sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Saron blogi 6 vuotta!

Uskomatonta, tähän on tultu:

Saron blogi 6 vuotta!

Acer Canon Vuoden paras päivä

Kuusivuotissynttäreiden kunniaksi kerron teille KUUSI randomia faktaa täältä blogin takaa. Oletko valmis?

YKSI
Blogini oli alun perin nimeltään The L for LOVE. Päätin vaihtaa nimen, koska se oli vaikea lausua: "thöelfölööv". Tai siis se oli helppo lausua mutta kukaan ei saanut koskaan siitä mongerruksesta tolkkua! Vuonna 2017 päätin luopua blogin nimestä ja vaihtaa sen uuteen.

KAKSI
Monet luulevat edelleen, että Saron blogia kirjoittaa Saro. Saro nimi tulee nimeni kombosta ja siitä, että jos väsyneenä vastaan puhelimeen kokonimellä, nimestäni tulee usein Saro. Tottelen montaa eri nimeä. Sari, Saro, äiti, mutsi, joku muu - you name it ;)

KOLME
Kirjoitan kaikki tekstit itse ja kuvaan kaikki blogin kuvat itse. Toki joskus lainaan kuvia esimerkiksi Pixabaystä, mutta silloin se tieto on erikseen merkitty. Muutoin kaikki kuvat on itseottamiani ja itse käsiteltyjä. Haaveilen henkilökuvaussessiosta, jolloin hyppäisinkin itse kameran eteen ja saisin muutaman edustuskelpoisen kuvan itsestäni muistoksi. Siinä tarvitaan hyvää kameraa, vahvaa henkilöohjausta ja näpäkkää kuvankäsittelyä. 

NELJÄ
Kun öisin olen bloggari, päivisin työskentelen IT-alalla.

VIISI
Vuosi 2018 oli Saron blogin tähän mennessä paras vuosi. Eniten kävijöitä, eniten sivulatauksia ja eniten yhteistöitä. Ihan huikeeta!

KUUSI
Yksi hienoimmista blogisaavutuksistani on ollut se, kun Saron blogi palkittiin viime vuonna Kaksplussan blogipäivässä. Saron blogi oli Vuoden nousija. Tämän kanssa kävi monta hassua sattumusta: en päässyt itse blogipäivään, koska olinkin matkalla treffeille ja Jenni Vartiaista katsomaan, sain tiedon voitosta mutkan kautta ja vaikka olen tottunut siihen, että nimeni voidaan kirjoittaa väärin lukuisin eri variaatioin, niin vielä oli löytynyt yksi variaatio, jollaista en osannut kuvitella olemassakaan. Mutta siinä se kunniakirjassa istuu ja muistuttaa, että hei, ei se oo niin vakavaa.

**

Tämän tekstin kirjoittamista lopetellessani kahdeksanvuotiaani tuli hyöriskelemään lähelleni ja päätin näin perhebloggaajana kysyä häneltä, tulisiko hänelle joku hyvä "loppukaneetti" mieleen, jolla voisin tämän blogitekstin päättää? Kahdeksanvuotias mietti hetken ja keksi sitten:

"kaikki hyvin"

Täydellistä. Noinhan se on.

Sari


tiistai 26. maaliskuuta 2019

Meillä kasvaa hieno sukupolvi, joka pelastaa maailman

Kun ruotsalainen 16-vuotias Greta Thunberg lanseerasi yhteisen ilmastolakkopäivän pidettäväksi maaliskuussa 2019, somessa kuohui. Aikuiset ihmiset kauhistelivat, että lapset ovat "tällaisten asioiden" vuoksi pois koulusta. "Eihän lapset voi ymmärtää mitään näistä asioista". Ja vielä vähemmän heidän mielestä Gretalle tulisi antaa Nobelin rauhanpalkinto. Ei niin nuorelle! Eikä ennen kuin teot on näytetty toteen ja todistettu toimivaksi! Hei haloo aikuiset, tämäkö on se viesti, jonka me haluamme nuorillemme antaa? Ja hei, mitä itse teit 16-vuotiaana?



Nuoret lakossa ilmaston puolesta


Maaliskuun puolivälissä some repesi, kun Greta Thunbergin lanseeraamaan ilmastolakkoon osallistui myös meidän nuoriamme ympäri Suomen. Aikuisena pitämäni ihmiset osallistuivat keskusteluihin sangen kummallisilla argumenteilla: eihän nuoret ymmärrä ilmastoasioista mitään, osa keskustelijoista pitää ilmastonmuutosta edelleen ihan huuhaana ja loput tuntuivat olevan sitä mieltä, että on kamalaa, että lasten annetaan lintsata tällä tavalla koulusta kesken päivän!

Se, että nuoret menevät lakkoon, koska haluavat painostaa päättäjiä parempaan ilmastopolitiikkaan on väärin, mutta on ihan ok lentää kesken koululukukauden viikoksi Aasiaan? Missä on suhteellisuudentaju?


