu toimeen. Apu on yhtä tärkeää silloinkin.

Lahjoita, osallistu, anna aikaasi, tee jotain - jos vaan pystyt. Sitä sanotaan, että hyvät teot palaavat tekijälleen moninkertaisena. Siihen minäkin uskon. Kannattaa kokeilla!

Kiitos kun välität


Sari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...