Lähestyvässä keski-ikäisyydessä on se hyvä puoli, että sitä voi ihan huoletta alkaa tekemään asioita mitkä tuntuu itsestä kivoilta ja on ihan sama mitä muut ajattelevat.
Koulun liikuntatuntien luistelu oli minulle kerrassaan kammotus. Oli hirveää pelata jääkiekkoa, kun hädin tuskin pysyi käännöksissä pystyssä. Koko ajan suoritettiin jotain, milloin liukasteltiin yhdellä ketaralla ja milloin taas kyykittiin niin, että me rautakangen notkeat oltiin breakdance-asennossa selällämme.
Voin kertoa, että kun viimeinen koulun liikuntatunti oli lusittu, en ole luistimiin sen koommin koskenut. No en kyllä suksiinkaan, mutta kun hetkittäin luistelu tuntui ihan tosi kivalta, etenkin vapaa-ajalla suihkittuna.
Aikaa kului ja lapseni aloittivat koulun. Ja en tiedä mikä on, mutta koululuistelutraumat siirtyivät ilmeisesti äidinmaidon mukana. Luistelutunnit on hirveitä, kun aina suoritetaan ja tehdään kaikenlaisia monimutkaisia juttuja mitkä tuntuu hirveiltä ja mikään ei voisi olla niin noloa kuin kunnon pyllähdys muiden edessä.
Nyt, kun olen pitänyt luistelutaukoa sellaiset parisen kymmentä vuotta, tuli ajankohtaiseksi mennä taas jäälle. Kävin ostamassa luistimet ja pakkasin muksut autoon ja niin vaan me aloitettiin yhdessä tämä talvinen harrastus. Voidaan mennä luistelemaan niin yhdessä kuin kamujenkin kanssa.
Olen ollut aivan ällistynyt siitä, miten taitavia luistelijoita nuo lapset ovat! Vauhtia piisaa ja kaiken maailman trikit sujuu hienosti. Nyt minulla onkin toinen haave: kunpa tämä lapsi pääsisi harjoittelun myötä irti suorituspaineista ja innostuisi nauttimaan koululiikan tarjoamista luisteluhetkistä.
Minusta on ollut niin niin niin ihanaa luistella lasten kanssa. Kiireettömästi, omaan tahtiin ja vaikka ei ole ollut huikeaa suoritusohjelmaa, ei kukaan ole jäänyt seisoskelemaan kädet taskuissa vaan kyllä on soijaa pukannut siinä vilskeessä! Koko ajan ollaan liikkeessä, ei tule kylmä ja sitten on huilattu kun jalkoihin alkaa sattua. Tosi kivaa laatuaikaa. Miten olenkin ollut jäältä näin kauan pois?
Sitä aina välillä vanhempana miettii hädissään, että kun aamuisin tenava ei saa edes sukkaa jalkaan, että mitenhän se selviää isompana, jos tulee joku ihan oikea hätätilanne? No ei hätää. Kerroin lapsille, että nyt on semmoinen juttu, että jos minä kaadun sinne jäälle, en tule ikinä pääsemään enää ylös :D Koska luistimet on terävät ja jää on liukasta ja minä olen tällainen epäketterä möhköpantteri. Lapset eivät jääneet sanattomaksi - tai neuvottomaksi! He keksivät, että mutsinhan voi vetää jäätä pitkin sinne laitamille ja siellä voi sitten lumessa nousta kaikessa rauhassa pystyyn :D Totta! Kiitti, lapset!
**
Milloin viimeksi sinä olet luistellut?
Sari