Millä meriiteillä saa Nobelin?


Toinen mistä ihmisillä nousi tukka pystyyn oli se, että Greta Thunberg, ruotsalainen 16-vuotias nuori on ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. "Eihän se nyt vaan käy! Noin nuorikin! Mitä se voi ymmärtää?" Ja kun pitäisihän Nobelin rauhanpalkinnon saajan tekojen jotenkin näkyä. Upea Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008. Palkinnon perusteena oli työ rauhan ja sovinnon puolesta. Haluaisin, että jokainen joka vaatii, että Gretan tekojen pitäisi jotenkin näkyä ennen mahdollisten meriittien saamista, kertoisi minulle yhdenkin teon, mitä herra Ahtisaari teki saadakseen palkinnon. Kommenttiboksissa on tilaa, antaa tulla vaan. Minä pystyn niitä nimeämään montakin ja ihan samalla tavalla voidaan osoittaa, miksi juuri Greta olisi Nobelin rauhanpalkinnon ansainnut.


En voi kuin ihmetellä. Tämäkö on se viesti, jonka me haluamme antaa nuorille? Että unohtakaa kaikki: ilmastonmuutos on hölynpölyä, lapset ja nuoret eivät voi ymmärtää mitään ilmastoasioista! 

Saanko kysyä, että mitä sinä teit kun olit Gretan ikäinen, 16-vuotias?



Ilmastonmuutos ei ole kouriintuntuva


Meillä on maailmanlaajuisesti kasvamassa ihan älyttömän fiksu sukupolvi. Enää ei riitä, että me keski-ikäiset koitamme hillitä ilmastonmuutosta vaan ilmastomme on jo rikki ja se pitää korjata. Jos meidän ikäpolvea on peloteltu toteamalla, että ihminen tuhoaa maapallon, minä voin silmääkään räpäyttämättä luvata, että meidän nuoret pelastavat vielä sen. He keksivät tapoja elää ekologisemmin ja kääntää ilmastonmuutos voiton puolelle, kunhan vain annamme heille siihen mahdollisuuden.

Ymmärrän toki, että on helppo tuomita nuoret: "ei ne osaa, eikä ne ymmärrä". Ilmastonmuutos ei ole ihan perinteisellä tavalla kouriintuntuva asia. Se ei ole saastesadetta taivaalta eikä se ole liejua jossa tarpoa polvia myöten. Sitä ei aina voi nähdä, mutta sen huomaa. Kun puhutaan ilmaston lämpenemisestä, ei se tarkoita sitä, että Suomen kesät muuttuvat jatkuvaksi helteeksi. Se tarkoittaa Suomen kohdalla sitä, että talvet tulevat lauhemmiksi ja kesät viileämmiksi. Jos olen vitsaillut Suomen keskilämpötilan olevan ympärivuotisesti +8, ei se kohta ole enää pelkkä läppä. Kesämme muuttuvat tuulisemmiksi ja sateisimmiksi. Kyllä sinne helteitäkin mahtuu sekaan ja talveen lumi-infernoja. Ääritilat vaihtelevat. Ja lapsuuden kesät, ne jolloin oli aina +21, aurinko paistoi, tuuli humisi koivunlatvoissa eikä kärsitty kylmyydestä tai sateista on muistojen havinaa. Ei niitä sen takia enää koeta. Faktat voi tarkistaa säätilastoista.


Maailma pelastuu


Kuvissa näkyy maisemia meidän lähiluonnosta. Lauantaina, kun lapset kavereineen olisivat voineet maleksia lähikaupoille karkkiostoksille tai maata pitkin sohvia pelailemassa, niin mitä vielä! Ihan vapaaehtoisesti lähtivät läheiselle purolle siivoushommiin. Purosta nousi kaljasixpackien muovikääreitä, sanomalehtiä, muovipussukoita ja paljon muuta ihmisen sinne heittämää roskaa, yhteensä kolmen kassillisen verran. Siinä sitä olikin ihmettelemistä, miksi ihmiset - etenkin aikuiset ihmiset heittävät roskat luontoon? No niinpä.

Mutta näin se maailma pelastuu, yksi teko kerrallaan. Toinen puhuu ilmastonmuutoksesta ilmastokokouksessa, toinen tekee yhtä tärkeää työtä siellä ruohonjuuritasolla. Kaikki panostus ilmastoasioihin on iso askel yhteisen hyvän eteen.

Hyvä nuoret!

Sari


sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kun kylppäristä alkaa löytyä kosmetiikkaa, mitkä eivät ole sinun

Se, että kylpyhuoneesta alkaa löytyä kosmetiikkaa, mitkä eivät ole sinun, on aina merkki jostain. Itseään yllättäen puunaamaan alkava puoliso on juorulehtien palstojen mukaan takuuvarma merkki siitä, että se on parisuhteen lopun alkua. Sinkun kylppäriin ilmestyvät kosmetiikat kielivät siitä, että kotia jaetaankin jonkun toisen kanssa, toistaiseksi tai määräaikaisesti. Nyt meidän kylppärin lavuaarin ennen niin minimalistiset ja puhtoiset reunat ovat alkaneet täyttyä kaikenlaisista purkeista. Niin oliko niitä keittiöpsykologeja linjoilla?


