keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Julisteet, jotka kertovat meidän perheen tarinaa

*Kaupallinen yhteistyö: Poster Store


Kuvat ja värit ovat tärkeitä jo ihan pienelle lapselle. Pieni lapsi ei osaa lukea, mutta katse hakee kuvista värejä, muotoja sekä värejä. Kuvien yksi hienous onkin se, että kukin saa tulkita niitä haluamallaan tavalla. Onko valkoinen terävä vai pehmeä, onko kuvassa kaunis kukka vai onko taustalla tärkeä tarina esimerkiksi hääkimpusta pudonneesta ruususta. Ei sitä turhaan sanota, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

"Taiteen pitäisi olla kaikkien saatavilla", ideoivat ruotsalaisveljekset Oskar Renlund ja Tobias Renlund. Heillä oli ajatuksena, että kodin pitäisi olla "keidas, joka antaa sinulle inspiraatiota ja energiaa". Keväällä 2014 tuli unelmista totta, kun he perustivat Poster Storen.


Poster Storen kauniit julisteet painetaan Tukholmassa ruotsalaisella paperitehtaalla nimeltä Lessebo bruk. Tehdas on perustettu jo vuonna 1693 ja heidän omilla nettisivuilla sanotaankin, että maailman paras paperi tulee Lessebosta. Enkä epäile ollenkaan: Poster Storen julisteet painetaan taidegallerialaatuiselle raskaalle paperille. Ne eivät esimerkiksi muutu keltaisiksi ajan kuluessa. Lessebo brukilla on esimerkiksi ISO 14001-sertifikaatti, mikä on maailman tunnetuin ympäristöjärjestelmämalli. Lessebon yksi keskeisistä ajatuksista onkin se, että he istuttavat enemmän puita kuin korjaavat satoa.

Me olemme asuneet nykyisessä kodissamme melkein 6 vuotta eikä meillä ole vielä montaakaan taulua seinillä. Olemme eläneet jotain ruuhkavuosien jälkeistä sitku-elämää. Että tehdään kuvakollaasi seinälle, sitkun ehditään. Sitkun on löydetty sopivia kuvia. Sitku on siitä paha, että se tuppaa venymään jonnekin hamaan tappiin saakka, mutta sitten tulikin nytku. Nytku kurkistin Poster Storen sivuille ja sieltä ensimmäisenä silmiin osui trendikkäät taulut, jotka puhuttelivat minua muotokielellä ja värimaailmallaan, olin myyty. Sieltä löytyi palasia meidän perheen tarinaa. Mistä Oskar ja Tobias voi tietää meidän tarinamme?


Tilasin meille kotiin viisi upeaa taulua, jotka kertovat meistä. Meille. Ihan kuten alussa sanoinkin, että kuvia voi kukin tulkita tavallaan. Ja nyt minä kerron teille, mitä nämä taulut kertovat meistä.


Poster Storen kehyksissä on mukana pleksilasi, joka on kestävää ja kristallinkirkasta.



Helsinki, vaaleanpunainen kukka, sydän ja kukkapäinen nainen. Siinä valitsemani neljä ihanuutta olohuoneeseemme. Mitä ne kertovat?



Helsinki - meidän rakas kotikaupunkimme. Meistä neljästä vain yksi on syntyjään helsinkiläinen. Mutta silti Helsingistä on tullut meille kaikille rakas kotikaupunki. Tämä pieni suuri kaupunki on täynnä vilinää ja mahdollisuuksia. Voit olla mitä vaan ja voit tehdä mitä haluat. Kaikki on kiinni sinusta itsestäsi!

Vaaleanpunainen kukka - väri, joka valitsi minut. Minä en ole ollut kovinkaan pinkki mimmi, koska vaatekaappini on esimerkiksi musta. Mutta nyt kävikin niin, että kotiin on hiljakseen hiipinyt vaaleanpunaisia asioita ja viimeksi äitienpäivänä sain jotakin pinkkiä. Ja oikeastaan pidän sen herkkyydestä ja lempeästä otteesta. Ne ovat sellaisia asioita, joita haluan opettaa lapsillenikin. Että on ihan ok näyttää herkkä puolensa ja olla lempeä. Kasvaminen voi olla kovaa hommaa, mutta kotona saa aina olla herkkä ja täällä uskotaan pehmeisiin arvoihin. Halauksiin ja anteeksiantamiseen.


Geometrinen sydän - täyttyköön maailma rakkaudesta. Rakkaus on voimauttava tunne ja sen soisi maailmassa moninkertaistuvan. Enkä puhu pelkästä parisuhderakkaudesta vaan kaikesta rakkaudesta. Olitpa pakahtua rakkaudesta lapsiisi, kissoihisi, kenkiisi, kirjoihin tai vaikka ruuanlaittoon. Rakasta, tee se koko sydämestäsi! Meidän perheelle ainakin rakkaus ja rakastaminen on tosi tärkeä asia.

Kukkapäinen nainen - meidän päämme ovat usein ihan hattaraa! Tämä kuvastaa niin paljon sitä mitä me olemme ja mitä haluankin, että olemme. Me olemme kaikki aika luovia tyyppejä, pää kuhisee ajatuksia, menoa ja meininkiä - välillä perhosten hipsuttelevat siivet kutittelevat korvien välissä, välillä ne lennähtävät mahanpohjalle. Usein olemme sellaiset kukka-asetelmat silmillä, ettei arkea näykään ja välillä koko sekamelska ottaa pannuun, mutta ei sitä muutakaan halua. Kerrassaan täydellistä epäjärjestystä, joka näyttää omaan silmään kauniita.


Eikä siinä kaikki. Poster Storen lasten kuvista löytyi vielä yksi taulu, jolla oli minulle aivan erityinen merkitys. Vaikka olen hempeiden sävyjen ystävä, tämän taulun värit puhuttelivat minua. Frida Kahlo itse on minulle esikuva voimakkaasta naisesta.


Frida Kahlo oli meksikolainen taidemaalari (1907-1954). Frida ei antanut periksi, vaikka polio nakersi häntä nuorena ja vaikka hän joutui vakavaan onnettomuuteenkin, jossa hänen lantionsa murtui - Frida teki toipilasaikanaan sen minkä voi: maalasi. Fridan teokset olivat voimakasvärisiä, ehkä hieman synkkäteemaisiakin, joskus jopa inhorealistisia omakuvia. Mutta ne oli ennen kaikkea luovia, erilaisia ja persoonallisia. Frida oli aidosti oma itsensä ja eli niin täysillä kuin vaan voi. Siihen olisi itsekin pyrittävä. Niinpä meillä pikkulipaston päällä on nyt tämä hurmaava kuva Fridasta muistuttamassa ihan joka päivä, että niin meidän perheen naisten kuin miestenkin täytyy elää jokainen päivä täysillä.


Inspiroiduitko? Hyvä! Minulla on nimittäin sinulle hyviä uutisia! Saron blogin lukijat saavat alekoodin Poster Storeen, jolla saat -30% alennusta tilauksestasi. Alennus koskee kaikkea muuta, paitsi Selection-osion julisteita. Alekoodi on voimassa 5.6.19 saakka.

-30% ALEKOODI: saronblogi30

Vinkki! Voit tilata vaikka useamman kuvan ja vaihdella kuvia kehyksiin fiilisten mukaan. Taidegallerialaatuisen paperin etuna on hyvät arkistointiominaisuudet, joten kuvia voi huoletta vaihdella, kun sivuun siirretyt julisteet eivät menetä laatuaan arkistoinnin aikana. Sen lisäksi kehyksissä on sellaiset kiinnikkeet, että ne kestävät veivaamista eivätkä taitu poikki.


Kaunis arki kuuluu kaikille!

Sari




keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kukin tyylillään




Vauva, Meghan ja minä synnytyksen jälkeen


Tänä keväänä (me) kuninkaallisfanit olemme lähestulkoon henkeä pidätellen odottaneet Sussexin herttuattaren Meghanin ja prinssi Harryn esikoisen syntymää. Kun vauva lopulta syntyi, oli jo ennakkoon tiedossa, ettei kuninkaallinen pari tulisi esittelemään vauvaa "perinteiseen tyyliin" lähes heti vauvan synnyttyä, vaan vauva esitellään kansalle vasta myöhemmin. 

Tietenkin tässä kohtaa ihmiset miettivät, että miksi? Ehkä se on ihan viisaskin valinta, vähän vetää ensin henkeä, kun kerran sellainen mahdollisuus heille suodaan. Nimittäin maailman kiinnostus vauvaan ei heti tule loppumaan. Ei ainakaan seuraavaan 92:een vuoteen.

