tiistai 23. huhtikuuta 2019

Mukavia lapsuusmuistoja luomassa

*Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä

Miten tukiperheeksi tullaan? Mitä tukiperheet tekevät? Pitääkö tukiperheessä käyvälle lapselle olla oma huone? Miten tukiperhettä valmennetaan? Minulle tarjoutui aivan huikea mahdollisuus ja pääsin haastattelemaan Sonja Valovaara-Annolaa SOS-Lapsikylästä. Noihin ja moniin muihin mielenkiintoisiin kysymyksiin löydät vastauksen tästä postauksesta, kannattaa lukea!


Haastattelussa Sonja Valovaara-Annola SOS-Lapsikylästä


Olettekin jo saaneet sukeltaa kahden postauksen verran tukiperhetoiminnan mielenkiintoiseen maailmaan. Olen ollut iloinen voidessani tuoda esiin tukiperhetoiminnan arkisuutta ja rohkaista lukijoitani hakemaan mukaan tukiperhetoimintaan. Nyt tämä mielenkiintoinen postaussarja huipentuu tekemääni haastatteluun. Sain haastatella Sonja Valovaara-Annolaa, joka toimii SOS-Lapsikylän pääkaupunkiseudun alueella tukiperheiden tukityöntekijänä. SOS-Lapsikylällä on tukiperheitä kuitenkin ympäri Suomen, joten oman alueesi yhteyshenkilön yhteystiedot löydät helposti SOS-Lapsikylän sivuilta.

Tämän haastattelun ja siitä kootun blogipostauksen tarkoituksena on avata teille lukijoille, millaisen prosessin kautta tukiperheeksi tullaan ja mitä tukiperheet käytännössä tekevät. Pitääkö tukiperheessä käyvälle lapselle olla oma huone? Pitääkö tukiperheviikonloppuina käydä hampurilaisravintolassa? Voinko ryhtyä yksin tukiperheeksi, vaikka minulla ei ole lapsia ennestään? Näihin kaikkiin kysymyksiin löydät tästä jutusta vastauksen.

Uusi sosiaalihuoltolaki mahdollistaa sen, että tukiperhe on mahdollista saada perhesosiaalityön kautta. Kun perhe on saanut tukiperhetoiveen etenemään oman kunnan työntekijän kautta eteenpäin, Sonja astuu mukaan kuvioihin pääkaupunkiseudun asiakkaiden osalta. Sonja toimii siis tukiperheiden tukityöntekijänä. Hän toimii linkkinä eri tahojen välillä. Hän keskustelee niin tukiperheen kuin kunnan edustajien kanssa. Kunnan edustaja on puolestaan yhteydessä varhaisen tuen tarpeessa olevan lapsen perheeseen. Tukityöntekijä on nimensä mukaisesti myös tukiperheen tukena. Jos tukiperhettä on jäänyt esimerkiksi askarruttamaan jokin asia tukiperheviikonlopun osalta tai tarvitsee tukea tai muunlaista ohjausta omaan toimintaan, tukityöntekijä auttaa tukiperhettä.




Millaisen prosessin kautta tukiperheeksi pääsee?


Tukiperheille asetetut vaatimukset eivät ole järin suuret: lähinnä edellytetään vakaata elämäntilannetta, mikä on tietysti laaja käsite, mutta tarkoituksena on, että tukiperheellä tulisi olla tarpeeksi resursseja voida antaa lapselle aikaa ja olla läsnä. Sonja kertoi, että ihmiset eivät lähde tukiperhetoimintaan mukaan kevyin perustein: monet miettivät asiaa pitkään ja vaikka ilmoittautuisi tukiperhevalmennukseen, ei valmennus ole sitova: sen aikana ja sen jälkeenkin voi vielä miettiä, että voinko ja haluanko sitoutua tukiperheenä toimimiseen. Tukiperheistä on tälläkin hetkellä pulaa – joten jos yhtään tuntuu siltä, että tukiperhetoiminta kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua valmennukseen vaikka heti.

