Arkikuva: Helmikuu 2020

Helmikuun arkikuvan teemana on:

tavallinen

Erottuakseen massasta töissä, siviilissä tai somessa täytyy tehdä jotain "repäisevää". Mitä kovemman hässäkän saa aikaiseksi, sitä todennäköisemmin nimesi on kaikkien huulilla. Kukaan ei muista sitä ihanaa kukka-asetelmaa, jonka kuvasit olohuoneen pöydällä mutta kaikki muistaa sen, kun kerrot jättäneesi perheesi lapsesi opettajan takia!!! Svengaavan otsikon takana ei välttämättä ole mitään superdramaattista, vaan jättämisilmoituksen takana voi olla niinkin arkinen tilanne, että jouduit jättää perheesi syömään keittiöön siksi aikaa kun menit itse puhumaan puhelimeen opettajan takia. Mutta saitpahan suuren yleisön mielenkiinnon itseesi.

Mutta voiko tavallisuus olla kiinnostavaa? Minusta voi ja minä oikein kannustan siihen!

Tee niitä asioita, mitkä sinusta itsestä tuntuu hyvältä, vaikka ne eivät näyttäisi somessa tai toisten silmissä kiinnostavalta. Osta edelleenkin niitä ihania kukkia ja ota niistä kuva. Ja laita se someen, koska se on sinusta ihana. Ota selfie, jossa olet meikitön ja pieruverkkarit jalassa, jos siis selfiesi yltää jalkoihin saakka ;) Osta kaupasta trendijuoman sijaan tuttua perinteistä maitoa, ohita luomuhylly tyylikkäästi ohilipuen jos se ei kiinnosta. Nappaa kuva aamupalaksi syömästäsi voileivästä makkaraviipaleella päällystettynä ja äläkä rajaa sitä euron kahvikuppia pois kuvasta jos et halua.

Ole tavallinen ja anna sen näkyä. Niin omassa elämässä, kuin somessakin. Muista, että sinä olet kuitenkin ainutlaatuinen.

Säiden puolesta kulunut helmikuu oli mahtavin helmikuu ikinäkoskaan. Ei lunta, ei pakkasta, ei sitä iänikuista: sulaa, jäätyy, superliukasta-limboa. Kivoja kelejä ja paljon pilkistävää aurinkoa. En voisi olla tyytyväisempi.

Sari

- joka on kerrankin selfiessä ihan tosi tavallinen meikitön hapsutukka

ja just tosi hyvä sellaisena kuin on.

Minäkin pelaan Fortniteä ja olen TikTokissa!

Minä en ole enää aikoihin käyttänyt tästä helmikuun lomaviikosta termiä hiihtoloma, koska en ole koskenut suksiin edes pitkällä tikulla sitten koulun pakkohiihdon. Se oli sangen traumaattista se. Sittemmin se on ollut minulle talviloma tai ihan vaan loma. Niin kuin nyt. Olen lomalla, joka tosin vetelee jo viimeisiään mutta loma on silti lomaa. Aah.

Tällä talvilomalla olen urheillut kovasti: olen hiihdellyt paikasta toiseen (lue: maleksinut), käynyt salilla (lue: Pokemon Gymillä) ja urheillut (lue: esportannut). Huh, täytyy varoa, etten tule ylikuntoon.

"WAAAA se tappaa mut!!!", oli ja on edelleen yksi niistä lauseista, mitkä laittaa meikäläisen herkkähipiän selkäpiin karmimaan. Just silleen epämiellyttävällä, mutta pahalla tavalla. Lapseni pelasi siis Fortnitea ja siinä sivukorvalla kuulosteltuna se kuulosti ihan kamalalta. Minä itse olen se kukkahattumuidu, joka voisi syleillä maailmaa kukkasin ja hattaroin, eikä sinne minun maailmaan pyssytouhut oikein sovi. Maailmassa on niin paljon pahuutta muutenkin, että leffassakin jos saan valita, katson ennemmin romanttisen hömppäkomedian, kuin jotain hirveää räiskintää. Paitsi tietysti PMS-huuruissa kelpaa sotkuisempikin esitys.

