sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kun kylppäristä alkaa löytyä kosmetiikkaa, mitkä eivät ole sinun

Se, että kylpyhuoneesta alkaa löytyä kosmetiikkaa, mitkä eivät ole sinun, on aina merkki jostain. Itseään yllättäen puunaamaan alkava puoliso on juorulehtien palstojen mukaan takuuvarma merkki siitä, että se on parisuhteen lopun alkua. Sinkun kylppäriin ilmestyvät kosmetiikat kielivät siitä, että kotia jaetaankin jonkun toisen kanssa, toistaiseksi tai määräaikaisesti. Nyt meidän kylppärin lavuaarin ennen niin minimalistiset ja puhtoiset reunat ovat alkaneet täyttyä kaikenlaisista purkeista. Niin oliko niitä keittiöpsykologeja linjoilla?


Havahduin eräänä päivänä, kun olisin laskenut rakkaan veskikaverini eli kännykkäni lavuaarin reunalle, että hetkinen, siinähän ei ole laskutilaa enää ollenkaan! Se tapahtui siis aikaan E.V.S. eli Ennen ViikkoSiivousta eli rutkasti ennen kuvan ottamishetkeä. Reunalla keikisteli greipintuoksuista kasvojen pesuainetta, Maroccan oilia sisältävää hiusten hoitoainetta, hiusvahaa, hiuslakkaa, hiusten muotoiluvaahtoa, Clearasil-ihonhoitojuidua sekä käsisaippua. Ei tilaa kännykälle, SOS!


Sehän on fakta, että kun elät samojen tenavien kanssa päivästä toiseen, ei sitä kasvamista noteeraa päivätasolla, eikä edes kuukausitasolla. Yhtäkkiä sitä vaan sitten havahtuu joihinkin asioihin, jotka todistavat ipanoiden kasvaneen!

  • lapsi ei mahdu enää syliin sykkyrälle
  • kolmen hengen sohva alkaa käydä kapeaksi nelihenkiselle perheelle
  • lapsi ilmoittaa menevänsä kaupoille kaverinsa kanssa ETKÄ sinä saa lähteä mukaan
  • lapsi alkaa itse vaatia itselleen vessarauhaa (siis sitä mitä viimeiset 10 vuotta on viety äidiltä ilman lupia kyselemättä)
  • kun katsot lasta silmiin, niskaa ei tarvitse juuri enää liikuttaa
  • viime kesänä ostetut lenkkarit ei mene enää jalkaan hyvällä tahdollakaan
  • viime talven pitkistä kalsareista on tullut kivat caprit
  • kouluterkkarin lapussa kirjoitusvirheeltä vaikuttava mitta onkin ihan oikein (ei kumpikaan tenava ole enää 120cm!)

Ja sitten näin, niin kuin meillä: yhtäkkiä lavuaarinreunatkin on vallattu. Tunnistan sentään kaikki tökötit, mutta tuntuuhan se hassulta, että melkoinen kosmetiikka-armeija valtaa kaapit, eikä yksikään niistä puteleista ole minun. Ja siis se kosmetiikka-armeija on vallannut kolme kaappia ja loppukomppania majoittuu lasten omiin huoneisiin. HUH!


Toisaalta on niin kutkuttavan kiva tunne. Tosi metkaa, että omat lapset on jo noin isoja! Isoja ja että ne on kiinnostuneita näistä(kin) asioista eli kauneuteen, hygieniaan ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Eihän siitä ole montaakaan vuotta takaperin, kun oli lähestulkoon trendikästä mennä tarhaan viikon ruokalista rinnuksilla ja nyt yhtäkkiä onkin mayday ja sos, jos hiusten takatupsu sojottaa pystyssä. Tai jos lempi paita on just tänään pesemättä pyykkikorissa, iik!


Mistä merkeistä sinä olet huomannut,
että lapsi on kasvanut?


Sari
-joka on enää yhdeksän senttimetriä esikoistaan pidempi. Hassua!

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Perheen ruokavuosi: helppoja kasvispainotteisia ruokaohjeita koko perheelle

*Kirja saatu: Readme.fi Oy

Jos sinulla on suu, olet syöjä. Mutta jo pienestä pitäen me ihmiset olemme melko tarkkoja siitä, mitä me syömme. Lapset on usein hämmästyttävän aliarvioitu ryhmä: nauravat nakit on tietysti "ikisuosikki", mutta kyllä tuohon todella tarkkaan syöjäryhmään uppoaa moni muukin ruoka. Siksi minusta on ihanaa, että Naperosta nautiskelijaksi-kirjan voimanaiset Anni Lehti, Anja Mahrenholz ja Minna Vauhkonen tekivät toisenkin ruokakirjan nimeltä Perheen ruokavuosi.

Helppoja reseptejä

Perheen ruokavuosi on paljon enemmän, kuin perinteinen ruokakirja. Sen kasvispainotteiset ruokaohjeet on suunniteltu koko perheelle sopiviksi. Sen lisäksi reseptit on jaoteltu satokausittain. Kevätresepteistä mainittakoon esimerkiksi Keväinen parsapasta. Kun taas kesällä loihditaan Marjaiset granolakupit.

Helppo porkkanakakku

Syksyn ja hyggeilyn tullen pyöräytetään Rapeat juuressämpylät. Ja talvella uunista tulee ulos mikäs muu kuin Piparikakku. Eikä muuten olekaan mikään perinteinen pipari vaan ihka oikea kakku! Joko sitä joulua saa alkaa odottamaan? Vai voisiko Piparikakun pyöräyttää jo juhannuspöytään, ikään kuin lupaukseksi tulevasta joulusta?

Helppoja reseptejä

"Vauhti on valttia", on minulle mieluisa motto keittiössä! Tämä ruokakirja on täynnä nopeasti valmistuvia ruokia, jotka ei myöskään ole vaikea valmistaa. Sen lisäksi ihastuin näissä resepteissä siihen, ettei yhtä ruokaa varten tarvitse ostaa laajaa valikoimaa erilaisia raaka-aineita. Perusaineisto löytyy kaapista ja kaupasta selvitään melko lyhyellä kassakuitilla.

Perheen ruokavuosi

Ihan ensimmäisenä meidän keittiössä otettiin kokeiluun Lohi-herneohratto. Ohra oli minulle aivan vieras raaka-aine, voitko kuvitella? No eipä ole enää. Ohra on kuin riisiä, mutta eri muotoista ja kotimaista. Tämän reseptin kanssa jouduttiin vähän oikomaan, kun lähikaupasta oli päässyt purjo loppumaan, mutta laitoimme ohraton sekaan kaapistamme löytynyttä punasipulia. Lohi-herneohratto oli niin maittavaa, että se pääsi meidän ruokalistalle saman tien! Tässä ohjeessa parasta oli nopeus! Eikun edullisuus! Eikun maku! Eikun kaikki!