Kun vauva sitten pari päivää synnytyksen jälkeen tuotiin julkisuuteen, ihmisiä kiinnosti varmaan yhtä paljon se, miltä vauva näyttää, kuin että miltä Meghan näyttää. Meghan lipui kameroiden eteen vaaleassa mekossa, ihan kuten minäkin aikoinaan synnytysten jälkeen tein ensimmäiset julkiset näyttäytymiset mekossa, tosin ihan vaan siitä syystä, kun mekko mahtui kivasti vielä sulamattoman vauvamahan päälle. Tosin minua vastassa ei, luojan kiitos, ollut kamerameri vaan tutut kasvot ja rakas koti. En ole oikein sairaalaihmisiä, joten kotiin oli enemmän kuin super-hyper-mahtavaa palata. Niin eikä se minun mekkoni tietysti ollut vaalea, vaan joku sekalaisen värinen, jossa näkyisi mahdollisimman vähän vuotavat daisarit, vauvan pulautukset, jälkivuodot ja sen sellaiset synnytyksen jälkeiset pirskahtelut.


Lunta tupaa ja turvonneet jalat


Mutta yhteen asiaan erityisesti kiinnitin huomiota. Vaikka Meghan halusikin rikkoa kuningasperheen perinteitä, yksi asia yhdistää hänet ja "edeltäjänsä". Meghan, teki ensiesiintymisen synnytyksen jälkeen korkokengissä! Minä en mahtunut synnytyksen jälkeen moneen päivään mihinkään muihin kenkiin, kuin raskauden aikana lähimmästä halpiskaupasta ostamiini puutarhakenkiin, kts. kuvassa! En tiedä mikä tuli, mutta kun vauvan tultua vatsan paremmalle puolelle oletin jonkunlaisen sulamis- tai kutistumisprosessin käynnistyvän heti, niin eikös mitä, väärä luulo ja lunta tupaan: jalat (!!!) turposivat tosiaan niin, että puutarhakenkien ilmausrei'istäkin jäi kivat kuviot ketaroihin. Ja joo, onneksi oli kesä ja elettiin puutarhaläpsykkeiden kulta-aikaa.

Kun nappasin kuvan lärpsyttimistä, tajusin, että nämä lärpsyttimethän ovat noin 12 vuotta vanhat. Jokohan olisi aika ostaa uudet?


Puutarhalirpakkeet on ihan ok


Mutta mitä tästä opimme? Sen, että kukin tyylillään. Minua henkilökohtaisesti ei ärsytä kuninkaallisten täydellisyyttä hipova tyyli heti synnytyksen jälkeen. Olen kuullut, että monia ärsyttää. Minä lähinnä toivon, ettei kukaan synnyttäjä käsikirjoita synnytystään niin tarkkaan, että päättää kotiutua synnäriltä korkkarit kopisten. Saahan sitä haluta, mutta pakko ei ole ja hei äidit - on ihan ookoo muuttaa mieltään ja pyytää kumppania tai tukihenkilöä hakemaan sittenkin ne puutarhalirpakkeet. Ne on ihan ok. Kyllä se korkkareiden aika vielä tulee.

**

Missä kengissä sinä lähdit synnäriltä? Oliko sinulla sama ongelma kuin minulla, ettei oikein mitkään kengät mahtuneet jalkaan?

Sari



maanantai 13. toukokuuta 2019

Kukaan ei tullut herättämään minua äitienpäivän aamuna eikä minulle tuotu aamupalaa sänkyyn

Äitienpäivänä minua ei tultu herättämään, ei laulettu eikä tarjoiltu täytekakkua. Eikä haittaa! Minä kannustan perheitä luomaan omia perinteitä.


Äitienpäivä 2019: kukaan ei tullut aamulla herättämään minua, kukaan ei laulaa luritellut eikä aamupalaa tuotu sänkyyn.

Ennen kuin hyperventiloit, miksi olen joutunut kohtaamaan moisen "kylmyyden", kerron heti syyn. Siksi, koska minä pyysin niin.

Kerroin kuluneella viikolla perheelle, että minulla olisi kaksi toivetta äitienpäivälahjaksi:

1. älkää tulko herättämään minua (haluaisin nukkua)
2. haluaisin brunssin (haluaisin valmiiseen pöytään)


Kukaan ei tullut herättelemään minua äitienpäivän aamuna, vaan sain nukkua pitkään ja heräillä omaan tahtiini. Kun aloin heräilemään, kuulin kyllä, että muu perhe oli jo hereillä ja tekivät askareitaan ihan hipihiljaa - se oli minusta niin iso rakkauden osoitus meidän "melukylän väeltä", että olin pakahtua onnesta. Heräilin rauhassa ja huikkasin perheelle huomenet. Sen jälkeen sain mennä tekemään aamuhommat ja meikkaamiset ihan kaikessa rauhassa, ilman, että ketään tuli samaan aikaan kakalle tai huutamaan kuinka veli on ihan tyhmä ja ja ja. Oli todella ihana aamu!

Ja minä toivoin aamupalan sijaan hidasta, täyteläistä brunssia. Ja senkin minä sain! Pöydästä löytyi kaikenlaisia ihania herkkuja, aina suklaakeksejä myöten. Se, että sai istahtaa valmiiseen pöytään ja vain keskittyä olennaiseen, eli syömiseen, oli tosi ihana juttu. Tätä ei meinaan näin äiti-ihmisen elämässä liian usein pääse tapahtumaan ;)

Eikä varmaan tule yllätyksenä, jos kerron, että meillä ei ollut äitienpäivätäytekakkua, kuohujuomaa eikä minulla kruunua päässä. Koska en halunnut.

Mitä meillä sitten oli? Meillä oli kuopuksen sunnuntaitreenit, yhteinen kauppareissu, kuokittiin ulkona sormet mullassa, grillattiin ruokaa päivälliseksi, ulkoilutettiin pupua, parannettiin maailmaa naapureiden kanssa, suunniteltiin kesää ja herkuteltiin täytekakun sijaan kakkurullalla ja jätskillä!

Oli tosi ihana äitienpäivä. Juuri sellainen, kuin toivoinkin!


Minä kannustan kaikkia perheitä tekemään kaikista juhlapäivistä tai juhlapyhistä teidän itsenne näköisen. Elämä on niin lyhyt, ettei sitä kannata tuhlata toisten miellyttämiseen vaan täytyy tehdä sellaisia asioita, jotka tekevät omasta perheestä onnellisen. Päivittäkää perinteet ja luokaa rohkeasti uusia!

Minulla on kaksi hyvää vinkkiä onnistuneeseen juhlaan, olipa kyse äitienpäivästä, joulusta tai vaikka valmistujaisista.

1. Luovu täydellisyyden paineista. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä ja toisaalta pieni epätäydellisyys tekee asioista usein täydellisiä. Kun luopuu paineista, luopuu usein myös epärealistisista odotuksista, jotka on kohdistanut esimerkiksi itseensä tai perheeseen. Tiedän, otan itsekin liian helposti paineita, mutta olen pikkuhiljaa juhla kerrallaan opetellut eroon paineista ja keskittymään enemmin nauttimaan. Yksi hyvä voimalause tähän liittyen onkin: "kaikki mitä ei ole, ei tarvita". 

2. Kerro toiveistasi. Kumppani tai muut läheiset voivat olla hyviä insinöörejä, autonkuljettajia, opettajia tai myyjiä, mutta he ovat vain harvoin ajatusten lukijoita. Kun kerrot ääneen mitä haluat tai mitä et halua, niin sitä todennäköisemmin juhlat onnistuvat hyvin. 


Tiedän, että nuo niksit toimivat, koska se on ihan kantapään kautta opittu. Vuosia sitten oli yksi äitienpäivä, mikä meni ihan metsään. Mies ei osannutkaan lukea ajatuksiani, kas kummaa ja siitäkös minä mieleni kovin pahoitin. Ei jäänyt historiankirjoihin mukavimpana äitienpäivänä se, pakko myöntää. Mutta eipä siinä auttanut kuin puhua asiat halki ja nykyisin olemme ihan samalla sivulla siinä asiassa, että mitä ja miten me juhlimme. Meillä on jo vuosia ollut omat perinteemme (ja edelleen minua ällistyttää, miten meidän perinteet eivät miellytä joitain ihmisiä - öö, miksi pitäisi?) ja siitä olen tosi onnellinen. Siksi uskallan kannustaa muitakin perheitä puhumaan toiveistaan ja luomaan ihan omat perinteet. Ja jos ei halua perinteitä, sekin on täysin fine, eikä siihen ole kellään nokan koputtamista.

*Muista tehdä enemmän sellaisia asioita,
jotka tekevät sinut itsesi onnelliseksi.

Sari
-joka on edelleen ihan päästään pyörällä eilen saamistaan huomionosoituksista. Mulla on ihana perhe

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Totuus tulee lapsen suusta: tästä syystä on äitienpäivä!

Pink flowers
Kuva: Pixabay

Äitienpäivänä joillain äideillä saattaa olla sellainen käsitys, että sen päivän saisi viettää esimerkiksi ilman suurempia panostuksia kotitöiden saralla, mikäli olosuhteet sen sallivat: siis että on joko puoliso jakamassa arkea, muu apukäsipari käytettävissä tai esimerkiksi niin isot lapset, jotka selviävät pukemisesta ja oman voileivän voitelusta itse.

Mutta onneksi sitten on lapsia, joiden suusta tulee totuus.

