lauantai 11. heinäkuuta 2020

Meillä ei ole koskaan kasvisruokapäivä

Osallistuin erään ekoilusovelluksen haasteeseen mukaan ja siellä ekoilupisteitä ansaitsi esimerkiksi pitämällä kasvisruokapäivän. Oli jotenkin huvittavaa, koska meillä ei ole koskaan kasvisruokapäivä.


Muistan vielä sen hetken, kun vuuuuuosia sitten ilmoitin vanhemmilleni alkavani kasvissyöjäksi. Muistan heidän hämmästyneen ilmeen: mitäs sinä sitten syöt? Ilmoitukseni takana ei ollut mitään ideologiaa vaan se, että olin pitkään kärsinyt vaikeista vatsaongelmista. Pitkällisen tutkiskelun jälkeen yhdistin ongelmat punaiseen lihaan ja päätin jättää sen pois ruokavaliosta. Vatsaongelmat loppuivat melkein heti, tiesin tehneeni oikean valinnan.

Silloin 90-luvulla ei ollut helppoa olla kasvissyöjä. Koulussa kasvisruokaa jaettiin keittiön takahuoneessa vain niille, joilla oli lääkärintodistus. Siis voitteko kuvitella, kauhean jäykkää! Onneksi ystävän äiti oli ruokalan tätinä ja diilasi minulle kasvisruokaa. Se oli tajunnan räjäyttävää: en ollut koskaan syönyt niin hyvää kouluruokaa. Kaupoissa ei silloin ollut mifuja eikä tofuja. En olisi osannut kuvitellakaan grillaavani vielä joskus kasvismakkaraa! Kyllä nykypäivän kasvissyöjät pääsevät helpolla, kun ruokatarjonta on suorastaan huikeaa ja se on minusta ihana juttu!

Alusta alkaen oli selvää, että söisin kasvisten ohella myös kanaa ja kalaa, mutta sellaiselle kasvissyönnille ei ollut silloin nimeä. Eikä kala tai kana ole kasvis. Vasta myöhemmin osasin lokeroitua noin suurin piirtein ovo-lakto-vegetaristiksi. Hassua sikäli, kun en halua lokeroida itseäni mitenkään, mutta muiden takia on ollut pakko. Tilaisuuksiin ilmoittautuessa kerron edelleenkin vain olevani kasvissyöjä, pääsee vähemmällä selittelyllä ;)

Eikä siitä ole montaa vuotta, kun vanha kaverini vielä kuittasi joulun alla somessa, että enkö tosiaan syö kinkkua? Että mitäs sä sitten oikein syöt? En voi kuin miettiä, oliko hän tosissaan. Kasvissyöjän lautaselta jos puuttuu possu, onhan siellä silti vaikka mitä! Enemmän olisin huolissani, jos sekasyöjän lautanen jäisi possun poistamisen jälkeen tyhjäksi!

Kymmenen pistettä kaikille läheisilleni: kenellekään heistä kasvissyöntini ei ole koskaan ollut ongelma. Aina on saatu ruokaa pöytään, muilta en ole lihansyöntiä kieltänyt ja jos minulle tarjotaan kanaa tai kalaa, se kelpaa kyllä. Syön niitä toki arkena itsetehtynäkin, mutta harvemmin. Valitsen aina mieluiten täysin lihattoman version, nykyisin toisinaan jopa vegaanisen version. Enkä vielä tänä päivänäkään haluaisi lokeroida itseäni jonkunlaiseksi vegeksi. Ja jos se pitää tehdä, olen kai sitten vaikka kasvissyöjä, koska en ole missään nimessä sekasyöjä ja yhtä kaukana vegaanista.

Meillä on aina kasviksia pöydässä ja lapsetkin syövät kasvispainotteisesti. Ketään ei ihmetytä kasvislasagne tai kasvispasta. Siksi meillä ei ole kasvisruokapäivää, kun se on ihan normaali tila. 

Lapset saa juoda halutessaan tavallista maitoa, syödä biffiä ja grillata makkaraa. Jos he haluavat alkaa vegeiksi tai vegaaneiksi, niin siitä vaan, sopii minulle. Siihen saakka näillä mennään: ilman kasvisruokapäivää ;)

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia: oletko sinä ryhtynyt sekasyöjäperheestä kasvissyöjäksi tai onko lapsesi ilmoittanut olevansa vege tai vegaani? Miltä tuntui ja miten lähti alkuyllätyksen jälkeen sujumaan?

Sari

Ps. Kyllä, kuvassa on kesäruokaa: kasviksia, voita, juustoa ja graavilohta.


tiistai 23. kesäkuuta 2020

Kaupunkiviljelyä pienellä terassilla ja helpot kasvatussäkkivinkit

Kesässä parasta on tietysti mansikat ja vastaleikatun nurmikon tuoksu, mutta heti seuraavana tulee kyllä kaupunkiviljely. Meissä kaupunkilaisissakin on kova vihreyden ja vehreyden kaipuu ja kesän tullen me kaupunkiviljelijät muutamme tiluksemme pieniksi keitaiksi.

Kaupunkiviljely sopii juuri sinulle, joka haluat pienen ja helpon kesäharrastuksen pienellä vaivalla ja pienellä rahalla! Sopii myös meille kaikille, jotka haaveilemme omasta viljelyspalstasta, mutta meillä on niin kiireinen elämä ja olemattomat kesälomat, joten jos matka kodista viljelyksille saa olla korkeintaan 10m, kaupunkiviljely takapihalla tai parvekkeella sopii juuri sinulle ja minulle.

 
Kasvatussäkki


Kasvatuskartta kesä 2020

Tänä kesänä pikkupihan kasvupläänit on tässä. Satoa tuottavien herkkujen lisäksi muutamassa ruukussa on jokunen kesäkukka. Tänä vuonna päädyin kasvattamaan kaikkia kasveja ihan sattumalta!


Minulla oli ajatuksena ostaa neljä kirsikkatomaatin taimea ja muutama yrtti, mutta suunnitelmat menikin ihan uusiksi! Kun lähdin hakemaan kirsikkatomaatin taimia, sain taimet vasta neljännellä hakureissulla, kun sitä ennen auton moottorin vikavalo syttyi palamaan ja auto kävi huollossa, taimet olivat loppu sieltä mistä kävin niitä etsimässä ja lopulta Plantagenissa oli jäljellä neljä taimea joista otin sokkona kaksi ja vasta kotona huomasin, että toinen on kirsikkatomaatti ja toinen on isompi lajike. Kurkun taimet lähtivät mukaan täysin suunnittelematta ensimmäisten tomaatintaimien hakureissulta, ettei tarvinnut tulla kotiin tyhjin käsin. Ja koska en jaksa odotella varsinaista satoa, ostin sitten muutaman yrtin kasvusäkkeihin mukaan, mutta niitäkään ei ollut jäljellä mitään, mitä olin ajatellut, joten otin jotain niistä mitä oli vielä tarjolla.

Eli mikään ei mennyt kuten olin suunnitellut, mutta tiedätkö mitä? Ei haittaa! Olen oikeastaan tosi iloinen, että astuin ulos mukavuusalueeltani ja löysin esimerkiksi viinisuolaheinän kirpeät mahdollisuudet ja lapset tykkäävät napsia sitruunamelissaa ihan sellaisenaan. 

Kasvatin myös muutaman tomaatin pikkutaimen itse. Niistä alempana lisää.


Kekkilä Kasvatussäkki

Tänä kesänä ostin ensimmäistä kertaa kaksi Kekkilän kasvatussäkkiä terassillemme. Säkissä on sisällä valmiiksi mullat ja kasvatussäkissä voit kasvattaa melkeinpä mitä vaan, vaikka esimerkiksi tomaattia!