Perheen ruokavuosi

Seuraavaksi minua kiinnostaisi kokeilla porkkanakakkua. Helpon porkkanakakun ohjeessa sanotaan heti kärkeen, ettei siinä tarvita edes sähkövatkainta vaan kakku syntyy vispilöiden ja vispilät voi antaa lasten käsiin. Kuulostaa lupaavalta ja kun näitä vispilöijiä on jo kaksin kappalein, uskon että kakustakin tulee ihana! Lupaan laittaa sitten kuvia, että millainen herkku saatiin aikaiseksi.

Ruokaohjeita lapsiperheelle


Jos olet aikeissa hankkia lähiaikoina vain yhden ruokakirjan, niin hanki Perheen ruokavuosi. Nämä reseptit kelpaavat kaikille syöjille, vauvasta vaariin. Kasvispainotteiset ruokaohjeet ovat ajattomia, tämä kirja todella kestää aikaa. Sen lisäksi olen aivan varma, että tulet rakastumaan tämän kirjan ruokafilosofiaan, että herkullisetkin ruuat syntyvät helposti ja nopeasti.

Sari


perjantai 15. maaliskuuta 2019

Haluan syödä yksin!

Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaiset perheet syövät liian harvoin yhdessä ja usein perheitä kehotetaankin ruokailemaan enemmän yhdessä. Ja sitten olen minä, ihan tavallinen perheenäiti, joka haluaakin syödä yksin.

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha

Aamupala Avokado Marimekko Siirtolapuutarha

Lapsiperhearki voi olla melkoista härdelliä, myös ruokapöydässä. Kun yksi opettelee vasta lusikoimaan ja häntä autellessa toinen napero työntää sillä aikaa lihapullaa korvasta sisään, jäähtyy omat sörsselit lautaselle ja muumioituu sinne, koska ruokailun jälkeen täytyy viedä tahmatassut käsien ja nassun pesulle, vaipan vaihtoon, vessahommiin ja päikkäreille. Monissa perheissä kotona oleva vanhempi syö sitten, kun ehtii. Jos ehtii.

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha Jenni Heiti

Kuulemma joidenkin tutkimusten mukaan perheet syövät liian harvoin yhdessä. Ja se on täysin ymmärrettävää, kun arki on toisinaan tosi vauhdikasta: ellei pöydässä ole niitä itse lusikoimaan opettelevia tyyppejä (jotka elävöittävät ruokailutilannetta, ymmärrettävästä syystä), niin aikataulut voivat mennä helposti solmuun eikä yksinkertaisesti ehditä saman pöydän ääreen hyvällä tahdollakaan.

Parhaimmillaan perheen ruokahetki on ihana yhteinen, sosiaalinen tilanne. Ruokailun lomassa on helppo vaihtaa päivän kuulumiset, jutella niitä näitä, haaveilla tulevasta lomasta ja miettiä seuraavan viikon aikatauluja. Yhteinen ruokahetki lasten kanssa on myöskin tärkeä oppimistilanne. Eli lapsi oppii, että nyt ollaan pöydän ääressä ja lusikoidaan lautanen tyhjäksi, eikä keskitytä pelkästään pöytäseurueen naurattamiseen. Lastenkin arki on hektistä ja aktiviteetistä toiseen rynnimistä, on siis oikeasti tärkeää osata rauhoittua paikoilleen ilman virikesirkusta. Näin opitaan myös hyviä tapoja, kun on aikuisia tai muita ruokailijoita joista voi ottaa mallia, eli että kattilasta ei ronkita nakkeja sormilla eikä nenää niistetä leipään.

(Mutta muista se, että vaikka lapsi osaa kotona hyvät pöytätavat, ravintolassahan ne unohtuu sitten heti, mutta älä luovu toivosta, jokaisen meidän lapsi on saanut lohduttoman uhmaraivarin jo ennen kuin ruuat on saatu pöytään ja muksu on ongittu mitä kummallisimmista paikoista takaisin omaan pöytään jatkamaan ateriointia.. Ja silti tässä sitä silti ollaan, kaikkien noiden härdellien jälkeen, ihan täysjärkisenä, wuhuu!)

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha Samae Koskinen

Aamupala Avokado Marimekko Siirtolapuutarha

Silti minä haluan syödä joskus yksin. Ei millään pahalla, mutta kyllä. YKSIN. Miksikö?

Esimerkki: jos olen ollut villi ja olen valvonut perjantaina myöhään ja mennyt nukkumaan vasta klo.23. (Ei saa nauraa, eh!) Herään sitten lauantaiaamuna klo.6:35 siihen, kun lapset nahistelevat onko lelu minun vai sinun ja kun saan etsittyä prillit päähän, käyn erottamassa lapset omiin huoneisiinsa ja kehotan lepäämään vielä, mutta ainoa mitä he keksivät on jotakin "pientä pintaremonttia" ja taas nousen sanomaan kilinästä ja klonkkeesta, että sais loppua jo?! Lopulta kello on 8, olen aivan lopen uupunut ja valmis palaamaan takaisin nukkumaan, mutta pää on jo hereillä, joten ei voi enää nukkuakaan. Siinä kohtaa lapset on valvoneet jo monta tuntia ja nyt ne istuu sohvalla toistensa paikoilla tai hengittää samaa ilmaa ja uusi nahistelu on taas valmis! Silloin minä haluan ruokkia lapset ensin ja vasta sitten, kun olen saanut heidät ulos tai johonkin aidosti rauhallisiin hommiin, on ihana istahtaa aamupalalle, yksin. Se hetki omaa rauhaa, kun ei tarvitse olla erotuomari, Talent-tuomari, Suomen tietotoimisto tai mitään muutakaan. Vielä parempaa, jos on jotakin herkullista luettavaa, kuten maaliskuun Kaksplus-lehti. Ehtii syödä rauhassa, nautiskella kahvista, saada aamun lempeästi käyntiin. Tai sama juttu iltapalalla: ehtii hektisen päivän jälkeen ottaa lempeän laskun yöhön, kun saa hetken olla yksin, ihan rauhassa ja litkiä iltakahvin ihan omaan tahtiin. 

Aamupala Marimekko Siirtolapuutarha

Mutta en minä aina halua syödä yksin. Se kävisi pitkän päälle yksinäiseksi, kun on tottunut koko konkkaronkkaan ympärillä. Vaikka aamu- tai iltapalan popsin mieluiten omassa rauhassa, niin minä rakastan perhepäivällisiä. On niin ihanaa, kun voidaan viikonloppuna tai lomilla laittaa ruokaa pitkän kaavan kautta, istua kaikki saman pöydän ääreen ja nauttia sekä ruuasta että hyvästä seurasta. Toki arkisinkin yhteinen päivällinen on meillä hyvin keskeisessä asemassa: ehtii vaihtaa kuulumiset, kun istumme kaikki saman pöydän ääreen, jos vaan suinkin ehdimme. Meillä on tapana kertoilla, että "mitä opin tänään? ja se onkin sangen kiinnostavaa kuultavaa, mitä kukakin on oppinut. Onhan toki aina yhtä kiinnostavaa kuulla, että millä kehonosalla eräs on oppinut tekemään pieruääniä. Terveisiä perheestä, hei!