Eräänä äitienpäivänä tuhahdin, että en halua tyhjentää astianpesukonetta (nyt tänään). Silloin pieni kuopukseni totesi rauhallisesti:

"äiti, tiedätkö, että äitienpäivä on siksi, että sinä päivänä äidit saa tehdä kaiken?"

Ihanaa. Kiitti! :D

**

Hyvää äitienpäivää!

Sari


tiistai 7. toukokuuta 2019

Vihdoinkin helpotusta PMS-oireisiin?

PMS on lyhenne melkoisesta sanahirviöstä, mutta samaan aikaan se on apea mieliala joka ei todellakaan vallitse lyhennettynä, vaan piinaa naista joka kuukausi viikon verran. Nyt tilasin kokeiltavaksi tuotteen, mikä saattaa helpottaa PMS-oireita! Onko vihdoin löytynyt pikatie onneen?


Mitä on PMS:t?


PMS-lyhenne tulee sanahirviöstä premenstruaalioireyhtymä, mikä tarkoittaa sitä, että noin viikko tai pari ennen kuukautisia alkaa tämä naista piinaava hormonimyllerrysviikko. Pahimmillaan se laittaa naisen ja koko perheen elämän ihan sekaisin. Se johtuu ihan siitä, kun PMS-myrskypilvi koostuu läjästä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, eihän semmoista varsinkaan erkki jaksaisi ja vielä vähemmän me muut. Tämä on just se, kun tapaat harvemmin jotakin naista ystävyyden, työn tai vaikkapa harrastusten merkeissä ja toisinaan hän on ihan normaali ja toisinaan ihan kuin demonin vallassa. Voin kertoa, että ei ole demoni, on ihan vaan hormonit. PMS:t tuntuu piinaavan enemmän meitä "nelissäkymmenissä" eli käytännössä kaksvitosia naisia mutta PMS:n lonkerot voivat ulottua paljon nuorenpiin ja vanhempiinkin naisiin. Että onpas kiva kun on juuri selvinnyt teinihormonimyrskyistä tai raskaushormonimyrskyistä niin sitten saa riesaksi tällaisen. 



Mun PMS-oireet <3


Minusta tulee PMS:ien aikaan ihan sietämätön. Mieli alakuloistuu ja loistaa kaikissa melankolian sinisen sävyissä. Itkettää ja päivästä toiseen tuntuu vaan siltä, että mä olen ihan paska. Ai että <3 Nykyään onneksi tunnistan, että ahaa, on taas se viikko kuukaudesta, kun mieli sukeltaa ja jollain lempeällä zenillä on helpompi antaa itselle omat mörrimöykkyilyt anteeksi, kun tietää, että PMS:t on kuin lankakerä: se alkaa ja se loppuu. Eikä siinä vielä kaikki vaan lyödään kylkeen vielä sangen hurmaava joukko fyysisiä oireita: pahoinvointia, kipuja, unihäiriöitä... Hoplaa, tämähän on yhtä jännää kuin olisi viikon yhteen putkeen jossain vispaavassa vuoristoradassa.


Kaiken kruunaa se, että juuri kun vaihdetaan PMS:istä vuotoviikkoon, minun hermot kiristyy ihan äärimmilleen. Silloin puren hammasta, mulkoilen pahasti ja kaikki, ihan kaikki ärsyttää, jopa vaatteet. Ideaalitilassa olisin yksin jossain saarella ehkä ilman vaatteita koko PMS-jakson ajan! Anteeksi mielikuvista, onko liian myöhäistä perua? :D



Mikä auttaisi PMS-oireisiin?


Olen googlannut PMS-oireiden helpottamista sivutolkulla. Tulosten perusteella tiedän, että liikunta on avainsana kaikkeen, toiset ottavat kuuriluontoisesti mielialalääkettä pahimpaan tuskaan, osa vaan ottaa vastaan sen mitä on saanut eli raivolla vaan vetää koko viikon läpi: raivosiivoaa, raivopyöräilee päiväkodille, raivoleipoo sämpylöitä ja on ihan muuten vaan raivona. Eikä se tarkoita sitä, että ketään läiskittäisiin lättyyn - vihanhallintahommat ja PMS:t ei istu samassa kategoriassa, mutta se ketutuksen määrä tuntuu kuupassa sillai kiristävästi. Mutta eipä ole onnen avaimia löytynyt ainakaan vielä.

ENKÄ OLE YKSIN.

Olen selvitellyt PMS-kiekuroita somessa aika monen naisen kanssa, jotka kaikki ovat etsimässä niitä samoja avaimia, joilla saisi oikeasti helpotusta PMS-sekoomukseen.

Jos sinulla on hihassa vinkki vitonen, jolla PMS-oireita voi helpottaa, niin vinkkaathan siitä minullekin! Kiitos!



Harmonellalla hormonit haltuun


Ystäväni vinkkaamana kuulin Harmonella-nimisestä naisten voimajuomasta. Se on Frantsilan valmistama ravintolisä, jonka kerrotaan lisäävän meidän mimmien tasapainoisuutta ja elinvoimaa. Tätä punaviinimäistä yrttijuomaa on tarkoitus ottaa teelusikallinen aamuisin ja iltaisin kuurina esimerkiksi 2-4 viikon ajan, etenkin silloin, kun ei ole vuotoviikko päällänsä. Ravintolisä sisältää kaikenlaisia yrttejä ja lehtiä sekä hitusen alkoholia. Itsekään en kyllä ota tätä pisaraakaan esimerkiksi työaamuisin, koska henkilökohtainen nollatoleranssi, mutta illalla olen uskaltanut ottaa sen teelusikallisen verran ilman että pelkäisin haittavaikutuksia. Tarkoitukseni on käyttää tätä nyt kuurina ja sitten tarkastella lopputuloksia.

Naputtelin oman tilaukseni Takametsäin Tupa-puotiin, josta pullo tulikin nopeasti perille ja pääsin aloittamaan kuurini heti vuotoviikon loputtua. Minua varoiteltiin jo ennakkoon, että yksi pullollinen ei välttämättä vielä tee ihmeitä, mutta ihan sama: jos oireet vähänkin helpottavat, olen päässyt maaliin!

Joten litkin nyt tätä vielä parin viikon ajan ja palaan sitten raportoimaan teille miten menee. Että helpottiko ne oireet teelusikallisella vai kumosinko koko loppupullollisen kitaani ja tulinko hullua hurskaammaksi. Wish me luck.

Sari


perjantai 3. toukokuuta 2019

Ihan jees vappu 2019

Meillä oli ihan jees vappu.
Mites teillä?


Ruuhkavuodet. Sorry, not sorry! Tiedän, että monia teistä korpeaa tuo sana ja hoen sitä omastakin mielestä aivan liikaa (ruuhkavuodet, ruuhkavuodet, RUUHKAVUODET!) mutta kun ei se ole ruma sana. Se on vaan fakta. Halusinpa tai en. Ja pätee aika monen teidänkin perheeseen. Downshiftaus, työtaakan vähentäminen tai muuttaminen lähemmäs työ- ja päiväkotipaikkaa on varmasti tehokasta lääkettä ruuhkavuosikiireiden keventämiseen, mutta monilla meistä se ei ole mitenkään mahdollista. Eikä ruuhkikset katso työtilannetta: myös työtön, hoitovapaalla oleva tai opiskelijakin voi olla syvällä ruuhkavuosien uumenissa. I feel you.

Ruuhkiksista johtuen tuntuu, että aika menee kuin siivillä. En siis ainakaan suostu myöntää, että askel olisi jotenkin hidastunut vaan vuodet vaan menee jotenkin kiitävällä tahdilla. Viimeiset pari vuotta on mennyt niin, että kaikki syntymäpäivät, nimipäivät, juhlapyhät ja muut ovat tulleet ihan yllätyksenä: "nytkö jo?". Anteeksi siis ihan takautuvasti ja futuristisestikin kaikista unohdetuista syntymäpäivistä ja muista merkkipäivistä: ne ehkä olen unohtanut mutta ihmisiä en!

Niin myös tänä vuonna minut pääsi yllättämään tuo pääsiäinen. Ja heti perään vappu. Mutta koska on tämä iän mukanaan tuoma zen, joka koostuu siis kuormittavasta univelasta, muistin pätkimisestä ja siitä aiheutuvasta pakkolempeydestä itseä kohtaan, en ottanut stressiä pääsiäisestä ja vielä vähemmän vapusta.

Kokosin tähän tämän vapun parhaat vinkit, kuinka selviää vapusta pika-aikataululla ja stressaamatta. Muistetaan nämä sitten ensi vappuna.


Näin luot ihan jees vapun

1. Kaupan sima, hyvä sima
Hyvä äiti tekee siman tietenkin itse. Hyvä äiti voi myös halutessaan ostaa valmista simaa kaupasta. Meidän simaraatimme mielestä Mehukatti Sima on lasten suosikki ja aikuisten mieleen oli tänäkin vuonna Kaskein Juhlasima. Suosittelen.