Helpot kasvatussäkkivinkit

  • Laita kasvatussäkki ensin omalle paikalleen ja ala vasta sitten istutushommiin. Kasvatussäkki painaa nimittäin kuin synti ja sen jälkeen, kun siihen on leikattu reiät, sitä ei voi millään tempulla enää siirtää senttiä enempää.
  • Kasvatussäkin istutuskaivelu on sotkuista hommaa. Sotku ei ole vaarallista mutta jos haluat minimoida sotkut, vuoraa kasvatussäkin ympäristö sanomalehdillä, ennen kuin alat istuttamaan.
  • Kaiva taimille riittävän iso kuoppa. Ota jämämullat talteen.
  • Salaojita taimen ympäristö. Kun kastelet taimea, vedet ei valu ulos muovia pitkin.
  • Hyödynnä koko säkin kasvatusmahdollisuudet! Jos laitat kasvusäkin laitamille hitaasti kasvavia kasveja, kuten vaikkapa tomaattia, laita keskelle jotain nopeammin satoa tuottavaa, kuten vaikka minttua, rucolaa, ruohosipulia tai salaattia suoraan taimena, niin siitä on kiva napsia oman pihan herkkuja sitä isompaa satoa odotellessa.

Avomaankurkun taimi

Viinisuolaheinä ja tomaatin taimi

Viinisuolaheinä ja tomaatin taimi

Avomaankurkku, sitruunamelissa


Mintun kanssa samaan laatikkoon hyppäsi kaksi itse kasvattamaani tomaatin taimea. Tiedän, että minttu voi vallata koko ruukun, eikä haittaa. Omat pikkutomaatin taimet on niin kirppanat vielä tähän aikaan vuodesta, että en usko niiden ehtivän edes kasvaa: kunhan kokeilen ja minttu saa sitten vallata koko kasvulaatikon miten päin haluaa. Tähän ruukkuun voi kipata ne kasvatussäkistä yli jääneet mullat.

Näin kasvatat itse tomaatintaimet

  • Aloita kasvatus viimeistään huhtikuun alussa. Muuten olet myöhässä eikä tomaatit ehdi kasvaa.
  • Viipaloi tomaatti. Laita päätyviipaleet joissa ei ole siemeniä leivän päälle ja valitse keskimmäiset viipaleet käyttöön, joissa näkyy siemeniä.
  • Laita pienen purkin pohjalle multaa, suihkuta kosteaksi, lisää tomaattiviipale ja peitä ohuesti mullalla.
  • Suihkuta kosteaksi ja pidä kosteana.
  • Laita kelmu päälle ja töki kelmuun hengitysreikiä.
  • Laita tulevat taimet mahdollisimman valoisaan paikkaan kasvamaan.
  • Odota ja hämmästy.

Marokonminttu


Lannoitus

Lannoittaminen on monen kesäkasvin kaiken a ja o. Pelkkä rakkaus ei aina riitä, vaan tarvitaan tuhdimpaa tavaraa. Lannoitus on minusta ollut tosi vaikeaa, kun en haluaisi ostaa montaa eri putelia ja taiteilla sitten niiden kanssa. Niinpä löysin Kekkilän valikoimista minulle täydellisen lannoitteen: Luonnonmukainen lannoite. Se sopii niin kesäkukille kuin syötävillekin kasveille. Lannoitetta blandataan itse ja raakana se on tuhtia sekä kamalanhajuista, mutta kasvit tykkää!

Kekkilä Luonninmukainen lannoite


Syötävien herkkujen lisäksi meillä kasvaa pienen pieni sitruspuuntaimi, orvokkeja, pelargonioita ja perusmarkettojen sijaan laitoin kukkapenkkiin laventelia ja neilikkaa. Jännittävää nähdä, saanko ne kasvamaan vai ehtiikö pihan rusakko vedellä ne parempiin suihinsa ennen sitä... Melkoinen kulinaristi se pitkäkorva tuntuukin olevan: on vedellyt pensaiden alta omatekoiset kahvinporo-kananmunankuorilannoitteetkin ja siihen päälle sitten parit neilikat, röyh.

Sitruspuu

Orvokki

Neilikka ja laventeli

Neilikka Pink Kisses

Laventeli

Orvokki

Koko tähän tämän kesän kaupunkiviljelyhommaan on mennyt rahaa n.50-100e ja minä sanoisin, että eihän tämä ilmaista hupia ole, mutta kesähupia sieltä halvimmasta päästä. (Toki kasteluvedet maksaa vielä ekstraa tähän päälle, mutta olen ottanut esim. perunan pesuvedet talteen ja nakkaan ne kukkasille) Vielä halvemmaksi olisi tullut, jos olisin kasvattanut kaikki taimet itse. Kasvatukseen sijoitettu summa ei tuntunut kamalan pahalta, kun hankintoja tehtiin pikkuhiljaa. Orvokkien taimiakaan ei tarvitse montaa olla, kun yhtäkkiä koko ruukku on niitä täynnä!

Sitäkin tässä mietin, että onkohan täällä Helsingissä keväisin taimien vaihtotapahtumaa, missä kukin voisi tehdä vaihtokauppoja taimi-taimesta-periaatteella? Eli sinä saat tämän minun tomaatintaimen, niin minä saan sinulta kurkuntaimen? Täytyypä ensi keväänä aktivoitua tämän asian kanssa, mutta vinkatkaa ihmeessä jos tiedätte. Kiitos!

Viljelyn iloa kaikille kotipuutarhureille,
Sari



torstai 18. kesäkuuta 2020

Kohti minilomaa


Se on se haikeahko fiilis, mikä tulee töissä aina juhannusaatonaattona, kun koko Suomi tuntuu jäävän kesälomalle. Paitsi minä. Koska jonkunhan ne työt on tehtävä ;)

Tänä kesänä tämä on toisin! Siinä missä heippaan kollegat kesälaitumille, minäkin iltapäivällä tallennan sähköpostiini poissaoloviestin. Viikon miniloma kuulostaa ihan parhaalta jutulta just nyt!

Perheellisiä syyllistetään usein parhaiten lomajaksojen pokkaamisesta itselle. Meillä töissä ei onneksi ole sellaista. Minä olen töissä ainoa pienten lasten vanhempi ja olen saanut lomat yleensä silloin kun olen halunnut, eikä jupinoita ole kuulunut. Tänä vuonna halusin joustaa aivan erityisesti, jonka vuoksi sijoittelin lomat sinne milloin muut eivät lomaile. Se tarkoittaa sitä, että lomailen kesän aikana vain kaksi viikkoa yhdessä lasten kanssa ja tasan yhden päivän miehen kanssa. Mutta onneksi meillä on pitkät, valoisat ja lämpimät kesäillat, viikonloput, etätyömahdollisuus ja nyt etenkin juhannus!

Hyvää Juhannusta kaikille ja kuullaan taas!

Sari

ps. Kuvassa kesän eka jätskiannos: Ingman Creamy Crème brûlée-jätskiä, mansikoita ja Tutti Frutti Chewy Fruits-vaahtiksia.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Autoepäonnea


Joskus nuorempana taputtelin itseäni selkään, että onpa tosi hieno juttu, kun päätin muuttaa takaisin Stadiin, koska niin on näppärä suurkaupunki, että täällä en tarvitse autoa milloinkaan. Kunnes sitten eräänä päivänä huomasin olevani kahden pienen pirpanan äiti, joka asuu parin kilsan päässä päiväkodilta ja käy töissä niin korvessa, että julkisilla työmatkoihin menee päivittäin kolme tuntia. Siellä minä sitten pian olin, autokoulun penkissä ihan muina kolmekymppisinä niiden 18-vuotiaiden lippispäiden kanssa.

Auto ei ole minulle liikkuva cd-soitin ja vielä vähemmän mikään statusjuttu. Minä en tarvitse mitään egon jatketta tai mistä minä tiedän, millaiseksi Volkkarilla ajavat ihmiset voidaan lokeroida. Tiedän, että ilman autoakin voi elää - elinhän niin vuosikaudet ja jopa lasten kanssa, mutta toihan se kieltämättä mukavuutta elämään, kun ajelin ensimmäisiä viikkoja ruosteisella prutkullani päiväkodin ja työpaikan väliä: jos pääsin nipistämään töistä etuaikaan, kotimatkaan menee 20 minuuttia, kun tosiaan kolmella julkisella kävelyineen samaan matkaan meni 90 minuuttia. Oliskin joku uudenkarhea Tesla alla, voitte uskoa, että silloin jutun kansikuvassa EI olisi tiepalvelun auto. Olen 'old skool'-muidu monessakin asiassa, niin myös autojen kanssa.

