tiistai 2. huhtikuuta 2019

Mitä jos koulussa ei olisikaan enää erityislapsia?

Aina silloin tällöin kuulee vanhempien kertovan huolestaan, kun oman lapsen luokalle (tai päiväkotiryhmään) integroidaan erityislapsi.

Muiden lasten vanhempia huolettaa, koska luokalle tulee erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi, joka luultavasti häiriköi muita lapsia ja vie opettajan kaiken huomion itseensä.

Erityislapsen vanhempia huolettaa, koska löyhästi tehty integrointiehdotus voi kuulostaa siltä, että oman lapsen tarvitsemaa tuen tarjontaa kevennetään. Pysyykö lapsi kaikissa toiminnoissa muiden perässä isossa ryhmässä?

Yhteistä kaikilla vanhemmilla on yhteinen huoli - omasta lapsesta.



Pixabay

Ilmiöitä ja opiskelua


Koulujen opetussuunnitelma venyy ja paukkuu: opiskelutiloja uudistetaan ja modernisoidaan: oppilaat eivät enää ole naulittuja pulpetin ääreen vaan he voivat mennä tekemään tehtäviä sohvaryhmälle. Enää ei piiperretä matematiikan ja biologian parissa vaan oppiaineiden fuusiosta puhutaan nimellä ilmiöoppi. Totta kai matematiikkaa, äidinkieltä ja muita aineita yhä on, mutta yhä enemmissä määrin pikkukoululaisten lukujärjestyksiin ei paineta oppiaineiden nimiä vaan merkitään koulupäivän pituus ja päivien aikana ilmiöopiskellaan tarpeen mukaan. Ilmiöoppi on toki myös suunniteltua, yksittäisessä aineessakin voidaan opiskella ilmiötä.

Tämä on osittain huutava vääryys. Koulu on aina koittanut puristaa jokaisen oppilaan samaan muottiin. Muotin ulkopuolelle jää hitaammin oppimaan lukevat, fyysisesti levottomat ja muut jotka eivät pysy muun lauman mukana. Muun muassa he ovat sitten niitä erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita. Kun minä olin koulussa, ne pahnan pohjimmaiset, ei tosin erityiset vaan tosiaan pahnan pohjimmaiset, olivat tarkkiksella, tarkkailuluokalla. Ihan omassa puupömpelissä siellä pihan laidalla. Oli ”ne” ja oltiin me. Ja ”niitä” tuli vähän pelätä. Ihan hirveä luokkajako, näin jälkikäteen ajateltuna.

Muuttavan opetussuunnitelman pitäisi pystyä vastaamaan aidosti muuttuvan maailman tarpeisiin. Ei riitä, että oppilaat voivat retkottaa säkkituoleilla ketarat pystyssä ja lukea kännykältä vastauksia tehtäviin. Kaikki oppilaat eivät mahdu siihen muottiin eikä se saa tehdä heistä erityisoppilaita, koska kaikkien päähän ei matematiikka mene, jos aivot on nurinperin heikunkeikun.


Jokaisella oppilaalla erityiset tarpeet


Lähes jokaisella oppilaalla on nykyään erityisiä tarpeita. Siksi minusta pitäisi purkaa koko erityisoppilaskuvio kokonaan. Yksi tarvitsee enemmän harjoitusta kirjoittamisessa, toinen matematiikassa. Yksi ei oikein saa selvää kirjaimista, kun keskittyminenkin on vaikeaa. Yksi nauttii askartelusta, mutta jatkuva älämölö sattuu korviin. Yksi ei voi käsittää miksi kaikki istuvat paikoillaan ja laskevat matematiikkaa, kun ulkona laulaa linnut, ajaa punainen auto ja jonkun paita haisee banaanilta ja eilen radiossa soi äidin tekemä mustikkakiisseli! Ihan jo nykyaika itsessään asettaa uudenlaisia tarpeita lapsille: kun ollaan jatkuvan viriketulvan äärellä, monilla keittää pannu yli. Vaan siinäpä onkin haastetta, tunnistaa uudet tarpeet.


Jos jäljellä olisikin enää luokkia ja omanlaisia lapsia?


En halua yhtään vähätellä erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Mutta haluaisin purkaa sitä ajattelumaailmaa koulumaailmassa, että on erityislapset ja muut. Mitä jos luokkakokoja purettaisiin pienemmäksi?

