tiistai 28. toukokuuta 2019

Kierrätyspyörällä kohti kesää ja hyvät vinkit käytetyn polkupyörän ostoon

Meidän perheen kesämenopelisuosikki on ehdottomasti polkupyörä. Tänä vuonna ostimme ensimmäistä kertaa lapselle polkupyörän Kierrätyskeskuksesta. Miten ostaminen sujui ja millainen pyörä tuli? Mukana myös kolme vinkkiä kierrätyspyörän hankkimiseen!


Asumme metromatkan päässä keskustasta


Kun aikaisemmin asui talossa, josta käveli 5 minuuttia päiväkodille ja minuutin lähikauppaan, muutto nykyiseen kotiin tuntui hyppyä ihan syrjäseuduille. Joo, siis asumme Helsingissä, mutta todella laitamilla. Täällä on lähellä vain luonto, kaikkialle muualle pitää lähteä ihan tosissaan, ei voi ohimennen poiketa pizzalle tai kahville. Kun ei sellaisia paikkoja tässä ole. Mutta itsepä olen valinnut, että emme asu keskustassa vaan metromatkan päässä keskustasta.

Me kuitenkin olemme aika eläväisiä ja liikkuvaisia. Meillä kaikilla on omat fillarit ja voin kertoa sen olevan tosi kiva harrastus etenkin nyt, kun kukaan meistä ei enää aja apupyörillä ja koko konkkaronkka osaa väistellä vähän muitakin tienkäyttäjiä.


Sukupuolikoodatut lastenpyörät hankaloittavat kierrätystä


Mitä fillareihin tulee, minä uskon kierrätykseen. Meidän lasten pyörät on aina saatu tai hankittu käytettynä, koska niillä ajetaan suhteellisen vähän aikaa. Henkilökohtaisesti en voi käsittää ja mietin voittekohan tekään, miksei voida tuottaa enemmän Jopo-tyylisiä sukupuolineutraaleja fillareita, joita voisi kierrättää vielä vapaammin lasten kesken? Totta kai tyttö saa ajaa poikien pyörällä ja poika tyttöjen pyörällä, väliäkös sillä mutta monilla lapsilla tulee tietyssä iässä "stoppi", että tyttö ei voi ajaa poikien pyörällä tai poika ei voi hypätä kukkapyörän kyytiin. Inhaa, että lastenpyörät on sukupuolikoodattuja.


Uusi pyörä Kierrätyskeskuksesta


Tänä kesänä tuli ajankohtaiseksi hankkia toiselle lapselle isompi fillari. Tämä pyörä on nyt ns. toiseksi viimeinen pyörä. Seuraava pyöränsä on sitten se ns. viimeinen pyörä, kun fillarilla on siinä kohtaa kokoa 28" ja se onkin sitten isompi investointi se. Olen itse ajatellut, että se on useamman vuoden investointi joten se pyörä me sitten ostetaan uutena, mutta tämä asiahan ei ole minun käsissäni: nuori saa sitten itse päättää, millaisen pyörän haluaa - ja onko se sitten kierrätyspyörä vai uusi.

Kuitenkin ennen kuin voitiin hankkia uusi pyörä, piti vanhat lastenpyörät myydä pois. Molemmat pyörät menivät kaupaksi tosi sukkelasti, kun niitä kaupattiin Tori.fi-palvelun ja Facebookin kautta. Kiitos kaupoista hyville ostajille!

Olin aikaisemmin nähnyt Iidan matkassa-blogia kirjoittavan Iidan Insta stooreissa, että hän oli hankkinut polkupyörän Kierrätyskeskuksesta. Äkkiä naputtelin itseni Kierrätyskeskuksen verkkokauppaan ja siellähän niitä oli: juuri sellaisia pyöriä, mitä olimme etsineetkin. Nyt pitäisi löytää menopeli pariksi vuodeksi ja uskoisin tässä hinta-laatusuhteen olevan kohdallaan.



Tenava innostui kierrätyspyörähankkeesta ja pian sopiva pyörä olikin valittu. Pyörillä on muuten kuukauden vaihto- ja palautusoikeus. Aika reilu diili, onhan kyse kuitenkin käytetystä fillarista!

Torstaina tilasimme pyörän ja oletan sen silloisen kodin olleen Kierrätyskeskuksella Espoossa.  Tilasimme fillarille kuljetuksen Kierrätyskeskuksen meille lähimpään toimipisteeseen eli Itäkeskukseen. Perjantaina saimme viestin, että pyörä on noudettavissa. Huippunopeaa hommaa!