Olin aivan lopen uupunut edellisen viikon. Kaikki alkoi...no siitä kun päätin ostaa tuon tulevan katiskan painon jota joku voisi myös autoksi kutsua. Enpä arvannut autokaupoista alkavan sählingin, kun autoa on remontoitu joka hiivatin kesä oikein pitkän kaavan kautta ja koko lomarahan hinnalla, aikalailla sentilleen. Melkeinhän se siis on uusi auto, kun kaikenmaailman ketjuja, öljyjä, venttiileitä ja läppiä on vaihdettu! Nyt sitten muutama viikko sitten auto meni ihan vaan vuosittaiseen öljynvaihtoon. Siinä on sellainen erikoisempi zögölögölöö-vaihteisto ja siksi öljynvaihto kiipeää toisinaan hieman hintavampaan kategoriaan ja sellainen oli taas vuorossa. Kukkaroa kiristeli.

Öljynvaihdosta seuraavana päivänä moottorin vikavalo syttyi. Tsiisus sentään. Vikakoodinlukija piippasi, että jossain moottoriin liittyvässä härpättimessä on vikaa ja että alahan kaivella 'toimintatonnia'. Nopea kilpailutus huollon hinnasta vei meidät takaisin samaan huoltopaikkaan, jossa öljyt oli juuri -näköjään valtavalla menestyksellä vaihdettu. Sovittiin silti huolto torstaiksi.

Vaan kuinkas ollakaan, tiistaina kun lähdin hakemaan pupulle ruokaa, auto ei inahtanutkaan vaan vikavalot loimottaen se siinä möllötti. Onnea on sisko ja sen mies, joiden avustuksella pupu ei jäänyt ruuatta. Saatiin sitten jotenkin pimpuloitua akkuun lisää virtaa kuitenkin sen verran, että torstaina se saatiin ajettua huoltoon, jossa alkuperäinen vika korjattiin ja akku ladattiin. Ja taas oli nelipyöräinen allamme.

Kunnes muistin, että katsastus happanee ihan näillä hetkillä! Ja niinhän se oli, äkkiä varattiin katsastusaika maanantaiksi.

Sunnuntaina siskoni tarvitsi autokyytiä päivystykseen ja lupauduimme kuskiksi. Siinä potilasta odotellessamme kirjoittelin Instagramiin, että kyllä se Easy Park on sitten näppärä, kun automme lojotti siinä Meikussa, 4h/e saattoparkissa. Vaan kuinka ollakaan, se auton rotjake sammui taas siihen! Tiiäks kun on helle ja ikkunat veivattu auki ja akku lakkaa olemasta, ei ne ikkunatkaan mene tuon ikäluokan pirsseissä kiinni. Kuinkas sattuikaan, että juuri olin täällä blogin puolella hehkuttanut vakuutusyhtiöitä, kun piti soittaa elämäni toisen kerran vakuutusyhtiö apuun auton kanssa. Homma hoitui taas niin näppärästi, Falckin teknikko, joka oli muuten Ville Haapasalon kaksoisolento, hurautti meidän auton käyntiin! Ihanaa, päästiin kotimatkalle, ei tarvinnut enää maksaa 4e/tunti pelkästä olemisesta, saatiin vietyä potilas kotiin ja itsekin selvisimme kotiin saakka. En tiedä oliko helteellä vai millä osuutta asiaan, mutta sunnuntaina illalla olin ihan loppu. Autovekslaus on kuin pieni henkinen maraton. Ei pysty, ei kykene.

Onni oli kuitenkin onnettomuudessa ja arvaa mitä! Auto meni kuin menikin katsastuksesta läpi! Hiphurraa, ehkä tänä kesänä autoa ei korjatakaan koko lomarahan voimalla? Ja joo, koputan heti maalaamatonta puuta.

Onko teillä muillakin kokemuksia vanhoista autoista ja niiden mukanaan tuomista jännittävistä seikkailuista?

Sari

Ps. Kiitos vakuutusyhtiölle ja Falckille todella nopeasta avusta ja vieläpä sunnuntaipäivänä!

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Miehen äiti on kamala anoppi

Bloggaamisessa vaikeinta on se, kun ei halua loukata läheisiään. Minunkin perhepiirissä olisi vaikka miten mehukkaita juttuja, mutta en voi avata niitä tai niihin liittyviä ajatuksia blogissa, ettei joku vetäisi hernettä juurineen päivineen nokkaansa. Harjoittelen vielä sellaista neutraalia lähestymistapaa ja epätunnistettavaa kirjoittamistapaa.

Nyt sitten kirjoitan anopeista, jotka on miesten äitejä
. Anoppi-P, tämä ei kerro sinusta :) Hih hih, selitys se on tämäkin, mutta usko kun sanon. (Ja lue juttu loppuun.) 

Vuosien epävirallisen kenttätutkimuksen perusteella kehtaan väittää, perustuen minkäänlaiseen faktaan, että miesten äidit on pääsääntöisesti karmeita anoppeja. Vaimon äiti on taas se perheen peruspilari, johon voi nojata silloinkin kun maaperä muuten järisee. Olenkohan oikeassa vai väärässä?

Tulevaisuuden huono anoppi?


Minulla on monta ystävää, joiden kokemusten perusteella miehen äiti on yleensä ihan sekopäinen: rumasti käyttäytyvä, toisten kotiin tunkeileva ja elähtäneitä kasvatusneuvoja jakeleva vanha raakku. Noin niinku kauniisti muotoiltuna. Keskustelupalstat pursuavat erilaisia keskusteluja siitä, mitä se kaamea anoppi on taas mennyt tekemään.

Kenttätutkimuksessa havaitsin, että miehen äiti vihaa oikein mielellään miniäänsä/puolisoa. Koska eihän kukaan voi olla tarpeeksi hyvä hänen kultamussukkapojalleen. Napanuora on niin sanotusti katkaistu synnytyslaitoksella, mutta käytännössä ei siis ole. Napanuora on kiinni kuolemaan saakka ja sen jälkeenkin vielä. Niin. Ja jos sen napanuoran koittaa purra poikki, se tekee kipeää.

Anoppi on myös se joka tunkeilee poikansa ja miniänsä kotiin kuudelta sunnuntaiaamuna ihan vaan pesemään ikkunat. Eli kauhistelemaan ääneen, että mitä täällä vielä nukutaan: ei minun nuoruudessani tähän aikaan enää maattu vaan lehmät oli keritty ja lampaat lypsetty, ennen kuin lähdettiin kesähelteellä hiihtämään 30 kilsaa kouluun...Eiku. Niin ja pölytkin pyyhkimättä, eikö lapsen kanssa ole vielä edes ulkoiltu, voi voi.

Anoppi on myös se, joka kutsuu miniäänsä poikansa "kaveriksi" vielä avioliittovuosien jälkeenkin. Tiiätteks te tän keskustelun: "No en kyllä varmasti ota lapsia hoitoon, että sinä ja se sun kaveri pääsette johonkin humputtelemaan" "Äiti, se on mun VAIMO! Ollut jo kaks vuotta! Ei se ole mun kaveri, Pekka on mun kaveri ja Liisa on mun vaimo!"

Sitten se iski. Olenko minä seuraava? Siis minähän olen pojan äiti ja jos hän joskus päättää hypätä parisuhteeseen, on kolme vaihtoehtoa:

1) Minä muutun kuin taikaiskusta. Yhtäkkiä minusta tulee ilkeä ja kyräilevä, sunnuntaiaamuisin toisten aamu-unia häiritsevä ja sivaltava anoppi joka harrastaa kävelylenkkejä, lukemista ja miniänsä vihaamista. (Harrastan nyt jo kävelyä ja lukemista, iik!)

2) Minä en muutu, mutta pojan puoliso päättää vihata minua varmuuden vuoksi. Kylään viemisinä voisilmäpullat käy läpi ruumiinavauksen mahdollisten neulojen varalta, saakelin epäluotettava anoppi soikoon! Vaikka ei mitään hätää, en osaa edes voisilmäpullia leipoa. Niin semmonen saakelin hyödytön anopinkutvale! 

