maanantai 18. marraskuuta 2019

Painajainen perheessä: uusi pesukone vuotaa

Saan usein palautetta siitä, että blogini on "elämänmakuinen". Sellainen palaute tuntuu kivalta, koska juuri sitä tässä on tavoiteltukin. Siloittelematonta arkea iloineen ja suruineen. Tänään kerron teille pienestä vastoin käynnistäni nimeltä uusi pesukone vuotaa.



Oli pakko ostaa uusi pesukone

Pyykinpesukoneen keksijälle olisi pitänyt myöntää vähintäänkin rauhanpalkinto, koska kuinka paljon ihminen säästääkään aikaa sujauttamalla pyykit pesukoneeseen, sen sijaan että alkaisi hinkkaamaan niitä pyykkilautaa vasten. Ainakin minä koen valtavaa kiitollisuutta siitä, että pyykinpesukone puhdistaa perheemme vaatteet tuossa tuokiossa ja minun tehtävä on vaan ladata kone ja tyhjentää se. Vanha uskollinen pesukoneeni oli varmaan jo 10 vuotta vanha ja viimeisen vuoden se on pitänyt melkoista ääntä, linkouksesta puhumattakaan. Nyt jokin aika sitten siitä varmaan irtosi joku osa lopullisesti, koska se piti pestessä aivan kamalaa ääntä. Oli pakko luovuttaa ja hankkia uusi kone.

Siinä missä muut ottavat tuhansien eurojen velat tuosta noin vain, minulle satojen eurojen arvoinen pesukone on iso ja kallis hankinta, mikä ei ole millään tavalla läpihuutojuttu. Mutta hei, miten vaikeaa uuden pesukoneen hankkiminen voi olla?

No, enpä arvannut, että se voi olla tosi vaikeaa ja kamalan kallista.


Tilasin uuden pesukoneen asennettuna, mutta sainkin itse lähteä rautakauppaan

Ajattelin, että tilaan pesukoneen "avaimet käteen"-periaatteella, eli tilasin sen kotiinkuljetuksella (yläkerran) kylpyhuoneeseen saakka kannettuna ja valmiiksi asennettuna sekä otin lisäpalveluna vanhan laitteen poisviennin. Naputtelin tilauksen torstaina ja sain sovittua toimituksen jo tiistaiksi. Sen aikaa me pärjäisimme taloyhtiön pyykkituvan turvin.

Tiistaina kone tuli, kuten oli sovittu. Asennuspojat veivät vanhan koneen pois ja toivat uuden ja alkoivat asentaa sitä. No, sitä ei saatukaan asennettua, koska koneen letkut olivatkin liian lyhyet! Olin aivan ällistynyt, koska olihan siinä ollut aikaisemminkin pyykinpesukone normaalimittaisilla letkuilla. Asentajilla ei ollut mitään varaosia, vaan passittivat minut ostamaan itse tarvittavat härpäkkeet, sen enempää neuvomatta, mitä pitää ostaa. Eipä ollut helppo nakki, kun en ole pesukoneletkujen kanssa tekemisissä kuin pakosta ja lähinnä muuttojen yhteydessä. Tämä ei nyt ihan ollut sitä palvelua, mitä luulin ostaneeni.

Tästäpä alkoikin vääntö sen kodinkoneliikkeen kanssa, mistä tilasin koneen asennuksineen. He olivat sitä mieltä, että etukäteen lähetetyissä ohjeissa luki, että kone tulisi sijoittaa tietyn mitan päähän vesipisteestä. Kone oli sijoitettu kyllä siihen, mutta siltikään letkut eivät yltäneet kiinni. Olin jo maksanut asennuksesta, jota ei tehty, joten nyt he lupasivat lähettää asentajan uudelleen ja joutuisin maksaa siitä uudelleen, koska vian katsottiin olevan siinä, että olin laittanut koneen liian kauas vesipisteestä, vaikka se on vesipisteen vieressä. Perustelin kantaani, etten maksa uutta asentajaa, sillä että missään ei kerrottu, että koneen letkut ovat xx mittaiset, joten en voinut mitenkään tietää ettei letkut ylettäisi ja olin toiminut ennakko-ohjeiden mukaisesti ja varmistanut, ettei asennukselle ole esteitä. Kodinkoneliike myönsi kympin alennuksen asentajan uudesta käynnistä. Hip, **, hei!