2. Munkit pakastealtaasta
Jos munkkisäätö ei kiinnosta, voin kertoa, että kaupan pakastealtaasta löytyy hyviä ja helposti valmistuvia munkkeja. Me ostimme munkkirinkilöitä, jotka laitetaan pakastimesta uuniin kolmeksi minuutiksi ja sen jälkeen ne sokeroidaan ja syödään. Helppo nacci ja lapset on ihan suupielet sokerissa haltioituneena, että teitkö sä näin hyviä munkkeja? No kyllä, tietenkin tein.

3. Koristelussa less is more
Kodin ei tarvitse muistuttaa vappuna koristeiden ja värien ilotulitusta. Koristelussakin "less is more", koska vappuhan ei rakennu koristeista vaan vappu on enemmänkin kuplivan keväinen mielentila. Meillä oli koristeena kokonaiset kuusi puhallettavaa ilmapalloa (ja lasten omat foliopallot tietty) ja lapset olivat ihan poikki niiden puhkumisen ja puhaltamisen jälkeen. Nauttikaamme serpentiinisilpusta ensi vuonna, jos haluamme.

4. Unohda siivoaminen
Sotkuthan syntyy vasta vappuna, joten älä turhaan siivoa ennen vappua vaan vasta vapun jälkeen. Kunhan juhlista on toivuttu ja siivouskiinnostuskiikarit on löydetty. Siihen voi kulua aikaa, mutta ei se haittaa ;)

**

Tämähän on kuitenkin vain pintaraapaisu sille, mitä kaikkea kivaa me ehdittin tehdä vappuna ilman aikataulutettua kiirehtimistä. Katsottiin (superjännää scifi-) leffaa, syötiin hyvin, reippailtiin metsässä ja nautittiin auringosta. Oli kyllä ihan jees.

Sari


maanantai 29. huhtikuuta 2019

Taito, mitä nykylapsille ei enää opeteta koulussa: sinä osaat sen, lapsesi ei!

Kuulostaa ihan leikkimieliseltä arvuuttelulta, kun vihjailen, että sinä osaat tämän asian, mutta sinun lapsillesi sitä ei tulla koulussa koskaan opettamaan. Mistä mahtaa olla kyse?


Hyvin pitkä tarina, hyvin lyhyesti tiivistettynä on sellainen, että päätin tuossa puolisen vuotta sitten hankkia lapselleni pankkikortin. Siitä hetkestä lähtien vähän kaikki on mennyt pidemmän kaavan kautta, sarimaiseen tyyliin tietenkin. Lasten henkkarit olivat menneet vanhaksi, eikä pankkitiliä saa avattua ilman henkkareita. Samaan aikaan laki uudistui eikä ajokortti enää käykään henkilöllisyystodistukseksi joka paikassa, joten siitä innostuneena ihmiset ovat anoneet henkkareita ja passeja pilvin pimein. Siitä johtuen poliisin lupapalvelu on hieman ruuhkaantunut ja kun lapset täytyy käydä tunnistuttamassa poliisilaitoksella, saimme varattua meille ajan todella pitkän ajan päähän. No ei se haittaa, jaksamme odottaa kyllä. Poliisilaitoksella lapsilta otetaan ilmeisesti sormenjäljet ja he antavat korttia varten myös oman allekirjoituksen.

Allekirjoituksen!

Tiesitkö, että nykylapsille ei enää opeteta koulussa kaunokirjoitusta? Kaunokirjoitus, tuo ihanan kamala kirjoitusmuoto, jota koulussa vihasin, koska koukeroni eivät vaan mahtuneet rajaviivojen sisäpuolelle ja josta aikuisena muodostui käsialani leikkikenttä, koska koko paperi on minun, apu- tai rajaviivoista välittämättä! Koen olevani, paitsi hillittömän keski-ikäinen, myös onnekas, koska minulle opetettiin aikoinaan kaunokirjoitusta ja sen myötä olen oppinut tekemään tyylikkään allekirjoituksen. Mutta entäpä nykylapset?

Kun kaunoa ei osata, kirjoittaako he allekirjoituksen tekstaten? Vai TIKKUKIRJAIMILLA? No mutta sehän on ihan pöhköä! 

Vai onko?

Onko kaunokirjoituksen jalosta taidosta nykyaikana enää mitään hyötyä? Pitääkö käsinkirjoitusta kohta enää osata laisinkaan, kun kaikki kirjoitetaan tietokoneella? Tarvitseeko käsinkirjoitettua allekirjoitustakaan kohta enää missään, kun kaikki lirpakkeet ja lärpäkkeet tehdään ja allekirjoitetaan sähköisesti?

Tuleeko kaunokirjoituksesta ajan mittaan hieroglyfien kaltaista salakirjoitusta, jota osaa tulkita vain harvat ja harmaahapsiset? Hupsu ajatus, eikö? ;)

Onneksi siihen tunnistautumiskäyntiin on vielä runsaasti aikaa, koska meillä on sitten enemmän aikaa harjoitella omanlaisen allekirjoituksen tekemistä. Onneksi sen voi oppia myös ihan kotona.


Terveisin,
SARI
-joka kyllä ihan aidosti tykkää enemmän omasta allekirjoituksestaan kuin tuosta tikkuversiosta


perjantai 26. huhtikuuta 2019

Koulussa järjestetään ympäristönsiivouspäivä - kamalaa!

Lasten koulu ilmoitti, että oppilaat patistellaan taas keräämään roskia lähiympäristöstä. Miksi se on minusta kamalaa?

Trash on the beach

Wilmaan paukahti viesti, että lasteni koulussa järjestetään, taas tänäkin vuonna, ympäristönsiivouspäivä. Se tarkoittaa siis sitä, että jokainen luokka käyttää yhden (1) oppitunnin siihen, että he lähtevät lähiympäristöön siivoamaan roskia.


Siivouspäivän hyvät ja kamalat puolet


Hyvää tässä on se, että oppivatpahan tenavat miettimään, kannattaako limsapullo heittää maahan vai viedä pullonkeräykseen? Kannattaako karkkiaskin muovikääreet nakata maahan vai laittaa suoraan roskiin - koska joku sen joutuu joka tapauksessa sinne roskikseen ennen pitkää nostamaan ja mikäpäs sen ällöttävämpää, kuin nostella toisen ihmisen roskat omin pikku kätösin jäteastiaan? Ja onhan ympäristönsiivouspäivässä paljon muitakin hyviä puolia: saa raitista ilmaa, saa puuhastella yhteisen hyvän vuoksi, tulee kaivattua vaihtelua siihen peppu penkissä pänttäämiseen ja onhan se nyt ihan hitsin palkitsevaa, kun näkee heti oman kättensä jäljen.

Kamalaa tässä on se, että tätä tehdään vain yhden oppitunnin ajan. Yhden! Milloin koulun liikkatunneille saadaan sen iänikuisen ulkopelikammotuksen sijaan esimerkiksi plogging, eli yhdistettyä juoksua ja luonnon siistimistä? Anteeksi nyt vaan: lentopallot, pesäpallot ja muut kalloa halkovat pallot on varmasti mukavia lajeja, mutta niille jotka eivät siitä nauti, ei noista lajeista ole oikein mitään hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Niinpä minusta perinteisten pakkoliikuntalajien sijaan voisi ihan hyvin olla tällaista luonnossa liikkumista ja roskien keräämistä. Kuulostaa hyödylliseltä ja opettavaiselta!


Metsästä motoriikkaa


Se, että nykylapset laitetaan luontoon ilman minkäänlaisia älyvempaimia, voisi olla kokemus sinänsä: kroppa joutuu ihan erilaiselle koetukselle, kun tulee taivutuksia ja nostoja (poimi roska, laita pussiin) ja jos siirrytään poimimaan roskia ojanpenkalle tai metsäpoluille - missä ikävä kyllä meilläpäin ainakin roskataan, niin siinä onkin diginatiivien lihasryhmät ihmeissään, kun liikutaan epätasaisessa maastossa. Eikä tämä ole mikään "hesalaisten juttu" vaan yhtälailla koskee myös niitä muualla asuvia lapsia, jotka viettävät aikansa kotona hengaillen ja koulumatkat taittuvat kyydillä. Luonnossa liikkuminen on korvaamatonta, kun ajatellaan esimerkiksi motorista kehitystä.


Pitkän tähtäimen investointeja


Se on ehdottomasti pitkän tähtäimen investointi, kun lapsille opetetaan, ettei roskia saa heittää luontoon. Ja vielä parempi opetus se, että vaikka itse et olisi heittänytkään, saatat joutua keräämään sen sieltä. Siinä on ryhmäpainetta kerrakseen olla roskaamatta. Ja siitä se sitten lähtee, kierrätyksen opetteleminen, missä monilla meillä aikuisillakin on paljon opittavaa.