Havahduin eräänä päivänä, kun olisin laskenut rakkaan veskikaverini eli kännykkäni lavuaarin reunalle, että hetkinen, siinähän ei ole laskutilaa enää ollenkaan! Se tapahtui siis aikaan E.V.S. eli Ennen ViikkoSiivousta eli rutkasti ennen kuvan ottamishetkeä. Reunalla keikisteli greipintuoksuista kasvojen pesuainetta, Maroccan oilia sisältävää hiusten hoitoainetta, hiusvahaa, hiuslakkaa, hiusten muotoiluvaahtoa, Clearasil-ihonhoitojuidua sekä käsisaippua. Ei tilaa kännykälle, SOS!


Sehän on fakta, että kun elät samojen tenavien kanssa päivästä toiseen, ei sitä kasvamista noteeraa päivätasolla, eikä edes kuukausitasolla. Yhtäkkiä sitä vaan sitten havahtuu joihinkin asioihin, jotka todistavat ipanoiden kasvaneen!

  • lapsi ei mahdu enää syliin sykkyrälle
  • kolmen hengen sohva alkaa käydä kapeaksi nelihenkiselle perheelle
  • lapsi ilmoittaa menevänsä kaupoille kaverinsa kanssa ETKÄ sinä saa lähteä mukaan
  • lapsi alkaa itse vaatia itselleen vessarauhaa (siis sitä mitä viimeiset 10 vuotta on viety äidiltä ilman lupia kyselemättä)
  • kun katsot lasta silmiin, niskaa ei tarvitse juuri enää liikuttaa
  • viime kesänä ostetut lenkkarit ei mene enää jalkaan hyvällä tahdollakaan
  • viime talven pitkistä kalsareista on tullut kivat caprit
  • kouluterkkarin lapussa kirjoitusvirheeltä vaikuttava mitta onkin ihan oikein (ei kumpikaan tenava ole enää 120cm!)

Ja sitten näin, niin kuin meillä: yhtäkkiä lavuaarinreunatkin on vallattu. Tunnistan sentään kaikki tökötit, mutta tuntuuhan se hassulta, että melkoinen kosmetiikka-armeija valtaa kaapit, eikä yksikään niistä puteleista ole minun. Ja siis se kosmetiikka-armeija on vallannut kolme kaappia ja loppukomppania majoittuu lasten omiin huoneisiin. HUH!


Toisaalta on niin kutkuttavan kiva tunne. Tosi metkaa, että omat lapset on jo noin isoja! Isoja ja että ne on kiinnostuneita näistä(kin) asioista eli kauneuteen, hygieniaan ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Eihän siitä ole montaakaan vuotta takaperin, kun oli lähestulkoon trendikästä mennä tarhaan viikon ruokalista rinnuksilla ja nyt yhtäkkiä onkin mayday ja sos, jos hiusten takatupsu sojottaa pystyssä. Tai jos lempi paita on just tänään pesemättä pyykkikorissa, iik!


Mistä merkeistä sinä olet huomannut,
että lapsi on kasvanut?


Sari
-joka on enää yhdeksän senttimetriä esikoistaan pidempi. Hassua!

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Perheen ruokavuosi: helppoja kasvispainotteisia ruokaohjeita koko perheelle

*Kirja saatu: Readme.fi Oy

Jos sinulla on suu, olet syöjä. Mutta jo pienestä pitäen me ihmiset olemme melko tarkkoja siitä, mitä me syömme. Lapset on usein hämmästyttävän aliarvioitu ryhmä: nauravat nakit on tietysti "ikisuosikki", mutta kyllä tuohon todella tarkkaan syöjäryhmään uppoaa moni muukin ruoka. Siksi minusta on ihanaa, että Naperosta nautiskelijaksi-kirjan voimanaiset Anni Lehti, Anja Mahrenholz ja Minna Vauhkonen tekivät toisenkin ruokakirjan nimeltä Perheen ruokavuosi.

Helppoja reseptejä

Perheen ruokavuosi on paljon enemmän, kuin perinteinen ruokakirja. Sen kasvispainotteiset ruokaohjeet on suunniteltu koko perheelle sopiviksi. Sen lisäksi reseptit on jaoteltu satokausittain. Kevätresepteistä mainittakoon esimerkiksi Keväinen parsapasta. Kun taas kesällä loihditaan Marjaiset granolakupit.