Sitten piti hankkia kaikki tarvittavat letkut, jatkokappaleet, liittimet ja sensellaiset. Oli ihan epäuskoinen olo: juuri tästä syystä halusin ostaa koneen kaikkine asennuksineen, ettei minun tarvitse alkaa miettiä mitään nippeleitä. Kyllähän se mietitytti, että minä ostelen kaikenmaailman lisäletkut ja jos ne eivät olekaan yhteensopivat, voikohan niitä edes palauttaa? Huoh.



Asennus ei suju ja tulee mustaa savua - korvista!

Keskiviikkona edellispäivän asentajat tulivat uudelleen. Alkoi melkoinen säätö ja kesken asennuksen kuulin, kun toinen asentaja sanoi puhelimeen, että on ihan sellainen olo, kannattiko tänään lähteä töihin ollenkaan. Olin aivan äimistynyt, että minustako he puhuvat? Aikani sitä puhinaa kuunneltuani kävin kysymässä, että onko heillä vähän rankkaa? Asentajat kertoivat, että töitä on niin vähän, että se tässä vaan harmittaa. Vinkkasin sitten, että tehkää työnne hyvin, niin laitan varmasti hyvää sanaa somessa kiertämään. No, oletteko nähneet minun mainostavan ketään asentajia? Niinpä, ette ole, sattuneesta syystä.

Lopulta asentajat ilmoittivat koneen olevan nyt valmis ja koittivat luikkia tiehensä. Kysyin, että onko kone asennettu suoraan ja kun toinen asentaja koski koneeseen, se heilahti. En sitten tiedä, mitä asennukseen kuuluu, jos konetta ei edes säädetä suoraan? Taas pojat tekivät säätöjä ja olivat jälleen valmiina luikkimaan tiehensä. Pysäytin heidät ja vaadin, että laittakaapas kone päälle, katsotaan, että toimiiko se. Niin kone laitettiin päälle ja vedet lähtivät suihkuamaan tulovesiletkun - ulkopuolelta!

No taas alettiin tutkia ongelmaa ja lopulta asentajat ilmoittivat olevansa valmiit ja että liitintä pitää nyt vaan seurata. Ai että multa lähti tulemaan mustaa savua korvista...

Kokeilin konetta uudelleen ja liitin vuosi edelleen. Hälytin paikalle taloyhtiön huoltomiehet jotka ihmettelivät miten se liitos oli tehty ja miksi johonkin osaan oli koskettu vaikka siihen ei kuuluisi edes koskea. He saivat vuodon lakkaamaan.

Seuraavaksi havaitsin, että kone täristää lingotessa ja ratkaisin ongelman: koneen jalat oli säädetty väärin. Niissä oli sellaiset kiristysmutterit, jotka oli kiinnitetty väärään kohtaan. Kun mutterit kiristi oikeaan kohtaan, kone ei enää täristänyt.

Eikä siinä vielä kaikki - kone laskee vedet alleen. Yhteensä neljästä kohtaa. Ei mistään letkujen kohdalta eikä nukkasihdin kohdalta, mutta tarkistin nukkasihdin varmuuden vuoksi. Valtasi epäusko, että eihän tämä näin voi mennä! Paitsi että, kyllä voi.


No miten tästä eteenpäin?

Tein huoltopyynnön LG:lle. Minä olen kuullut LG:stä pelkkää hyvää, joten toivottavasti he saavat tämän pesukoneen vuoto-ongelman kuriin. Lupaan kertoa, miten tämä tilanne tästä edistyy.