3) Mikään ei muutu. Että minä jatkan elämääni hyväntahtoisena hönttinä joka olen, joka hakee kylään viemisinään pullat lähileipomosta. Ja sitten poikani ja puolisonsa kanssa kilistellään viinilasit parvekkeella auringonlaskussa ja kerron hauskoja - en noloja - tarinoita poikani lapsuudesta. Täst mä haaveilen.

Onks sulla kiva vai kamala anoppi?

Mullahan ei siis ole virallisesti anoppia, kun en ole naimisissa mutta kyllä se miehen äiti mulle ihan anoppi on. Meillä on hyvät välit, maantieteellisestikin 200km. Minulla ei siis ole kokemuksia, että joku tunkisi aamulla kuudelta pesemään ikkunat. Omatkin vanhempani asuvat kaukana, joten kyllä sitä pitää ihan itsensä yllättää tahdolla pestä ne ikkunat. Sitä tahtoa ei tosin ole näkynyt vuoden 2009 jälkeen ;) Että anoppi - tai äiti, jos tulee tämmösiä ikkunanpesullisia mielihaluja niin tervetuloa. Ikkunat saa tulla pesemään vaikka yöllä. Matotkin saa pestä jos ikkunat ei ole riittävän haastavat. Vitsailu sikseen. Olen tosi iloinen siitä, että minulla on kiva anoppi. Laitellaan sähköposteja ja vaihdetaan kuulumisia. Jos lapseni joskus päättävät itse alkaa joidenkin kivojen tyyppien kanssa parisuhteeseen, toivottavasti vastapuoli miettii minusta samoin, että ihan kiva anoppi.

Sari


**Muokattu 21.6.2020: Kommenteihin vastaamisessa on hieman haasteita. Vastaan, kunhan Blogger suostuu yhteistyöhön. Ehkä tämä postaus oli Bloggerille ihan liikaa :'-D Kiitos kivoista kommenteista jo nyt!


sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Kanin elämää

Meillä on nyt ollut lemmikkinä kani noin 2,5 vuoden ajan. Mitä olen oppinut kanien sielunelämästä tämän kuluneen reilun parin vuoden aikana? 


Kuvassa pötköttelevä pupunen on meidän kääpiöluppakorvakanipoikamme Salama. Hän täyttää syksyllä kolme vuotta. Salama tuli meille aikoinaan nuoremman lapsen innoittamana, joka oli jo pidempään haaveillut kanista. Minä olin kuullut kanien hoidosta, no lähinnä pahaa, kunnes selvisi että lapsen kaverilla oli kani ja heidän äiti kertoi kanien elämästä sellaisia faktoja, jotka helpottivat päätöksen tekoa kummasti. Kuten esimerkiksi, että kanit oppivat tekemään tarpeensa vessalaatikkoon, mikä helpottaa siivoamista ihan älyttömästi. Olkoonkin kani lapsen innoittamana ja toiveesta hankittu, eläimen hoitovastuu on aina viime kädessä aikuisella. Ja minä arvostan myös lemmikkieläimissä helppohoitoisuutta!

No mitä me ollaan opittu kaneista tämän reilun parin vuoden aikana? No että kanit on tosi kovia pötköttelemään. Ja että ne on tienneet koronahommista jo kauan ennen ihmisiä.

Meidän kani tykkää pötköttää. Ennen pötköttämistä se pötköttää ja pötköttelyn jälkeenkin se vähän pötköttää. Älä ymmärrä väärin, ei se masennuspäissään vaan makaa, se vaan on tosi melankolinen luonne ja tykkää pötköttelystä. Se pötköttää häkissä tai sitten se loikkii olohuoneeseen johonkin strategisesti kivalle paikalle ja pötköttää siellä. Tietyistä paikoista näkee kivasti "kaikkialle", joten mikäpäs siinä pötkötellessä. Eikä siinä mitään, koska minäkin tykkään pötköttää. Voisin pötköttää päivät pitkät, mutta eipä sitä ihan liian usein ehdi itseään kallistaa pötkölleen, muuta kuin yöllä tai lomalla. Ehkä tässä kävi niin, että perhe ei valinnut itselleen sopivaa kania vaan kani valitsi itselleen sopivan (pötköttely-)perheen. Ei meille mikään sähköjänis olisi sopinutkaan ;)

Toki jos pötköttelevän luppakorvan näköpiiriin tulee jalat, jotka ehkä suuntaavat ruoka-apajille, kannattaa loikkia perään, jos vaikka saisi vähän jotain herkkuja.

Koronakaranteenissa tämä pupu on edelläkävijä. Sosiaalisia kontakteja se on välttänyt aina. Tyyppejä voi käydä nuuhkimassa ja ihmettelemässä, mutta kivointa on pötköttää yksin tai pehmokamun vieressä. Ulkona "pupujen ilmoilla" kannattaa käydä vaan sen verran kun on pakko, sitten täytyy loikkia töpöhäntä heiluen takaisin kotiin, mieluiten omaan häkkiin ja suorittaa huolellinen pesu. Ja muutenkin ei kannata stressailla mistään ettei pääse minnekään kenenkään kanssa, senkun pötköttää vaan. Kyllä se siitä ja aikakin kuluu kivasti eteenpäin eikä sitäkään tarvitse turhaan murehtia.

Kani on ollut kaikki nämä vuodet tosi helppo lemmikki, sen ylläpito ei ole kallista ja kani on meille riittävän sosiaalinen. Se ei ole kuten kissat tai koirat vaan se on just niinku kani. Ja vaikka hän kuinka pötköttelisi omissa oloissaan, jos otat lehden ja menet lattialle lukemaan, ei aikaakaan, kun saat lukuseuraa. Et ehkä lukutoukkaa vaan pupun joka tulee paitsi lukemaan lehteä sun kanssa, myös tökkäämään kuonollaan sinua käteen, että paijaa minua, heti!

Terveisiä kaikille lukijoidemme pupusille!

Sari


sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Koululaisten kummallisen koronakevään huippu: kevätjuhlat peruttu!

Vielä vuosi sitten jännitin lasten koulujuhliin liittyen, että mitä jos taas lapsilla on joulu- tai kevätjuhlat eri aikaan, eli juhlissa menee "koko päivä" samoja (toki kivoja) esityksiä toistona katsellen (ja töistä miinustunteja merkkaillen). Ja sitten ei kuitenkaan enää saanut istumapaikkaa salista sen myöhemmin esiintyvän lapsen juhlasta, kun juhlasaliin mahtuu vain kourallinen yleisöä. Silloin ei tullut mieleenkään, että voisi käydä niinkin, ettei niitä juhlia järjestettäisi ollenkaan.

Tänä vuonna 2020 meidän lasten koulussa ei sitten tosiaan järjestetty kevätjuhlia ollenkaan.

Rakas lapseni

Kuopuksen kolmas vuosiluokka sujui tosi hyvin, koronaepidemian mukanaan tuoma etäkoulu mukaan lukien. Lapsi itse on tosi hyvä tyyppi, joka osaa paljon ja lähtee kaikkeen uuteen mukaan reippain mielin. Sen lisäksi hyvin sujuneeseen kouluvuoteen myötävaikutti uusi opettaja. Suorastaan villi luokka sai siis viime syksynä uuden opettajan, joka maagisella asenteellaan johdatteli luokan läpi tyynten ja tyskyjen. Sydämeni läikähti ilosta jo heti ensimmäisellä viikolla, jolloin väänsin onnenkyyneleet: lapseni sai ensimmäisellä kouluviikolla enemmän hyvä-merkintöjä Wilmaan, kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Tiesin, että nyt on oikea opettaja oikeassa paikassa. 

Esikoiseni kuudes vuosiluokka sujui myöskin aivan sanoinkuvailemattoman hyvin kaikesta koronahässäkästä huolimatta. Esikoisen kasvutarina pienestä ja ujosta päiväkotipirpanasta aina melkein 160 senttiseksi nuoreksi on ollut huikea! Perjantai-iltana ennen viimeistä koulupäivää kirjoitettiin opettajille kiitos-viestejä Wilmassa itku kurkussa, kun matkalle on sattunut niin hienoja opeja ja mahtavia kokemuksia. Oli pakko kirjoittaa, koska emme enää tapaa. Koronan vuoksi kevätjuhlat oli peruttu.

