keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

On rankkaa olla koululaisten äiti

Somessa peräänkuulutetaan jatkuvasti aitoutta. Aitous on niin kauan jees, kunhan se on vaaleaa ja onnellista hattaraa. Nyt on kuitenkin aika ottaa pinkit lasit pois silmiltä ja kerron, millaista on olla koululaisten vanhempi. Niiku silleen oikeesti.


Kyselin jokin aika sitten Instagramin puolella, mistä aiheista haluaisitte kuulla lisää ja yksi toive oli: 

kerro millaista on olla koululaisen äiti?


Minä olen kahden koululaisen äiti. Keväällä juhlittiin 5.luokkalaisen ja 2.luokkalaisen kevätjuhlia. Kulunut vuosi oli kiva mutta rankka.

Mun lapsilla on hyvä asenne kouluun. Välillä koulussa on kivaa ja välillä siellä on ihan kuraa. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. Tykkään siitä, että omat lapset kertovat aidosti mitä ajattelevat, eikä tunteita tarvitse peitellä. 

Mutta silti koen, että elämä koululaisten äitinä on rankkaa. Hups, sanoinko mä sen ääneen? Että elämä ei olekaan aina ihanaa pinkkiä hattaraa? Pystytkö jatkaa lukemista?

Minun työpäivät matkoineen venyy usein yli 10 tuntiseksi. Työ on hektistä ja vaativaa, vaikkakin mukavaa. Annan päivän aikana kaikkeni ja siksi olen työpäivän jälkeen ihan syystäkin loppu. Eli kun saavun kotiin, energiatasoni on siinä kolmen prosentin luokkaa.

Kotona minua odottaa lapset. Siis odottaa oikein isolla O:lla. Jos jääkaapissa ei ole lämmitettävää ruokaa, he nälkiintyneenä odottavat, että ruoka ilmestyisi pöytään mahdollisimman pian.

Kun ruoka on saatu napaan, alkaa läksyjen tarkistaminen. Minusta tämä on kiva mutta rankka juttu. Vaikka työpäivän jälkeen on ihan loppu, alkaa läksyjen myötä toinen työpäivä. Kuuntelen lukuläksyt, tarkistan muut läksyt ja autan kokeisiin lukemisessa. Tiiän, olen liian tunnollinen, kun haluan käydä esikoisenkin läksyt läpi ja pääsisin helpommalla, jos en niitä tarkistaisi. Mutta kun arvostan sitä, millaisella draivilla lapset tekee läksyt, haluan itse osoittaa arvostukseni antamalla aikaani. Tiiätteks kuinka kaipaan niitä aikoja, kun lapset oli päiväkodissa ja hoitopäivien jälkeen lähdettiin ulos keinumaan tai uppouduttiin sohvannurkkaan pehmolelujen kanssa katselemaan Pikku Kakkosta? Se oli ihanaa ja helppoa. Nyt meillä on enää ihanaa ja arkista! ;)

Huomaan myös sen, että koulussa hötkytään hirveää tahtia eteenpäin ja jotkut asiat on jäänyt niin vähälle harjoitukselle, että ne pitää kotona opettaa. Toki se on opettajasta ja koulustakin kiinni, miten asioita opetetaan, mutta meillä toiselle lapselle on sattunut sellainen opettaja, joka suihki nopeasti perusasiat läpi ja siksi me kotona treenattiin etenkin kirjoittamista. Ei siinä mitään, mielelläni autan lastani kehittymään, mutta ihmettelin vaan, miksi koulussa mentiin perusasioiden ohi niin kovalla kiireellä. Mihin nykykoulussa on kiire?

