keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kukin tyylillään




Vauva, Meghan ja minä synnytyksen jälkeen


Tänä keväänä (me) kuninkaallisfanit olemme lähestulkoon henkeä pidätellen odottaneet Sussexin herttuattaren Meghanin ja prinssi Harryn esikoisen syntymää. Kun vauva lopulta syntyi, oli jo ennakkoon tiedossa, ettei kuninkaallinen pari tulisi esittelemään vauvaa "perinteiseen tyyliin" lähes heti vauvan synnyttyä, vaan vauva esitellään kansalle vasta myöhemmin. 

Tietenkin tässä kohtaa ihmiset miettivät, että miksi? Ehkä se on ihan viisaskin valinta, vähän vetää ensin henkeä, kun kerran sellainen mahdollisuus heille suodaan. Nimittäin maailman kiinnostus vauvaan ei heti tule loppumaan. Ei ainakaan seuraavaan 92:een vuoteen.

Kun vauva sitten pari päivää synnytyksen jälkeen tuotiin julkisuuteen, ihmisiä kiinnosti varmaan yhtä paljon se, miltä vauva näyttää, kuin että miltä Meghan näyttää. Meghan lipui kameroiden eteen vaaleassa mekossa, ihan kuten minäkin aikoinaan synnytysten jälkeen tein ensimmäiset julkiset näyttäytymiset mekossa, tosin ihan vaan siitä syystä, kun mekko mahtui kivasti vielä sulamattoman vauvamahan päälle. Tosin minua vastassa ei, luojan kiitos, ollut kamerameri vaan tutut kasvot ja rakas koti. En ole oikein sairaalaihmisiä, joten kotiin oli enemmän kuin super-hyper-mahtavaa palata. Niin eikä se minun mekkoni tietysti ollut vaalea, vaan joku sekalaisen värinen, jossa näkyisi mahdollisimman vähän vuotavat daisarit, vauvan pulautukset, jälkivuodot ja sen sellaiset synnytyksen jälkeiset pirskahtelut.


Lunta tupaa ja turvonneet jalat


Mutta yhteen asiaan erityisesti kiinnitin huomiota. Vaikka Meghan halusikin rikkoa kuningasperheen perinteitä, yksi asia yhdistää hänet ja "edeltäjänsä". Meghan, teki ensiesiintymisen synnytyksen jälkeen korkokengissä! Minä en mahtunut synnytyksen jälkeen moneen päivään mihinkään muihin kenkiin, kuin raskauden aikana lähimmästä halpiskaupasta ostamiini puutarhakenkiin, kts. kuvassa! En tiedä mikä tuli, mutta kun vauvan tultua vatsan paremmalle puolelle oletin jonkunlaisen sulamis- tai kutistumisprosessin käynnistyvän heti, niin eikös mitä, väärä luulo ja lunta tupaan: jalat (!!!) turposivat tosiaan niin, että puutarhakenkien ilmausrei'istäkin jäi kivat kuviot ketaroihin. Ja joo, onneksi oli kesä ja elettiin puutarhaläpsykkeiden kulta-aikaa.

Kun nappasin kuvan lärpsyttimistä, tajusin, että nämä lärpsyttimethän ovat noin 12 vuotta vanhat. Jokohan olisi aika ostaa uudet?


Puutarhalirpakkeet on ihan ok


Mutta mitä tästä opimme? Sen, että kukin tyylillään. Minua henkilökohtaisesti ei ärsytä kuninkaallisten täydellisyyttä hipova tyyli heti synnytyksen jälkeen. Olen kuullut, että monia ärsyttää. Minä lähinnä toivon, ettei kukaan synnyttäjä käsikirjoita synnytystään niin tarkkaan, että päättää kotiutua synnäriltä korkkarit kopisten. Saahan sitä haluta, mutta pakko ei ole ja hei äidit - on ihan ookoo muuttaa mieltään ja pyytää kumppania tai tukihenkilöä hakemaan sittenkin ne puutarhalirpakkeet. Ne on ihan ok. Kyllä se korkkareiden aika vielä tulee.

**

Missä kengissä sinä lähdit synnäriltä? Oliko sinulla sama ongelma kuin minulla, ettei oikein mitkään kengät mahtuneet jalkaan?

Sari



4 kommenttia:

  1. kuka edes muistaa synnäriltälähtökenkiä?

    Hätinä muistan lähteneeni pois synnäriltä (ilmeisesti olen, kun en enää ole siellä...!).
    En muista millaisissa vaatteissa minä, saati vauva lähdimme. Vauvan ehkä voin palauttaa kuvista mieleeni, itseäni tuskin.

    Keskimmäinen täyttää tänään 18 v., vähän ovat päässeet unohtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ymmärrän, tärkeintä on selvitä itse pois synnäriltä ja mieluiten tietysti vauvan kanssa ;)

      Poista
  2. Pyhhelipahheli kuninkaalliset mitään ärstyä. Niillä on armeijan verran ammattilaisia tuunaamassa ja popojakin varmaan kolmea eri kokoa odottamassa.

    Itsellä jalat turposi ihan valtavan paljon. Mitkään kengät ei meinanneet mahtua, vaan onneksi palautuivat hiljalleen takaisin. Muistna kyllä kengät joissa menin laitokselle ja joissa tulin takaisin. Lokakuussa balleriinat ei olleet fiksu idea. Mennnessä ei kiinnostanut, en tuntenut mitään koska jalat oli niin turvoksissa ja tullessa oli muuta huolehdittavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että meitä on muitakin, joita ei ärsytä :) Kuninkaallisten tehtävä onkin varmasti, pysyä monella tapaa "ulottumattomissa" ;)

      Thih hih, baltsut oli epäilemättä hyvä idea sinne mennessä, muistan itsekin miten ne antoivat mukavasti jalalle tilaa elää. Samoissa läpsyttelin aikoinaan itsekin menemään esikoista tehdessä ja kuvista jälkeenpäin olen katsonut, että miten ne mahtuikaan jalkaan kun turvotusta oli kiitettävästi: kiitos kesä ja helteet! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...