Totta kai aikuisetkin saa kerätä roskia luonnosta ja kiitos kaikille niille, jotka sitä tekevätkin! Ei tämä ole pelkkä lasten projekti, mutta se on tärkeää, että se "siisteyssiemen" istutetaan jo heti pienestä pitäen. Opetustoimi herätys: lisätkään enemmän ympäristöasioita opetussuunnitelmaan, kuten lähiympäristön siistimistä tai muita yhteiskunnallisesti hyödyllisiä toimia.

**

Lähdettekö tekin ploggaamaan viikonloppuna? Voi sitä kerätä roskia kävellenkin, ei ole pakko juosta, jos ei halua ;)

Minä joudun varmaan ploggaamaan automme parkkialuetta, kun siellä autoaan pitävillä on tapana pudottaa tupakantumpit maahan ja kun niiden maatuminen kestää noin viitisentoista vuotta, eihän meidän auto mahdu kohta enää ruutuunsa, kun se on nakeltu täyteen tumppeja. Ensin talvisin kärsitään lumi-infernosta ja lumettomalla kaudella tupakantumppi-infernosta. Molempi pahempi ja voisin elää ilmankin ;) Ja ennen kuin saat hepulin yksityisautoilun mukanaan tuomista haitoista, niin ei hätää: koitamme ajaa ekologisesti ja vältämme turhia matkoja: lähikauppaan pääsee kävellenkin, keskustaan ei koskaan mennä muilla kuin julkisilla ja kun me lähdetään ajelemaan, hoidetaan monta rastia samalla kertaa!

Sari



tiistai 23. huhtikuuta 2019

Mukavia lapsuusmuistoja luomassa

*Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä

Miten tukiperheeksi tullaan? Mitä tukiperheet tekevät? Pitääkö tukiperheessä käyvälle lapselle olla oma huone? Miten tukiperhettä valmennetaan? Minulle tarjoutui aivan huikea mahdollisuus ja pääsin haastattelemaan Sonja Valovaara-Annolaa SOS-Lapsikylästä. Noihin ja moniin muihin mielenkiintoisiin kysymyksiin löydät vastauksen tästä postauksesta, kannattaa lukea!


Haastattelussa Sonja Valovaara-Annola SOS-Lapsikylästä


Olettekin jo saaneet sukeltaa kahden postauksen verran tukiperhetoiminnan mielenkiintoiseen maailmaan. Olen ollut iloinen voidessani tuoda esiin tukiperhetoiminnan arkisuutta ja rohkaista lukijoitani hakemaan mukaan tukiperhetoimintaan. Nyt tämä mielenkiintoinen postaussarja huipentuu tekemääni haastatteluun. Sain haastatella Sonja Valovaara-Annolaa, joka toimii SOS-Lapsikylän pääkaupunkiseudun alueella tukiperheiden tukityöntekijänä. SOS-Lapsikylällä on tukiperheitä kuitenkin ympäri Suomen, joten oman alueesi yhteyshenkilön yhteystiedot löydät helposti SOS-Lapsikylän sivuilta.

Tämän haastattelun ja siitä kootun blogipostauksen tarkoituksena on avata teille lukijoille, millaisen prosessin kautta tukiperheeksi tullaan ja mitä tukiperheet käytännössä tekevät. Pitääkö tukiperheessä käyvälle lapselle olla oma huone? Pitääkö tukiperheviikonloppuina käydä hampurilaisravintolassa? Voinko ryhtyä yksin tukiperheeksi, vaikka minulla ei ole lapsia ennestään? Näihin kaikkiin kysymyksiin löydät tästä jutusta vastauksen.

Uusi sosiaalihuoltolaki mahdollistaa sen, että tukiperhe on mahdollista saada perhesosiaalityön kautta. Kun perhe on saanut tukiperhetoiveen etenemään oman kunnan työntekijän kautta eteenpäin, Sonja astuu mukaan kuvioihin pääkaupunkiseudun asiakkaiden osalta. Sonja toimii siis tukiperheiden tukityöntekijänä. Hän toimii linkkinä eri tahojen välillä. Hän keskustelee niin tukiperheen kuin kunnan edustajien kanssa. Kunnan edustaja on puolestaan yhteydessä varhaisen tuen tarpeessa olevan lapsen perheeseen. Tukityöntekijä on nimensä mukaisesti myös tukiperheen tukena. Jos tukiperhettä on jäänyt esimerkiksi askarruttamaan jokin asia tukiperheviikonlopun osalta tai tarvitsee tukea tai muunlaista ohjausta omaan toimintaan, tukityöntekijä auttaa tukiperhettä.




Millaisen prosessin kautta tukiperheeksi pääsee?


Tukiperheille asetetut vaatimukset eivät ole järin suuret: lähinnä edellytetään vakaata elämäntilannetta, mikä on tietysti laaja käsite, mutta tarkoituksena on, että tukiperheellä tulisi olla tarpeeksi resursseja voida antaa lapselle aikaa ja olla läsnä. Sonja kertoi, että ihmiset eivät lähde tukiperhetoimintaan mukaan kevyin perustein: monet miettivät asiaa pitkään ja vaikka ilmoittautuisi tukiperhevalmennukseen, ei valmennus ole sitova: sen aikana ja sen jälkeenkin voi vielä miettiä, että voinko ja haluanko sitoutua tukiperheenä toimimiseen. Tukiperheistä on tälläkin hetkellä pulaa – joten jos yhtään tuntuu siltä, että tukiperhetoiminta kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua valmennukseen vaikka heti.

SOS-Lapsikylä valmentaa nykyisin tukiperheitä itse ja esimerkiksi alkuvuoden 2019 valmennukseen osallistui pääkaupunkiseudulla neljä perhettä ja he kaikki lähtivät mukaan tukiperhetoimintaan. Vuosittain esimerkiksi pääkaupunkiseudulla uusien tukiperheiden valmennuksia aloitetaan kolmena ajankohtana. Valmennus kestää noin pari kuukautta ja tavallisten tukiperheiden valmennukseen kuuluu neljä valmennuskertaa. Mikäli esimerkiksi tukiperheen toisella puolisolla on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan tutkinto, heillä on mahdollista hakea ammatilliseksi tukiperheeksi, mutta pakko ei tietenkään ole. Ammatilliseksi tukiperheeksi haluavilla on vielä yksi ylimääräinen valmennuskerta.

Pääkaupunkiseudulla tukiperheitä toimii tällä hetkellä noin 30 ja tukiperhettä jonottaa tuplasti sen verran lapsia.

Valmennuksen yhteydessä tehdään vielä kotikäynti tulevaan tukiperheeseen, jossa sovitaan tarkemmin jatkosta, että millä aikataululla asiassa edetään ja pohditaan millainen lapsi sopisi tukiperheeseen parhaiten. Valmennuksen jälkeen menee käytännössä noin kuukausi (nopeimmillaan), kun tukiperhe voi aloittaa.



Perheet ovat erilaisia - niin myös tukiperheet


Tässä kohtaa minusta tuntuu hassulta; kun prosessi on noin yksinkertainen, mistä tukiperhepula oikein sitten johtuu? Sonja kertoo, että edelleen monet kuvittelevat, että vaatimukset tukiperheeksi kelpaamiseksi on suuria. Kuten jo aiemmin kerroinkin, tukiperheiltä lähinnä edellytetään vakaata elämäntilannetta, ei siis maatilaa tai pulleaa kukkaroa. Tukiperheitä kuten perheitäkin on monenlaisia: on toki lapsiperheitä, mutta on myös itsellisiä henkilöitä, lapsettomia pariskuntia ja yksinhuoltajavanhempia. Aikuiset tukiperheissä ovat myös eri-ikäisiä. Joten kannattaa hakea rohkeasti mukaan: monet ovatkin todenneet, että kun ovat kuulleet esimerkiksi kavereiden ryhtyneen tukiperheeksi, ovat he itsekin halunneet lähteä mukaan toimintaan.




Miten tukisuhteen muodostaminen alkaa ja miten pitkä tukisuhde solmitaan?


Kun tukiperheiden tukityöntekijä, eli tässä tapauksessa Sonja on saanut kunnalta yhteydenoton, että lapsi olisi vailla tukiperhettä, tukityöntekijä käy läpi tukiperheet ja koittaa suunnitella, mikä perhe ja lapsi sopisi parhaiten yhteen. Tämän jälkeen järjestetään aloitusneuvottelu, johon osallistuu uusi tukiperhe ja lapsen vanhempi tai vanhemmat. Lapsi ei tule mukaan tapaamiseen vielä tässä kohtaa. Aloitusneuvottelussa lapsen vanhemmat saavat kertoa omasta lapsestaan ja tukiperhe kertoo itsestään. Mikäli tämä "tunnustelu" tuntuu hyvältä, voidaan prosessia jatkaa ja tukiperhe aloittaa toiminnan.

Kunta tekee päätöksen palvelusta yleensä vuoden mittaisena, koska vuosi –etenkin ensimmäinen vuosi menee usein kuin siivillä, lapsen käydessä kerran kuukaudessa viettämässä aikaa yhden viikonlopun verran tukiperheessä. Kun kyseessä on ensimmäinen tukiperhevuosi, pidetään puolen vuoden päästä välineuvottelu. Välineuvottelun tavoitteena on tarkastella, miten tukiperheellä ja lapsella on lähtenyt sujumaan.

