tiistai 19. maaliskuuta 2019

Perheen ruokavuosi: helppoja kasvispainotteisia ruokaohjeita koko perheelle

*Kirja saatu: Readme.fi Oy

Jos sinulla on suu, olet syöjä. Mutta jo pienestä pitäen me ihmiset olemme melko tarkkoja siitä, mitä me syömme. Lapset on usein hämmästyttävän aliarvioitu ryhmä: nauravat nakit on tietysti "ikisuosikki", mutta kyllä tuohon todella tarkkaan syöjäryhmään uppoaa moni muukin ruoka. Siksi minusta on ihanaa, että Naperosta nautiskelijaksi-kirjan voimanaiset Anni Lehti, Anja Mahrenholz ja Minna Vauhkonen tekivät toisenkin ruokakirjan nimeltä Perheen ruokavuosi.

Helppoja reseptejä

Perheen ruokavuosi on paljon enemmän, kuin perinteinen ruokakirja. Sen kasvispainotteiset ruokaohjeet on suunniteltu koko perheelle sopiviksi. Sen lisäksi reseptit on jaoteltu satokausittain. Kevätresepteistä mainittakoon esimerkiksi Keväinen parsapasta. Kun taas kesällä loihditaan Marjaiset granolakupit.

Helppo porkkanakakku

Syksyn ja hyggeilyn tullen pyöräytetään Rapeat juuressämpylät. Ja talvella uunista tulee ulos mikäs muu kuin Piparikakku. Eikä muuten olekaan mikään perinteinen pipari vaan ihka oikea kakku! Joko sitä joulua saa alkaa odottamaan? Vai voisiko Piparikakun pyöräyttää jo juhannuspöytään, ikään kuin lupaukseksi tulevasta joulusta?

Helppoja reseptejä

"Vauhti on valttia", on minulle mieluisa motto keittiössä! Tämä ruokakirja on täynnä nopeasti valmistuvia ruokia, jotka ei myöskään ole vaikea valmistaa. Sen lisäksi ihastuin näissä resepteissä siihen, ettei yhtä ruokaa varten tarvitse ostaa laajaa valikoimaa erilaisia raaka-aineita. Perusaineisto löytyy kaapista ja kaupasta selvitään melko lyhyellä kassakuitilla.

Perheen ruokavuosi

Ihan ensimmäisenä meidän keittiössä otettiin kokeiluun Lohi-herneohratto. Ohra oli minulle aivan vieras raaka-aine, voitko kuvitella? No eipä ole enää. Ohra on kuin riisiä, mutta eri muotoista ja kotimaista. Tämän reseptin kanssa jouduttiin vähän oikomaan, kun lähikaupasta oli päässyt purjo loppumaan, mutta laitoimme ohraton sekaan kaapistamme löytynyttä punasipulia. Lohi-herneohratto oli niin maittavaa, että se pääsi meidän ruokalistalle saman tien! Tässä ohjeessa parasta oli nopeus! Eikun edullisuus! Eikun maku! Eikun kaikki!

Perheen ruokavuosi

Seuraavaksi minua kiinnostaisi kokeilla porkkanakakkua. Helpon porkkanakakun ohjeessa sanotaan heti kärkeen, ettei siinä tarvita edes sähkövatkainta vaan kakku syntyy vispilöiden ja vispilät voi antaa lasten käsiin. Kuulostaa lupaavalta ja kun näitä vispilöijiä on jo kaksin kappalein, uskon että kakustakin tulee ihana! Lupaan laittaa sitten kuvia, että millainen herkku saatiin aikaiseksi.

Ruokaohjeita lapsiperheelle


Jos olet aikeissa hankkia lähiaikoina vain yhden ruokakirjan, niin hanki Perheen ruokavuosi. Nämä reseptit kelpaavat kaikille syöjille, vauvasta vaariin. Kasvispainotteiset ruokaohjeet ovat ajattomia, tämä kirja todella kestää aikaa. Sen lisäksi olen aivan varma, että tulet rakastumaan tämän kirjan ruokafilosofiaan, että herkullisetkin ruuat syntyvät helposti ja nopeasti.

Sari


4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta kirjavinkistä! Syödään kasvispainotteisesti ja uusia reseptejä kaivataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä suosittelen oikein lämpimästi. Porkkanakakku on vielä vaiheessa, koska tekijä lomailee (mummolassa) mutta ehkä lähiaikoina pääsemme vispilöimään sen kanssa :)

      Poista
  2. I like the helpful information you provide in your articles.
    I'll bookmark your weblog and check once more here frequently.
    I am quite sure I will learn lots of new
    stuff right here! Good luck for the following!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...