Fortnite

Mikä ihme saa perheenäidin lataamaan Fortniten kaltaisen pelin omaan puhelimeen sinne villasukkien neuleohjeiden ja söpöjen kisuvideoiden väliin?

No se, että minä en ollut yhtään kartalla siitä, mikä se Fortnite on ja miten sitä pelataan. Nyt olen oppinut seuraavaa: Fortniten ikäraja on 12 vuotta. Monien pelaajien mielestä sen ikärajaa saisi laskea. Fortniten saa ladata ilmaiseksi. Ilmeisesti kuitenkin kaikki lisäkilkkeet maksaa. Pelin ideana on se, että se kuka pysyy alati kapenevalla pelikentällä viimeisenä hengissä, on voittaja. Mistään pikkubisneksestä ei ole kyse: toki suurin osa pelaa tätä ihan huvikseen, mutta käsittääkseni tätä pelataan myös isoissa esports-tapahtumissa, missä voittajajoukkue käärii sievoiset summat riihikuivaa voitostaan. Siis tosiaan sen verran, että farkkujen taskut ei riitä.

TikTok

Ensikosketukseni TikTokiin oli se, kun lapsi pyysi lupaa saada ladata se ja samaan aikaan luin, miten häiriintyneestä ohjelmasta on kyse ja että hyvä vanhempi ei kyllä missään nimessä anna lapsensa sitä käyttää. En voinut kuin miettiä, että voi voi, kylläpähän on monet vanhemmat ihan pihalla siitä, mitä lasten ja nuorten maailmassa nykyään tapahtuu. Vaikka omalla 15-vuotiaalla olisi taskussa pelkkä muovinen lelupuhelin, sehän ei sitä estä, etteikö kaverin luurista näkisi vaikka ja mitä. Siksi minusta on fiksumpaa ottaa asioista selvää, kuin kieltää siltä istumalta.

TikTok on maksuton palvelu, jossa julkaistaan lyhyitä, alle minuutin mittaisia videoita. Palvelun ikäraja on tällä hetkellä 13 vuotta. Palvelussa voi valita, tekeekö julkisen profiilin (kaikki näkee sinun videot) vai yksityisen profiilin (vain kaveriksi hyväksymäsi käyttäjät näkee sinun videot). Siellä voi julkaista niin musiikkivideoita (musat tarjoaa TikTok), temppuvideoita tai vaikka eläinvideoita. Mutta se on fakta, kun kyse on myös aikuisten käyttämästä palvelusta, myös vastaan swaippautuvat videot voivat olla aikuisempaa sisältöä. Tämä on just se nykyajan vanhempien haaste, kun pitää olla tuntosarvet törröllään ihan koko ajan. Lasta ei mitenkään voi pitää pumpulissa mutta kyllähän noi pienet tirriäiset aikuista tarvitsee somen aallokossa. Siispä loin itselleni tilin TikTokiin ihan vaan pysyäkseni kartalla, mitä nämä lapset siellä huseeraavat päivät pitkät. TikTok on kuten internet: onhan siellä kaikenlaista, niin kivoja kuin ihan urpojakin juttuja. Jos tieten tahtoen etsii jotain hirveää, niin varmasti sitä löytyy, mutta siinä kohtaa en syyttäisi sovellusta vaan miettisin miksi on haettu jotain ihan tonttua sisältöä.