Helppo porkkanakakku

Syksyn ja hyggeilyn tullen pyöräytetään Rapeat juuressämpylät. Ja talvella uunista tulee ulos mikäs muu kuin Piparikakku. Eikä muuten olekaan mikään perinteinen pipari vaan ihka oikea kakku! Joko sitä joulua saa alkaa odottamaan? Vai voisiko Piparikakun pyöräyttää jo juhannuspöytään, ikään kuin lupaukseksi tulevasta joulusta?

Helppoja reseptejä

"Vauhti on valttia", on minulle mieluisa motto keittiössä! Tämä ruokakirja on täynnä nopeasti valmistuvia ruokia, jotka ei myöskään ole vaikea valmistaa. Sen lisäksi ihastuin näissä resepteissä siihen, ettei yhtä ruokaa varten tarvitse ostaa laajaa valikoimaa erilaisia raaka-aineita. Perusaineisto löytyy kaapista ja kaupasta selvitään melko lyhyellä kassakuitilla.

Perheen ruokavuosi

Ihan ensimmäisenä meidän keittiössä otettiin kokeiluun Lohi-herneohratto. Ohra oli minulle aivan vieras raaka-aine, voitko kuvitella? No eipä ole enää. Ohra on kuin riisiä, mutta eri muotoista ja kotimaista. Tämän reseptin kanssa jouduttiin vähän oikomaan, kun lähikaupasta oli päässyt purjo loppumaan, mutta laitoimme ohraton sekaan kaapistamme löytynyttä punasipulia. Lohi-herneohratto oli niin maittavaa, että se pääsi meidän ruokalistalle saman tien! Tässä ohjeessa parasta oli nopeus! Eikun edullisuus! Eikun maku! Eikun kaikki!

Perheen ruokavuosi

Seuraavaksi minua kiinnostaisi kokeilla porkkanakakkua. Helpon porkkanakakun ohjeessa sanotaan heti kärkeen, ettei siinä tarvita edes sähkövatkainta vaan kakku syntyy vispilöiden ja vispilät voi antaa lasten käsiin. Kuulostaa lupaavalta ja kun näitä vispilöijiä on jo kaksin kappalein, uskon että kakustakin tulee ihana! Lupaan laittaa sitten kuvia, että millainen herkku saatiin aikaiseksi.

Ruokaohjeita lapsiperheelle


Jos olet aikeissa hankkia lähiaikoina vain yhden ruokakirjan, niin hanki Perheen ruokavuosi. Nämä reseptit kelpaavat kaikille syöjille, vauvasta vaariin. Kasvispainotteiset ruokaohjeet ovat ajattomia, tämä kirja todella kestää aikaa. Sen lisäksi olen aivan varma, että tulet rakastumaan tämän kirjan ruokafilosofiaan, että herkullisetkin ruuat syntyvät helposti ja nopeasti.

Sari


perjantai 15. maaliskuuta 2019

Haluan syödä yksin!

Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaiset perheet syövät liian harvoin yhdessä ja usein perheitä kehotetaankin ruokailemaan enemmän yhdessä. Ja sitten olen minä, ihan tavallinen perheenäiti, joka haluaakin syödä yksin.

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha

Aamupala Avokado Marimekko Siirtolapuutarha

Lapsiperhearki voi olla melkoista härdelliä, myös ruokapöydässä. Kun yksi opettelee vasta lusikoimaan ja häntä autellessa toinen napero työntää sillä aikaa lihapullaa korvasta sisään, jäähtyy omat sörsselit lautaselle ja muumioituu sinne, koska ruokailun jälkeen täytyy viedä tahmatassut käsien ja nassun pesulle, vaipan vaihtoon, vessahommiin ja päikkäreille. Monissa perheissä kotona oleva vanhempi syö sitten, kun ehtii. Jos ehtii.

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha Jenni Heiti

Kuulemma joidenkin tutkimusten mukaan perheet syövät liian harvoin yhdessä. Ja se on täysin ymmärrettävää, kun arki on toisinaan tosi vauhdikasta: ellei pöydässä ole niitä itse lusikoimaan opettelevia tyyppejä (jotka elävöittävät ruokailutilannetta, ymmärrettävästä syystä), niin aikataulut voivat mennä helposti solmuun eikä yksinkertaisesti ehditä saman pöydän ääreen hyvällä tahdollakaan.

Parhaimmillaan perheen ruokahetki on ihana yhteinen, sosiaalinen tilanne. Ruokailun lomassa on helppo vaihtaa päivän kuulumiset, jutella niitä näitä, haaveilla tulevasta lomasta ja miettiä seuraavan viikon aikatauluja. Yhteinen ruokahetki lasten kanssa on myöskin tärkeä oppimistilanne. Eli lapsi oppii, että nyt ollaan pöydän ääressä ja lusikoidaan lautanen tyhjäksi, eikä keskitytä pelkästään pöytäseurueen naurattamiseen. Lastenkin arki on hektistä ja aktiviteetistä toiseen rynnimistä, on siis oikeasti tärkeää osata rauhoittua paikoilleen ilman virikesirkusta. Näin opitaan myös hyviä tapoja, kun on aikuisia tai muita ruokailijoita joista voi ottaa mallia, eli että kattilasta ei ronkita nakkeja sormilla eikä nenää niistetä leipään.

