Lapsiperhe ei pärjää ilman isovanhempia

Ennen vanhaan koko perhe asui samassa pihapiirissä, ellei jopa samassa pirtissä. Siellä sitä oli pari-kolme sukupolvea sulassa sovussa. Mutta miten on nykyperheiden laita? Pärjääkö perheet omillaan? Minä en pelkästään väitä, vaan tiedän, että lapsiperheet eivät pärjää ilman isovanhempia.

Uudenlaisia kalenterimerkintöjä

Viimeistään siinä vaiheessa, kun palaat vanhempainvapailta takaisin työelämään tai omaat yhden tai useamman koululaisen, kalenterisi alkaa täyttyä aivan uudella tavalla.

Hammaslääkäri. Lääkäri. Koululääkärin tarkastus. Kevätjuhla. Joulujuhla. Vanhempainvartti. Vanhempainilta. Kesä-, syys-, joulu- ja talvilomat. 

Taas se on pois lasten takia, muut ajattelevat

Kuvioihin tulee ihan käsittämätön määrä erilaisia poissaolojen syitä. Töissä katsotaan killiin, kun "taas se on pois lasten takia" ja kotona väännetään hikikarpalot otsalla, kummanko palaveri on vähäpätöisempi ja mistä voisi olla pois, kun lapsi oksentaa vessassa edellisen päivän ruokalistaa. Kaikissa perheissä vaan ei ole vaihtoehto, että minä olin viimeksi kotona, jää sinä nyt. Puhumattakaan kesälomapalapelistä, joka pistää aika monen perheen hoksottimet koville. Luulen, että vain kansanedustajat ja opettajat lomailevat yhtä paljon, kuin koululaiset, joten kaikkien muiden ammattiryhmien edustajat ovat tukka tuuheena samassa tilanteessa kuin minä. Minulla on työperäistä vuosilomaa viisi viikkoa, kun taas lapsilla lomaa on neljätoista viikkoa. Miten on pätkätyöläisten, freelancereiden, yksinhuoltajien tai tukiverkottomien laita? No sinkut nyt ainakin laittaa to do-listalle, että jatkossa tinderistä mätsätään vain opettajat ja kansanedustajat.

Emme pärjää ilman isovanhempien apua

Meillä on ollut monta tiukkaa tilannetta, kun emme olisi pärjänneet ilman isovanhempien apua. Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että lapsilla on kahdet isovanhemmat, mutta toiset isovanhemmat asuvat tosi kaukana, toiset "vain" sadan kilometrin päässä. On sanomattakin selvää, ettei sitä satastakaan noin vaan rykäistä, joten mitään spontaaneja kahvihetkiä meillä ei iltaisin ole eikä leffaan karata noin vain, mutta arkirumbaan ollaan saatu helpotusta.

Ei pitäisi hävettää, mutta kyllä minua hävettää olla "aina" lasten takia pois töistä. Olen superkiitollinen nykyiselle työnantajalleni, että olen saanut joustoja ja olen voinut kiikuttaa lapsia hammaslääkäriin, lääkäriin, verikokeeseen ja kaiken maailman skannauksiin. Mutta voin kertoa, että kyllä olen vetänyt menot ihan minimiin. Siksi minua ei juurikaan nähdä päiväsaikaan järjestettävissä häppeningeissä, koska tulen niihin lähinnä vain jos olen vapaalla.

Meidän perheelle on tapahtunut vuosien varrella kaikenlaista. On ollut vaikeita ja hyviä aikoja. On ollut yksinkertaisesti monta tilannetta, että en tiedä mitä olisimme tehneet ilman isovanhempia. Esimerkiksi kun lasten isä opiskeli toisella paikkakunnalla, minä jouduin sairaalaan. Mummi ja pappa tekivät järjestelyitä ja niin mummi oli hoitamassa arkea kotona kun minä olin tippaletkussa. Sen lisäksi mummi ja pappa junailivat minulle vierailijoita sairaalaan, jossa oli todella tylsää ja yksinäistä. Ja se jos mikä oli tällaisesta erakosta kummallinen tunne, potea yksinäisyyttä.

Olen tosi onnekas, kun meillä on isovanhemmat, jotka ovat ottaneet tarvittaessa kopin. Heidän ansiosta on nenä pysynyt pinnalla vaikka kuinka kiperissä tilanteissa.

Olen kaikista niistä vuosien varrella olleista hetkistä ja avunannoista ihan hitokseen kiitollinen. Olenko muistanut kiittää tarpeeksi? Toivottavasti. Kiitos ❤

Onko teilläkin aivan korvaamattomat isovanhemmat?
Kerro millaisessa tilanteessa he ovat olleet korvaamattomia,
kommenttiboksissa sana on vapaa.

Sari