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha Ihana arki

Syötkö sinäkin joskus yksin?
Miksi?

Sari


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Aina voi aloittaa alusta (ja lataa ilmainen juliste)

Täällä ollaan. Moi.


Viikko sitten sairastuin melkoisen flunssan kouriin ja siitä seurasi kaksi vapaapäivää ja yksi viikonloppu. Neljä päivää "hyvää aikaa" kirjoittaa blogia, suorittaa työssä vaadittavia kikyjä, olla läsnä lasten kanssa ja "konmarittaa" eteinen. Mutta ei. Kyllä olin niin kipeä, että vain varpaisiin ja hiuksiin ei sattunut ja kaikki energia meni lepäämiseen.

Vaikka edelleen kannan kotiin pakettitolkulla nenäliinoja ja olen syönyt särkylääkkeitä ämpärillisen päivässä, nyt tuntuu siltä, että tunnelin päässä on valoa. Eiköhän tämä tauti tästä helpota. Töissä käyn ja mieli askartelee jo tulevien somejuttujen parissa.

Sairastamisen keskelläkin huomasin monen asian tuovan minulle iloa. No ensinnäkin, kun aiemmin kyselin, kuka hoitaa sairasta äitiä, niin sekin selvisi. Tiukimman sairasteluvaiheen aikana 11-vuotiaastani kuoriutui melkoinen leijonaemo, joka komensi minut lepoon, kun koitin laittaa pyykkejä. Hän oli se, joka piti huolen, että äiti saa kaupasta mehukeittoa (jota pyysin) ja jäätelöä (jota 11-vuotias vaati minua syömään. Toki hänellä oli oma lehmä ojassa, koska on sellainen herkkusuu, mutta kaikkihan tietävät jäätelön parantavat ominaisuudet: tulee parempi mieli, vointi kohenee, kylmä voi helpottaa kurkkukipua ym.). Olin todella otettu tästä huolenpidosta. Illan tullen pienempikin tenava sisäisti sen, että äiti on tosi kipeä ja hän hilautui sohvalla kylkeen ja silitteli minua. Olipa siirappista tai ei, mulla on superihanat lapset.

Toinen mikä toi minulle iloa oli tämä juliste. Bongasin sen netistä jo aikoja sitten ja nyt sain sen tulostettuna itselleni. Teippasin sen makuuhuoneen oveen niin, että kun herään ja avaan oven, näen sen sloganin. Kun ruuhkavuosina päivät voi usein mennä plörinäksi: koska ei jaksa, koska ei ehdi, koska ei viitsi, koska jotakuta ottaa pattiin tai muuta sellaista, niin ei se haittaa. Seuraavana aamuna on uusi startti. Julisteen muotokieli ja värit ovat niin herkulliset, että se piristää ihan joka aamu. Sinäkin voit ladata ja tulostaa ilmaisen julisteen tästä: Hidasta elämää - ilmainen juliste.

Ihanaa päivää kaikille!

Sari



tiistai 5. maaliskuuta 2019

Asuuko teilläkin hyvä mies mutta huono isä?

Jotenkin siinä vaan käy niin, että vauvan synnyttyä siitä hyvästä miehestä tuleekin huono isä. Kävikö teilläkin niin? Onkohan se joku tarttuva juttu, kun monessa perheessä on tunnistettu tämä sama ongelma? Miten huonosta isästä pääsee eroon?

Pixabay

Kun vaipat oli taas väärin päin


Kuulin tuossa taannoin juttua huonoista iseistä. "Kun huono isä oli, taaaaaaaaas, pukenut vauvalle mekon väärin päin! Puhumattakaan vaipasta, kun ei vaan voi ymmärtää, että kumpi puoli tulee eteen ja kumpi taakse. Ja kun lahkeet jäi laittamatta oikein, pissat lirahti päiväunilla suoraan vaunuihin! Hirveä peseminen! Eikä se isä oikein erota pitääkö -5 asteen pakkasille laittaa vauvalle vaunuihin ulos toppapuku vai välikausipuku ja makuupussi, aina jotain on liikaa tai liian vähän. Huonot isät ei muista ollenkaan pitikö vauvalle antaa nyt sosetta vai maitoa. Eikä ne huonot isät konttaa lasten kanssa sisäleikkipuiston putkiliukumäkeen, toisin kuin noi jotkut hyvät isät. Huono isä unohti viedä keskimmäisen tenavan hammaslääkäriin ja haki kuopuksen tarhasta vasta kun soitin ja muistutin. Kaverin lapsen isä taas on niin ihana, kun vei lapsensa risteilylle ja mylläsivät siellä pitkin pallomeriä mennen tullen! Ei meidän isimies lähtisi sellaiseen ikinä."


Hyvästä miehestä huonoksi isäksi


Palataanpa ajassa hieman taakse päin. Olet aikoinaan tavannut ihanan miehen ja ihastunut niin kovin, että ensimmäiset kuukaudet olet vaan liihotellut maan pinnan yläpuolella vaaleanpunaiset lasit silmillä. Aivan ihana mies, joka voitelee sinulle leivät ja tuo perjantaikukat kaupasta. Hieroo kipeitä jalkojasi ja tilaa pizzat, kun ei halua rasittaa sinua keittiössä. Mahtava tyyppi, tästä tulee ihana isä.

Sitten tulee vauva.

”Ja kun eihän se mies nyt ymmärrä mistään mitään. Eihän vauvalle nyt voi mitään korvikemaitoa antaa, vaan äidinmaitoa! Eikä mitään tuttipulloa, vaan rinnasta suoraan, mikä kysymys tuokin oikein oli, eikö se ajattele mitään? Taas oli sukkahousut puettu bodyn päälle, vaikka piti laittaa alle. Onko se nyt niin vaikeaa tajuta? Eikä taaperolle voi mitään sipsejä antaa, niissähän on suolaa niin, että aikuinenkin saa slaagin! Eikö tuo tajua mitään?”


Isät putoaa kelkasta


Yle uutisoi helmikuun alussa siitä, että parituhatta ammattilaista koulutetaan kohtamaan isät paremmin perheille suunnattujen palvelujen parissa. Edelleen monilla tuntuu olevan vahva oletus, että äiti on se, joka menee lapsen kanssa neuvolaan ja monien kokemus on se, että jos isä on mennyt lapsen kanssa neuvolaan, häneltä voidaan kysyä, että "missäs lapsen äiti on?". Kukaan ei kysy äidiltä, "missäs lapsen isä on?".

Isät putoaa helposti kelkasta heti vauvaperhealun jälkeen, kun isyyslomat on pidetty, mies käy töissä eikä enää tule tai pääse neuvolaan (neuvolakäynnin ajalta ei makseta palkkaa). Työvuoron vaihtaminen ei aina onnistu, eikä esimerkiksi poliisi voi piipahtaa kesken työvuoron neuvolassa lapsensa kasvua ja kehitystä seuraamassa. Omasta kokemuksesta totean, että jos äitienkin kohtaaminen neuvolassa on aina nopeaa ja joskus jopa liukuhihnamaista, ei isejä ole kaikissa neuvoloissa tai muissa perhepalveluissa huomioitu senkään vertaa. Keskitytään vaan siihen kenellä on se vauvakumpu tuossa navan kohdalla tai sitten siihen, että mitenkä se äiti pärjää sen piltin kanssa. Ja sitten ihmetellään, kun isejä ei kiinnostele. Ei ihme!