(Mutta muista se, että vaikka lapsi osaa kotona hyvät pöytätavat, ravintolassahan ne unohtuu sitten heti, mutta älä luovu toivosta, jokaisen meidän lapsi on saanut lohduttoman uhmaraivarin jo ennen kuin ruuat on saatu pöytään ja muksu on ongittu mitä kummallisimmista paikoista takaisin omaan pöytään jatkamaan ateriointia.. Ja silti tässä sitä silti ollaan, kaikkien noiden härdellien jälkeen, ihan täysjärkisenä, wuhuu!)

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha Samae Koskinen

Aamupala Avokado Marimekko Siirtolapuutarha

Silti minä haluan syödä joskus yksin. Ei millään pahalla, mutta kyllä. YKSIN. Miksikö?

Esimerkki: jos olen ollut villi ja olen valvonut perjantaina myöhään ja mennyt nukkumaan vasta klo.23. (Ei saa nauraa, eh!) Herään sitten lauantaiaamuna klo.6:35 siihen, kun lapset nahistelevat onko lelu minun vai sinun ja kun saan etsittyä prillit päähän, käyn erottamassa lapset omiin huoneisiinsa ja kehotan lepäämään vielä, mutta ainoa mitä he keksivät on jotakin "pientä pintaremonttia" ja taas nousen sanomaan kilinästä ja klonkkeesta, että sais loppua jo?! Lopulta kello on 8, olen aivan lopen uupunut ja valmis palaamaan takaisin nukkumaan, mutta pää on jo hereillä, joten ei voi enää nukkuakaan. Siinä kohtaa lapset on valvoneet jo monta tuntia ja nyt ne istuu sohvalla toistensa paikoilla tai hengittää samaa ilmaa ja uusi nahistelu on taas valmis! Silloin minä haluan ruokkia lapset ensin ja vasta sitten, kun olen saanut heidät ulos tai johonkin aidosti rauhallisiin hommiin, on ihana istahtaa aamupalalle, yksin. Se hetki omaa rauhaa, kun ei tarvitse olla erotuomari, Talent-tuomari, Suomen tietotoimisto tai mitään muutakaan. Vielä parempaa, jos on jotakin herkullista luettavaa, kuten maaliskuun Kaksplus-lehti. Ehtii syödä rauhassa, nautiskella kahvista, saada aamun lempeästi käyntiin. Tai sama juttu iltapalalla: ehtii hektisen päivän jälkeen ottaa lempeän laskun yöhön, kun saa hetken olla yksin, ihan rauhassa ja litkiä iltakahvin ihan omaan tahtiin. 

Aamupala Marimekko Siirtolapuutarha

Mutta en minä aina halua syödä yksin. Se kävisi pitkän päälle yksinäiseksi, kun on tottunut koko konkkaronkkaan ympärillä. Vaikka aamu- tai iltapalan popsin mieluiten omassa rauhassa, niin minä rakastan perhepäivällisiä. On niin ihanaa, kun voidaan viikonloppuna tai lomilla laittaa ruokaa pitkän kaavan kautta, istua kaikki saman pöydän ääreen ja nauttia sekä ruuasta että hyvästä seurasta. Toki arkisinkin yhteinen päivällinen on meillä hyvin keskeisessä asemassa: ehtii vaihtaa kuulumiset, kun istumme kaikki saman pöydän ääreen, jos vaan suinkin ehdimme. Meillä on tapana kertoilla, että "mitä opin tänään? ja se onkin sangen kiinnostavaa kuultavaa, mitä kukakin on oppinut. Onhan toki aina yhtä kiinnostavaa kuulla, että millä kehonosalla eräs on oppinut tekemään pieruääniä. Terveisiä perheestä, hei!

Aamupala Kaksplus Marimekko Siirtolapuutarha Ihana arki

Syötkö sinäkin joskus yksin?
Miksi?

Sari


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Aina voi aloittaa alusta (ja lataa ilmainen juliste)

Täällä ollaan. Moi.


Viikko sitten sairastuin melkoisen flunssan kouriin ja siitä seurasi kaksi vapaapäivää ja yksi viikonloppu. Neljä päivää "hyvää aikaa" kirjoittaa blogia, suorittaa työssä vaadittavia kikyjä, olla läsnä lasten kanssa ja "konmarittaa" eteinen. Mutta ei. Kyllä olin niin kipeä, että vain varpaisiin ja hiuksiin ei sattunut ja kaikki energia meni lepäämiseen.

Vaikka edelleen kannan kotiin pakettitolkulla nenäliinoja ja olen syönyt särkylääkkeitä ämpärillisen päivässä, nyt tuntuu siltä, että tunnelin päässä on valoa. Eiköhän tämä tauti tästä helpota. Töissä käyn ja mieli askartelee jo tulevien somejuttujen parissa.