SOS-Lapsikylä valmentaa nykyisin tukiperheitä itse ja esimerkiksi alkuvuoden 2019 valmennukseen osallistui pääkaupunkiseudulla neljä perhettä ja he kaikki lähtivät mukaan tukiperhetoimintaan. Vuosittain esimerkiksi pääkaupunkiseudulla uusien tukiperheiden valmennuksia aloitetaan kolmena ajankohtana. Valmennus kestää noin pari kuukautta ja tavallisten tukiperheiden valmennukseen kuuluu neljä valmennuskertaa. Mikäli esimerkiksi tukiperheen toisella puolisolla on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan tutkinto, heillä on mahdollista hakea ammatilliseksi tukiperheeksi, mutta pakko ei tietenkään ole. Ammatilliseksi tukiperheeksi haluavilla on vielä yksi ylimääräinen valmennuskerta.

Pääkaupunkiseudulla tukiperheitä toimii tällä hetkellä noin 30 ja tukiperhettä jonottaa tuplasti sen verran lapsia.

Valmennuksen yhteydessä tehdään vielä kotikäynti tulevaan tukiperheeseen, jossa sovitaan tarkemmin jatkosta, että millä aikataululla asiassa edetään ja pohditaan millainen lapsi sopisi tukiperheeseen parhaiten. Valmennuksen jälkeen menee käytännössä noin kuukausi (nopeimmillaan), kun tukiperhe voi aloittaa.



Perheet ovat erilaisia - niin myös tukiperheet


Tässä kohtaa minusta tuntuu hassulta; kun prosessi on noin yksinkertainen, mistä tukiperhepula oikein sitten johtuu? Sonja kertoo, että edelleen monet kuvittelevat, että vaatimukset tukiperheeksi kelpaamiseksi on suuria. Kuten jo aiemmin kerroinkin, tukiperheiltä lähinnä edellytetään vakaata elämäntilannetta, ei siis maatilaa tai pulleaa kukkaroa. Tukiperheitä kuten perheitäkin on monenlaisia: on toki lapsiperheitä, mutta on myös itsellisiä henkilöitä, lapsettomia pariskuntia ja yksinhuoltajavanhempia. Aikuiset tukiperheissä ovat myös eri-ikäisiä. Joten kannattaa hakea rohkeasti mukaan: monet ovatkin todenneet, että kun ovat kuulleet esimerkiksi kavereiden ryhtyneen tukiperheeksi, ovat he itsekin halunneet lähteä mukaan toimintaan.




Miten tukisuhteen muodostaminen alkaa ja miten pitkä tukisuhde solmitaan?


Kun tukiperheiden tukityöntekijä, eli tässä tapauksessa Sonja on saanut kunnalta yhteydenoton, että lapsi olisi vailla tukiperhettä, tukityöntekijä käy läpi tukiperheet ja koittaa suunnitella, mikä perhe ja lapsi sopisi parhaiten yhteen. Tämän jälkeen järjestetään aloitusneuvottelu, johon osallistuu uusi tukiperhe ja lapsen vanhempi tai vanhemmat. Lapsi ei tule mukaan tapaamiseen vielä tässä kohtaa. Aloitusneuvottelussa lapsen vanhemmat saavat kertoa omasta lapsestaan ja tukiperhe kertoo itsestään. Mikäli tämä "tunnustelu" tuntuu hyvältä, voidaan prosessia jatkaa ja tukiperhe aloittaa toiminnan.

Kunta tekee päätöksen palvelusta yleensä vuoden mittaisena, koska vuosi –etenkin ensimmäinen vuosi menee usein kuin siivillä, lapsen käydessä kerran kuukaudessa viettämässä aikaa yhden viikonlopun verran tukiperheessä. Kun kyseessä on ensimmäinen tukiperhevuosi, pidetään puolen vuoden päästä välineuvottelu. Välineuvottelun tavoitteena on tarkastella, miten tukiperheellä ja lapsella on lähtenyt sujumaan.

Vuoden kuluttua sopimuksen teosta pidetään neuvottelu, jossa katsotaan mitä lapselle kuuluu ja miten lapsen perhe on kokenut tukiperhetoiminnan ja ovatko kokeneet saavansa siitä tukea itselleen. Neuvotteluun osallistuu SOS-Lapsikylän tukityöntekijän lisäksi tukiperhe, lapsen vanhempi tai vanhemmat sekä kunnan työntekijä. Tukisuhteet itsessään ovat yleensä kestoltaan useampivuotisia. Tarpeen mukaan edetään ja kannattaa muistaa, että tämä kaikki on aina vapaaehtoista, ketään ei pakoteta mihinkään.