Koronakevään aiheuttamat poikkeustoimet oli meille todella harmittava juttu. Näin lievästi sanottuna. Kuutoset on viimeisenä yhteisenä keväänä aina käyneet retkillä, pelanneet perinteisen pesisottelun oppilaat vs opet johon oikeastaan kukaan ei halua mennä mutta se on kuitenkin ihan paras juttu ikinä ja kaikki on huipentunut kevätjuhlaan, jossa pienet suuret kuutoset on kukitettu koko juhlasalin yleisön edessä, jonka jälkeen opettajat ovat laulaneet näille laulun. Ja me vanhemmat ollaan tirautettu itkut juhlasalin ahtailla penkeillä. Ah, kuinka paljon ehdinkään saada kuittailua jo ennakkoon - että siellä se Sari sitten taas katsomossa itkee, ihan niinkuin ensimmäisessä kevätjuhlassakin itki, kun esikoisen nimi lueteltiin hymypatsaan saajana. Se oli hieno hetki se.

Ja tietysti kevätjuhlaan kuuluu se että suhataan koululla koko päivä, ensin toisen lapsen juhlissa, sitten pikaisesti luokkaan vaihtamaan pari sanaa opettajan kanssa ja sitten äkkiä uudestan saliin ja sitten taas toisen lapsen luokkaan ja lopulta kerää koko lauma kasaan (oma, ei muiden :)) ja kotia kohti - riippuen toki onko saanut lomapäivän vai joutuuko vielä palata töihin. Sutinaa joka tapauksessa.

Tänä vuonna oppilaat kokoontuivat luokkiin ihan oman porukan kesken. Siellä jaettiin stipendit, hymypatsaat, jätskit, ruusut ja tietenkin todistukset. Mutta ettei perinteistä poikettu liikaa, onnenkyyneleet tirahtivat siinä koulun ulkopuolella jalkakäytävällä, jossa olin odotellut kesälomalaisiani ja joita sitten halasin, onnittelin ja tietenkin syynäsin innoissani todistukset, jotka olivat hyvät.

Kaikkea kivaa koronakevät ei kuitenkaan perunut. Meillä kotona juhlittiin kahta hienoa ihmistä: ala-koulunsa päättävää kuutosluokkalaista ja kolmannen vuosiluokkansa päättävää tulevaa nelosluokkalaista. Oli Moomin-juhlajuomaa (ihan alkoholitonta lasten juhlajuomaa missä ainoana terästyksenä oli C-vitamiini), suolaisia ja makeita herkkuja mutta koronakevät toki näkyi niin, että karkitkin piti napsimisen sijaan annostella lusikalla omalle lautaselle. Me kun saimme juhliin vieraaksi myös isovanhemmat, joiden olisi kuulunut oikeasti olla karanteenissa, mutta jotka eivät malttaneet olla pois esikoiseni tärkeästä päivästä. Ja hyvä niin - kiitos, että uskalsitte ja halusitte tulla.

Moomin-juhlajuoma

Koulujen päättäjäisjuhlat kotona

Koulujen päättäjäisjuhlat kotona

Koulujen päättäjäisjuhlat kotona

Mustikkapiirakka

Godis

Rakas lapseni

Minä haluan lähettää virtuaalisen halauksen kaikille teille muillekin koulunsa päättäneille nuorille, joilta koronakevät vei monta kivaa juttua pois. Koronakevät oli todella kökkö, mutta se opetti meille yhden tärkeän asian: elä jokainen päivä täysillä (koska huomisesta ei voi tietää). Joten vaikka monta kivaa juttua jäikin nyt välistä, teillä on edessänne elämä, jossa kaikki on mahdollista!

Hyvää lomaa kaikille kesälomalaisille!
Sari



lauantai 23. toukokuuta 2020

Terveisiä puutarhasta ja paluu arkeen pienin askelin







Tänään 23.5.2020 on historiallinen päivä. Ensimmäistä kertaa  maaliskuun jälkeen lapset ovat lähteneet ulos leikkimään kavereidensa kanssa. Helsingissä on koronatartuntoja vieläkin hurjan paljon ja asumme yhdellä pöpöisimmistä alueista, mutta jostainhan se paluu arkeen on aloitettava.

Koronakotoilun aloitus oli kivaa kuin hyppy jääkylmään avantoon, mutta ihminen on siitä jännä eläin, että kyllä se tottuu vaikka mihin. Parissa viikossa totesin, että onneksi on tullut kasvatettua kivat tyypit ja varmaan taivaan kappaleet oli jotenkin oikeassa asennossa, kun yhteiselo sujui tosi kivasti. Itseasiassa niin kivasti, että melkein alkoi ahdistaa ajatus normaaliin arkeen palaamisesta ja siitä, että vielä koittaa hetki, kun ei ollakaan 24/7 yhdessä. Noh, yksi ahdistus kerrallaan ;)

Kun lapset lähti omille teilleen, keitin kahvit ja tulin päiväkahville terassille. Dokumentoin hiljaisen hetken Instaan ja nautin ihan vaan hiljaisuudesta, auringosta, kahvista ja sanoinko jo, että hiljaisuudesta?

Toukokuu on ollut melko viileä ja meillä on puutarhan kasvukausi vasta edessä päin. Olen tutkiskellut Kekkilän kasvusäkkejä, maalaillut miten saan mahdutettua terassille parin kasvusäkin ja haaveillut tomaattisadosta. Tänään laittelin äitienpäiväruusun isompaan ruukkuun ulos ja samoin sitruunapuun kasvatuskokeilu on siirretty isompaan ruukkuun fiilistelemään aurinkoa. Puutarhurointi 'omassa rauhassa' on kuin terapiaa ja tällaiselle introvertille kuin minä, kuin pala taivasta!
 

Kuten kuvasta näkyy, minä olen siirtänyt blogityöpisteeni ulos. Sinne vaan kaikkien ruukkujen ja kannujen keskelle, kyllä aina löytyy tilaa yhdelle pienelle läppärille. Naapurista kuuluu iloisia elämisen ääniä: joku kuuntelee musiikkia, yksi grillaa ja joku nauttii vieraiden seurasta. Tosi ihanaa palata arkeen pienin askelin. Eläköön elämä! Muistetaan silti edelleen ne turvavälit, pestään käsiä ja suojataan riskiryhmiä!

Sari


torstai 21. toukokuuta 2020

Kesä tulee - onko vakuutukset valmiina?

Kesä tulee ja touhukkaiden lasten vanhemmat tietääkin, että tekevälle sattuu. Aina ei laastari riitä, vaan täytyy lähteä ihan lääkäriin. Minä olen tosi tyytyväinen meidän vakuutusyhtiön tarjoamaan tapaturmavakuutukseen. Onko sinun lapsellasi sairaus- ja/tai tapaturmavakuutus?


Lapsissa ehkä parasta on se, kun ne kasvaa! Älä ymmärrä väärin: toukkamainen vauva-aika oli osaltaan ihanaa, mutta muistan ihan elävästi sen hetken, kun esikoinen sai aikoinaan jalat alleen ja huomasin, ettei järki tai varsinkaan itsesuojeluvaisto kulje käsikädessä motoriikan kehittymisen kanssa! Vilkkaiden lasten äidillä täytyy olla silmät selässäkin, mutta silti lapsille on pienenä ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Uskon, että aika moni pystyy samaistumaan ;) Olen varmaan lomarahan verran kuluttanut kesäisin rahaa laastareihin ja kaikenlaiset päivystykset on tulleet meille tutuksi. Ettei tämä nyt kuulosta siltä, että hunsvottiäiti ei valvo yhtään tenaviaan ja istuisimme päivystyksen nahkeilla penkeillä viikottain, niin kerrottakoon, että ei se nyt onneksi ihan niin mennyt. Tämä törmäily on meillä ihan geeneissä. Minulla komeilee vieläkin polvessa naarmut jotka sain jo kolmekymmentä vuotta sitten: siihen ei tarvittu kuin kesä, shortsit, kumisaappaat ja rappuset, päättele itse loput! Toiset meistä vaan on tosi taitavia kompuroitsijoita ja onneksi ne on just ne geenit, mitkä periytyy jälkipolvelle.