Läksy- ja koelukurumba ei yleensä ole mikään vartin rykäys vaan siihen saa menemään aikaa parikin tuntia. Kun päivällinen on tehty, syötä ja läksyt tarkistettu, kello onkin kuusi-seitsemän. Jää pari tuntia aikaa hoitaa arkea: käydä ruokakaupassa, siivota, pestä pyykkiä. Niin ja käydä terotuttamassa luistimet (yleensä huomista) luistelukertaa varten. Tai käydä ostamassa sisäpelitossut liikkatuntia varten, koska ne oli unohtuneet tyystin. Tai käydä nostamassa käteistä retkeä varten. Te tiedätte nämä haasteet: kaikki mikä poikkeaa rutiinista, unohtuu ;) No ei se mitään haittaa, aina on jotenkin selvitty.

Se täytyy tunnustaa, että tämä rankkuus johtuu osittain myös ihan itsestä. Olen aamuisin ihan sykkyrällä, kun mietin mitä ohjeistaisin lapsille pukeutumisen suhteen. Tarvitaanko toppa- vai välikausihousut? Pärjääkö sormikkailla vai pitäisikö olla tumput? Olikohan lasten kumpparit eteisessä vai varastossa? Lapsilla on ikää kuitenkin sen verran, että osaisivat varmaan ihan omillakin aivoilla ajatella, mutta minkäs sitä mutsi itselleen voi? ;) Eikä kyse ole siitä, etteikö mun lapset osaisi tehdä itsenäisesti asioita ja selviäisi ihan itse. Tietenkin he osaa. Mutta minä haluan olla jutuissa mukana, elämässä läsnä.

Kun kaikki päivän toimet on suoritettu, täytyykin alkaa iltatoimille ja nukkumaan, kun kello soi aamulla viiden-kuuden aikaan. Sitten taas ylös ja sama rumba. Ellei sitten nukkumaan mennessä joku muista vielä, että ai niin! Yksi moniste on vielä tekemättä! Tai että jumppahousut onkin pyykkikorissa ja niitä tarvitaan huomenna! Meillähän ei ole kuivuria, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, kun pestä hurautan pyykit keskellä yötä naapureiden kauhuksi ja sitten tukkaföönillä annan potkua sen vaatekappaleen kuivaamiseksi.

Ja nyt joku muu vanhempi kokee, ettei koululaisen vanhemmuus ole yhtään rankkaa. Lapsi ehkä pärjää täysin itsenäisesti läksyjen ja kokeiden kanssa. Tai sitten vanhempi on vaan ulkoistanut itsensä kaikesta tuosta. Tässä kohtaa täytyy muistaa, että kuten lapset, myös me vanhemmat olemme erilaisia. Onkin tärkeää tunnistaa oma jaksaminen ja oman jaksamisen rajat. Koittaa tehdä arjesta mahdollisimman mukavaa. Minä olen tietoisesti vetänyt rajat esimerkiksi harrastamiselle. Me ei oltaisi mitenkään selvitty arkirumban päälle monta kertaa viikossa pidettävistä harrastuksista. Ja nyt kun katselen aikaa taaksepäin, huomaan sen olleen ihan oikea ratkaisu. Kukaan meistä ei ole uupunut arkeen ja se tärkein, eli koulu, sujuu ihan hyvin.

Esikoisellani alkaa nyt ala-asteen viimeinen luokka. On ihan mielenkiintoista nähdä, kuinka vanhemmuus muuttuu, kunhan yläaste alkaa. Saanko enää tarkistaa läksyjä? Vai hoituuko hommat itsenäisesti ilman minua? Tuleeko kuvioihin aikaa vievämpiä harrastuksia? 

Mä olen nauttinut tästä kesästä niin paljon. Ihanaa, kun työpäivien jälkeen ei ole ollut mitään muuta kuin ruuanlaittoa ja vapaata aikaa lasten kanssa. Aikaa olla kiireettömästi läsnä! Mutta toisaalta huomaan, että itsessäkin alkaa olla jo niitä rutiininkaipuun merkkejä. Onhan se arki rankkaa, mutta tykkään siitä silti. Tänä syksynä meidän arkea rytmittää ihan uudenlaiset twistit ja varmaan monet muuttujat, joita ei saa vielä edes kuvitellakaan. Mutta ei se haittaa, antaa tulla vaan!