Kerran vuodessa pidetään myös kotikäynti tukiperheessä. Kotikäynti edistää molemminpuolista kommunikaatiota ja kotikäynnillä on ehkä helpompi puhua, jos mieleen on tullut esimerkiksi tukiperhettä askarruttavia kysymyksiä.




Minkä ikäisiä lapsia yleensä käy tukiperheessä?


Sonja kertoo pääkaupunkiseudun näkökulmasta, että nuorin tukiperheessä käyvä lapsi on tällä hetkellä taaperoikäinen ja vanhin on pian täysi-ikäinen. Tukiperhetoiminta palvelee ehkä kaikista parhaiten leikki- ja alakouluikäisiä, koska tukiperhetoimintahan on täysin vapaaehtoista. Jokainen meistä tietää, että murkkuikäisenä mieli on muuttuvainen eikä silloin välttämättä haluta enää mennä tukiperheeseen. Toisaalta jos tukisuhde on esimerkiksi jatkunut pitkään ja tukisuhteesta on tullut merkittävä osa lapsen elämää, ei ole mitään estettä sille, etteikö tukisuhde voisi jatkua vielä murrosikäisenäkin.



Kuinka monta lasta tukiperheessä voi olla?


Tukiperhekuviot voivat olla hyvin monenlaiset. Sonja kertoi, että voi olla niin, että tukiperheessä käy vain yksi lapsi, yhdestä perheestä. Tai sitten vaikka kolme saman perheen sisarusta samassa perheessä! Myös useamman perheen lapsia voi käydä samassa tukiperheessä: joko esimerkiksi samana viikonloppuna tai eri viikonloppuina. Tässä täytyy tietysti huomioida, että se on niin lapsikohtaista, miten henkilökemiat kohtaavat ja kaikilla on hyvä olla.


Mitä tukiperheet tekevät lasten kanssa? Pitääkö yöpyvälle lapselle olla oma huone?


Tukiperheiltä ei edellytetä mitään tietynlaista asumismuotoa. Sonja kannustaakin ajattelemaan, että tukiperheessä käyvä lapsi olisi vähän kuin kaveri tulisi yökylään. Eli tukiperheessä käyvälle lapselle ei tarvitse järjestää kokonaan omaa huonetta vaan esimerkiksi nukkumisjärjestelyt voidaan hoitaa kuten omien yökyläilijöiden kanssa vieraspatjalla tai vaikkapa levittämällä sohvan vuoteeksi.

Tukiperheiltä ei myöskään odoteta valtavaa viikonloppuohjelmaa lapsen viihdyttämiseksi vaan lähtökohtahan on se, että lapsi tarvitsee lähinnä aikuista, joka on läsnä. Jos oman porukan luontainen viikonloppuagenda on sisäleikkipuistoissa rientämistä ja hampurilaisravintolassa syömistä, niin käykää toki niissä, se sopii totta kai. Jos omalle porukalle mukavampaa on vaikka retkeillä luonnossa tai käydä uimassa, niin sekin sopii mainiosti. On niin lapsikohtaista, mikä on lapsesta kivaa, mutta tärkeintä mitä tukiperhe voi tarjota lapselle, on tosiaan se aikuisen läsnäolo.

Sonja kiteyttääkin hyvin sen, mitä tukiperheet käytännössä tekevät: tukiperheet auttavat luomaan mukavia lapsuusmuistoja. Kuulostaa ihanalta.

Varhaisen tuen tarpeessa olevan lapsen omassa perheessä on usein jokin haaste, josta syystä lapsen vanhempi tai vanhemmat eivät ole voineet olla lapsen arjessa läsnä ehkä niin paljon kuin haluaisivat tai eivät ole ehtineet puuhailla yhdessä lapsen kanssa niin paljon, kuin olisivat halunneet. Sonja kertookin, että on kuullut esimerkiksi siitä, miten haltioituneita tukiperheeseen tulevat lapset ovat, kun saavat vaikkapa leipoa pullaa tai hoitaa puutarhaa kastelemalla kukkia yhdessä tukiperheen vanhempien kanssa. Ne ovat monille meistä arkisia asioita mutta toisille meistä ne ovat siinä elämäntilanteessa ihan ylivoimaisia tehtäväksi. Siksi onkin olemassa tukiperhetoiminta, kun tuen tarpeessa olevan lapsen perhe saa ladata akkuja sillä aikaa, kun lapsi tai lapset ovat tukiperheessä viikonlopun vietossa.

