Saron blogi

Minä en ole koskaan käynyt niin pohjoisessa kuin Lapissa. Olen kuitenkin käynyt Kehä III ulkopuolella. Nimittäin pisin muuttomatka, minkä olen koskaan tehnyt, on ollut Helsingistä Lahteen ja Lahdesta takaisin Helsinkiin, eli 100 kilometriä suuntaansa. Lapsethan tuovat kaikkeen elämään värikkään lisämausteensa, niin myös muuttokuvioihin. Pisin matka, jonka olen muuttanut yhdessä lasten kanssa, on ollut Espoosta Helsinkiin, 30 kilometriä. Eli aika pienissä ympyröissä sitä on pyöritty. Nyt helsinkiläinen tubettaja Inari muuttaa yhdessä perheensä kanssa vuodeksi Helsingin vilinästä Sodankylään. Sanotaanko, että noin tuhat kilsaa suuntaansa. Se on aika paljon se. Wikipedia tiesi kertoa, että Helsingissä on n.650 000 asukasta ja Sodankylässä asukasluku on n.8400. Väestötiheys Helsingissä on 3 034 asukasta/km² ja Sodankylässä 0,72 asukasta/km². On muuten melkoinen ero. Inari on siis tubettaja, jonka kanavan nimi on Äidin puheenvuoro. Inarin some-kanavat löytyy sekä Youtubes

Tuhannet ekaluokkalaiset eri puolilla Suomea aloittavat koulunsa nyt elokuussa. Koulun alku jännittää monia oppilaita ja vanhempia, kun ei oikein tiedä mitä odottaa. Mikä muuttuu? Millaista siellä koulussa on? Minulle tuli yksi asia koulumaailmassa yllätyksenä, johon en ollut osannut varautua. Mikä se oli ja millaisen vinkin annan samaan tilaan joutuneille? Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä jos kerron, että minä olen aika aktiivinen ja osallistuva äiti. Kyselen lapsilta miten koulussa meni, kenen kanssa olit, miten liikkatunti meni, oliko sijainen kiva ja onko kokeisiin lukeminen aloitettu? Alkuun meinasin käydä ehdottelemaan kokeisiin lukemisen aikatauluttamistakin, mutta sitten älysin vetää näppini kauemmas: en voi suorittaa koulua lasten puolesta vaan minä olen vaan siinä koutsin roolissa, äitinä siis tietty. Juuret käytökselleni ulottuu jo päiväkotivuosiin saakka. Minä olin se tunnollinen mutsi, joka raahusti töiden jälkeen vanhempainiltaan, jututti johtajaa ja kys

Somessa peräänkuulutetaan jatkuvasti aitoutta. Aitous on niin kauan jees, kunhan se on vaaleaa ja onnellista hattaraa. Nyt on kuitenkin aika ottaa pinkit lasit pois silmiltä ja kerron, millaista on olla koululaisten vanhempi. Niiku silleen oikeesti. Kyselin jokin aika sitten Instagramin puolella, mistä aiheista haluaisitte kuulla lisää ja yksi toive oli:  kerro millaista on olla koululaisen äiti? Minä olen kahden koululaisen äiti. Keväällä juhlittiin 5.luokkalaisen ja 2.luokkalaisen kevätjuhlia. Kulunut vuosi oli kiva mutta rankka. Mun lapsilla on hyvä asenne kouluun. Välillä koulussa on kivaa ja välillä siellä on ihan kuraa. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. Tykkään siitä, että omat lapset kertovat aidosti mitä ajattelevat, eikä tunteita tarvitse peitellä.  Mutta silti koen, että elämä koululaisten äitinä on rankkaa . Hups, sanoinko mä sen ääneen? Että elämä ei olekaan aina ihanaa pinkkiä hattaraa? Pystytkö jatkaa lukemista? Minun työpäivät matkoineen ve

Muistan hyvin sen kesän, ennen kuin oma ekaluokkalaiseni lähti kouluun, kun mietin pääni puhki, että mitä kaikkea ekaluokkalaisen pitäisi osata? Pitääkö osata lukea? Entä kirjoittaa? Ja sen lisäksi oli kymmenittäin avoimia kysymyksiä, kun ei osannut edes kuvitella, mitä kaikkea koulun aloitukseen liittyen tulisi huomioida. Voi olla, että saatoin hieman hyperventiloida tämän asian kanssa ;) Tehän tiedätte minut, tunnetusti olen aina ihan tosi cool kaikkien uusien tilanteiden edessä...NOT! Olen listannut viisi tärkeää asiaa , joita kannattaa hieman harjoitella tulevan ekaluokkalaisen kanssa. Ja yksikään niistä kohdista ei koske lukemista, kirjoittamista tai laskemista. Koska kouluunhan sitä mennään nimenomaan harjoittelemaan kaikkia noita asioita. OMA NIMI Oma nimi on tärkeää osata sekä lukea, että kirjoittaa, että osaa merkitä omat tavarat ja tunnistaa vielä nimensä sen nähdessään. Käsialasta en olisi huolissani, se hioutuu sitten ajan kanssa. PUHELIN JA AVAIMET Moni

