maanantai 10. joulukuuta 2018

Lähetätkö sinä joulukortteja?

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa mietin, että lähettäisinkö enää joulukortteja ollenkaan? Viime vuosina olen luopunut itse väkertelystä korttien suhteen ja luottanut Anna-Mari Westin ihaniin joulukortteihin. Nyt tuntuu siltä, että joulukuu menee samanlaista kiitolaukkaa ohi kuin koko syksykin ja siinä missä monena muuna vuonna olen itsenäisyyspäivänä Tuntemattoman sotilaan pyöriessä televisiossa kirjoitellut joulukortteja, tänä vuonna en ollut siinä kohtaa edes miettinyt koko korttiasiaa.

Mitä tehdä?

Anna-Mari West Photography


Kun joulusnäppäily ei kiinnosta


Hetken asiaa pohdittuani päätin, että kyllä, lähetän kortit läheisille. Ihan vaan läheisille. Eli ystävät, jotka jäitte kortitta, tämä ei ole henkilökohtaista. Syytän ruuhkavuosia.

Miksikö päädyin lähettämään jokusen joulukortin? Ja jopa yhden bonuskortin vastaanottajalle jota en tunne?

Siksi, koska tiedän itse sen ilahduttavan tunteen, kun postiluukkuun kilahtaa joulukortti. Digiaikana on kivaa saada jotakin konkreettista omiin käsiin. (Olen niin old school, että rakastan edelleen perinteisiä lehtiä, kirjoja ja tietysti myös kortteja!) Digikortilla on epäilemättä pieni hiilijalanjälki ja se on ekologisesti fiksu teko, mutta jos en lentomatkusta, ehkä voin muutaman joulukortin läheisilleni hyvillä mielin postittaa. Ja etenkin kun tiedän, miten kortti ilahduttaa sen saajaa. Arvatenkin minun joulukorttien vastaanottajat ovat sitä vanhempaa sukupolvea. Niitä just, jotka eivät niin välitä "joulusnäppäilystä".


Joulupostimerkki 2018


Postita korttisi joulun ikimerkillä 12.12. mennessä


Sinäkin ehdit vielä postittaa joulukortit edullisemmalla joulun ikimerkillä (1,05e/kpl) ke 12.12.2018 saakka. Sen jälkeen voit postittaa joulukortteja 19.12.2018 saakka tavallisen postimerkin hinnalla. Postin sivulta löytyy tarkat tiedot.


Anna-Mari West Photography


Joulun bonuskortti


No mikä se bonusjoulukortti oikein oli? Dioriina vinkkasi jo aikaisemmin Facebookissaan, että Hovinsaaren Hoivakoti 2 kaipaisi joulukortteja ilahduttamaan muistisairaiden asukkaidensa joulua. Kuinka helppo tapa tehdä hyvää! Yhden kortin ja postimerkin hinta ei päätä huimaa, joten tartuin tuumasta toimeen. Hovisaaren Hoivakoti kertoikin nyt Facebookissa saavansa jo niin paljon joulukortteja, että he jakavat niitä myös muille Kotkan alueen hoivakodeille. Ihana juttu, toivottavasti myös meidän postittamasta kortista on paljon iloa sen saajalle!


Anna-Mari West Photography

**

Lähetätkö sinä yhä perinteisiä joulukortteja?
Teetkö joulukortit itse vai ostatko valmiina?

Sari




2 kommenttia:

  1. Olen yrittänyt aina askarrella itse kortit, koska itsekin tykkään saada itsetehtyjä kortteja. Joskus tosin herään tähän korttirumbaan liian myöhään ja päädyn lähettämään kaupasta ostetut kortit. Olen huomannut, että lista, joille kortit lähetän, lyhenee joka vuosi. Tänä vuonna ostin joulukortit kummitytön pelijoukkuetta tsempaten ja näitä kortteja oli kuoressa kahdeksan, joten tänä vuonna lähetän vain kahdeksan korttia. Ehkä yksi syy ikuiseen listan lyhenemiseen on myös se, että joka hitsin vuosi posti nostaa merkkien hintaa ja tavallaan yritän "muka" boikotoida sitä.

    Myydään töissä postimerkkejäkin ja voi että, niitä meni muuten eilen ihan kamala määrä! Yks mummeli osti 56 (!!!) merkkiä ja sanoi, että joka vuosi vähemmän ja vähemmän, koska ystäväpiiri pienenee, kun joltain jättää aika. Hän kehui, että vielä joskus 30 vuotta sitten hän lähetti lähemmäs sata korttia. Ja kyllä, silloin hän teki kaikki kortit itse. Vau mikä mummeli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, vau mikä mummeli! Ihanaa, että hän jaksaa vielä lähettää noinkin monta korttia! Ja sinäkin teit ihanan hyvän työn tukemalla kummitytön pelijoukkuetta! Vaikka 8 korttia voi tuntua (joistakin) vähäiseltä määrältä, on se enemmän kuin ei yhtään. Joten well done, joulun hyvät työt tehty! :)

      Mukavaa joulun aikaa!

      Poista

Kerro mitä ajattelet! Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...