Sonja kertoo myös, että on kuullut hyviä muistoja niistäkin hetkistä, kun esimerkiksi kerrostalossa asuvat lapset ovat päässeet rivitalossa asuvaan tukiperheeseen – kun siitä vaan terassin ovesta astellaan suoraan ulos, se voi olla lapsesta ihana asia. Kun taas maaseudulla asuvat lapset tulevat tukiperheviikonlopulle kaupunkiin, tässä tapauksessa Helsingin keskustaan, olivat lapset ihan ihmeissään jo pelkästä ratikoiden näkemisestä. Lapset ja perheet ovat niin erilaisia eikä mukavien lapsuusmuistojen luomiseksi välttämättä tarvita mitään erikoista. Ihan tavallinen arki riittää.




Tukiperheiden kokemuksia tukiperheenä toimimisesta


Pääasiassa palaute tukiperheiltä on positiivista, Sonja kertoo. Tukiperheviikonloput ovat siitä antoisia, kun näkee, miten lapsen perhe hyötyy siitä: niin lapsi kuin hänen vanhempi tai vanhemmatkin. Toisaalta tukiperheiltä on tullut palautetta, että tukiperhetoiminta on antoisaa myös tukiperheelle itselleen ja siinä on paljon hyviä puolia, kuten esimerkiksi yhden perheen kommentti oli, että he eivät olisi normaalisti ulkoilleet niin paljon, mutta kun lapset tulivat tukiperheviikonlopulle, he olivatkin ulkoilleet todella paljon. Tukiperheet kokevat myös, että on ihanaa, että voi tehdä jotain merkityksellistä työtä - samalla voi myös antaa yhteiskunnallista kasvatusta omille lapsille, näyttämällä miten erilaisista tilanteista eri ihmiset tulevat.

Toki tukiperhetoiminnassa on haastavakin puolensa, Sonja kertoo. Voi tulla haastavia tilanteita, jos lapsella on vaikka haastavaa käytöstä. Tai voi olla vaikka sellainen tilanne, että tukiperheellä itsellään on omia lapsia ja heitä alkaakin askarruttaa oman lapsen suojeleminen, ettei hän saisi huonoja vaikutteita. Kaikissa tukiperheitä askarruttavissa tilanteissa tukiperheet voivat olla yhteydessä omaan tukiperheen tukityöntekijään, jonka kanssa voidaan selvittää asiaa. Sonja kertookin, että tukiperhettä ja lapsen vanhempia kannustetaan aina avoimuuteen ja kertomaan kuulumisistaan ja tietenkin myös mahdollisista huolista.

SOS-Lapsikylä järjestää tukiperheille myös koulutus- ja virkistyspäiviä. Lisäksi tukiperheillä on mahdollisuus osallistua SOS-Lapsikylän yhteistyökumppaneiden järjestämiin tapahtumiin. Nyt SOS-Lapsikylän pääyhteistyökumppanina toimii Paulig, joka järjestää yhteisen virkistyspäivän tuki- ja sijaisperheille. Tarjolla on yhteinen brunssi sekä Pauligmaiseen tapaan barista-koulutusta vanhemmille.



Ilahduttavat muistot kaksosten äidistä ja pienestä nautiskelijasta


Lopuksi vielä Sonja kertoi yksinhuoltajavanhemmasta, jolla on kaksoslapset. Hän oli odottanut tukiperhettä jo pitkään ja hän kertoi, ettei ollut nukkunut kolmeen vuoteen, koska oli yksin vastannut kahdesta ihan pienestä lapsesta ja arjen pyörittämisestä. Sonjasta oli ilahduttavaa nähdä se helpotus, mikä purkautui, kun tämä yksinhuoltajavanhempi kuuli saavansa lapsilleen tukiperheen ja nyt lapset voisivat mennä viikonlopun viettoon säännöllisesti ja tosiaan ainakin sen sopimuskauden eli vuoden ajan. Tämä on yksi syy miksi niitä sopimuksia tehdään mieluiten vuodeksi: se lisää mielenrauhaa ja luottamusta, kun tietää, ettei tämä järjestely pääty heti.

Sonja kertoi myös vielä yhdestä mieleen jääneestä kommentista, joka tiivistää todella hyvin odotukset tukiperheenä toimimiseen. Oli eräs tukiperhe, johon lapset olivat tulleet tukiperheviikonlopulle. Silloin elettiin kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä ja yksi lapsista oli mennyt tukiperheen terassille aurinkotuoliin makoilemaan ja sanonut, että ”voidaanko vaan olla tässä ja nauttia?”.