Sairastamisen keskelläkin huomasin monen asian tuovan minulle iloa. No ensinnäkin, kun aiemmin kyselin, kuka hoitaa sairasta äitiä, niin sekin selvisi. Tiukimman sairasteluvaiheen aikana 11-vuotiaastani kuoriutui melkoinen leijonaemo, joka komensi minut lepoon, kun koitin laittaa pyykkejä. Hän oli se, joka piti huolen, että äiti saa kaupasta mehukeittoa (jota pyysin) ja jäätelöä (jota 11-vuotias vaati minua syömään. Toki hänellä oli oma lehmä ojassa, koska on sellainen herkkusuu, mutta kaikkihan tietävät jäätelön parantavat ominaisuudet: tulee parempi mieli, vointi kohenee, kylmä voi helpottaa kurkkukipua ym.). Olin todella otettu tästä huolenpidosta. Illan tullen pienempikin tenava sisäisti sen, että äiti on tosi kipeä ja hän hilautui sohvalla kylkeen ja silitteli minua. Olipa siirappista tai ei, mulla on superihanat lapset.

Toinen mikä toi minulle iloa oli tämä juliste. Bongasin sen netistä jo aikoja sitten ja nyt sain sen tulostettuna itselleni. Teippasin sen makuuhuoneen oveen niin, että kun herään ja avaan oven, näen sen sloganin. Kun ruuhkavuosina päivät voi usein mennä plörinäksi: koska ei jaksa, koska ei ehdi, koska ei viitsi, koska jotakuta ottaa pattiin tai muuta sellaista, niin ei se haittaa. Seuraavana aamuna on uusi startti. Julisteen muotokieli ja värit ovat niin herkulliset, että se piristää ihan joka aamu. Sinäkin voit ladata ja tulostaa ilmaisen julisteen tästä: Hidasta elämää - ilmainen juliste.

Ihanaa päivää kaikille!

Sari



tiistai 5. maaliskuuta 2019

Asuuko teilläkin hyvä mies mutta huono isä?

Jotenkin siinä vaan käy niin, että vauvan synnyttyä siitä hyvästä miehestä tuleekin huono isä. Kävikö teilläkin niin? Onkohan se joku tarttuva juttu, kun monessa perheessä on tunnistettu tämä sama ongelma? Miten huonosta isästä pääsee eroon?

Pixabay

Kun vaipat oli taas väärin päin


Kuulin tuossa taannoin juttua huonoista iseistä. "Kun huono isä oli, taaaaaaaaas, pukenut vauvalle mekon väärin päin! Puhumattakaan vaipasta, kun ei vaan voi ymmärtää, että kumpi puoli tulee eteen ja kumpi taakse. Ja kun lahkeet jäi laittamatta oikein, pissat lirahti päiväunilla suoraan vaunuihin! Hirveä peseminen! Eikä se isä oikein erota pitääkö -5 asteen pakkasille laittaa vauvalle vaunuihin ulos toppapuku vai välikausipuku ja makuupussi, aina jotain on liikaa tai liian vähän. Huonot isät ei muista ollenkaan pitikö vauvalle antaa nyt sosetta vai maitoa. Eikä ne huonot isät konttaa lasten kanssa sisäleikkipuiston putkiliukumäkeen, toisin kuin noi jotkut hyvät isät. Huono isä unohti viedä keskimmäisen tenavan hammaslääkäriin ja haki kuopuksen tarhasta vasta kun soitin ja muistutin. Kaverin lapsen isä taas on niin ihana, kun vei lapsensa risteilylle ja mylläsivät siellä pitkin pallomeriä mennen tullen! Ei meidän isimies lähtisi sellaiseen ikinä."


Hyvästä miehestä huonoksi isäksi


Palataanpa ajassa hieman taakse päin. Olet aikoinaan tavannut ihanan miehen ja ihastunut niin kovin, että ensimmäiset kuukaudet olet vaan liihotellut maan pinnan yläpuolella vaaleanpunaiset lasit silmillä. Aivan ihana mies, joka voitelee sinulle leivät ja tuo perjantaikukat kaupasta. Hieroo kipeitä jalkojasi ja tilaa pizzat, kun ei halua rasittaa sinua keittiössä. Mahtava tyyppi, tästä tulee ihana isä.

Sitten tulee vauva.

”Ja kun eihän se mies nyt ymmärrä mistään mitään. Eihän vauvalle nyt voi mitään korvikemaitoa antaa, vaan äidinmaitoa! Eikä mitään tuttipulloa, vaan rinnasta suoraan, mikä kysymys tuokin oikein oli, eikö se ajattele mitään? Taas oli sukkahousut puettu bodyn päälle, vaikka piti laittaa alle. Onko se nyt niin vaikeaa tajuta? Eikä taaperolle voi mitään sipsejä antaa, niissähän on suolaa niin, että aikuinenkin saa slaagin! Eikö tuo tajua mitään?”