Eroon huonosta isästä


Miten huonosta isästä pääsee eroon? Vastaus on: asennemuutoksella.

Ammatillinen asennemuutos
Isien huomiointi raskaus- ja pikkulapsiaikana on ollut aivan retuperällä ja on ihanaa lukea, että näihin asioihin on alettu vihdoin ja viimein panostaa. Kuulostaa hyvältä, että ammattilaisia koulutetaan nyt myös kohtaamaan isät eikä heistä katsota enää läpi. Toivottavasti neuvoloiden ja muiden lapsiperheiden kanssa työskentelevien resurssit pidetään sellaisena, että heillä on aidosti aikaa kohdata myös isä eikä vaan rämpiä läpi "pakolliset".

Äitien asennemuutos
Toisaalta luulen, että me äidit asetetaan itse niille iseille paineita. Monille äideille lastenhoito tulee ihan ”luonnostaan”. Tunnistetaan puolikkaasta äännähdyksestä onko kyseessä märkä vaippa, nälkä vai tarve päästä päiväunille. Meillä on visio kuinka lapsi puetaan ulos, kun ulkona on -2, tuulee koillisesta ja sataa räntää, mutta mennään vaunuilla myötätuuleen bussiasemalle. Tilannehan olisi aivan eri, jos olisi etelätuuli eikä sadetta ja menisimmekin kirjastoon eli vastatuuleen. Meidän pitäisi antaa isien olla isejä omalla tavallaan. Kyllä he oppivat pukemaan vauvansa, ei kukaan lastaan uikkareissa talvella ulkoiluta. Kyllä se isäkin oppii tunnistamaan äännähdykset: jotkut tarvitsevat useamman toiston kuin toiset. Mutta niinhän se menee meillä äideilläkin! Itse en tunnistanut esikoisen itkuista moneen viikkoon, että mistä kenkä puristaa, mutta vasta sitten myöhemmin huomasin äänen sävyissä ja tahdossa eroa. Ja ihan vaan tiedoksi: kaikki vauvat eivät esimerksiki hiero silmiään, kun heitä väsyttää ;) Jos annamme liian kärkkäästi palautetta sotkuisesta syöttämisestä tai vääränlaisesta pukemisesta isälle, tapahtuuko vetäytymistä, että on parempi antaa äidin hoitaa hommat, ettei kaikki mene väärin?

Ja mitä sitten jos isä ei ryömi putkiliukumäessä lapsen kanssa tai askartele keijupölyraketteja limsapulloista? Anna sen isän viedä lapsensa pelaamaan futista tai uimaan. Toiset tykkää urheilusta, toiset lukemisesta, joku askartelusta ja loput isät jostain muusta.

Pahinta mitä voit tehdä, on se, että vertailet. Kun kaverin mies lähti lasten kanssa uimahalliin tai sirkukseen etkä sinä koskaan tee mitään! Kannusta isää olemaan isä rohkeasti omalla tavallaan. Ei kaikkien isien tarvitse mahtua samaan muottiin. Pätee meihin kaikkiin vanhempiin.

Isien asennemuutos
Ja lopuksi: itsestähän se lähtee. Täytyy vaan uskoa ja luottaa siihen, että minä olen ihan riittävän hyvä isä. Kysehän on kuitenkin omasta lapsesta. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa pukea vauvalle sukkia. Eikä sillä nyt ole suurta merkitystä, onko taaperolla perhekerhossa mintunväriset housut vai ne keltaiset. Pääasia, että on vaatteet. Toivon, että isät ottavat rohkeasti roolinsa isänä. Ei sellaisena, kuin oma isä oli. Eikä sellaisena, mitä muut odottavat. Vaan sillä tavalla, mikä itsestä tuntuu parhaalta.


Anna isälle mahdollisuus olla hyvä isä


Mieti nyt. Tuohon mieheen olet joskus ihastunut ja rakastunut tulenpalavasti, koska hän oli hauska, kiva ja hyvä ihminen. Onko siitä hyvästä miehestä tosiaan tullut huono isä? Voisiko ajatella, että annettaisiin isälle mahdollisuus olla hyvä isä – niin että toteuttaa vanhemmuutta itsensä näköisellä tavalla? Ihan niin kuin me äiditkin: toinen imettää taaperoaan, toinen ei. Toinen antaa lapselle sormiruokaa, toinen ei. Kukin tyylillään ja jokainen koittaa varmasti toimia oman lapsensa parhaaksi.

**

Mitä sinä ajattelet tästä asetelmasta: hyvä mies mutta huono isä? Mitä ajattelet omasta isästäsi tai lapsesi isästä? Uskaltaako hän olla omanlainen isä vai onko suosilla heittäytynyt taakse, ettei tekisi mitään väärin?

Sari
-joka kannustaa puolisoaan olemaan juuri sellainen isä, kuin hän itse haluaa olla.


perjantai 1. maaliskuuta 2019

Me kaikki tarvitsemme lomaltapaluulomaa!

Meillä oli superduperihana talviloma viikolla 8. Jos et usko, on Instassa muutama todiste, kas tässä: SARONBLOGI. Ja meillä oli karu arkeen paluu viikolla 9. En voi kuin miettiä, miksei lomaltapaluuloma ole lakisääteinen? 


Onnistuneen loman tunnusmerkit:
- olet unohtanut kaikki työhön/opintoihin liittyvät salasanat
- et ole tarttunut imuriin lainkaan, eli Keijo-kotihämähäkki on saanut tehdä seittejään ihan rauhassa
- et ole juurikaan tehnyt ruokaa kotona vaan olette kerrankin syöneet noutoruokaa tai ulkona (eikä tämä ole pröystäilyä - jouduin ihan säästämään, että päästiin valmiiden patojen ääreen ja ulkona syöminen ei aina tarkoita ravintolaa)
- olet nukkunut niin paljon, ettei heti aamusta ensimmäisenä ajatuksena ole se, että pääsispä nukkumaan
- silmäpussit ovat silottuneet vähäsen
- et huomaa laskevasi päiviä seuraavaan lomaan
- et tunne riittämättömyyttä vaan tiedät olleesi tarpeeksi läsnä
- kaikki perheenjäsenet ovat puheväleissä, siis keskenään
- tuntuu ihan kivalta olla välillä ihan vaan kotonakin
- kotoa löytyy epämääräisiä kasoja joita pitäisi varmaan alkaa selvittelemään (kuva liittyy tapaukseen)
- ja sitten se perinteinen, eli "kiva päästä töihin lepäämään", hih hih!