Jos lasten kasvattaminen on työlästä, niin ei se somekasvatus yhtään sen helpompaa ole. Koulukin kuvittelee pysyvänsä ajanhermolla, vaikka opetusvirasto kansankynttilöineen on pudonnut jo pitkän aikaa sitten kyydistä, kuin eno veneestä, mutta toivottavasti joku nykyope keksii vinkata, että voisivat tilata koululle puhumaan somekasvattajia pari kertaa vuodessa - niin että me vanhemmatkin saataisiin tulla kuulolle. Mutta mitä meidän vanhempien omaan somekasvatusurakkaan tulee, niin sukeltakaa vaan uteliaasti niiden mukuloiden somemaailmaan. Siitähän sitä parhaiten oppii, vaikka lapsi joutuukin kädestä pitäen neuvomaan... ;)

Tiedätkö sinä mitä sinun lapsesi tekee somessa? Jos et tiedä, kannustan ottamaan siitä selvää. Todennäköisesti yllätyt iloisesti!

**

Sari

Etikalla puhdistat kodin ja pyykit helposti

*Tuotteet saatu Heti-testiryhmän kautta

Tiedätkö sen tunteen, kun otat puhtaan tyynyliinan kaapista ja se tuoksuu jotenkin tunkkaiselle? Minä tiedän. Koitin raikastaa tunkkaista pyykkiä lorottelemalla pesukoneeseen vaan entistä enemmän huuhteluainetta. Lopulta liinavaatteet alkoivat puhtaanakin jotenkin tönkköiseltä. Oli pakko keksiä jotain muuta. Olin kuullut etikasta ja sen puhdistavasta voimasta. Mutta epäilin sen tuoksua: lemuaisinko maustekurkulle päivät pitkät?

Viime syksynä haettiin perheitä mukaan Heti-puhdistusaineiden testiryhmään ja mehän haimme mukaan. Suureksi yllätykseksi meidät myös valittiin mukaan! Tiedän, olen ihan hullu, kun olin haljeta onnesta päästessäni testaamaan puhdistusaineita ;)

Saimme testiin seuraavat tuotteet:

Heti Lasinpesu

Heti Yleispesu

Heti Keittiön pinnat

Heti Kylpyhuone

Heti Käsisaippua

Heti Pyykkietikka

Heti Pyykinpesuaine Kirjopyykki

Testiryhmä toimi niin, että siivoilimme kotona ja pesimme pyykkiä Heti-tuotteilla parin viikon ajan. Tämän jälkeen raportoimme kokemuksistamme rehellisesti ja annoimme mieleen tulevia kehitysehdotuksia. Meillä koko perhe pääsi mukaan siivoushommiin ja kokeilemaan, miltä tuntuu saada aikaan 'heti-puhdasta' ;)

Heti-puhdistusaineet yleispesuun, kylpyhuoneeseen, käsienpesuun ja keittiön pinnoille oli tosi hyviä! Ne tuoksuvat miedosti eivätkä ärsyttäneet minun herkkää nenää. Niistä ei jäänyt lillumaan ilmaan mitään hajuja - eikä edes sitä etikan tuoksua! Pinnoista tuli kiiltävän puhtaat eikä pesuaine vahingoittanut mitään pintoja. Käsienpesuaine tuoksahti hetken ja mietin, että jääköhän kädet ikuisesti hedelmäisen tuoksuiseksi, mutta sekin haju hälveni pian joten myös käsipesu oli ihan hyvä.

Suosikiksi muiden puhdistusaineiden yläpuolelle nousi kyllä Heti Lasinpesu. Sanalla sanoen inhoan ikkunoiden ja peilien pesua, koska en voi kestää harmaita rantuja, joita tuntuu aina jäävän näkyviin. Heti Lasinpesu-aine oli raikas tuulahdus, pari suihkausta ikkunaan ja pyyhintä: eikä jäänyt rantuakaan! Ei vaikka millä vanhalla sieniliinalla vetelin menemään! Minun ikkunoiden ja peilien pesu suorastaan mullistui tämän pesuaineen myötä ja heitin siivouskaapista kaikki vanhat purnukat pois, koska tämä oli niin ylivoimainen tuote! Kunhan kevätaurinko alkaa taas paistelemaan paljastaen likaiset ikkunat, ennen vuotuista ikkunanpesua voit pyyhkäistä Heti Lasinpesulla kaikki lasten sormen jäljet ja lemmikkien nenänkuvat pois ikkunoista! (Onko teilläkin sellaisia kissoja, koiria tai muita lemmikkejä jotka kyttää ulos niin, että nenä on ikkunassa kiinni ja sitten siitä jää joko täplät tai vauhtiraidat ikkunaan?)