Minua vaan harmittaa ihan älyttömästi, että juuri tämän takia ostin pyykinpesukoneen kaikkine asennuksineen, koska en halua käyttää aikaani letkujen liittämisiin, koneen tasapainotuksiin jne. Ihan niin kuin joku ostaa kotiin viikkosiivouksen: ihminen itse osaa varmasti siivota mutta ei halua ja se on ihan ok. Joku vie auton korjattavaksi autokorjaamolle, koska haluaa palvelua, eikä halua itse tehdä. Miettikääpä nyt, jos autokorjaamot toimisivat kuten tämän kodinkoneliikkeen asentajat: juu, näköjään teidän autossanne on tuo akseli rikki: ostakaapa kaikki tarvittavat nippelit ja tangot (mutta eipä kerrota tarkasti, mitä pitää ostaa, selvitä itse -senkin tyhmä asiakas!), me sitten joku toinen päivä jatketaan askartelua tämän kanssa ;) Menisitkö sellaiselle korjaamolle enää ikinä?

Onnea on taloyhtiön ihana pesutupa, joten emme ole täysin nyrkkipyykin varassa! Haasteena tässä tietysti on se, kun pesulaa voi varata vain kaksi kertaa viikossa. Pesutupa on tosi buukattu etenkin iltaisin ja meillä kun on lapsella iltaisin treenit, menee siinä jo muutama ilta kun ei yksinkertaisesti ehdi pyykkäämään koska ollaan hallilla ja sitten kun itse ehtisi, on joku muu varannut pesutuvan itselleen. Mutta aikataulutetrishän on meidän äitien erityisosaamisalaa, kyllä me tässä puhtaita kalsongeja saadaan tavalla tai toisella ;)

Saa pitää peukkuja, että LG tulee ja hoitaa homman maaliin ja päästään pian pyykkäämään oikein olan takaa :) Rakastan pyykinpesua, kivoin kotityö ikinä! Kunhan vaan on toimiva pesukone.

Kodinkoneliikkeen toiminnasta lähtee reklaamatio ja se kulkee sitten ihan omaa polkuaan. Minulla on omat kohtuulliset vaatimukseni ja ennen kaikkea toivon, että kodinkoneliike ottaa palautteestani opikseen, miten hommia ei hoideta. Sitä en avaa täällä sen enempää, mutta siitä lupaan raportoida, saadaanko pesukonetta koskaan käyttökuntoon vai tuleeko meistä ikuisia nyrkkipyykkäreitä!

Sari




2 kommenttia:

  1. me löysimme muutama vuosi sitten hyvän kodinkonekorjaamon, jolla on myös pientä omaa kodinkonemyyntiä - niin päin että ovat ensisijaisesti korjaamo ja toissijaisesti myyvät.
    Olemme ostaneet kaikki laitteet heiltä, taatusti toimivaa tavaraa ja oikein asennettuna. Bonuksena se, että niiden asentaja on tosi mukava.
    Ne kodinkoneet, joita olemme sieltä ostaneet, ovat hyvin simppeleitä, tekisi mieleni sanoa lähes neuvostohenkisiä aparaatteja, joissa on vain yksi tai kaksi nappia ja säätömahdollisuutta. Ei mitään elektroniikkaa, mikä voisi hajota. (sysirumia tietysti, mutta toimivia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuntuukin olevan nykyajan vitsaus, kun kaikissa vekottimissa on niin hirvittävästi elektroniikkaa, että kun joku prakaa, et voi tehdä oikein itse mitään, vaan koko vekotin täytyy purkaa atomeiksi, että saat yhden nippelin vaihdettua! Itsekin kaipaan ihan sellaisia kapulamallisia vekottimia ;) Kodinkonekorjaamonne kuulostaa unelmalta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...