Vuoden kuluttua sopimuksen teosta pidetään neuvottelu, jossa katsotaan mitä lapselle kuuluu ja miten lapsen perhe on kokenut tukiperhetoiminnan ja ovatko kokeneet saavansa siitä tukea itselleen. Neuvotteluun osallistuu SOS-Lapsikylän tukityöntekijän lisäksi tukiperhe, lapsen vanhempi tai vanhemmat sekä kunnan työntekijä. Tukisuhteet itsessään ovat yleensä kestoltaan useampivuotisia. Tarpeen mukaan edetään ja kannattaa muistaa, että tämä kaikki on aina vapaaehtoista, ketään ei pakoteta mihinkään.

Kerran vuodessa pidetään myös kotikäynti tukiperheessä. Kotikäynti edistää molemminpuolista kommunikaatiota ja kotikäynnillä on ehkä helpompi puhua, jos mieleen on tullut esimerkiksi tukiperhettä askarruttavia kysymyksiä.




Minkä ikäisiä lapsia yleensä käy tukiperheessä?


Sonja kertoo pääkaupunkiseudun näkökulmasta, että nuorin tukiperheessä käyvä lapsi on tällä hetkellä taaperoikäinen ja vanhin on pian täysi-ikäinen. Tukiperhetoiminta palvelee ehkä kaikista parhaiten leikki- ja alakouluikäisiä, koska tukiperhetoimintahan on täysin vapaaehtoista. Jokainen meistä tietää, että murkkuikäisenä mieli on muuttuvainen eikä silloin välttämättä haluta enää mennä tukiperheeseen. Toisaalta jos tukisuhde on esimerkiksi jatkunut pitkään ja tukisuhteesta on tullut merkittävä osa lapsen elämää, ei ole mitään estettä sille, etteikö tukisuhde voisi jatkua vielä murrosikäisenäkin.



Kuinka monta lasta tukiperheessä voi olla?


Tukiperhekuviot voivat olla hyvin monenlaiset. Sonja kertoi, että voi olla niin, että tukiperheessä käy vain yksi lapsi, yhdestä perheestä. Tai sitten vaikka kolme saman perheen sisarusta samassa perheessä! Myös useamman perheen lapsia voi käydä samassa tukiperheessä: joko esimerkiksi samana viikonloppuna tai eri viikonloppuina. Tässä täytyy tietysti huomioida, että se on niin lapsikohtaista, miten henkilökemiat kohtaavat ja kaikilla on hyvä olla.


Mitä tukiperheet tekevät lasten kanssa? Pitääkö yöpyvälle lapselle olla oma huone?


Tukiperheiltä ei edellytetä mitään tietynlaista asumismuotoa. Sonja kannustaakin ajattelemaan, että tukiperheessä käyvä lapsi olisi vähän kuin kaveri tulisi yökylään. Eli tukiperheessä käyvälle lapselle ei tarvitse järjestää kokonaan omaa huonetta vaan esimerkiksi nukkumisjärjestelyt voidaan hoitaa kuten omien yökyläilijöiden kanssa vieraspatjalla tai vaikkapa levittämällä sohvan vuoteeksi.

Tukiperheiltä ei myöskään odoteta valtavaa viikonloppuohjelmaa lapsen viihdyttämiseksi vaan lähtökohtahan on se, että lapsi tarvitsee lähinnä aikuista, joka on läsnä. Jos oman porukan luontainen viikonloppuagenda on sisäleikkipuistoissa rientämistä ja hampurilaisravintolassa syömistä, niin käykää toki niissä, se sopii totta kai. Jos omalle porukalle mukavampaa on vaikka retkeillä luonnossa tai käydä uimassa, niin sekin sopii mainiosti. On niin lapsikohtaista, mikä on lapsesta kivaa, mutta tärkeintä mitä tukiperhe voi tarjota lapselle, on tosiaan se aikuisen läsnäolo.

Sonja kiteyttääkin hyvin sen, mitä tukiperheet käytännössä tekevät: tukiperheet auttavat luomaan mukavia lapsuusmuistoja. Kuulostaa ihanalta.

Varhaisen tuen tarpeessa olevan lapsen omassa perheessä on usein jokin haaste, josta syystä lapsen vanhempi tai vanhemmat eivät ole voineet olla lapsen arjessa läsnä ehkä niin paljon kuin haluaisivat tai eivät ole ehtineet puuhailla yhdessä lapsen kanssa niin paljon, kuin olisivat halunneet. Sonja kertookin, että on kuullut esimerkiksi siitä, miten haltioituneita tukiperheeseen tulevat lapset ovat, kun saavat vaikkapa leipoa pullaa tai hoitaa puutarhaa kastelemalla kukkia yhdessä tukiperheen vanhempien kanssa. Ne ovat monille meistä arkisia asioita mutta toisille meistä ne ovat siinä elämäntilanteessa ihan ylivoimaisia tehtäväksi. Siksi onkin olemassa tukiperhetoiminta, kun tuen tarpeessa olevan lapsen perhe saa ladata akkuja sillä aikaa, kun lapsi tai lapset ovat tukiperheessä viikonlopun vietossa.

Sonja kertoo myös, että on kuullut hyviä muistoja niistäkin hetkistä, kun esimerkiksi kerrostalossa asuvat lapset ovat päässeet rivitalossa asuvaan tukiperheeseen – kun siitä vaan terassin ovesta astellaan suoraan ulos, se voi olla lapsesta ihana asia. Kun taas maaseudulla asuvat lapset tulevat tukiperheviikonlopulle kaupunkiin, tässä tapauksessa Helsingin keskustaan, olivat lapset ihan ihmeissään jo pelkästä ratikoiden näkemisestä. Lapset ja perheet ovat niin erilaisia eikä mukavien lapsuusmuistojen luomiseksi välttämättä tarvita mitään erikoista. Ihan tavallinen arki riittää.




Tukiperheiden kokemuksia tukiperheenä toimimisesta


Pääasiassa palaute tukiperheiltä on positiivista, Sonja kertoo. Tukiperheviikonloput ovat siitä antoisia, kun näkee, miten lapsen perhe hyötyy siitä: niin lapsi kuin hänen vanhempi tai vanhemmatkin. Toisaalta tukiperheiltä on tullut palautetta, että tukiperhetoiminta on antoisaa myös tukiperheelle itselleen ja siinä on paljon hyviä puolia, kuten esimerkiksi yhden perheen kommentti oli, että he eivät olisi normaalisti ulkoilleet niin paljon, mutta kun lapset tulivat tukiperheviikonlopulle, he olivatkin ulkoilleet todella paljon. Tukiperheet kokevat myös, että on ihanaa, että voi tehdä jotain merkityksellistä työtä - samalla voi myös antaa yhteiskunnallista kasvatusta omille lapsille, näyttämällä miten erilaisista tilanteista eri ihmiset tulevat.

Toki tukiperhetoiminnassa on haastavakin puolensa, Sonja kertoo. Voi tulla haastavia tilanteita, jos lapsella on vaikka haastavaa käytöstä. Tai voi olla vaikka sellainen tilanne, että tukiperheellä itsellään on omia lapsia ja heitä alkaakin askarruttaa oman lapsen suojeleminen, ettei hän saisi huonoja vaikutteita. Kaikissa tukiperheitä askarruttavissa tilanteissa tukiperheet voivat olla yhteydessä omaan tukiperheen tukityöntekijään, jonka kanssa voidaan selvittää asiaa. Sonja kertookin, että tukiperhettä ja lapsen vanhempia kannustetaan aina avoimuuteen ja kertomaan kuulumisistaan ja tietenkin myös mahdollisista huolista.

SOS-Lapsikylä järjestää tukiperheille myös koulutus- ja virkistyspäiviä. Lisäksi tukiperheillä on mahdollisuus osallistua SOS-Lapsikylän yhteistyökumppaneiden järjestämiin tapahtumiin. Nyt SOS-Lapsikylän pääyhteistyökumppanina toimii Paulig, joka järjestää yhteisen virkistyspäivän tuki- ja sijaisperheille. Tarjolla on yhteinen brunssi sekä Pauligmaiseen tapaan barista-koulutusta vanhemmille.



Ilahduttavat muistot kaksosten äidistä ja pienestä nautiskelijasta


Lopuksi vielä Sonja kertoi yksinhuoltajavanhemmasta, jolla on kaksoslapset. Hän oli odottanut tukiperhettä jo pitkään ja hän kertoi, ettei ollut nukkunut kolmeen vuoteen, koska oli yksin vastannut kahdesta ihan pienestä lapsesta ja arjen pyörittämisestä. Sonjasta oli ilahduttavaa nähdä se helpotus, mikä purkautui, kun tämä yksinhuoltajavanhempi kuuli saavansa lapsilleen tukiperheen ja nyt lapset voisivat mennä viikonlopun viettoon säännöllisesti ja tosiaan ainakin sen sopimuskauden eli vuoden ajan. Tämä on yksi syy miksi niitä sopimuksia tehdään mieluiten vuodeksi: se lisää mielenrauhaa ja luottamusta, kun tietää, ettei tämä järjestely pääty heti.