Kun opettajalla olisi nykyistä puolet vähemmän oppilaita ja luokassa useampi avustaja, mitä tapahtuisi oppimiselle? Opiskelu voisi jakautua enemmän pienryhmiin. Pienryhmiä voisi koota ja liikuttaa tarpeen mukaan. Kun keskittymistä vaativat oppilaat keskittyisivät vaikeisiin matematiikan kiemuroihin, voisi vauhdikkaampi älämölöryhmä mennä toiseen tilaan askartelemaan. Toisilla lapsilla toimii paremmin kädet kuin jalat, siihen voi olla yhdistettynä vielä muutakin erityisyyttä. Kun lapset puuhastelisivat pienryhmissä, tulisi monella tavalla erilaiset lapset tutummaksi. Mitä paremmin kaverit tuntee ja erilaisuutta ymmärtää, se taas voisi vaikuttaa siihen, että kiusaamiselle ei syntyisi minkäänlaista pohjaa.

Pienryhmissä voitaisiin tunnistaa oppilaiden tarpeita entistä yksilöidymmin ja ennen kaikkea: pystyttäisiin vastaamaan erilaisiin tarpeisiin. Tämä palvelisi tarkoitusta myös siten, kun monen oppilaan kohdalla erityistarpeet ovat nytkin tunnistamatta. Esimerkiksi lukihäiriö on ymmärtääkseni yleinen haaste mutta se vaan jää jotenkin tunnistamatta tai yksinkertaisesti ei ole resursseja viedä asiaa eteenpäin tunnistettavaksi. Lapsi kuvittelee pahimmassa tapauksessa olevansa tyhmä, kun ei osaa samaa kuin ikätoverit tai tiedot ei jää päähän vaikka kuinka lukisi. Ja miten paljon se voikaan nakertaa pienen ihmisen itsetuntoa? Jos noinkin tunnistetun haasteen diagnosointi (lukihäiriö) jää usein retuperälle, miten on muiden tuen tarpeiden tunnistamisen laita?

Meidän (kaikkien) lapset tarvitsevat pienryhmiä. Meidän lapset ansaitsee parempaa kuin mitä he nyt saa.

Voitaisiinko nykykoulussa aikaansaada tilanne, jolloin kenenkään ei tarvitsisi kummastella erityisoppilaan integroimista normaaliluokkaan? Mitä jos koulussa ei olisikaan enää erityislapsia? Koska jäljellä olisi enää luokkia ja omanlaisia lapsia erilaisine tarpeineen?

**

Olisi kiva kuulla niin erityislasten, kuin muidenkin lasten vanhempien ajatuksia. Olisiko teistäkin jo aika purkaa tämä koulumaailman erityislapsiajattelu? Oletko sinä tunnistanut itsessäsi vasta aikuisella iällä erityisiä tarpeita joihin jo koulumaailman olisi pitänyt vastata? Edistäisikö se oppimistuloksia, jos suuret luokat purettaisiin pienryhmiksi?


Sari
-jonka mielestä on äärettömän tärkeää viestiä jokaiselle lapselle,
että sinä olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet.






4 kommenttia:

  1. Kyllä olisi aika purkaa nykyinen rakenne <3 Kaikki ovat hyviä juuri sellaisena kuin ovat. En pidä erityislapsi sanasta ollenkaan.

    Meillä on erityislapsi, jonka koulutaipale ei ole vielä ihan hetkeen alkamassa, mutta tunnen hikikarpalot ja pakokauhun jo nyt asiaa miettiessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3 Mukava kuulla, että joku muukin on siellä samoissa ajatuksissa, että tämä rakenne joutaisi purkaa! Että annetaan lasten vaan olla lapsia, kukin tarpeineen <3

      Toivon, että kun teilläkin koulun aika koittaa, olette päässeet sen verran tutustumaan uuteen kouluun, ettei hätäpaniikille jäisi enää tilaa vaan turvallisin mielin voitte aloittaa koulutaipaleen <3

      Poista
  2. Itse olisin tarvinnut tukea oppimiseen, luki- ja hahmotushäiriö diagnosoitiin vasta lukiossa ja sekin omalla rahalla koska se ei ollut riittävän paha - toisinsanoen uskoin olevani tyhmä puolet peruskoulusta koska opin hitaammin ja eri tavalla kuin muut.

    Musta olisi ihanaa jos ketään ei olisi tarve integroida. Jos olisi mahdollsita tukea jokaisen oppimista ja mahdollisuutta oppia. Ehkä siihen joskus saadaan ratkaisuja, itselle oikea ratkaisu oli äiti joka jaksoi auttaa ja tukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ai että, osut niin naulan kantaan - tuo on niin kauhean surullista, että lapsi tai nuori vaan pitää itseään tyhmänä vaikka kyse ei todellakaan ole siitä vaan siitä, että monilla on erityiset tarpeet joihin koulun tulisi vastata!

      "Musta olisi ihanaa jos ketään ei olisi tarve integroida. Jos olisi mahdollsita tukea jokaisen oppimista ja mahdollisuutta oppia." Just noin, alleviivaan ja olen täysin samaa mieltä <3 Toivottavasti uusi hallitus ottaa tämän ajatuksekseen tai täytyy sitten itse vähän virkistää niiden ajatuksia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...