Aikanaan kun lapset oli pieniä, meillä oli lapsilla sekä sairaus- että tapaturmavakuutus. Meidän kohdalla sairausvakuutus osoittautui kuitenkin silloin tarpeettomaksi, koska meillä ei oikeastaan ollut perusnuhakuumeiden lisäksi mitään erikoisempaa ja siitä olen tosi kiitollinen. Sairausvakuutus oli aika hintava, joten luovuimme siitä, mutta tapaturmavakuutuksesta en tingi!

Tämä koko vakuutusasia tuli mieleen, kun kaivelimme Crocsit terassille – sehän on selvä kesän merkki, eihän kesä ilman noita muovisia läpsyttimiä ole kesä eikä mikään! Nimittäin, viime kesänä kävi taas ”legendaariset”. Minäpä kerron.

Tenava tietää, että ulos saa mennä pelaamaan futista vain läheiselle kentälle ja vain lenkkarit jalassa. Ohjeessa ei ole tulkinnanvaraa. Paitsi että lapsen mielestä se taitaa juuri mennä kategoriaan ”more like guidelines than actual rules” ;) Kuinka ollakaan, eräänä päivänä hän päätti livahtaa ulos kaikessa hiljaisuudessa (oli siis koululainen ja saa liikkua itsekseen). Jalkaan hän laittoi tietenkin pelkät Crocsit ja suunnisti kavereiden luo naapuritaloyhtiön asfaltoidulle pihalle mikäpä muu kuin futis mielessä. Heti kärkeen hänelle syötettiin pallo ja kun tämä meidän sankari alkoi potkaisemaan palloa, Crocsi sinkosi kaaressa irti jalasta ja potku osui – asfalttiin tietenkin. Pottuvarpaasta meni nahkat aiiiiiiiivan rullalle.

Me ollaan tarvittu vakuutusyhtiön apua tapaturman sattuessa onneksi vain pari kertaa. Onneksi meillä on ihan paras vakuutusyhtiö. Ei muuta kuin soitto heille, he neuvoo miten edetään, minne voi mennä tutkittavaksi ja sillä selvä. Muistan vielä ne ajat, kun vakuutusyhtiön kanssa asiointi oli melkoista paperisotkua, mutta nykyään se on tyyliin ”nimi paperiin” ja sillä selvä. Kun lapsi on kipeä tai häneen sattuu, kyllä sitä arvostaa nopeaa toimintaa: ettei tarvitse jäädä tuntikaupalla istumaan päivystykseen vaan pääsee melkein heti tutkittavaksi osaaviin käsiin. (Onneksi lapset pääsee monessa paikassa päivytyksessä jonon ohi, aina ei ole niin) Lasten tapaturmavakuutus on muuten ihan naurettavan halpa, ilmeisesti jostain paikoista sen saa jopa 3e/kk hinnalla, että maksan sitä mielelläni ”turhaan”. Koska jos tulee hätä, on kiva tunne, että vakuutus auttaa. Mutta siihen tähdätään, ettei siihen ikinä tarvitsisi turvautua.

Onko sinun lapsella sairaus- ja/tai tapaturmavakuutus? Oletteko joutuneet turvautumaan vakuutukseen? Kiinnostaisi myös tietää, jos olette päättäneet ettei lapsi tarvitse ollenkaan vakuutusta.

Ja miten sen pottuvarpaan kanssa kävi? Murtumaa ei onneksi ollut, HUH! Sitä nahkalirpaketta ei voitu enää liimata paikalleen (siis lääkärissä, en millään Erikeeperillä ajatellut parsia kasaan diy-hengessä), joten sitä hoidettiin kuten palovammaa. Kilometreittäin perhoslaastareita ja sellaista palovammasilikonia jonka nimeä en enää muista ja meni muutama viikko, niin varvas saatiin kuntoon. Henkinen kolaus oli kovempi kuin fyysinen. Ehkä tästä opittiin jotain. Tai sitten ei, kesä näyttää ;) Tiiäks se tunne kun lapsi tuossa ihan vaan ohimennen toteaa, miten kivaa on mennä alamäessä fillarilla niin että nostaa kädet pään taakse ja antaa whiilettää... GÄÄÄÄÄÄK :D 

Turvallista kesää kaikille,
Sari

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Juuri kun ihmiset on peloteltu koronalla kuoliaaksi, avataan koulut

Hallituksen päätöksellä lapset palaavat takaisin kouluun lähiopetukseen 14.5.2020. Samalla etäopetus päättyy. Todettuja koronatartuntoja Suomessa on yli 6000. Yhdessä kaupungissa tartuntoja on todettu ylivoimaisesti eniten: Helsingissä, yli 2200 tartuntaa. Onko lasten kouluun palaaminen turvallista vai umpihullua?


Olen kysellyt sekä täällä blogissa, että Instagramin puolella, että meinaattekos pistää lapset kouluun 14.5. kun koulujen ovet aukeaa? Osa aikoo, osa ei. Itse olin koulujen ovien avaamista vastaan. Ensin meidät on peloteltu melkein kuoliaaksi koronan vaaroista: satoja suomalaisia on kuollut, kymmeniä suomalaisia on joutunut tehohoitoon ja taudin uutta tulemista odotellaan pelonsekaisin tuntein. Nyt hallitus päätti pistää pystyyn jäätävän ihmiskokeen: katsotaan miten moni kuolee, kun pistetään kaikki pienet lapset päiväkotiin ja kouluun. Ymmärrettävästi pientä kapinahenkeä on vanhempien keskuudessa ilmennyt.

Koronavirusepidemia pitää ottaa vakavasti - kyse on yhteiskuntaa lamauttavasta viruksesta, joka vaarantaa myös ihmishenkiä. Mutta jotenkin meidän pitäisi saada yhteiskunta pelaamaan siitä huolimatta. Kiitos hallitukselle, että ne miettii tätä eikä minun tarvitse ;)

Minä vastustin koulujen avaamista - ihan vaan koska asumme Helsingissä, jossa todettuja tartuntoja on ylivoimaisesti eniten. Jos Helsingissä olisi tartuntoja alle 100, ei koulujen avaaminen olisi aiheuttanut minussa minkäänlaista tunnemyrskyä ja päätös olisi ollut selvä: ei muuta kun kouluun vaan.

Koko maassa todettuja koronavirustartuntoja on yli 6000 - mutta siihen lukuun ei tietenkään sisälly kaikki, koska kaikkia sairastuneita ei ole testattu. Mutta se pitää muistaa, että iso osa koronaviruksen sairastaneista on jo parantunut.

Vaikka koulujen avaaminen tuntuukin ihmiskokeelta - sitä se ei ole. Yhteiskunnan täytyy pikkuhiljaa alkaa palailemaan normaaliin arkeen ja jostainhan se on aloitettava. Monilla paikkakunnilla koronavirustartuntoja on niin vähäinen määrä, että lasten on todennäköisesti ihan turvallista palata kouluun. Helsingissä on kaupunginosia, joissa lasten kouluun paluu on minusta kyseenalaista.

Hallitus on voinut alkaa purkaa koronarajoitteita näin nopeassa aikataulussa siksi, kun suomalaiset ovat noudattaneet rajoituksia esimerkillisen hyvin ja koronavirusepidemian leviäminen on saatu hidastumaan. Vaikka uusia koronatartuntoja havaitaan Suomessa satoja viikoittain, voisi tilasto yhtä hyvin olla vaikka 2000 uutta tartuntaa viikossa ja meillä voisi kuolleita olla nyt yhtä paljon kuin on parantuneita. Joten suunta on hyvä. Kuten pääministeri heti koronahässäkän alkuun totesikin: me selviämme tästä.