Sonja kertoi myös vielä yhdestä mieleen jääneestä kommentista, joka tiivistää todella hyvin odotukset tukiperheenä toimimiseen. Oli eräs tukiperhe, johon lapset olivat tulleet tukiperheviikonlopulle. Silloin elettiin kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä ja yksi lapsista oli mennyt tukiperheen terassille aurinkotuoliin makoilemaan ja sanonut, että ”voidaanko vaan olla tässä ja nauttia?”.

Lämmin kiitos SOS-Lapsikylälle ja Sonja Valovaara-Annolalle, että sain tehdä tämän haastattelun!




Näin helposti ne mukavat lapsuusmuistot syntyvät. Kiinnostuitko tukiperhetoiminnasta? Klikkaa itsesi SOS-Lapsikylän nettisivuille ja lue tukiperhetoiminnasta lisää. Muista tosiaan, ettei valmennus sido sinua mihinkään vaan voit(te) vielä valmennuksen käytyä pohtia asiaa tai avata kotinne ovet tuen tarpeessa olevalle lapselle aikalailla heti, niin halutessanne.

Tämän blogipostauksen kuvat ovat meidän perheen arkisia kuvia. Me vietämme itseasiassa tosi paljon aikaa yhdessä. Me käydään paljon lähiluonnossa ja retkeillään omassa kotikaupungissa, eli Helsingissä. Me olemme ihan hitsin onnekkaita, kun saamme juuri tällä hetkellä asua pikkuruisella pihalla varustellussa rivitalossa ja voimme vierailla sukulaisten omistamalla mökillä. Tosin en kerrostalossakaan asuessa kokenut mitään tekemisen pulaa lasten kanssa, koska retkeily on vain mielentila ja jossei retki tapahdu parvekkeella, voi sateen sattuessa laittaa viltin olkkariin ja nauttia iltapalan rennosti köllötellen. Tiedättehän te lapset ja sen kuinka pienet ilot ovat oikeasti aika suuria iloja!

Toivon koko sydämestäni, että tämän tärkeän postauksen myötä sieltä riveistä löytyisi ihmisiä, jotka lähtisivät rohkeasti mukaan tukiperhetoimintaan. Luota itseesi: sinä kelpaat ja tiedätkö, että juuri sinua (teitä) odotetaan mukaan! Lisätietoja ja oman yhteyshenkilön löydät SOS-Lapsikylän sivuilta.

Sari


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Reissukarman uusi isku

Viime syksynä kirjoittelin siitä, kuinka onnistuimme voittamaan reissukarman 1-0, koska pääsimme kuin pääsimmekin risteilemään eikä kukaan meistä ollut sairaana, raajat poikki tai muuta vastaavaa. Itse reissukarma-terminhän lanseerasi Nakit ja mutsi-blogin Päivi, lue lisää TÄÄLTÄ. Ja mitä olen kuullut, ei reissukarma ole ainoastaan Nakkimutsin tai allekirjoittaneen perheen piina, vaan on paljon muitakin, joita reissukarma koskettaa, justiinsa silleen pahasti, eikä lainkaan hyvästi.

Nyt pääsiäisenä me koettiin reissukarman uusi isku. Juuei, George Lucas ei ohjannut sitä.



Reissukarma toimii perinteisesti niin, että kun pitäisi olla menossa juhliin tai matkoille, joku meistä makaa kuumeessa tai pää vessanpöntössä. Mutta nyt tämä reissukarma iskikin aivan uudella tavalla. Mökkeilyä rakastava tenava päätti viettää pääsiäisloman mökillä isovanhempien ja kummien kanssa. Tenava soitti ensin mummille ja kysyi luvan, saako tulla. Kun lupa tuli, tenava soitti kummitädille ja tarkisti, pääsisikö hän heidän kyydissä mökille ja lupa tuli siihenkin. Mikäpäs siinä, kun kerran tenava on terveenä.

Ensimmäisenä vapaapäiväaamuna, kun heräsin, mummi soitti, että tenava on oksentanut. Sänkyyn, pitkin poikin, tuli niin varoittamatta ettei ehtinyt vessaan. Olin ihan ällistynyt. Mitään merkkejä moisesta ei ollut, että mikäs se tämmöinen reissukarma oikein on? Meni päivä ja seuraava yö. Kaikki hyvin.

Kunnes tuli sunnuntaiaamu, mummi soitti, että taas edellinen yö on mennyt oksentaessa ja pyykkiä pesten. Onni onnettomuudessa, että mökillä on pyykinpesumahdollisuus ja vesi tulee hanasta eikä järvestä. Lapsi lähtee tulemaan kummien mukana kotiin.

Illalla kotiin saapui väsynyt ja kiukkuinen tenava. Vatsakipuillen, pahaa oloa valitellen. Kylläpä reissukarma temput teki! Kylmä hiki nousi omallekin otsalle: meillä oltiin koko päivä kuurattu kotia ja leivottu, koska nyt maanantaina meillä piti olla isimiehen 40-vuotiskahvittelut. Mitäs nyt tehdään?

Nopeita päätöksiä, katsottiin toisiamme ja väsynyttä vatsakipuista lasta. Päätimme, että juhlat siirtyy eteenpäin. Moppasin vielä kylppärin, onpahan mukavampi yrjötä hyväntuoksuisessa vessassa.

En kyllä muista milloin viimeksi meillä olisi ollut näin puhdasta. Tai näin paljon safkaa. Nopea vilkaisu jääkaappiin osoittaa, että elämme piirakkapainotteisella ruokavaliolla seuraavat pari päivää. No eipähän tarvitse mennä kauppaan.

Ja tästähän käynnistyy sankarin juhlavuosi. Voidaan juhlia vaikka joka päivä. Vaikka olenkin melkoinen kakkumuija, jopa minä jaksan odottaa sitä varsinaista kakkukahvipäivää. Ja ennen kaikkea toivomme, että saadaan tenava saadaan terveeksi mahdollisimman pian!

Sari


ps. mummi muuten soitti ja kertoi, että aika sitkoa kamaa oli lapsi yrjönnyt, kun lakanat eivät edes ensimmäisessä pesussa puhdistuneet. Vasta toisella kertaa pesulaatu oli hyväksyttävää. Mummi oli sitten ripustellut lakanat ulos kuivumaan. Tiedättehän sen, ulkona kuivatun pyykin tuoksu, ai että! Mutta kun luonnossa kerran ollaan, voi matkaan tulla pari muuttujaa! Ei, ei tosiaan männynneulaset olleet hyppineet pyykkien päälle tai herra hämähäkki koittanut neuloa seittiään vaan metsän linnut olivat jättäneet läiskäiset terveisensä putipuhtaiden pyykkien päälle :D Joten ei muuta ku, "kerran vielä pojat!" Tai siis pesukone! Mummi: kiitos ja anteeksi.



maanantai 15. huhtikuuta 2019

Lapsiperhe ei pärjää ilman isovanhempia

Ennen vanhaan koko perhe asui samassa pihapiirissä, ellei jopa samassa pirtissä. Siellä sitä oli pari-kolme sukupolvea sulassa sovussa. Mutta miten on nykyperheiden laita? Pärjääkö perheet omillaan? Minä en pelkästään väitä, vaan tiedän, että lapsiperheet eivät pärjää ilman isovanhempia.


Uudenlaisia kalenterimerkintöjä


Viimeistään siinä vaiheessa, kun palaat vanhempainvapailta takaisin työelämään tai omaat yhden tai useamman koululaisen, kalenterisi alkaa täyttyä aivan uudella tavalla.


Hammaslääkäri. Lääkäri. Koululääkärin tarkastus. Kevätjuhla. Joulujuhla. Vanhempainvartti. Vanhempainilta. Kesä-, syys-, joulu- ja talvilomat. 



Taas se on pois lasten takia, muut ajattelevat


Kuvioihin tulee ihan käsittämätön määrä erilaisia poissaolojen syitä. Töissä katsotaan killiin, kun "taas se on pois lasten takia" ja kotona väännetään hikikarpalot otsalla, kummanko palaveri on vähäpätöisempi ja mistä voisi olla pois, kun lapsi oksentaa vessassa edellisen päivän ruokalistaa. Kaikissa perheissä vaan ei ole vaihtoehto, että minä olin viimeksi kotona, jää sinä nyt. Puhumattakaan kesälomapalapelistä, joka pistää aika monen perheen hoksottimet koville. Luulen, että vain kansanedustajat ja opettajat lomailevat yhtä paljon, kuin koululaiset, joten kaikkien muiden ammattiryhmien edustajat ovat tukka tuuheena samassa tilanteessa kuin minä. Minulla on työperäistä vuosilomaa viisi viikkoa, kun taas lapsilla lomaa on neljätoista viikkoa. Miten on pätkätyöläisten, freelancereiden, yksinhuoltajien tai tukiverkottomien laita? No sinkut nyt ainakin laittaa to do-listalle, että jatkossa tinderistä mätsätään vain opettajat ja kansanedustajat.