Mutta se paluu arkeen.
Pyykkivuoret. Imuroimattomat lattiat. Aikaiset aamut. EI PYSTY! Lapset kitisee (no kai nyt, kukapa sitä seiskalta haluaisi nousta), työmatkalle lähtö kuuden jälkeen hirmuruuhkaan ei houkuttele ja töissä odottaa vino pino tekemättömiä töitä. Kahviakin on liian vähän eikä suklaalla voi lohduttautua joka päivä. Tai ainakaan monta kertaa päivässä (tunnissa)!

Me kaikki tarvitsemme lomaltapaluulomaa.

Lomaltapaluuloma voisi olla ennalta määritetty ajanjakso, joka sijoittuu heti loman perään. Lomaltapaluulomalla harjoitellaan aikaisempaa heräämistä, imuroidaan, pyykätään, käydä ruokakaupassa, tehdä ruokaa pakkaseen ja tehdään kaikkia muita vastaavanlaisia valmistelevia toimenpiteitä sen vuoksi, että arjen voisi ottaa vastaan mahdollisimman lempeästi. Lomaltapaluuloman tulisi toki olla palkallinen, koska lomallahan tunnetusti rahaa palaa ja tässä kohtaa on monissa perheissä matti kukkarossa. 

Lapset ei välttämättä tarvitse lomaltapaluulomaa, koska ne on muutenkin jo kippuralla jouduttuaan oleman erossa kavereistaan yli päivän, joten muksut voi mennä hoitoon ja kouluun, että me vanhemmat, aka ohjelmatoimistot, voimme ottaa arjen haltuun rauhallisin ottein.

Miltä kuulostaa?

Sari

perjantai 22. helmikuuta 2019

Kolme helppoa vinkkiä kuvakirjan tekemiseen (sis. ale-koodin!)

*Kaupallinen yhteistyö: Rajala Pro Shop

Melkein joka kodissa on sellainen. Niitä voi olla yksi tai useampi. Niihin sisältyy todennäköisesti hirmuinen tunnelataus. Mutta meillä ei ole sellaista. Joko arvaat mikä se on? Paitsi, että nyt vihdoin ja viimein meilläkin on sellainen!


Kuvakirjat ovat olleet markkinoilla jo vuosikaudet, mutta arvaa mitä? Minä olen tilannut ensimmäisen lapsistani koostuvan kuvakirjan vasta nyt tänä vuonna eli 2019. Ja ne väittävät, ettei muka vanha koira opi istumaan ;) No höpö höpö, hyvinhän tämä sujui! Eli siis ei istuminen vaan kuvakirjan teko.


Tilasin meidän perheen ensimmäisen kuvakirjan Rajala Pro Shopista. Kuvakirjan aiheeksi valitsin lapset ja keräsin sinne 40 kuvan verran kuvia lapsista ja asettelin ne sekalaiseen järjestykseen, ilman tekstejä. Valitsin sellaisen kirjan, jossa kuvat on vaakatasossa, joten koitin valita kirjaan mukaan pelkästään vaakakuvia. Joillekin sivuille tuli pystykuva, mutta ei se ole niin vakavaa. Olisihan pystykuvia voinut rajata vaakaan tai asettaa kaksi samalle sivulle, mutta minä tykkäsin tehdä näin.





1. AIHE
Päätä kuvakirjan aihe. Teemakirjat on tosi kivoja muistoja, kun kaikki kuvat liittyvät jollakin tavalla ”aiheeseen”. Esimerkkejä: Perheen vuosi 2018, Elmo-kissa tai Japanin matka. Tässä vielä muutama tarkempi vinkki:

Oma ruokakirja: jos pidät ruuanlaitosta, ota kuvat tekemistäsi ruuista ja kokoa niistä itsellesi ruokakirja!

Portfolio: oletko esimerkiksi aloitteleva valokuvaaja tai suunnittelija? Tee kuvakirjasta oma portfoliosi, jonka voit ottaa tapaamisiin mukaan.

Lasten taidekirja: lapset tekevät mitä mielikuvituksellisimpia teoksia päiväkodissa ja koulussa, maitopurkeista, talouspaperirullista ja muista rakennusmateriaaleista. Monissa kodeissa kuitenkin kärsitään tilanpuutteesta, joten ota kuvat lasten teoksista ja kokoa ne kirjaksi: ”Vertin taidetta 2015-2018”.

Häät: tilaa häistä leppoisa kuvakirja ja järjestäkää puolen vuoden päästä häistä kiitosbrunssi kaasoille ja bestmaneille ja siinä shamppanjaa kilistellessä voitte laittaa kuvakirjan kiertämään. Muistavatko vielä kaasot, kuinka Mirmeli-täti nauratti pöytäseuruetta koko illan ja kertoi hauskoja tapahtumia sulhasen lapsuudesta niin että bestmanille tuli hikka jota ei meinattu saada loppumaan ollenkaan… 

2. JÄRJESTELE
Luo tietokoneesi työpöydälle kansio, jonne voit siirtää kaikki kuvakirjaan tulevat kuvat. Sieltä ne on sitten helppo siirtää kuvakirjan suunnitteluohjelmaan. Jos olet valinnut tilattavaksi 40 sivun kuvakirjan, kopioi ensin kaikki haluamasi kuvat tuohon kyseiseen kansioon. Kun olet valmis, siivoa sieltä kaikki ylimääräiset kuvat pois, että jäljellä on vain 40 kuvaa jolloin kuvakirjan teko sujuu helposti.

3. TUUNAA
Kun kuvakirja on valmis, tilattu ja tullut kotiin, tuunaa se! Liimaa kanteen tarroja, piirtele kuvioita glitter-kuumaliimalla, liimaa siihen keräämiäsi simpukoita, teippaa kuvioita värikkäillä japanilaisilla paperiteipeillä tai paina kanteen taaperon kädenjälki. Sinulle on luotu mielikuvitus, nyt on se hetki jolloin sitä ei kannata pidätellä ;)



Siinäpä meillä onkin ollut huvia, kun lapset saivat arvuutella etenkin niistä vauvakuvista, kumpi on kumpi. Ei olekaan mikään maailman helpoin homma, sen verran samannäköiset nöpönenät he olivat syntyessään! Seuraavaksi minulla on suunnitteilla tilata kummastakin lapsesta omat kirjat, matka synnäriltä tähän päivään saakka. Onhan se nyt ihan eri asia selata kuvakirjaa, kuin katsella samoja kuvia tietokoneen tai kännykän näytöltä, tiätty!


Alennuskoodi
Minulla on ilo saada antaa teille alennuskoodi, jolla saatte -20% alennusta Rajala Pro Shop-kuvapalveluiden tuotteista, eli esim. kuvakirjoista, valokuvakalentereista tai canvastauluista.

Linkki tuotteisiin on: Kuvapalvelut
Alennuskoodi on: 91FGX


**

Oletko sinä tilannut kuvakirjoja omista kuvistasi?

Sari

 

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Ihan pimeetä meininkiä Luonnontieteellisessä museossa (sis. 2 salaista museovinkkiä)

Yksi lempipaikoistani Helsingissä on Luonnontieteellinen museo. Suosittelen sitä niin kauempana asuville, kuin paikallisillekin perheille. Luonnontieteellinen museo sijaitsee 5 minuutin kävelymatkan päässä Kampin kauppakeskuksesta ja 10 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Lippujen hinnat eivät päätä huimaa ja esimerkiksi lastenvaunuja kerroksesta toiseen liikuttaa hissi.