Lämmin kiitos SOS-Lapsikylälle ja Sonja Valovaara-Annolalle, että sain tehdä tämän haastattelun!




Näin helposti ne mukavat lapsuusmuistot syntyvät. Kiinnostuitko tukiperhetoiminnasta? Klikkaa itsesi SOS-Lapsikylän nettisivuille ja lue tukiperhetoiminnasta lisää. Muista tosiaan, ettei valmennus sido sinua mihinkään vaan voit(te) vielä valmennuksen käytyä pohtia asiaa tai avata kotinne ovet tuen tarpeessa olevalle lapselle aikalailla heti, niin halutessanne.

Tämän blogipostauksen kuvat ovat meidän perheen arkisia kuvia. Me vietämme itseasiassa tosi paljon aikaa yhdessä. Me käydään paljon lähiluonnossa ja retkeillään omassa kotikaupungissa, eli Helsingissä. Me olemme ihan hitsin onnekkaita, kun saamme juuri tällä hetkellä asua pikkuruisella pihalla varustellussa rivitalossa ja voimme vierailla sukulaisten omistamalla mökillä. Tosin en kerrostalossakaan asuessa kokenut mitään tekemisen pulaa lasten kanssa, koska retkeily on vain mielentila ja jossei retki tapahdu parvekkeella, voi sateen sattuessa laittaa viltin olkkariin ja nauttia iltapalan rennosti köllötellen. Tiedättehän te lapset ja sen kuinka pienet ilot ovat oikeasti aika suuria iloja!

Toivon koko sydämestäni, että tämän tärkeän postauksen myötä sieltä riveistä löytyisi ihmisiä, jotka lähtisivät rohkeasti mukaan tukiperhetoimintaan. Luota itseesi: sinä kelpaat ja tiedätkö, että juuri sinua (teitä) odotetaan mukaan! Lisätietoja ja oman yhteyshenkilön löydät SOS-Lapsikylän sivuilta.

Sari


2 kommenttia:

  1. Kävin tukiperheessä vauvasta asti siihen päivään, kunnes täytin 18 vuotta. Ei kyllä ollut mukavia lapsuusmuistoja ne ajat. Sain kokea koko lapsuuteni ja oikeastaan elämäni riittämättömyyttä, kun oma perheeni ja se henkilö, jonka olisi pitänyt rakastaa minua ehdoitta, olla läsnä ja riittävän lähellä, oma äitini, ei ollutkaan minulle äiti.

    Itse tukiperhe oli kyllä mukava, mutta sen kaiken tyhjiön ja riittämättömyyden tunteen kanssa olen joutunut taistelemaan koko ikäni. Miksi äiti hylkäsi oman lapsensa vieraiden ihmisten luokse eikä voinut koskaan osoittaa rakkautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Jenna, kun avasit kokemuksiasi. Tällaisten suurten asioiden kohdalla sitä tuntee itsensä niin pieneksi - mitä voisinkaan sinulle sanoa?

      Ihana kuulla, että tukiperhe oli sinua kohtaan hyvä, mutta luulen ymmärtäväni äidinkaipuun - meissä kaikissa on sisäänrakennettu ominaisuus se, että haluaa tulla rakastetuksi omien vanhempien osalta: kuinka se tarina sitten jatkuu tai päättyy, ne vaihtelevat. Sen uskon, että tunteiden kirjo on ollut sinulla valtava. En tiedä mitään äitisuhteestasi: haluaisitko kysyä nuo asiat äidiltäsi nyt vuosien jälkeen? Olisiko se mahdollista vaikka terapeutin välityksellä? Tai onko se syystä tai toisesta enää mahdollista? Enhän edes tiedä haluaisitko enää edes tietää vastausta: olisiko sillä enää merkitystä?

      Muistathan, että yksin ei tarvitse olla, jos haluat etsiä vastauksia. Ja niin kauan kun on tahtoa selvittää asioita, ei ole liian myöhäistä. Ja jos tuntuu siltä, että ei halua selvittää enää koko asiaa, on sekin ok. Sinä tunnet itsesi ja sydämesi läpikotaisin ja tiedät varmasti mikä on sinulle parhaaksi ja mitä ikinä päätätkin, on oikein <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...