Isät putoaa kelkasta


Yle uutisoi helmikuun alussa siitä, että parituhatta ammattilaista koulutetaan kohtamaan isät paremmin perheille suunnattujen palvelujen parissa. Edelleen monilla tuntuu olevan vahva oletus, että äiti on se, joka menee lapsen kanssa neuvolaan ja monien kokemus on se, että jos isä on mennyt lapsen kanssa neuvolaan, häneltä voidaan kysyä, että "missäs lapsen äiti on?". Kukaan ei kysy äidiltä, "missäs lapsen isä on?".

Isät putoaa helposti kelkasta heti vauvaperhealun jälkeen, kun isyyslomat on pidetty, mies käy töissä eikä enää tule tai pääse neuvolaan (neuvolakäynnin ajalta ei makseta palkkaa). Työvuoron vaihtaminen ei aina onnistu, eikä esimerkiksi poliisi voi piipahtaa kesken työvuoron neuvolassa lapsensa kasvua ja kehitystä seuraamassa. Omasta kokemuksesta totean, että jos äitienkin kohtaaminen neuvolassa on aina nopeaa ja joskus jopa liukuhihnamaista, ei isejä ole kaikissa neuvoloissa tai muissa perhepalveluissa huomioitu senkään vertaa. Keskitytään vaan siihen kenellä on se vauvakumpu tuossa navan kohdalla tai sitten siihen, että mitenkä se äiti pärjää sen piltin kanssa. Ja sitten ihmetellään, kun isejä ei kiinnostele. Ei ihme!


Eroon huonosta isästä


Miten huonosta isästä pääsee eroon? Vastaus on: asennemuutoksella.

Ammatillinen asennemuutos
Isien huomiointi raskaus- ja pikkulapsiaikana on ollut aivan retuperällä ja on ihanaa lukea, että näihin asioihin on alettu vihdoin ja viimein panostaa. Kuulostaa hyvältä, että ammattilaisia koulutetaan nyt myös kohtaamaan isät eikä heistä katsota enää läpi. Toivottavasti neuvoloiden ja muiden lapsiperheiden kanssa työskentelevien resurssit pidetään sellaisena, että heillä on aidosti aikaa kohdata myös isä eikä vaan rämpiä läpi "pakolliset".

Äitien asennemuutos
Toisaalta luulen, että me äidit asetetaan itse niille iseille paineita. Monille äideille lastenhoito tulee ihan ”luonnostaan”. Tunnistetaan puolikkaasta äännähdyksestä onko kyseessä märkä vaippa, nälkä vai tarve päästä päiväunille. Meillä on visio kuinka lapsi puetaan ulos, kun ulkona on -2, tuulee koillisesta ja sataa räntää, mutta mennään vaunuilla myötätuuleen bussiasemalle. Tilannehan olisi aivan eri, jos olisi etelätuuli eikä sadetta ja menisimmekin kirjastoon eli vastatuuleen. Meidän pitäisi antaa isien olla isejä omalla tavallaan. Kyllä he oppivat pukemaan vauvansa, ei kukaan lastaan uikkareissa talvella ulkoiluta. Kyllä se isäkin oppii tunnistamaan äännähdykset: jotkut tarvitsevat useamman toiston kuin toiset. Mutta niinhän se menee meillä äideilläkin! Itse en tunnistanut esikoisen itkuista moneen viikkoon, että mistä kenkä puristaa, mutta vasta sitten myöhemmin huomasin äänen sävyissä ja tahdossa eroa. Ja ihan vaan tiedoksi: kaikki vauvat eivät esimerksiki hiero silmiään, kun heitä väsyttää ;) Jos annamme liian kärkkäästi palautetta sotkuisesta syöttämisestä tai vääränlaisesta pukemisesta isälle, tapahtuuko vetäytymistä, että on parempi antaa äidin hoitaa hommat, ettei kaikki mene väärin?

Ja mitä sitten jos isä ei ryömi putkiliukumäessä lapsen kanssa tai askartele keijupölyraketteja limsapulloista? Anna sen isän viedä lapsensa pelaamaan futista tai uimaan. Toiset tykkää urheilusta, toiset lukemisesta, joku askartelusta ja loput isät jostain muusta.

Pahinta mitä voit tehdä, on se, että vertailet. Kun kaverin mies lähti lasten kanssa uimahalliin tai sirkukseen etkä sinä koskaan tee mitään! Kannusta isää olemaan isä rohkeasti omalla tavallaan. Ei kaikkien isien tarvitse mahtua samaan muottiin. Pätee meihin kaikkiin vanhempiin.