Jos hiihto ei kiinnostele tai lomaviikon säät ovat muuten vaan mahdottomat, museot siitä kivoja kun siellä voi harrastaa "sisäliikuntaa" kävelemällä 10 000 askelta kuivin jaloin ja ilman purevaa tuulta. Toki täällä on kiva käydä muutenkin, "mä haluun" on ihan kelpo syy lähteä museoitumaan!


Luomus Helsinki

Luonnontieteellisessä museossa on Ihan pimee-talvilomaseikkailu nyt viikolla 8 ja viikolla 9 (vuonna 2019). Tämä tarkoittaa sitä, että pakkaa mukaan laukkuun oma fikkari, elikkäs suomeksi taskulamppu, koska Suomen luonto -näyttelyssä on ihan pimeetä!

Luonnontieteellinen museo

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Löydätkö näyttelystä ukkoetanan, kyykäärmeen tai mitäpä tuumaat, kun taskulampun valossa sinua tuijottaakin karhu??? Ihan pimee näyttely ei ollut kuitenkaan pelottava vaan sopivan jännittävä kokemus.


Muissa näyttelyissä on valot normaalisti päällä. Etten paljastaisi liikaa, niin muistuttaisin, että tässä museossa täytyy muistaa katsella eläimiä joka kerroksessa: enkä puhu pelkästään fyysisistä kerroksista vaan vitriineissäkin voi olla toimintaa niin "pinnan alla" kuin päälläkin sekä ihan katonrajassa asti.

Luomus Helsinki dinosaurus fossiili

Luonnontieteellinen museo

Luomus Helsinki akvaario

Luonnontieteellinen museo mammutti

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki

Luomus Helsinki


SALAISET MUSEOVINKIT

Meillä on teille kaksi ihan tosi salaista museovinkkiä, joilla museoretkenne Luonnontieteellisessä museossa onnistuu superhyvin! 

Vinkki 1
Menkää museoon heti kun se aukeaa. Näin vältytte odottelulta ja ruuhkalta. Luonnontieteellisen museon eläimet ovat niin huikeita, että niitä on kiva tarkastella ihan läheltä ja kiireettömästi. Näin se onnistuu myös lomien aikaan, jolloin on paljon ihmisiä liikkeellä.

Vinkki 2
Kulkekaa näyttely "nurin päin". Ei siis selkä edellä, tai käsillä kävellen, vaan ylhäältä alaspäin! Monet museovierailijat tuntuvat aloittavan aina sieltä ykköskerroksen luurankojen parista, mutta kiivetkääpä ensin ylimpään kerrokseen tai menkää kolmannen kerroksen Suomen luonto-näyttelyyn heti alkuun. Sen jälkeen tutustukaa muuhun näyttelyyn kerros kerrokselta alaspäin.


Luomus Helsinki

Talvilomaterveisin,

Sari



maanantai 18. helmikuuta 2019

Lapsi tarvitsee tavallista arkea ja aikuisen joka on läsnä

*Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä

Blogissani vilahtelee toisinaan termi ”ruuhkavuodet”. Jotkut pitävät sitä hirvittävänä sanana, mutta minusta se on oikein kuvaava sana, koska kuten monien lapsiperheiden, myös meidän arki on toisinaan ihan mahdotonta huisketta. En ole tainnut koskaan avata teille meidän viikkojemme sisältöä, joten nyt käsillä on harvinaista herkkua: kurkistus meidän edelliseen viikkoon. Uskon, että moni pystyy samaistumaan tähän tohinaan!



VIIKKO 6/2019

Oma työvuoro: neljään. Miehen työvuoro: viiteen. Mies hoitaa siis lasten aamut ja minä otan lapsista kopin töiden jälkeen.



MAANANTAI
Viikko alkoi heti vinksin vonksin, koska olin unohtanut tehdä maanantain ruuan sunnuntaina, siispä heti töiden jälkeen sain alkaa (kasvis)makaronilaatikon tekoon. Sillä aikaa kun ruoka oli uunissa, tarkistin ekaluokkalaisen läksyt ja aloitin auttamaan viitosluokkalaista harvinaisen vaikeiden läksyjen kanssa. Pohdimme ruokaan saakka äikkää, ruuan jälkeen vaihdettiin matikkaan. Matikassa oli tehty niin uusi aluevaltaus, että emme tajunneet tehtävistä yhtään mitään. Lapselta tuli jossain kohtaa turhautumisitku ja minut valtasi epätoivo - kunnes keksin, että etsitään Youtubesta opetusvideo, opetellaan perusteet ja sitten otetaan ne vaikeat laskut haltuun! Ja niin me teimme: tahkosimme läksyjä iltapalaan saakka, mutta saimme ne lopulta tehtyä! Lapsi säteili väsyneenä, mutta polleana siitä, kun saimme tehtävät valmiiksi. Ja minä olin niin hurjan ylpeä lapsesta, joka sitkeästi yritti ja onnistui tavoitteessaan! Minun kroppani on ihan hassu: kun minulla oli hirmuinen stressi aamusta lähtien ja iltaan saakka, se laukaisi minulla lamaavan päänsäryn. Otin särkylääkkeen ja makasin sohvalla puoliunessa ja tarkistelin loput tehtävät vaakatasosta käsin. Hyvä me! Illalla päätä jomotti vielä, en oikein jaksanut muuta, kuin toivottaa hyvää yötä, esimerkiksi hampaiden harjauksen valvonnasta ei tullut mitään. Onneksi minulla on maailman ymmärtäväisimmät lapset, jotka eivät turhia piiperrä silloin, kun äiti kaipaa lepoa. Onneksi päänsärky talttui yön aikana!