Sitten pari sanaa tuosta pyykinpesusta etikalla. Heti Pyykinpesuaine on sekin etikkapohjainen ja pesi pyykin puhtaaksi. Ihmeellistä, mutta totta! Se tuoksuu miedolle ja silkkiselle enkä nähnyt enää tarpeelliseksi käyttää pyykkietikkaa huuhteluaineena, kun kaikki tuntui olevan kompaktisti yhdistettynä tuohon pyykinpesuaineeseen.

Mutta Heti Pyykkietikka. Ai että, tästä minä nautin! Olen käyttänyt etikkaa pyykinpesussa huuhteluaineena jo varmaan parin vuoden verran. Epäilijöiden olen antanut nuuskuttaa meidän vastapestyjä pyykkejä sekä pyykkinarulla kuivumassa olevia pyykkejä. Vaikka olen lorottanut etikkaa desin verran huuhteluaineeksi, ei pyykki siltikään lemua etikalle vaan tuoksuu puhtaalle eli ei oikein millekään. Jos pyykki tuoksuisikin heti pesun jälkeen etikalle, niin ei hätää: haju haihtuu kokonaan pois, kun pyykki kuivuu. Heti Pyykkietikassa on kolme erilaista tuoksua: Mieto ja silkkinen, Raikas ja energinen sekä Pehmeä ja rauhoittava. Niiden tuoksu jää miedosti pyykkiin ja valitsenkin käytön sen mukaan. Urheiluvaatteiden kanssa käytön raikasta ja energistä, pyyhkeisiin lorautan mietoa ja silkkistä ja liinavaatteiden sekaan laitan pehmeää ja rauhoittavaa pyykkietikkaa.

Pyykkietikan annosteluohje lienee n. 0,5dl-1dl per koneellinen, mutta olen lorotellut melkein desin raakaakin etikkaa pyykkien sekaan, eikä haise! Ihan tosi!

Kerroin alussa, että jossain vaiheessa meidän tyynyliinatkin alkoi tuntua tönkköisiltä tavallisen huuhteluaineen jäljiltä, mutta kun vaihdoin huuhteluaineen etikkaan, on pahat hajut, limaisuus ja tönkköisyys poissa! En osaisi enää kuvitella pyykinpesurituaaleja ilman etikkaa. Ja pyykit kiittää!

Lue Heti-puhdistusaineista lisää täältä: Heti.fi (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

**

Oletko sinä kokeillut Heti-puhdistustuotteita?
Käytätkö sinä etikkaa siivouksessa tai pyykinpesussa?

Sari

Saako miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua?

Siinä se nyt tuli, mies ilmoitti, että on lähdössä viettämään iltaa kavereiden kanssa, ilman sinua. Ens perjantaina. Niin vaan aikoo lähteä, jättäen sinulle kirkuvat lapset, Mount Everestin korkeutta hipovan pyykkivuoren ja lähes yhtä korkean tiskivuoren kanssa. Sillä hetkellä, kun hän sukii tukkaa juhlakuntoon, sinä moppaat lattialle kaatuneita muroja maitoineen ja näet jo väsymyksestä roikkuvalla sivusilmällä, kuinka taapero on ehtinyt upottaa sormet kukkaruukun pehmeään multaan aikoakseen hieman maistaa…

Annatko sinä miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua?

Tämä kysymys tuli mieleen, kun avomieheni oli viettämässä afterworkia työkavereidensa kanssa. Hän ei sentään ollut seurueen ainoa mies, mutta ne poissaolijat olivat käsittääkseni vain miehiä. Ehkä sattumaa, mutta siitä tuli mieleen, kun kaikilla miehillä ei ole iltavapaalupaa.

