maanantai 9. syyskuuta 2019

38-vuotiaan huijarisyndrooma(t)


Joskus siinä kolmenkympin kriisin kohdalla oivalsin, että ikääntyminen onkin siis matka omaan itseensä. Eri ikävuosina tällä matkalla tuntuu olevan eri teemat. Kolmekympin kriisissä sheikkasin pyllyn sijaan itseäni siellä jossain pyykkivuorten ja kakkavaippojen välissä: kuka minä oikein olen ja mitähän minä tältä elämältä oikein haluaisin?

Ja siitä se matka sitten lähti. Ensin vasempaan käteen, sitten sappeen, siitä suoraan ruokatorveen...

Pari vuotta takaperin lapseni selaili kanssani Instagramia ja yhden kuvan kohdalla hän pysähtyi ja kysyi: "miks noi kaikki on tolleen?" Kuvassa poseerasi leveästi hymyilevä nainen. Selattiin muutama selfie eteen- ja taaksepäin. Totta, kaikkihan ne hymyilee. Lapsi halusi tietää, että miks, kun eihän ne muutenkaan aina hymyile? Niin no juu, totta. Ja minun kuvat - ihan samaa sarjaa kaikki! 

Kolmeseiskana mulle iski sitten ihan hirveä huijarisyndrooma. Kesäloman jälkeen hikoilutti mennä töihin: osaankohan mä oikeesti enää mitään? Mitä jos muut huomaa, etten mä oikeesti osaa mitään? Ehkä mä oonkin vaan niin hyvä näyttelemään, että oon roolilla pötkinyt pitkälle? Jospa en tänä vuonna saakaan palkankorotusta, vaan parhaan naispääosan esittäjän palkinnon? No tarkemmin ajateltuna, ei sekään nyt olis niin huano ;) (Iän myötä kieroutunut huumorintaju?) No eihän se tietenkään olisi totta, että olisi unohtanut kaiken kesälomalla, mutta tietäjät tietää tän syndrooman ;)

Toisen kerran huijarisyndrooma iski, kun mietin omia somekuviani. Ja teidän kaikkien muiden somekuvia. Kuinka sievästi kaikki onkaan aina somessa. On tukka laitettu ja huulet punattu. Mietin, että tunnistaisikohan naapurini minua omista somekuvistani? Olen juu usein kuontalo kuosissa ja huulet punattu, mutta pääsääntöisesti olen jotenkin tukka hapsottaen ja sellainen just sängystä repäistyn näköinen muidu, hameen helmat hulmuroiden. Mietiskelin sitten, että tartteis varmaan laittaa sellainen "aito muija"-kuva variksenpelättimeksi omaan someen. Niinpä, 38-vuotiassynttäreiden aamuna, nousin ylös, harjasin hampaat, vedin mekon päälle, kampasin naaman ja piirsin silmät. Tukka sai jäädä harjaamatta hapsottamaan yölliselle letille ja huulissa ei ole edes niiden omaa väriä. Just semmonen semisängystärepäistyn näköinen. Aito muija. (Kuulostaa ihan räppärinimeltä, jou.)

Lopuksi vielä kerrottakoon, että sain muuten Instagramin puolella palautetta siitä, kuinka selfiet on sitten ihan vaan teinien juttu. Näin 38-vuotiaan näkökulmasta kommentti pisti hymyilyttämään. En tiedä onko ikävuosi 38 minulle joku aitouden vuosi, no hah hah, tuskin, mutta se on ainakin se vuosi jolloin tulen näyttämään naamaani somessa vähintään yhtä usein kuin aikaisempinakin vuosina. Ja samaa toivon kaikilta muiltakin. Kakskyt ei ole kauneuden rajapyykki, jolloin kauneus jotenkin loppuu. Höpsis ja iän mukanaan tuoma itsevarmuus se vasta kaunista onkin!

Sari



ps. Hei tunnetaanko me jo somessa? Minun blogin Facebook-sivulle pääset tästä: Saron blogi. Julkaisen siellä myös muuta, kuin pelkkiä blogipostauksiani, joten kannattaa klikata itsensä seuraajaksi.

Minä olen myös Instagramissa, täällä: Saron blogi. Julkaisen viikkotahdilla sisältöä lapsiperheen elämästä ja jos "ei siloteltu"-vertaistuki kiinnostelee, tule ihmeessä seuraajaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...