maanantai 1. heinäkuuta 2019

Katso rannalla lasta, älä puhelinta

Perjantaina minusta tuntui, että jokainen suomalainen aloitti kesälomansa. Töissä valehtelematta jokainen tavoittelemani henkilö sanoi, että "joo katsotaan nopeasti, koska lähden kohta lomalle" ja some täyttyi "lomille lompsis"-viesteistä. Koska kesä näyttää melko ihanaiselta myös säiden puolesta, on tulevilla viikoilla uimarannoilla ruuhkaa. Mutta lapset ja puhelimet ovat rannalla vaarallinen yhdistelmä.


Kuinka monelle tämä seuraava tilanne on tuttu:
"Katson ihan vaan nopeasti yhden viestin" ja noin kahdeksan kissavideota, Instagram-selaamisen ja Facebook-statuksen päivityksen jälkeen huomaakin kolme varttia kadonneen kuin tuuleen? Minä ainakin voin nostaa käteni ja veikkaan, että aika moni muukin voi: kuulun nimittäin yhteen "Strömssi"-ryhmään, jossa on useammankin kerran postattu kuvia karrelle palaneista ruuista, kun on ihan vaan nopeasti vilkaistu somea. Onni on, että nämä henkilöt ovat vielä olleet hengissä postaamassa niitä hassun hauskoja kuvia mustaksi käristyneistä pöperöistä, jolloin voidaan tulkita, ettei koko mökki kärynnyt.

Mutta sovitaanko, että nyt kun ollaan siellä rannalla kesälomapöhinöissä, niin otetaan se rantsuselfie ennen kuin ketään menee veteen ja sitten laitetaan se puhelin pois, aurinkorasvat nahkalle, aurinkolasit nenälle, aurinkohattu päähän ja katse tiiviisti lapsiin? Mitä pienempi lapsi, sitä matalampaan veteen hän voi esimerkiksi kaatuessaan hukkua. Lapsi voi myös helposti yliarvioida uimataidot tai voimat, jolloin liian pitkä uiskentelureissu voi päättyä katastrofiin, jolloin tarvitaan aikuisen apua. Yhden statuspäivityksen kirjoittamiseen menee helposti puoli minuuttia, jossa ajassa voi vedessä tapahtua paljonkin ja se ei välttämättä pääty hyvin. Katso rannalla lasta, älä puhelinta. Kiitos!

Toivon teille kaikille ihania, lämpöisiä, aurinkoisia ja turvallisia kesälomapäiviä ja tietysti myös rantalomapäiviä. Pidetään toisistamme huolta! Somea ehtii tehdä sitten tuonnempanakin!


Sari
-mä joka päivä töitä teen... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...