Olen koko työurani ollut miesvaltaisilla aloilla töissä. Ensimmäinen pidemmän kaavan kautta mennyt työporukan yhteinen illanvietto meni niin, että kehityspäivien jälkeen rentouduttiin syömällä ja juomalla hyvin. Kun muiden kisakunto loppui ihan kesken, me yhden miespuoleisen kollegan kanssa jäätiin vielä juomaan olutta ja tekemään niitä erityisen hyviä jatkosuunnitelmia työkuvioiden kehittämiseksi. Pian meidän seuraan liittyi myös toinen mies, joka yöpyi sattumoisin samassa paikassa. Hän kertoi hauskoja juttuja yrittäjätoimistaan ja kun juomat oli juotu, me kaikki mentiin nukkumaan omiin huoneisiimme. Illassa ei todellakaan ollut mitään flirttiä ilmassa, vaan kolme äijää otti olutta ja jutteli, ihan normaalia. Seuraavalla viikolla sain kuulla, että tämän miespuoleisen kollegan vaimo oli suuttunut meidän illasta ihan hirveästi: minä sain vihat päälleni ja mies sai ulkonaliikkumiskieltoa. Olin tosi ällistynyt, että noinkin voi käydä. Enhän toki tiedä millainen illanviettohistoria miehellä oli takana, mutta jotenkin sain käsityksen, ettei tuo lapsiperhearjen pyörityksen keskellä oleva mies mikään bilehile ollut, vaan ihan tavallinen, kiva ja uskollinen perheenisä.

Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen muiltakin miehiltä kuullut, ettei hän pääse juhliin mukaan, koska vaimo ei anna lähteä. Osa on tietysti hyvää läppää omasta rakkaasta pirttihirmusta, mutta osa ei ole läppää, eikä juhliin ole menemistä ilman hyväksyttyä lupahakemusta. Ja sitähän ei tule!

Onko siinä sitten jotain eroa, lähteekö mies viettämään iltaa äijäporukassa, kuin kaveriporukassa, missä on sekä miehiä että naisia? Saako mies lähteä viettämään iltaa työkavereiden kanssa, jos kaikki kollegat sattuu olemaan naisia?

Minusta tämä on ihan absurdi keskustelu. Minä en ole sen pahempi tai parempi muita, mutta voin kertoa, että minä itse en ole koskaan rajoittanut mieheni menoja. Jotenkin hassu ajatus, että minä sanelisin, kenen kanssa tai missä aikuinen ihminen saa viettää aikaansa. Minähän en kestäisi tuollaista rajoittamista omalla kohdalla ollenkaan! Ainoa ihminen jolta otan käskyjä, että missä saan olla ja monelta, on oma esimieheni ;) Joten kun mies saa kutsun illanviettoon, niin minä siinä kohtaa vaan toivotaan hauskaa iltaa. Ei hän tarvitse minun lupaa. Ei siis kannata yllättyä, jos törmäät häneen iltaa viettämässä, ilman minua.

**

Saako miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua?

Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?

Jos ei saa lähteä, niin miksi?

Anonyymi kommentointi on auki!

Sari

Perhematematiikkaa (osaatko ratkaista tämän?)

TEHTÄVÄ

Äidillä on kaksi lasta. Äiti ostaa yhden litran kokoisen mehupurkin kaupasta. Juomalasiin mahtuu mehua 2dl. Kumpikin lapsi juo yhden lasillisen. Kuinka paljon mehua äiti saa?

VASTAUS

Ei yhtään. Eli 10dl-2*2dl=0dl? Eikö ole kumma juttu? Toinen tenava vielä aamulla kaiveli muistiaan, hengitys mehulta lemuten ja totesi, että itseasiassa hänkään ei ole tainnut saada mehua yhtään. Voivoi, onpa kummallista.