**

Mutta nyt nautitaan vielä kesäloman viimeisistä viikoista täysillä!

Sari




8 kommenttia:

  1. Hyvä kuule ettei itku päässyt kun tätä luki. Ihana äiti olet kun käyt läksyt lapsien kanssa läpi ja annat aikaasi <3

    VastaaPoista
  2. Oletko yksinhuoltaja, vai miksi lasten isä ei esim lämmitä ruokia lapelle? Mulla on 4 lk ja kyllä osaa ihan itte ruoan lämmittää tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! En ole yh ja kyllä tietty jo 2lk osaa lämmittää ruuan itse (jos viitsii), mutta läheskään joka päivälle meillä ei ole lämmitettävää ruokaa - kuten todettu niin osittain rankkuus on varmaan itseaiheutettua: voisinhan viikonloput käyttää siihen että täyttäisin pakkasen täyteen ruokaa jota voisi lämmitellä pitkin viikkoa, mutta mukavuudenhaluisena haluan haihatella lasten kanssa pitkin kyliä viikonloppuina eikä ehditä olla keittiössä ;) Ja lapsethan jos saisi päättää, he söisivät vain nuudeleita, kun niihin vaan kiehautetaan vesi ja odotellaan että nuudelit pehmiää, mutta minä olen se pirttihirmu joka pakottaa syömään muutakin :D

      Poista
    2. Ok mutta eikö isä mitenkään osallistu lasten arkeen vai miksi teet kaiken itse? Ruoat, pyykit, läksyt ym?

      Poista
    3. Hyvä kysymys, kyllä osallistuu, jotkut työt jäävät esimerkiksi aikataulullisista syistä minulle, kun olen enemmän päivisin käytettävissä kuin isä :)

      Poista
  3. Kuullostaa aika samalta kuin meillä. Meillä minä (äiti) katsoo, että läksyt on tehty ja luetaan kokeisiin kunnolla. Kuopus menee kakkoselle ja esikoinen neloselle. Ja minä lämmitän ruuan, jonka syömme joka arkipäivä (ja myös viikonloppuisin) YHDESSÄ. On selkeästi lapsille tärkeä asia. Mä menen aamuisin aikaisin töihin ja neljään mennessä kotona. Mies menee myöhemmin ja syö lasten kanssa aamupalan ja tulee myöhemmin kotiin. Ollaan haluttu, että lapset syövät mahdollisimman monet ruuat yhdessä ainakin yhden aikuisen kanssa. Esikoinen syö välipalansa yksin, kun on ainoana silloin kotona. Kuopus oli ja on myös tokaluokan IP:ssä. Mies tekee meille ruuat valmiiksi, kun osaa sen paremmin ja mä lämmittelen ruuat. Olen kokenut tärkeäksi, että seuraan ja katson miten kouluasiat sujuvat. Osaan sitten opettaa itse jonkin asian tai sitten osaan myös ottaa opeen yhteyttä ja kertoa, et jos jonkin asian kanssa on hankaluuksia. Esikoiselle englanti oli selkeästi hankala asia ja siihen käytin todella paljon aikaa, luultavasti paljon enemmän kuin koulussa englantia opetetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuulostaa todella ihanalta. Teillä on hyvä perheen sisäinen työnjako ja se helpottaa toimivaa arkea. Ja ihana kuulla, että siellä teilläkin panostetaan yhdessä ruokailemiseen, se on jotenkin luonteva paikka koota koko perhe koolle ja jutustella päivän kuulumiset. Ja tulee sellainen luonnollinen stoppi päivän kiireille. Ja ylipäätään ihana kuulla, että joku muukin panostaa kovasti lasten kouluun - asiathan pitäisi opettaa ja oppiakin koulussa mutta muuttuneiden opetussuunnitelmien myötä haastavat opeteltavat jäävät kyllä kotiin. Onneksi kotijoukoissa piisaa virtaa! Ihanaa syksyä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...