Koska uudessa pyörässä oli erilaisia ominaisuuksia verrattuna vanhaan pyörään, päätimme, että kuljetamme pyörän autolla kotiin ja ajelua saa harjoitella ihan kaikessa rauhassa. Onnea on, että minun autoni takaluukku on kuin valaan kita ja pyörä sujahti sinne ilman mitään säätöä. 



Uusi kierrätyspyörämme on juuri siinä kunnossa, kuin se myynti-ilmoituksessa luvattiin. Käytön jälkiä on, mutta se ei menoa haittaa. Mahtava juttu, että voimme antaa jatkoaikaa tälle fillarille.

Enkä minä tiedä mitä oikein ajattelin, ettäkö lapsen pitäisi jotenkin harjoitella fillarointi uudella, isommalla pyörällä, jossa on biljoona vaihdetta? Harjoittelihan se, ajelemalla iltaan saakka ympäri pitäjää. Eikä ees oikeesti mitään harjoitellut, vaan täysillä mennä ajeli.




Kiitos hyvästä fillarista Kierrätyskeskukselle, turvallisia kilometrejä fillaristillemme ja olkoon kesä pitkä ja aurinkoinen, että pääsemme nauttimaan yhteisistä fillaroinneista.


KOLME VINKKIÄ KÄYTETYN POLKUPYÖRÄN HANKINTAAN

1. Mistä voin löytää käytetyn polkupyörän?
Someaikaan käytetyn pyörän ostaminen on helppo nakki. Voit bongata parhaimmat myynti-ilmoitukset niinkin läheltä, kuin Facebookista! Facebook on täynnä erilaisia kierrätys- ja 2nd hand-ryhmiä, joissa pyörät tekevät kauppaansa. Omat suosikkini käytettyjen pyörien kaupalle on Kierrätyskeskus ja Tori.fi. Kuulin myös, että esimerkiksi poliisilla on silloin tällöin huutokauppoja, joissa myydään polkupyöriä. Kannattaapa siis googlata myös niitä!

2. Tarkista nämä, kun ostat käytetyn pyörän
Käytetty pyörä myydään aina siinä kunnossa, kun se myyntihetkellä on eikä niissä ole muuta kuin "perävalotakuu", ellei muuta ole sovittu. Joten tarkista pyörästä seuraavat asiat:
  • jarrujen toimivuus (käsi- ja/tai jalkajarru)
  • vaihteiden toimivuus
  • ketjujen kunto ja väljyys (ei saa olla aivan ruosteessa eikä liian löllöt ketjut)

Satula, seisontatuki, polkimet ym on kuluvia osia joita saa uusia ja jotka on helppo vaihtaa itse ilman että joutuu maksaa koko omaisuutta.

Käytetystä pyörästä kannattaa myös tarkistaa runkonumero. Jos se on viilattu pois, myyjällä ei ehkä ole puhtaat jauhot pussissa ja minä jättäisin kaupat tekemättä, koska rehellisiäkin myyjiä löytyy runsaasti

3. Kaikkea ei kannata ostaa käytettynä
Vaikka kierrätyspolkupyörän osto on todellinen ekoteko, on yksi asia, mitä ei saa koskaan ostaa käytettynä ja se on pyöräilykypärä. Käytetystä kypärästä ei voi koskaan tietää, onko sillä kolaroitu jo, koska vaikka kypärän pinta olisi ehjän näköinen, siinä voi olla mikrohalkeamia tai sisäpuolella voi olla isompikin murtuma. Silloin se ei enää seuraavassa kolarissa suojaa mitään.

Ja vaikka sama pyöräilykypärä menisi koululaiselle kolme peräkkäistä vuotta, kypärä voi kolista koulussa repun välityksellä ties minne, joten koululaisen pyöräilykypärä kannattaa uusia vähintään vuosittain.

**

Turvallista pyöräilykesää!

Sari




2 kommenttia:

  1. Hyvän pyörän löysittekin! Kasvavien lasten kohdalla pyörän käyttöikä voi olla aika lyhyt ja siksi minunkin mielestäni käytetty pyörä on hyvä vaihtoehto. Kiitos kivasta (kierrätys)jutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva, että sinustakin kierrätys on hyvä juttu :) Aurinkoista päivää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...