Mitä tästä opimme?

No varmaan sen, että mehu on hyvää. Lapset tykkää hyvästä. Ja jos meinaat herkutella itse jollain ihanalla, niin piilota purkki huolellisesti tai nauti siitä heti kotiin päästyäsi. Koska sen koommin et tule sitä enää näkemään.

Yhtenä päivänä ostin kaupasta sellaisen Fasun kultaiseen käärepaperiin käärityn suklaalevyn. En edes ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Sen koommin sitäkään ei ole näkynyt. En sano mitään, mutta outoa on.

**

Onko sinullekin käynyt joskus näin?

Tai oletko sinä ehkä se syypää mehun, suklaan tai mandariinien äkkikatoamiseen? ;)

Sari

Laatuaikaa lapsen kanssa ihan kahdestaan

Sitä minä olen miettinyt suurperheissä, miten vanhemmat ehtivät antaa laatuaikaa jokaiselle lapselle erikseen, kun näin työssäkäyvänä äitinä aika tuntuu olevan tosi kortilla kaikkien arkisten askareiden lisäksi. Toki läksyt kuulustellaan ja hyvät yöt toivotellaan, mutta kun eihän se riitä. Lapsen kanssa täytyy viettää laatuaikaa, jos meinaa yhtään pysyä kärryillä kyseisen tenavan sielunelämästä. Joskus olen miettinyt, että onneksi olen tunnistanut omat rajani ja lapsiluku on jäänyt tasan kahteen tenavaan.

Puutalobaby-blogi lanseerasi muutama vuosi sitten sellaisen konseptin kuin "leikkivartti". Voit lukea blogin linkistä lisää. Ideana siis viettää joka päivä vartti lasten ehdoilla. Isompien lasten kanssa, kun arki muodostuu töistä, koulusta, arkiaskareista ja myöhään iltaan jatkuvista harrastuksista vartti ei ehkä ole joka päivä mahdollinen ja toisaalta minusta tuntuu, ettei se enää riitä.

Minulla on kotona kaksi hienoa nuorta ihmistaimea, koululaista. Heillä on ihan omanlaiset kiinnostuksen kohteet ja ne ovat sellaisiin asioihin, mitkä eivät ole koskaan olleet minun intressi. Silti minä haluan pysyä kärryillä, mikä on nyt "in" ja siksi tiedänkin TikTokista, Fortnitesta ja muusta sellaisesta mihin en itseni kautta tulisi koskaan tutustuneeksi. Mutta näihin maailmoihin ei vartissa sukella millään. Tarvitaan aikaa. Siis ihan tosissaan, a i k a a.

Niinpä vuoden alussa kekkasin, että nyt täytyy ottaa oikein isommat laatuaikapläjäykset käyttöön ja päätin, että ensimmäinen laatuaika vietetään tyttären kanssa. Mietin nopeasti pienen matkabudjetin ja yllätin tenavan sillä, että lähdetään viettämään pieni staycation kaupunkiloma kotikaupunkimme keskustaan, hotelli Clarioniin, jossa emme ole koskaan käyneet.

  

Meillä oli tosi ihana huone aivan hulppealla näköalalla. Kerron hotellista lisää ihan omassa postauksessaan, mutta kerrottakoon että hotelli ei ollut järjettömän kallis ja omilla valinnoilla voi vaikuttaa kaupunkiloman kustannuksiin tosi paljon. Me syötiin kaupungilla ja haettiin lähikaupasta iltaevästä hotelliin. Me käytiin fiilistelemässä tummuvaa Helsinkiä, käytiin kaupoilla kaikessa rauhassa, juteltiin niitä näitä, kuvattiin somejuttuja, hihiteltiin, matkusteltiin ratikalla ja pelattiin Pokemonia. Nukkumaanmenoaikaan me oltiin vielä Verkkokauppa.comissa ihmettelemässä pipoja, joiden sisällä oli integroidut bluetooth-kuulokkeet. Hotellilla ilta venähti pitkäksi, kun tenava lillui kylvyssä ja minä katselin hiljenevää satamaa. Ja pelasin toki Pokemonia, kun siinä oli Pokestop vieressä. Joo, Poksu-tietäjät tietää ;) Aamun tullen hipsittiin aamiaiselle valmiiseen pöytään ja sen jälkeen pyörittiin navat pulleina takaisin kotiin.

