Kaupunkiviljely on siitä mukava harrastus, että se ei vaadi isoja tiluksia vaan ainoastaan luovaa mielikuvitusta. Meillä on käytössämme postimerkin kokoinen piha, jossa saa kasvattaa erilaisia juttuja yhden tiettyyn paikkaan laitetun laatikon verran. Aikaisempina vuosina meillä on kasvatettu kukkia, mutta tänä vuonna päätin muuttaa sen viljelyslaatikoksi. Keväällä suunnittelimme lasten kanssa mitä mihinkin kohtaan laitetaan: tähän tulee ruohosipuli, tuohon kylvetään salaatin siemenet ja tuossa voisi menestyä tomaatti.
Niin tuli kevät ja kylvön aika. Laitoimme laatikkoomme myös esimerkiksi rucolan ja ruohosipulin jämät ja kovin ylpeänä ne jäivätkin sinne törröttämään. Mutta eipä aikaakaan, kun taloyhtiömme pihamaalle muutti myös söpö pieni rusakko, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä Pupu de Rusacco. Rusacco oli niin pieni, että sen emo kävi ruokkimassa häntä pihalla ainakin aamuisin ja iltaisin. Äitirusakko vaan juoksenteli pihaan pitkät koivet suhisten ja ruokinnat hoidettuaan hän loikki yhtä sukkelasti pois. Mutta pikkurusakko se vaan majaili milloin kenenkin pihalla.
Olinkin jo ehtinyt ihmetellä, miksi meidän rucola ei oikein kasva tai jos kasvaakin, niin kovin toispuoleisesti. Kunnes eräänä iltana näin, kuinka Pupu de Rusacco istuskeli oikein tyytyväisenä istutuslaatikossamme, rucolat suupielestä roikkuen. Kävi ilmi, että hän oli siis vedellyt napaansa kaikki paprikan taimet, salaatin alut, rucolat, kaikki. Ei tietenkään kaikkea kerralla, vaan vähän kerrallaan, hartaudella nautiskellen. Voihan pupu sentään!
Koska kasvatuslaatikkomme oli pieni ja sen hoitaminen olisi ollut tosi hankalaa rusakon pitävän aidan ylitse, rusakko voitti tämän erän 1-0 ja palasimme takaisin normaaliin, eli maan tasalla olevaan laatikkoon laitetaan vain kesäkukkia. Ja muilta osin harjoitammekin siis pikkuruista kaupunkiviljelyä!
Laitoimme kasvamaan hieman mansikkaminttua. Pistokkaat ovat vielä juurtumassa.
Tomaatit evakuoitiin ämpäreihin.
Salaatin alku loikkasi myös kulhoon.
Muuta ei ehkä tänä kesänä viljellä.
Vaikka mieli tekisi.
Minulla (kuten sukuni naisilla...) on kaikenlainen "kuopsutus" verissä ja nautin aivan suunnattomasti siitä, kun saa mennä kuopsuttelemaan puutarhaan. Olkoonkin pienimuotoista ja amatöörimäistä, mutta on se niin ihanaa. Ostin alkukesästä
Fiskarsin Xact-rikkaruohonpoistajan ja Instagram-seuraajani tietävätkin, että miten innoissani sillä nyppelin voikukkia pihasta. Ja kun oma piha tuli kuntoon, kävin myös nyppimässä naapurin pihan - ihan luvan kanssa tietysti ;) Siitä se sitten lähti. On ihanaa upottaa sormet multaan. Kitkeä, kuopsuttaa, istuttaa ja nauttia ulkona puuhailusta. Terapeuttista!
Puutarhurointi on kyllä sikälikin kivaa, kun on jo tämän ikäiset lapset. Raha nimittäin kiinnostelee ja apukäsiä tuntuu olevan aina tarpeen tullen tarjolla, etenkin jos hinnasta sovitaan ;)
Olen myös seurannut innolla
Lähiömutsin viljelypalstajuttuja, kun he hankkivat tänä kesänä oman viljelypalstan. Voi millä ilolla sitä palstaa hoidetaan ja kyllä, se viljelyilo on tarttunut minuunkin! Viljelypalstoista sen verran, että meillä on siis täällä melkoisen tiheään asutussa
Helsingissä tällaisia viljelypalstoja, eli maaplänttejä jotka on laitettu osiin ja sieltä kaupunkilaiset voivat hankkia oman palstan ja viljellä koko sydämensä kyllyydestä. Meilläkin on sellainen viljelypalsta tuossa ihan kulmalla, mutta kun kesä tuntuu menevän enemmän töissä kuin jouten ja lapset on vielä melko vauhdikkaassa iässä, en ihan vielä ole voinut hankkia omaa viljelypalstaa meille. Mutta ei se haittaa mitään: näillä mennään nyt ja jatketaan haaveilua omasta palstasta. Visio on jo ;)
Ai niin ja ei kesää ilman laventelia, joka on ihan ehdoton suosikkini. Meidän pihasta löytyykin nyt tänä kesänä tällaista söpöä pientä tupsulaventelia. Tiesitkö muuten, että laventelin "kukat" eivät tuoksu vaan nuo vihreät lehdet? Kannattaa tuoksutella!
**
Oletko sinäkin pienten tilojen kaupunkiviljelijä?
Sari