Isien asennemuutos
Ja lopuksi: itsestähän se lähtee. Täytyy vaan uskoa ja luottaa siihen, että minä olen ihan riittävän hyvä isä. Kysehän on kuitenkin omasta lapsesta. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa pukea vauvalle sukkia. Eikä sillä nyt ole suurta merkitystä, onko taaperolla perhekerhossa mintunväriset housut vai ne keltaiset. Pääasia, että on vaatteet. Toivon, että isät ottavat rohkeasti roolinsa isänä. Ei sellaisena, kuin oma isä oli. Eikä sellaisena, mitä muut odottavat. Vaan sillä tavalla, mikä itsestä tuntuu parhaalta.


Anna isälle mahdollisuus olla hyvä isä


Mieti nyt. Tuohon mieheen olet joskus ihastunut ja rakastunut tulenpalavasti, koska hän oli hauska, kiva ja hyvä ihminen. Onko siitä hyvästä miehestä tosiaan tullut huono isä? Voisiko ajatella, että annettaisiin isälle mahdollisuus olla hyvä isä – niin että toteuttaa vanhemmuutta itsensä näköisellä tavalla? Ihan niin kuin me äiditkin: toinen imettää taaperoaan, toinen ei. Toinen antaa lapselle sormiruokaa, toinen ei. Kukin tyylillään ja jokainen koittaa varmasti toimia oman lapsensa parhaaksi.

**

Mitä sinä ajattelet tästä asetelmasta: hyvä mies mutta huono isä? Mitä ajattelet omasta isästäsi tai lapsesi isästä? Uskaltaako hän olla omanlainen isä vai onko suosilla heittäytynyt taakse, ettei tekisi mitään väärin?

Sari
-joka kannustaa puolisoaan olemaan juuri sellainen isä, kuin hän itse haluaa olla.


perjantai 1. maaliskuuta 2019

Me kaikki tarvitsemme lomaltapaluulomaa!

Meillä oli superduperihana talviloma viikolla 8. Jos et usko, on Instassa muutama todiste, kas tässä: SARONBLOGI. Ja meillä oli karu arkeen paluu viikolla 9. En voi kuin miettiä, miksei lomaltapaluuloma ole lakisääteinen? 


Onnistuneen loman tunnusmerkit:
- olet unohtanut kaikki työhön/opintoihin liittyvät salasanat
- et ole tarttunut imuriin lainkaan, eli Keijo-kotihämähäkki on saanut tehdä seittejään ihan rauhassa
- et ole juurikaan tehnyt ruokaa kotona vaan olette kerrankin syöneet noutoruokaa tai ulkona (eikä tämä ole pröystäilyä - jouduin ihan säästämään, että päästiin valmiiden patojen ääreen ja ulkona syöminen ei aina tarkoita ravintolaa)
- olet nukkunut niin paljon, ettei heti aamusta ensimmäisenä ajatuksena ole se, että pääsispä nukkumaan
- silmäpussit ovat silottuneet vähäsen
- et huomaa laskevasi päiviä seuraavaan lomaan
- et tunne riittämättömyyttä vaan tiedät olleesi tarpeeksi läsnä
- kaikki perheenjäsenet ovat puheväleissä, siis keskenään
- tuntuu ihan kivalta olla välillä ihan vaan kotonakin
- kotoa löytyy epämääräisiä kasoja joita pitäisi varmaan alkaa selvittelemään (kuva liittyy tapaukseen)
- ja sitten se perinteinen, eli "kiva päästä töihin lepäämään", hih hih!

Mutta se paluu arkeen.
Pyykkivuoret. Imuroimattomat lattiat. Aikaiset aamut. EI PYSTY! Lapset kitisee (no kai nyt, kukapa sitä seiskalta haluaisi nousta), työmatkalle lähtö kuuden jälkeen hirmuruuhkaan ei houkuttele ja töissä odottaa vino pino tekemättömiä töitä. Kahviakin on liian vähän eikä suklaalla voi lohduttautua joka päivä. Tai ainakaan monta kertaa päivässä (tunnissa)!

Me kaikki tarvitsemme lomaltapaluulomaa.

Lomaltapaluuloma voisi olla ennalta määritetty ajanjakso, joka sijoittuu heti loman perään. Lomaltapaluulomalla harjoitellaan aikaisempaa heräämistä, imuroidaan, pyykätään, käydä ruokakaupassa, tehdä ruokaa pakkaseen ja tehdään kaikkia muita vastaavanlaisia valmistelevia toimenpiteitä sen vuoksi, että arjen voisi ottaa vastaan mahdollisimman lempeästi. Lomaltapaluuloman tulisi toki olla palkallinen, koska lomallahan tunnetusti rahaa palaa ja tässä kohtaa on monissa perheissä matti kukkarossa. 

Lapset ei välttämättä tarvitse lomaltapaluulomaa, koska ne on muutenkin jo kippuralla jouduttuaan oleman erossa kavereistaan yli päivän, joten muksut voi mennä hoitoon ja kouluun, että me vanhemmat, aka ohjelmatoimistot, voimme ottaa arjen haltuun rauhallisin ottein.

Miltä kuulostaa?

Sari

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...