Hip hurraa, tänään vietetään neljättä kesälomapäivääni. Tai siis korjaan, neljättä ja erittäin hyvin ansaittua kesälomapäivää. Olen palannut työelämään hoitovapaalta viimeisen kerran vuonna 2012 ja sen jälkeen ollut hyvin onnekas ja olen saanut elää työn rytmittämää arkea kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Ja tietysti myös kesälomineen. Loma alkoi siis jo maanantaina ja mikäpäs sen ihanampi aloitus lomalle, kuin se, että mies innostui viemään minut kahville suosikkikahvilaani. Helsingissä on monta ihanaa ja tunnelmallista kahvilaa, mutta ylivoimainen suosikki on Cafe Monami Rastilan kartanolla. Cafe Monamin herkut vievät kielen mennessään. Palvelu on aina todella ystävällistä. Ja kahvilan tunnelma on ihana. Maanantaina taustalla soi yksi suosikkiartisteistani Norah Jones ja oli ihana pakahtua onnesta lohipiirakkaa ja jogurttikakkua lusikoidessa. Enkä me siis oltu unohdettu lapsia. Toinen vaan sattui olemaan mummolassa ja toinen halusi olla kotona puuhailemassa omi

Heinäkuu on meillä yhtä juhlaa, koska molemmat lapseni ovat syntyneet heinäkuussa. Se on tosi ihanaa ja kakkua piisaa mutta liittyy siihen jokunen haastekin. Minä olen edelleen aivan ällistynyt siitä, että minulla on ylipäätään kaksi lasta ja että he molemmat ovat syntyneet juuri heinäkuussa. Esikoisen laskettuaika oli elokuussa, mutta hän ei jaksanut odotella syntymäpäiväänsä loppuun asti, vaan päätti syntyä raskausviikolla 38, eli heinäkuussa. Kuopus oli maltillisempi, vaikkakin hätähousu hänkin. Kuopuksen laskettuaika oli kyllä heinäkuussa, mutta hänkin päätti tupsahtaa maailmaan hiukan etuajassa, eli raskausviikolla 39. Ja mikä huvittavinta, molemmat lapset syntyivät Jorvissa heillä oli sama kätilö (vaikka synnytysten välissä oli kolme vuotta) syntyivät perjantaina Siinä, että lapset ovat syntyneet heinäkuussa, on omat hyvät puolensa, kuten myös haasteensakin. Hyvää tässä on se, että meillä on koko heinäkuu yhtä juhlaa ja kakkua piisaa! Mutta haastavaa o

Yksi lempi kysymykseni, mitä minulta kysytään, on: "aijaa, sä et syö punaista lihaa? No mitä sä sitten syöt?" Minä olen ollut yli 20 vuotta semivegetaristi . Tai siis eihän silloin vielä tunnettu koko termiä 'semivegetaristi'. Silloin oli vaan oikeaoppisia vegetaristeja ja loput vegetaristeista oli joku epämääräinen wanna-be vegetaristien joukko. Oikeastaan en edes tykkää lokeroida ihmisiä, varsinkaan itseäni. Olen vaan minä . Minä en siis syö punaista lihaa. Muistan jo lapsena taistelleeni hernekeiton minimaalisten lihanpalojen kanssa, kun eivät meinanneet mennä kurkusta alas. Serkkuni lohdutti minua kertomalla, että ei se haittaa: "kyllä sinä aikuisena alat tykkäämään liharuuista". Mitä enemmän minulle tuli ikää, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, ettei punainen liha ole mun juttu. Ja kun olin teini-iässä, ilmoitin, että lopetan punaisen lihan syönnin. Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Syön vähän kanaa, kalaa ja juon maitoa (kahvissa), mu

Keskiviikkona uutisoitiin maailmanlaajuisista ongelmista eri someissa, kuten Facebookissa, Instagramissa ja Whatsappissa. Ongelmia noin laajassa mittakaavassa ei ole hetkeen ollut. Kuka rikkoi sen? Minulla on omat epäilykseni... Itse huomasin, että töiden jälkeen kaikki videoiden latausyritykset Instagramiin tyssäsivät kuin seinään. Junnaa, junnaa ja junnaa! Koitin sulkea Instagramin, avata uudelleen, ei auta, sama virsi aina vaan. Videoiden latausyritys liittyi kiinteästi ensimmäiseen Instagram My day-yritykseeni. Olin siis aiemmin kysynyt Instagramissa, pitäisikö minun pitää Insta My day ja paitsi, että olin aivan ällistynyt vastausten määrästä, olin ällistynyt siitä, että olin saanut 97% äänistä, että kyllä! Niinpä keskiviikko valikoitui My day-päiväkseni ja siitä se ajatus sitten lähti ja internetsi meni rikki! Kaikki tuntui menevän ihan hyvin siihen saakka, kunnes julkaisin naamakuvan itsestäni. Sitten olikin internetsit rikki. Minäkö sen rikoin? Toivottavasti e

Perjantaina minusta tuntui, että jokainen suomalainen aloitti kesälomansa. Töissä valehtelematta jokainen tavoittelemani henkilö sanoi, että "joo katsotaan nopeasti, koska lähden kohta lomalle" ja some täyttyi "lomille lompsis"-viesteistä. Koska kesä näyttää melko ihanaiselta myös säiden puolesta, on tulevilla viikoilla uimarannoilla ruuhkaa. Mutta lapset ja puhelimet ovat rannalla vaarallinen yhdistelmä. Kuinka monelle tämä seuraava tilanne on tuttu: "Katson ihan vaan nopeasti yhden viestin" ja noin kahdeksan kissavideota, Instagram-selaamisen ja Facebook-statuksen päivityksen jälkeen huomaakin kolme varttia kadonneen kuin tuuleen? Minä ainakin voin nostaa käteni ja veikkaan, että aika moni muukin voi: kuulun nimittäin yhteen "Strömssi"-ryhmään, jossa on useammankin kerran postattu kuvia karrelle palaneista ruuista, kun on ihan vaan nopeasti vilkaistu somea. Onni on, että nämä henkilöt ovat vielä olleet hengissä postaamassa niitä hass