Ihanat graavilohileivät

Viikonloppuna juhlimme synttäreitäni ja niihin tuli tahattomasti, mutta onneksi melko skandinaavinen ruokateema. Juhlapäivän aamuna pyöräytin nopeasti ihanat graavilohileivät. Tämä resepti on pakko jakaa teillekin!

Graavilohileivät

Ohje on lainattu Yhteishyvän sivulta ja sitä on hiukan muunneltu itse.

Leipäkolmioita tulee 16 kpl.

Tarvitset

- 8 viipaletta ruisleipää

Täytteeseen tulee

- 200g graavilohta

- 1 kpl keitetty kananmuna

- 1 kpl omena

- 1/2 kpl punasipuli

- 150 g ranskankermaa

- tilliä

- suolaa

- mustapippuria

Tee näin

Hienonna kuorittu kananmuna. Leikkaa graavilohi pienen pieniksi paloiksi ja sekoina kananmunan joukkoon. Kuori ja raasta omena (suosittelen oikein kirpsakkaa kotimaista omppua!) sellaiseksi isoksi raasteeksi. Kuori ja pilko sipuli pienen pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mausta halutessasi suolalla ja pippurilla. Leikkaa leivät kolmioiksi ja nostele runsaasti täytettä leiville. Ripottele tai asettele taiteellisesti tilliä päälle. 

Ja hei, voit halutessasi tehdä "tahnan" muhimaan jääkaappiin jo etukäteen, täytät leivät vasta juuri ennen tarjoilua ja viimeistelet tillillä.

Tarjoillaan vain hyvässä seurassa ja nämä on sitten tarjoilupöydän ne herkut,

jotka loppuu ensimmäisenä. Joten tee riittävästi, etenkin jos meinaat jättää näitä myös rääppiäisiin ;)

Sari

Nainen ratissa

Kuva: Pixabay

"Hirvee ruuhka!"

Siellon varmaan nainen ratissa!

"Nyt joku auto on tuolla keskellä risteystä ja tukkii kaikki kaistat niin, ettei kukaan pääse ohi!"

Siellä on varmaan nainen ratissa!

"HAH HAH HAH, ei vaan toi saa autoa peruutettua taskuun, varmaan nainen ratissa."

"Hitto kun tää jono vetää hitaasti, siellon varmaan ekana nainen ratissa."

"Voi juma mikä kaistanvaihto suoraan eteen! Ja varmasti nainen ratissa!"

Minä olen hyvän huumorin ystävä. Mutta vanhat vitsit ei jaksa enää naurattaa. Kuten se, että naiset olisivat jotenkin huonompia autonkuljettajia, kuin miehet.

Minua harmittaa, että monet naiset ei uskalla lähteä autoilemaan, kun ne pelkää, että kuitenkin ne ”mokaa”. Monet ei uskalla ajaa ajokorttia ylipäätään, ettei nyt vaan sattuis mitään. Ja sitten on se oma joukko, jotka ajaa ajokortin jonkun kummallisen paineen alaisena mutta eivät sitten uskalla ajella autolla, vaan ajeluttelevat ajokorttia ihan vaan silleen bussin kyydissä. Enkä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki naiset jaetaan vain jompaan kumpaan jengiin: sitten on ne periaatteesta autoilemattomat, mieli tekis mut lompsa on eri mieltä-tyypit, himofillaristit ja mitä näitä nyt on. Ja ihan todellakin respect, kukin kulkekoon just miten parhaaksi katsoo. 

Se on totta, että naiset tekee paljon virheitä liikenteessä. Minäkin. Mutta en ole koskaan nähnyt ainuttakaan suomalaista ja puolueetonta tutkimusta, joiden mukaan naiset olisivat ylivoimaisesti surkeampia kuljettajia. Nyt tulee uutinen: myös miehet tekevät liikenteessä virheitä. Ja ettei tämä menisi sukupuolittamiseksi: kaikki tekee joskus liikenteessä virheitä. Sille ei vaan voi mitään – tai voi: voi toivoa, että muut tiellä kanssaliikkujat on hereillä ja voi estää onnettomuuden.

Minä haluan rohkaista jokaista naista tarttumaan rattiin – toki sitä ennen käymään autokoulun, koska faktahan on se, että aika harva on seppä syntyessään ja valmis autonkuljettaja vielä sitäkin harvemmin ;) Menkää rohkeasti ja autoilkaa – älkääkä välittäkö niistä tööttiin nojaavista ja muita autoilijoita ”kouluttavista” höyrypäistä. Tarkoitan niitä kuskeja, jotka luulee olevansa muita parempia, vaikka todellisuudessa ovat juuri sitä tieliikenteen pohjasakkaa joilta pitäis ottaa kortti pois, auto valtiolle ja polkupyöräkin – niin pitkäksi aikaa, että osaa käyttäytyä kunnolla.

Autokouluun voi mennä myös vanhemmalla iällä. Itse lähdin autokouluun vasta vähän vanhemmalla iällä, kun tuli lähes pakottava tarve autoilla. Alkoi kyllästyttää, kun piti aina aikatauluttaa omat menot miehen menojen mukaan ja tuli kasvava tarve pystyä kuljettaa lapsia päiväkotiin ja kouluun itse, joten hankin ajokortin 33-vuotiaana. Teoriakoe ja inssi meni kerrasta läpi. Tehkää perässä!

Ja mistäkö tiedän, että naiset on ihan hitokseen hyviä kuljettajia?

Naiset on usein niitä, jotka vie lapset päiväkotiin. Päiväkotien parkkipaikat on suhteellisen nihkeitä kooltaan ja kun siellä on viiskyt autoa ja tilaa viidelle, naiset vaan jotenkin sumplaa autolle paikan, tuuppaa tenavan päikkyyn ja peruuttelee sieltä massasta pois. Se jos mikä on melkoinen suoritus, tiedän kokemuksesta!