Päästätkö lapsesi kouluun (tai päiväkotiin) 14.5. alkaen - on vain ja ainoastaan sinun ja perheesi oma päätös. Päätökseen voi vaikuttaa riskiryhmiin kuuluminen, työtilanne, henkinen jaksaminen tai jokin muu asia. Kuten sanoin, monissa kaupungeissa on todennäköisesti turvallista päästää lapset kouluun. Ja joissain paikoissa ei ehkä ole. Se on fakta, että koronavirusepidemia ei lopu tämän kevään aikana ja uusia tartuntoja ilmenee, avattiinpa koulut tai sitten ei. Hallitus on tehnyt koulujen avaamispäätöksen asiantuntijoita kuunnellen.

Koulusta ei saa olla pois ilman lupaa - vaikka miten korona ahdistaisi. Vaikka kyse on enää kahdesta viimeisestä kouluviikosta joiden aikana ei tehdä muuta kuin hinkataan käsiä käsidesillä, yritetään pitää lapsia turvavälien päässä toisistaan ja retkeillään niin että lenkkareiden pohjat kuluu puhki, pitää poissaoloon pyytää prosessin mukainen lupa. Luvaton poissaolo antaa koululle hätäsignaalin: onko lapsella tai perheellä kaikki hyvin? Poissaololupaa tulee hakea annettujen ohjeiden mukaisesti eikä hakuprosessi ole niin kankea miltä se kuulostaa.

Kouluun ei saa mennä sairaana - se surullisen kuuluisa "pikkunuha" on nyt juurikin se syy jäädä kotiin sairastamaan. Tällä hetkellä meneillään on allergista nuhaa, nuhaa, influenssaa, koronavirusta ja varmasti monta muutakin samankaltaista tautia eikä tavallinen kaduntallaaja voi välttämättä tietää mitä mikäkin pärskintä on. Jos olet sairas, pysy kotona.

Kiitos kaikille viesteistä - olen saanut monenlaista palautetta koskien tätä kouluihin palaamista. Myös minun mielenterveyttäni on epäilty: kiitos siitä, ei täällä mitään hätää. Minä en itseasiassa tiedä kumpi on kahelimpi: minä joka pyöritän sujuvasti samaan aikaan etätöitä, etäkoulua ja normaalia lapsiperhearkea vai se, joka aikoo tosissaan ihan poksauttaa skumppapullon huomenna, kun koulujen ovet aukeaa ja lapset vihdoin palaa kouluun ja saa päivisin olla rauhassa? (Nyt en puhu niistä henkisesti loppu olevista vanhemmista tai lapsista/nuorista) Meillä kaikilla on omat syymme eikä tämä ole kilpailu. Siitä olen hurjan ylpeä: jokainen vanhempi on joutunut korona-asiaa omalla kohdallaan miettimään hyvinkin tarkasti ja on pyrkinyt tekemään parhaan mahdollisen ratkaisun omaa lastansa ajatellen. Eikä siinä vielä kaikki! Kuinka moni onkaan ollut huolissaan myös muista lapsista, yli perherajojen! Vaikka toivonkin, että koronahärdelli loppuisi mahdollisimman pian (tiedän, ettei ole mahdollista vielä moneen kuukauteen), niin toivon että tämä yhteishenki ja välittäminen muista ihmisistä jatkuisi.

Tsemppiä kaikille arkeen paluuseen! Kommenttiboksiin saa vieläkin kertoa, onko lapset menossa kouluun vai jäämässä kotiin loppukevääksi. Kommentin saa jättää myös anonyyminä.

Järjettömän isot tsempit myös koulujen ja varhaiskasvatuksen työntekijöille! Ei sanat riitä kertomaan mitä teille toivon. No voimia ainakin tämän kaiken uuden edessä, tsemppiä kekseliäisiin turvallisuusvirityksiin ja jaksamista kun kaikki palaute tietysti tästä kaikesta valuu teille. Muistakaa, että te teette arvokasta työtä. Nähtiinhän se jo: kun varhaiskasvatus ja koulut on liki kokonaan kiinni, yhteiskunnan yksi jalka alkoi nilkuttaa tosi pahasti. Kiitos teille, teette upeaa duunia!

Sari
#kaikkijärjestyy




sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Mutkaton äitienpäivä








Minä pidän perinteikkäästä äitienpäivästä ja mikä hienointa: perinteet voi luoda itse. Minun lapsuuden kodissa äitienpäivänä äiti sai lahjan ja aamupalan sänkyyn tarjoiltuna. Se oli hieno perinne joka on juurtunut selkärankaan niin tiukasti, että muistan vieläkin sen kahvikuppien kopinan metallista tarjotinta varten mikä oli ehkä hienoin tarjotin, jonka tiesin. Onkohan se tarjotin vielä äidillä tallessa?

Meidän perheessä on erilaiset perinteet. Minä haluan äitienpäivänä nukkua pitkään, eli, pilke silmäkulmassa totean että ei saa tulla herättämään, en odota prameita lahjuksia mutta onhan se huippu juttu jos pääsee aamusta ns. valmiiseen pöytään. Tänään aamulla sain viestin Whatsappiin, kun aamupalaa alettiin valmistaa ja sain rauhassa heräillä ja kun saavuin aamupalalle, sain pienen lahjan: kauan himoitsemaani pikakahvia ja vähän suklaata. En ole raaskinut ostaa noita itse, joten ihana juttu että sain ne nyt. Arki on välillä vähän sellaista sutinaa, joten ihanaa kun voi vaan suhauttaa pikakahvit ja jatkaa hommia. Aika on rahaa ;) On meillä myös kukkaperinne, sitä avasin enemmän Instagramin puolella: Saronblogi

Ja tällä tavalla meillä on vietetty jo 12 äitienpäivää. Perinteet on luotu itse, meidän itsemme näköiseksi. Ja olen tosi tyytyväinen!

Mutkatonta äitienpäivää kaikille äideille ja itsensä äidiksi tunteville!

Sari


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Koulut avataan 14.5.2020: päästätkö lapsesi kouluun?

Hallitus päätti 29.4.2020 purkaa perusopetuksen rajoitteet. Tämä tarkoittaa sitä, että koulut avataan 14.5.2020 ja samalla etäopetus päättyy siihen. Mutta minua kiinnostaakin, että aiotko sinä päästää lapsesi kouluun?


Itse en olisi halunnut, että koulut avattaisiin tänä keväänä. Etäkoulu sujuu meillä tosi hyvin. Huomaan, kun 20 lasta ei ole häsläämässä ympärillä, minun lapset on saaneet keskittyä rauhassa opiskeluun. Uudet asiat on opeteltu yhdessä (kiitos mummolle ja papalle etäavusta) ja läksyt on hoituneet tosi hyvin. Kuitenkin on kyse enää kahdesta viikosta, jolloin varsinaista opetusta ei koulussa enää ole, kun todistukset on jo tehty ja lapsilla on ajatukset ihan puhtaasti kesälomassa, niin kyllähän se kevätlukukauden häntä olisi etänäkin hoitunut. Siinä kohtaa, kun kuulin opetusministerin sanovan, että koulujen avaaminen ei ole "mielipidekysymys", tiesin, että koulut tullaan avaamaan.

Koulut avataan 14.5.2020 alkaen ja etäopetus päättyy silloin.

Koulujen avaamiseen liittyy monenlaisia haasteita. Lasten pitäisi pitää fyysistä väliä toisiinsa, pestä käsiä ja pysytellä yhtenä ryhmänä. Koulujen tilat on ahtaat, lisätiloja ei voida taikoa mistään ja opettajien pitäisi keskittyä opettamaan muutakin kuin koronaneuvontaa tai toimia sosiaalityöntekijöinä. On ehdoteltu että lapset olisivat koulussa porrastetusti ja se tietäisi muutenkin täystyöllistetyille opettajille superpitkiä työpäiviä aamu- ja iltavuoroissa. Opettajat ja vanhemmat odottavat kuumeisesti tarkempia ohjeita miten käytännön järjestelyistä tullaan selviämään.