TIISTAI
Jes, töiden jälkeen ei ruuanlaittoa vaan lapsille oli jäänyt eilistä makaronilaatikkoa. "Kato äiti", totesi lapsi, joka selvisi läksyistä ennätysnopeasti, koska olimme urakoineet eilen niiden laskujen perusteiden parissa. En tiedä kumpi oli polleampi: minä vai hän, koska nyt me osattiin nuo vaikeat laskut! Toisen lapsen läksyissä ei mitään ihmeellistä. Koska lunta oli tullut taas ainakin 15 senttiä, lämmitin lapsille ruuat ja painelin ulos lapioimaan lumia meidän parkkiruudusta. En ehtinyt kauaa lapioida, kunnes mies kaartoi paikalle ja pisti auton ruutuun. Vaihdoimme pikaisesti kuulumiset parkkiksella ja kotiinpäin kävellessä käteni alkoi tuntua omituiselta ja huomasin, että sormeni alkoivat turpoamaan. Voi ei, minun piti tehdä itselleni linssisoppaa lapioinnin jälkeen enkä voinut nyt tehdä yhtikäs mitään. Koitin googlata, että mikä ihme käteeni iski, enkä oikein löytänyt mitään järkevää syytä. Ei oikein auttanut muu, kuin katsoa kuinka tilanne kehittyisi. Tätä perusäitilaiffia: jos sama olisi sattunut lapselle, oltaisiin "pillit ulvoen" päivystyksessä, mutta minä joudan kyllä seuraamaan, että mitä tapahtuu. Huristelimme sitten sukkelasti lähikauppaan hakemaan valmista apetta pöytään. Vasta myöhemmin tajusin, että olin mahdollisesti loukannut ranteeni ja sormien turvotus johtui siitä. Ei minusta oikein ollut muuhun, kuin henkisesti johtamaan lapsia iltatoimissa. Pusut ja halit voi onneksi antaa, vaikka käsi olisi poikki! Onpa muuten jännä, miten lapsilla tulee usein illalla vasta nukkumaan mentäessä mieleen ne päivän kaikista jännittävimmät asiat ja tapahtumat. Itse olisi aika valmis jo nukkumaan, mutta lasten aikuisen kaipuu on vielä kouluiässäkin niin valtava, että en todellakaan halua sulkea tätä ovea. Joten senkus kertoo vaan, voidaan tarvittaessa jatkaa aamulla.



KESKIVIIKKO
Töiden jälkeen taas läksyjen tarkistus ja ruuan laittoon. Meillä oli niin teollista ruokaa kuin vaan voi olla: pannulla paistettavia pinaattilettuja ja pussista tehtävää perunamuussia. Miksiköhän sitä on aina syyllinen olo ”valmisruuasta”, vaikka mitään syytä sellaiseen ei olisi. Tiesin, että aikataulu töiden jälkeen on tiukka joten piti valita: joko teen itse ruokaa eli käytän kaiken liikenevän ajan siihen tai lämmitän valmista ruokaa ja ehdin jutustelemaan lasten kanssa, ennen kuin taas lähden liikenteeseen. Yhteiset päivällishetket on niin ihania, kun lapset kertovat sydän pamppaillen, mitä kaikkea jännää koulussa on taas tehty. Päivien varrella olen huomannut, miten tosi tärkeää lapsille on tulla kuulluksi. Ei riitä, että istut siinä silmät auki, vaan pitää olla aidosti läsnä. Koulussa on selvästi meneillään joku tutkintaviikko, koska lapset ovat tehneet kaikenlaisia mielenkiintoisia kokeita ja mittauksia, kuten esimerkiksi piti selvittää, kenellä on perheen pisin sormi. Mielenkiintoista! Ruuan jälkeen mies tuli kotiin ja tehtiin läpsystä vaihto, kun lähdin talotoimikunnan kokoukseen. Kokouksen jälkeen tulin kotiin ja näin kun perheellä oli korttipelit kesken, ai hitsi miten kivaa olisi ollut itsekin osallistua, mutta ei auta, oli pakko komentaa lapset iltatoimille ja sillä aikaa minä kirjoitin puhtaaksi kokouksen pöytäkirjan. Kerkesin kuitenkin toivottelemaan lapsille hyvät yöt, ennen kuin menivät nukkumaan. Kun päivät ovat usein silkkaa hulabaloota, iltaisin iskee ikävä lapsia. Silitinkö tarpeeksi? Kuuntelinko kunnolla kaikki kuulumiset? Lasten mentyä nukkumaan hoidin taas tuttuun tapaan omat iltatoimet ja kävin muutamia blogiasioita läpi, ennen kuin menin nukkumaan.



TORSTAI
Olin ollut kaukaa viisas ja torstaiksi lapset saivat toivoa mikroruokaa! Töiden jälkeen auttelin lapsia lämmittämään mikrossa jo aiemmin valitsemansa keitot. Tänään ei ollut ihmeellisiä läksyjä, joten vaihdettiinkin vain kuulumisia. Sen jälkeen naputtelin vielä talotoimikunnan pöytäkirjaan viimeiset viilaukset ja lähetin puheenjohtajalle tarkistettavaksi. Olin sopinut päivällistreffit ystäväni kanssa läheiseen kauppakeskukseen, joten vaihdoin vaatteet ja kiiruhdin sinne. Lapset ovat aina mutkalla kateudesta, kun tahtoisivat mukaan, kun tiedossa on hyvää seuraa ja maistuvaa ruokaa. Tekee tosi vaikeaa jättää ne "nappisilmät" kotiin, mutta tiedän, että minäkin ansaitsen "kaveriaikaa". Puhun aina muillekin äideille terveestä itsekkyydestä, mutta olikohan tämä enää hyvä juttu, kun "omia menoja" oli jo toista iltaa peräkkäin...  En kyllä edes muista milloin viimeksi olimme tämän ystävän kanssa nähneet, joten menin tapaamaan ystävääni itsekseni. Syötiin hänen kanssa hyvin ja päivitettiin kuulumiset oikein ajan kanssa, oli tosi ihanaa ja voimaannuttavaa. Sillä aikaa, kun minä olin ystävääni tapaamassa, mies ja lapset kävivät ruokakaupassa ostamassa loppuviikon ruuat. Kun tulin illalla kotiin, lapset olivatkin jo valmiit nukkumaan. Viime hetken halimiset ja paijailut ja kun lapset menivät nukkumaan, kurvasin itse suihkun kautta iltakahville ja nukkumaan. Koen olevani hirvittävän onnekas, että minä kelpaan vielä toivottamaan hyvää yötä. Ajatella, että ehkä jo 10 vuoden kuluttua tulee hetki, kun esikoinen muuttaa omaan kotiin eikä voida toivotella hyvää yötä ihan joka ilta. Tai onhan meillä Whatsapp!



PERJANTAI
Olin etätöissä kotona ja voin kertoa, että minun etätyöpäivät on tosi vauhdikasta tekemistä ihan neljään saakka. Esimerkiksi lounastauko kesti tasan 13 minuuttia, siitä voinee päätellä jo jotain, hih! Toinen lapsi tuli kavereidensa kanssa meille koulun jälkeen ja täytyy myötää, että nautin aivan suunnattomasti kun talo täyttyy äänistä ja elämästä! Viikon väsyttämät muksut tekivät ensin yhdessä läksyt, söivät itse valmistamansa välipalan ja lopulta naurun kikatukset täyttivät talon jokaisen nurkan. Ihanaa! Kun kaverit lähtivät koteihinsa, lapsi tuli näyttämään puhelimestaan videota, jonka he olivat itse tehneet. ”Kato äiti – kato kun me tehtiin tällainen temppu yhdessä!”. Olen aivan ällistynyt lasten motorisista taidoista: vaikka itse olen notkea kuin rautakanki pakkasella, jälkipolvi on liikkuva lapsi ja hyvä niin! Olen tosi iloinen, että lapsi haluaa vielä tässä iässä esitellä kaikkea sitä, mitä ovat tehneet, ettei tarvitse salailla mitään. Läksyissä ei ollut mitään ihmeellistä, joten ryhdyin töiden jälkeen suoraan ruuanlaittoon. Nyt oli vuorossa riisiä ja kanakastiketta. Söimme ja sen jälkeen tenavat hävisivät omiin puuhiinsa ja sain hetken hengähtää ihan rauhassa: istuin sohvalla ja join kupillisen kahvia. Sen jälkeen avasin koneen, tein talotoimikunnan tehtäviä someen, vastasin blogiin liittyviin sähköposteihin ja oikoluin yhtä tulevaa blogitekstiä. Meillä on perjantai-iltaisin saunavuoro. Saattelin perheen saunaan, viimeistelin yhtä tekstiä ja menin lopulta hetkeksi itsekin piipahtamaan saunassa. Saunasta kun tulin kotiin, iltapala odotteli valmiina. Lapset menivät suoraan iltatoimille. Toinen tenava pyysi, että äiti voitko tulla pitämään seuraa iltatoimien ajaksi, kun ei olla oikein ehditty jutella moneen päivään.