Emme pärjää ilman isovanhempien apua


Meillä on ollut monta tiukkaa tilannetta, kun emme olisi pärjänneet ilman isovanhempien apua. Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että lapsilla on kahdet isovanhemmat, mutta toiset isovanhemmat asuvat tosi kaukana, toiset "vain" sadan kilometrin päässä. On sanomattakin selvää, ettei sitä satastakaan noin vaan rykäistä, joten mitään spontaaneja kahvihetkiä meillä ei iltaisin ole eikä leffaan karata noin vain, mutta arkirumbaan ollaan saatu helpotusta.

Ei pitäisi hävettää, mutta kyllä minua hävettää olla "aina" lasten takia pois töistä. Olen superkiitollinen nykyiselle työnantajalleni, että olen saanut joustoja ja olen voinut kiikuttaa lapsia hammaslääkäriin, lääkäriin, verikokeeseen ja kaiken maailman skannauksiin. Mutta voin kertoa, että kyllä olen vetänyt menot ihan minimiin. Siksi minua ei juurikaan nähdä päiväsaikaan järjestettävissä häppeningeissä, koska tulen niihin lähinnä vain jos olen vapaalla.

Meidän perheelle on tapahtunut vuosien varrella kaikenlaista. On ollut vaikeita ja hyviä aikoja. On ollut yksinkertaisesti monta tilannetta, että en tiedä mitä olisimme tehneet ilman isovanhempia. Esimerkiksi kun lasten isä opiskeli toisella paikkakunnalla, minä jouduin sairaalaan. Mummi ja pappa tekivät järjestelyitä ja niin mummi oli hoitamassa arkea kotona kun minä olin tippaletkussa. Sen lisäksi mummi ja pappa junailivat minulle vierailijoita sairaalaan, jossa oli todella tylsää ja yksinäistä. Ja se jos mikä oli tällaisesta erakosta kummallinen tunne, potea yksinäisyyttä.

Olen tosi onnekas, kun meillä on isovanhemmat, jotka ovat ottaneet tarvittaessa kopin. Heidän ansiosta on nenä pysynyt pinnalla vaikka kuinka kiperissä tilanteissa.


Olen kaikista niistä vuosien varrella olleista hetkistä ja avunannoista ihan hitokseen kiitollinen. Olenko muistanut kiittää tarpeeksi? Toivottavasti. Kiitos


Onko teilläkin aivan korvaamattomat isovanhemmat?
Kerro millaisessa tilanteessa he ovat olleet korvaamattomia,
kommenttiboksissa sana on vapaa.

Sari



keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Ripaus Lapin taikaa keskellä Helsinkiä

Tammikuussa 2019 Helsinkiin avattiin aivan uudenlainen hotelli: Lapland Hotels Bulevardi, mikä tuo mukanaan ripauksen Lapin taikaa keskelle Helsinkiä. Tämä on avattu ihan ytimeen, eli Helsingin keskiöön, Bulevardille.

Minä ja muut Otavamedian bloggaajat pääsimme tutustumaan huhtikuun alussa tähän uuteen ihanaan hotelliin koulutuspäivämme puitteissa ja jos matkailu, hotelliyöpyminen, miniloma, laatuaika, fiilistely, Helsinki tai Lappi kiinnostaa, jatka lukemista.


Lapland Hotels Bulevardissa on yhteensä 182 huonetta, joista 69 on Comfort-huoneita, 101 De Luxe-huoneita ja 12 sviittiä. Huoneiden varustelutaso vaihtelee ylellisestä luksukseen, voit valita huoneen kylpyhuoneella tai saunalla, tai jos haluat kurkistaa Helsingin kattojen ylle, voit tehdä sen sviitin omalla kattoterassilla.

Näissä huoneissa on panostettu erityisesti valaistukseen, joka on helposti säädeltävissä ja tuo huoneisiin tummanpuhuvaa mystistä tunnelmaa. Pienenä yksityiskohtana sänkyjen yläpuolelle on sijoitettu sarvet ja kun sängyn päädyn valot ovat päällä, sarvien varjot heijastuvat kattoon ja varjojen liikahtelua voi katsella nukkumaan käydessä.


Yli puolessa huoneista oli oma tunnelmallinen sauna, missä on ihana käydä virittämässä itsensä kunnon suomalaiseen fiilikseen. Suomalaisille tämä pikkusauna on "must" ja turisteille varmasti melkoinen elämys! Paitsi että huoneissa oli panostettu käyttäjäystävälliseen valaistukseen niin, että vaikka yöpymiskumppani lähtisi yöllä vessaan, hän voisi kulkea sinne hämärrä valaistuksessa herättämättä sinua, niin näissä kylpyhuoneissa voisi vaikka saunoa kaikessa rauhassa häiritsemättä esimerkiksi etätöitä huoneessa tekeviä, kiitos hyvän äänieristyksen. Se on sitten eri asia miksi toinen saa saunoa ja toisen täytyy tehdä töitä, saunaan nimittäin mahtuu yhdessä oikein hyvin. 


Osassa huoneita kylpyhuone (tai sauna) oli sijoitettu lasiseinän taakse! Kylpyhuone oli kuitenkin peitettävissä verholla, jos halusi ottaa rentouttavan iltapäiväkylvyn ihan omassa rauhassa.


Hotellin yhtenä erikoisuutena on myös se, että jos näissä sängyissä nukuttaa erityisen hyvin, samanlaisen sängyn voi ostaa omaan kotiin. Koska nämä eivät mahdu reppuun eikä voi kantaa kainalossa kotiin saakka, tehdään tilaus erikseen ja saat oman sänkysi ihan tehtaalta sinun nukuttavaksesi.


Suosikkidetaljini hotellissa oli sen runsas taide. Hotellin jokaista huonetta koristaa Anu Pentikin rouheat, uniikit teokset. Aikoinaan, kun nuorena tyttönä sain ensimmäiset astiat, ne olivat nimenomaan Pentinkin astiat ja siitä syystä minulla on erityisen lämmin suhde Pentikin astioihin ja taiteeseen. Pentik on aina ollut minulle sellainen "luottomerkki". On kuin "olisi tullut kotiin". 


Hotellin upein yksityiskohta lieneekin sen aulassa sijaitseva, koko hotellin suurin vaskooli, mikä sekin on luonnollisesti Anu Pentikin luoma. Sanonpahan vaan, että kuva ei tee oikeutta tälle upealle teokselle. Se pitää nähdä ja kokea itse, kuinka Lapin kulta hehkuu.




Mutta se todellinen Lapin taika tapahtuukin keittiössä. Hotellin alakerrassa, katotasossa sijaitsee ravintola Kultá. Ravintolassa hellitään nälkäisiä syöjiä kotimaisilla herkuilla. Esimerkiksi jokaisella aamupalalla on tarjolla tuoreita mustikoita ja todellisille kulinaristeille tarjoillaan poromunakasta. Tarjolla on aitoja rehellisiä makuja, jotka muodostavat yksinkertaisesti nerokkaan kokonaisuuden. Eikä hätää, tämä ravintola huomioi myös kala- ja kasvisruuan ystävät herkullisesti. 

Kultá on paitsi tunnelmaltaan myös aukioloajoiltaan poikkeuksellinen tuulahdus Helsingin ravintolamaailmaan. Tämä ravintola on auki yömyöhään saakka, mukaan lukien sunnuntain jolloin ravintola sulkee ovensa vasta klo.22. 


Bloggaajapäivän tohinassa saimme myös hieman purtavaa, koska edessä oli paitsi tutustumista tähän upeaan hotelliin, myös koulutusta jossa aiheet olivat niin herkulliset, että ilman pientä välipalaa olisi vatsa voinut alkaa kurnimaan. Meille tarjoilluista herkuista löytyi lakkaa, porotartaria, mäntymajoneesia, kangasrouskua, kaskinaurista ja vaikka mitä muuta suomalaista ihanaa. Kultá-ravintolan herkut tarjoillaan silmiä hivelevän kauniista astioista, jotka myöskin ovat isoksi osaksi Anu Pentikin käsialaa.





Nyt ei tarvitse lähteä Helsinkiä edemmäs Lappiin, jos siltä tuntuu. Lapin maisemat revontulineen ja tiellä jolkottelevine poroineen on kyllä jotain niin ainutlaatuista, ettei ihan kaikkea sitä voitu tuoda Helsinkiin, mutta Lapland Hotels takaa sen, että sinä pääset nauttimaan pääkaupunkimme upeista maisemista. Miltä kuulostaisi nuotioretki Nuuksiossa tai miltä näyttäisi Helsinki meloen? Lue lisää Lapland Hotelsin tarjoamista elämyksistä: Helsinki ulkoillen



Hotellireporttinne kuittaa tältä erää,
nyt ei muuta kuin suunnittelemaan irtiottoa arjesta!

Sari





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...