Toisaalta koronavirusrajotteita täytyy alkaa jossain kohtaa purkaa. Etenkin nuorilla pää on kovilla, kun ei voi tavata kavereita. Monet vanhemmat eivät vaan pysty tehdä etätöitä, kun lapset häseltää kotona. Joidenkin henkinen jaksaminen on nyt heikossa kunnossa. Koronavirusrajoitteet on Suomelle taloudellisesti kestämätön tilanne ja pitäisi pystyä palaamaan normaaliin mahdollisimman pian.

Kokeileeko hallitus tahallisesti, millä tavalla koronavirus lähtee leviämään lasten ja kouluhenkilökunnan (sekä toki varhaiskasvatuksen) toimesta? Vai onko tässä aidosti kyse lasten perusoikeuksista?

Olipa niin tai näin, mitä teet:
aiotko sinä päästää lapsesi kouluun loppukevääksi?

Sari


tiistai 28. huhtikuuta 2020

Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta

*Kirja saatu, kiitos Hillevi

Tiedätkö sen tunteen, kun ensimmäistä kertaa keväällä saa upottaa sormet tummaan, kostean pehmeään multaan? Se aika vuodesta on taas täällä! Puutarhurointi on lähes terapeuttinen kokemus - tosin sitä se on kyllä läpi vuoden! Siinä siemeniä multaan painellessa tai taimea maahan istuttaessa ei vaan voi hosua eikä hötkyillä. Samalla kun multa rapisee, työasiat unohtuu mielestä. On helppoa olla siinä hetkessä läsnä, koska täytyy varoen laitella kasvin hentoiset juuret pehmoiseen multaan. Ja sitten juurten huolellinen peittely ja ensikastelu. Terapeuttista, rauhoittavaa, palkitsevaa, ihanaa!


Ensimmäinen kertani tomaattitarhurina
Minä olen innostunut pienimuotoisesta hyötykasvien kasvatuksesta jokunen vuosi sitten. Ensimmäiseksi kasvattelin kerrostalon alimmassa kerroksessa pienellä huoneistopihallamme tomaatin taimia. Niiden varret kasvoivat varmaan pari metrisiksi eikä niistä saatu satoa ollenkaan. Vasta sen jälkeen sain kuulla, että niin ne kukkaset tarvitsee pölytystä! Aijaa, oho! No eipä tullut aloittelevalla tarhurilla sekään mieleen, mutta siitä se oppiminen alkoi. Ja sen jälkeen meillä onkin kasvateltu kaikenlaista, vähän riippuen käytettävissä olevasta ajasta ja omasta innokkuudesta. Enkä ota mitään paineita, jos en jaksa kasvattaa mitään. Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia, puutarhurointikin on helpompaa, kun vapaata aikaa on enemmän ja apukäsiä löytyy aina! (Tai no, rahalla saa ja hevosella pääsee ;))

Edelleen haaveilemme omasta viljelyspalstasta, ehkäpä joku kesä me saammekin sellaisen ja saattaa olla, että silloin tämä homma lähtee ihan lapasesta ;) Voi olla, että tulevia kasvatuksia on jo maalailtu mielessämme viime kesästä saakka ja vauhti senkun kiihtyy. Mutta oman palstan saamiseen saakka puutarhuroimme pihallamme.


Somesta löytyy parhaat puutarhurointivinkit sekä kamuja
Some on siitä kiva paikka, että tällaiset keltanokat saa sieltä apua kaikenlaisiin pulmiin ja sen lisäksi sieltä voi löytyä ihania kamuja, kuten esimerkiksi minä olen löytänyt, Hillevin.


Hillevi kirjoittaa ihanaa Maatiaiskanasen Elämää-nimistä blogia. Hän on ihanan positiivinen perheenäiti ja todella taitava puutarhuri. Hän kasvattaa mm. erilaisia tomaatteja, hortensioita ja kanojakin. Eli oikea puutarhanhoidon monitaituri! Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt ensimmäinen puutarhurointikirja nimeltä...

Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta


Puutarhan salaisuus on matka puutarhan hoidon ihmeelliseen maailmaan. Kirja on täynnä kauniita kuvia Hillevin upeasta puutarhasta. Kirja ei kuitenkaan noudata täysin perinteistä puutarhuroinnin opasta sikäli, että tässä kirjassa on huomioitu puutarhojen monimuotoisuus! Jollain on kasvimaata silmän kantamattomiin, toisella se voi loppua siihen ikkunalaudan päätyyn. Tämä kirja antaa vinkit viljelyyn jokaiselle tarhurille. Kirja tarjoaa mielenkiintoista lajitietoutta pitkän linjan puutarhureille ja toisaalta selkeät ohjeet aloitteleville puutarhureille. Kirjassa on tuotu hienosti esille myös se, miten kokonaisvaltainen kokemus puutarha parhaimmillaan voi olla, ihanine aistikokemuksineen.






Ruukkuviljelykin onnistuu varmasti, jos sinulla on vähän tilaa, ruukkuja, multaa, siemeniä tai taimia ja iloinen asenne! Kuten kuvasta näkyy, lattia/maapinta-alaa ei juurikaan tarvita, kun tomaatti venyttää itsensä korkeuksiin.


Ja vaikka kirjassa on ihania hyötypuutarhaohjeita, sieltä löytyy myös parhaat vinkit kesäkukkien valintaan ja kasvattamiseen. Minä olen ensimmäistä kertaa pääsemässä vaikuttamaan siihen millaisia kasveja meille tulee taloyhtiön pihalle kesäämme koristamaan ja olenkin tutkiskellut kirjaa tarkoin silmin: haluamme värikkäitä, helppohoitoisia ja kestäviä kukkia mutta mielellään niin, että jos naapureiden naperoiden pienet sormet pääsevät tarraamaan kukkiin, ei nahka palaisi heti karrelle. Alunperin olimme aikeissa laittaa taloyhtiön pihalle syötävän hyötypuutarhan, mutta koronamokoman laittaessa pari muuttujaa peliin, päädyimme valitsemaan vain silmillä syötäviä kukkia. Kesäkukat on pieni asia mutta lisäävät asukkaiden viihtyvyyttä merkittävästi!



Minä haluan vielä tässä lopuksi onnitella Hilleviä hienosta kirjasta! Minä ihailen kirjailijoita niin paljon. Kirjan kirjoittaminen vaatii varmasti paljon aikaa, villiä inspiraatiota ja lujaa tahtoa. Niin ja varmaan jonkin sortin hulluutta siinä matkan varrella! :D Mutta niin vaan lopuksi luja työnteko palkitaan, kun saa käsiinsä itse tehdyn, uunituoreen kirjan. Ihan mahtava juttu! Onnea Hillevi! Olet kyllä sellainen moniosaaja: mihin tahansa ryhdytkin, loistat kuin tähti! Hyvä sinä!



Nyt myös sinun on mahdollista hankkia tämä hyödyllinen, kaunis ja ajaton puutarhurointikirja! Lue lisää Hillevin sivulta ja pistä tilaukseen. Tämä on myös oiva lahja esimerkiksi äitienpäiväksi!


Kuvissani onkin vilahdellut minttuni, joka kasvaa jo ihan innoissaan. Kirjassa muuten neuvottiin, että minttu saattaa kasvaa aika vallattomasti - onkin hyvä idea kasvattaa sitä esimerkiksi ruukussa! Tuore minttu on meidän kotieläintarhankin suosikki, siitä on kiva napsia tuoreita lehtiä omaankin päiväteehen tai vaikkapa salaattiin - no yksi pirpana laittoi sitä myös pitsansa päälle ja hyvin maistui. Helppohoitoinen ja ah niin tuuhoisa yrtti! Suosittelen kotipuutarhureille tai vaikkapa ensimmäiseksi kasvattelukokeiluksi!

No mitäs muuta meidän puutarhaan? Tänä vuonna me ajattelimme kokeilla ensimmäistä kertaa kasvusäkkejä. Katsotaan kesämmällä mikä on lopputulos: päädyttiinkö säkkeihin, ruukkuihin vai mitä olemmekaan puuhastelleet. Mutta toiveissa joka tapauksessa olisi taas jälleen kerran saada maistuva tomaattisato ja siihen kylkeen omat yrtit!

Puutarhurointi-iloa teille toivottaen,
Sari



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...