keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Reipas aamupäivä HopLop Helsinki Outletissa


Vuoden 2019 lopussa Helsinki Outletin kainaloon avattiin uusi päheä HopLop nimeltään HopLop Helsinki Outlet. Me kävimme testaamassa uuden HopLopin ihan omakustanteisesti tammikuussa talvilomalla. Jotenkin sää oli niin surkea eikä umpiharmaa taivas houkutellut aamulenkillekään, joten me mentiin HopLoppailemaan heti kun se aukesi, eli kello 9. Joo, tiedän - minä kaipasin vasta toista kahvikupillista mutta tenavat oli jo ihan valmiina hulluun menoon!












HopLop Helsinki Outlet sijaitsee siis Helsinki Outletin "yläpuolella" ja sinne on tosi helppo löytää. HopLop on kooltaan melko suuri ja sieltä löytyy leikkipaikat tuttuun tapaan niin pienille kuin isoillekin touhuajille. Minusta on tosi kiva juttu, että HopLop tekee suorastaan uraa uurtavaa työtä ja houkuttelee myöskin koululaisia liikkumaan kivojen sisäleikkipuistojen avulla. Saa siellä toki iskät, äiskät, mummit ja kummitkin möyriä, mutta ehdottomasti myös 10+ HopLopille siitä, että uusissa leikkipaikoissa on selkeästi panostettu myös meidän huoltojoukkojen viihtyvyyteen, niin myös täälläkin! Sohvia on riittävästi, ruokapaikan yhteydessä on riittävästi istumatilaa vaikka jäädä tekemään etätöitä. Tilat on yksinkertaiset ja helpot pitää siistinä. Tämä voi tulla täytenä yllätyksenä, mutta itse en ole tunneleissa möyrivää tyyppiä ja toisaalta lapset haluavat mennä tässä iässä jo ihan itsekseen, joten siinä voi sitten istahtaa vaikka hörppimään kupin kaffea, kun tenavat ottavat ilon irti elämästä!

HopLop Helsinki Outlet on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka. Minut siellä yllätti ehkä se isien määrä. Selvästi on tainnut olla sellainen työnjako, että iskä ja lapsi on lähetetty HopLopiin sillä aikaa, kun äiti häärää ostoksilla. Ei huano ;)


Menkäähän ihmeessä ottamaan tämäkin HopLop haltuun!

Sari


4 kommenttia:

  1. Ihana kun kävitte meillä HopLopissa! Olemme tosiaan panostaneet uusissa puistoissa aikuisten viihtyvyyteen. Myös koululaisille on uusissa puistoissa enemmän tekemistä uusien pelillisten aktiviteettien kuten trampoliinipelin parissa. Toivottavasti näemme pian puistossa uudestaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...