Naiset on myös niitä, jotka vie lapsia harrastuspaikoille. Taas on tuhat autoa ahtautuneena jossain pölisevällä hiekkakentällä ja niin vaan mutsit sujauttaa hillittömän katumaasturin sinne pienimpään koloon, ujuttaa lapsen kattoluukun kautta harrastuksiin, ettei auton ovet kolise viereisiin purkkeihin.

Naiset on niitä tosielämän sankareita, jotka sulloo kauppareissulla 10-henkisen perheen (tai kaveriporukan) viikon ruuat Micran takaboksiin.

Jos miehet ajaa tilastollisesti enemmän: työmatkat, työkseen jne. niin kyllä ne naiset on ihan hitokseen hyviä kakkosia. Monissa perheissä arki pysähtyisi, ellei sitä naista olisi auton rattia pyörittämässä. Joten eiköhän jo olisi aika karistella ”nainen ratissa”-sanonnalta ikävän harmaa kaiku pois? Annetaan naisille ratissa tilaa säihkyä!

Ja kiitos kaikille niille autoilijoille, jotka ajelee liikennesääntöjen mukaisesti ja huomioi myös muut tienkäyttäjät. Ootte timanttia!

**

Minkä ikäisenä sinä sait ajokortin?

Sari

38-vuotiaan huijarisyndrooma(t)

Joskus siinä kolmenkympin kriisin kohdalla oivalsin, että ikääntyminen onkin siis matka omaan itseensä. Eri ikävuosina tällä matkalla tuntuu olevan eri teemat. Kolmekympin kriisissä sheikkasin pyllyn sijaan itseäni siellä jossain pyykkivuorten ja kakkavaippojen välissä: kuka minä oikein olen ja mitähän minä tältä elämältä oikein haluaisin?

Ja siitä se matka sitten lähti. Ensin vasempaan käteen, sitten sappeen, siitä suoraan ruokatorveen...

Pari vuotta takaperin lapseni selaili kanssani Instagramia ja yhden kuvan kohdalla hän pysähtyi ja kysyi: "miks noi kaikki on tolleen?" Kuvassa poseerasi leveästi hymyilevä nainen. Selattiin muutama selfie eteen- ja taaksepäin. Totta, kaikkihan ne hymyilee. Lapsi halusi tietää, että miks, kun eihän ne muutenkaan aina hymyile? Niin no juu, totta. Ja minun kuvat - ihan samaa sarjaa kaikki! 

Kolmeseiskana mulle iski sitten ihan hirveä huijarisyndrooma. Kesäloman jälkeen hikoilutti mennä töihin: osaankohan mä oikeesti enää mitään? Mitä jos muut huomaa, etten mä oikeesti osaa mitään? Ehkä mä oonkin vaan niin hyvä näyttelemään, että oon roolilla pötkinyt pitkälle? Jospa en tänä vuonna saakaan palkankorotusta, vaan parhaan naispääosan esittäjän palkinnon? No tarkemmin ajateltuna, ei sekään nyt olis niin huano ;) (Iän myötä kieroutunut huumorintaju?) No eihän se tietenkään olisi totta, että olisi unohtanut kaiken kesälomalla, mutta tietäjät tietää tän syndrooman ;)

Toisen kerran huijarisyndrooma iski, kun mietin omia somekuviani. Ja teidän kaikkien muiden somekuvia. Kuinka sievästi kaikki onkaan aina somessa. On tukka laitettu ja huulet punattu. Mietin, että tunnistaisikohan naapurini minua omista somekuvistani? Olen juu usein kuontalo kuosissa ja huulet punattu, mutta pääsääntöisesti olen jotenkin tukka hapsottaen ja sellainen just sängystä repäistyn näköinen muidu, hameen helmat hulmuroiden. Mietiskelin sitten, että tartteis varmaan laittaa sellainen "aito muija"-kuva variksenpelättimeksi omaan someen. Niinpä, 38-vuotiassynttäreiden aamuna, nousin ylös, harjasin hampaat, vedin mekon päälle, kampasin naaman ja piirsin silmät. Tukka sai jäädä harjaamatta hapsottamaan yölliselle letille ja huulissa ei ole edes niiden omaa väriä. Just semmonen semisängystärepäistyn näköinen. Aito muija. (Kuulostaa ihan räppärinimeltä, jou.)

Lopuksi vielä kerrottakoon, että sain muuten Instagramin puolella palautetta siitä, kuinka selfiet on sitten ihan vaan teinien juttu. Näin 38-vuotiaan näkökulmasta kommentti pisti hymyilyttämään. En tiedä onko ikävuosi 38 minulle joku aitouden vuosi, no hah hah, tuskin, mutta se on ainakin se vuosi jolloin tulen näyttämään naamaani somessa vähintään yhtä usein kuin aikaisempinakin vuosina. Ja samaa toivon kaikilta muiltakin. Kakskyt ei ole kauneuden rajapyykki, jolloin kauneus jotenkin loppuu. Höpsis ja iän mukanaan tuoma itsevarmuus se vasta kaunista onkin!

Sari

ps. Hei tunnetaanko me jo somessa? Minun blogin Facebook-sivulle pääset tästä: Saron blogi. Julkaisen siellä myös muuta, kuin pelkkiä blogipostauksiani, joten kannattaa klikata itsensä seuraajaksi.

Minä olen myös Instagramissa, täällä: Saron blogi. Julkaisen viikkotahdilla sisältöä lapsiperheen elämästä ja jos "ei siloteltu"-vertaistuki kiinnostelee, tule ihmeessä seuraajaksi!