Nuo on niitä pysäyttäviä hetkiä. Kuinka kovasti lapset haluavat tulla nähdyksi ja kuulluksi. Moni vanhempi tuntuu potevan tuskaa, kun ei pysty tarjoamaan lapselleen maaseutuelämyksiä tai kaupunkielämyksiä. Tai ei ole varaa tai aikaa lähteä ulkomaan matkalle. Eikä voida ostaa uutta hybridipyörää tai uusinta pelikonsolia. Mutta kun eivät lapset pohjimmiltaan kaipaa mitään extremeä. Vaan sitä, että joku näkee ja kuulee heidät. Ja ihan silleen ajan kanssa. Ruuhkavuosista huolimatta.




VIIKONLOPPU
Sitten tulee ne viikonloput. Ne ruuhkavuosien todelliset valopilkut. Kun nukutaan pitkään. Tehdään aamupalaa pitkän kaavan kautta. Syödään yhdessä. Ollaan yhdessä. Oikeasti aika ihanaa!

Viikonloppuna tehdään vähän spessumpaa ruokaa, lapset tulee mukaan keittiöön harjoittelemaan pilkkomista ja kokkailemaan, koska ei ole kiire vaan voi rauhassa harjoitella. Eikä ole kiire tehdä mitään muutakaan. Voidaan pistää popparit mikroon, leiriytyä sohvalle ja katsoa joku hauska leffa. Eikä meitä estä mikään, jos vaikka keksimme lähteä metron kautta lautalle ja menemme katsomaan mitä Pokemoneja Suomenlinnasta löytyy juuri silloin. Viikonloppuna pyyhkiytyy kaikki viikon epävarmuudet ja riittämättömyyden tunteet pois mielestä, koska nyt on oikeasti aikaa kohdata lapset ja olla läsnä.

Vaikka koitan arjessakin olla läsnä niin paljon kuin mahdollista (ja silti tunnen riittämättömyyttä, että olenko ollut tarpeeksi läsnä), viikonloput tekevät ihmeitä, vaikka emme tekisi mitään ihmeellistä.



TAVALLISTA ELÄMÄÄ
Ja tiedättekö. Ihan tätä tavallista yhteistä puuhastelua ne naperot tuntuvat muissakin perheissä kaipaavan. Ja tämä on juuri sitä, mitä tukiperhevanhemmatkin tarjoavat varhaisen tuen tarpeessa oleville lapsille. Sitä, että pystyy olemaan läsnä ja että lapsi saa tulla kuulluksi. Ja että joku puuhastelisi ihan arkisia juttuja yhdessä lasten kanssa. Ihan niin kuin monissa perheissä jo nyt tehdään. Jo pelkkä lauantaiaamun uimahallireissu itsessään on jännittävä seikkailu tai metsäretki lähikalliolle eväiden kanssa on heittämällä arkisen viikon tähtihetki. Eikä todellakaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Jo se, että voi olla ”kylkimyyryä” ja katsoa yhdessä leffaa tai lukea kirjaa, on lapselle onnen hetki.

Jaettu ilo on parasta: mietipä sitä, jos voisitkin pakata sinne metsäretkelle mukaan omien lasten tai puolisosi lisäksi pari pientä naperoa, jotka kihisevät jännityksestä päästä kertomaan, mitä jännittävää päiväkodissa tällä viikolla tehtiin ja kuinka hassuja iltapalaleipiä äiti olikaan eilen tehnyt kotona? Tavallista elämää yhdessä. Mitä se tavallinen elämä sitten oikein on? No sellaista teidän näköistä elämää.

Ja hei, kenenkään vanhemman ei pidä tuntea "pistoa" itsessään, jos ei viikonloppuna jaksa tarttua pullataikinan varteen tai ei jaksa vääntäytyä lasten kanssa edes lähipuistoon. Jokaisen on joskus ladattava paristojaan. Tukiperheen voi saada avuksi esimerkiksi yksinhuoltaja, jolla ei ole toisen vanhemman tukea lasten elämässä, tai perhe, jolla ei ole omia verkostoja kuten isovanhempia elämässään. Yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa voi tehdä ihmeitä monen ihmisen elämässä. Siksi juuri on olemassa SOS-Lapsikylän tukiperheet, jotka auttavat silloin kun tarvetta on. Kuinka mukavaa onkaan huilahtaa, kun voi luottaa, että oma lapsi on sillä aikaa turvallisessa seurassa ja hänellä on kaikki hyvin.

Kuten kuvista voitkin päätellä, niin Afrikan tähti on meidän perheen kestosuosikki. Me pelaillaan sitä perheen kanssa erilaisin kokoonpanoin ja välillä meillä on lasten kavereita mukana pelaamassa. Minusta on niin hauskaa huomata, kuinka toinen tenava laskelmoi tarkkaan ja koittaa maksimoida rahansa jotta voi sitten timantin tai heposenkengän kanssa lentää takaisin kotipesään, kun taas toinen on seikkailunhaluisempi ja liikuttelee pelinappulaansa sinne minne nenä näyttää. Molemmat on aivan mainioita pelivastuksia eikä koskaan tiedä miten peli tulee päättymään vai joudutaanko ottamaan montakin revanssia. Mutta mikäpäs siinä, hyvässä seurassa! Mutta esimerkiksi nämä pelihetket on nimenomaan niitä arjen tähtihetkiä, kun kiire lakkaa olemasta, voi olla kunnolla läsnä ja antaa lasten loistaa.



**

Voisitkohan sinä tarjota ihan tavallista elämää ja läsnäoloa, varhaisen tuen tarpeessa olevalle ihanalle lapselle?


SOS-Lapsikylä hakee uusia tukiperheitä. Tukiperheeksi haetaan ihan tavallisia perheitä, joissa eletään tavallista arkea. Sellaista mukavaa, teidän näköistä arkea.

Lue myös aikaisempi postaukseni: Mitä jos teistä tulisikin tukiperhe? Nyt ollaan niin tärkeällä asialla, että suosittelen lämpimästi tutustumaan, mitä se tukiperhevanhemmuus oikein on ja siksi kannattaa tutustua asiaan tarkemmin ja lähteä mukaan toimintaan!

Sari


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...