Oli niin niin niin ihanaa, tenavastakin. Kun saatiin olla ihan vaan kahdestaan, kiireettömästi. Hetken aikaa unohdimme koulukiireet, työsähköpostit, kaiken muun. Meidän piti tehdä someen livevideota hotellilta, mutta eipä ehditty. Keskityttiin vaan olemiseen. Ja se oli aika mahtavaa. Ja hotelli teki vaikutuksen meihin molempiin, tämä ei varmasti jäänyt viimekseksi staycationiksi.

Seuraavaksi vuorossa on laatuaikaa tuon poitsun kanssa. Emme ole vielä täysin päättäneet mitä teemme, mutta luultavasti tiedossa on jotain tutkiskelua ja reippailua - ja se kuulostaa aika ihanalta. En malta odottaa!

EIKÄ arki tai laatuaika aina ole sitä ihanaa hattaraa, vaan onhan mutsi vähän nolo, ajasta ja paikasta huolimatta. Lupasin leikilläni vuoden vaihteessa, että teen däbin kaikissa uusissa paikoissa, joissa käyn ja olen däpittänyt niin Lahden Kotipizzassa kuin Itäkeskuksen Gigantissakin ja nyt däp vuorossa oli hotelli Clarionin pyöröovet. Olipa hitsin vaikea ottaa däb-selfie liikkuvassa tilassa. Parasta tässä on se, että teinin huumorintaju riittää ja kyllä meitä nauratti!

Joten, suosittelen että viettäkää laatuaikaa niiden lastenne kanssa ihan kahdestaan ja mielellään jossain muualla kuin kotona. Jos mieli tekee ja budjetti sallii, niin lentäkää Italiaan. Jos vesi on teidän elementti, menkää vaikka kylpylään. Ja jos eräjormailu kiinnostaa, metsäretki eväiden kanssa on kyllä aikuisenakin aina yhtä kivaa! (Minä en ole talviretkeilijä, mutta odotan kesää. Sitten taas vesipullot ja viinirypäleet kassiin ja metsään! Tai rantsuun!) Pääasia on, että viettäkää yhdessä aikaa. Laatuaikaa.

Sari

Arkikuva: Tammikuu 2020

Näkemiin vuosikymmenen ensimmäinen tammikuu!

Viime vuoden lumi-inferno oli viedä minulta järjen, kun sitä lunta tuli, tuli ja tuli. Sitä lunta tuli niin paljon, ettei meillä ollut mitään paikkaa, minne kipata sitä. Monta iltaa seisoin lumilapion kanssa parkkipaikalla ja mietin josko sitä parkkiruudusta kaavittua lunta vaan sirottelisi pitkin poikin kuin raesokeria pullan päälle. Naapuruston kolaamaa lunta oli läjittäin milloin missäkin, erityisen ilahduttavaa se ei kyllä ollut, kun lumikasoja oli tehty esimerkiksi autoni nokan eteen tai nojaamaan takapuskuriin. Autoilu oli kaiken kaikkiaan ihan mahdotonta, kun meidän kotikatu oli pitkään kuin perunapelto ja auton nivelet tosi kovilla. Jalkakäytäviä ei aurattu pitkään aikaan ja olihan se kamalaa päästää omat lapset kulkemaan kouluun, kun oli liukasta ja osa matkasta oli pakko kulkea kävellen ajoväyliä pitkin. Vaikka asumme Helsingissä, kuulumme aurausluokkaan Ö - keskustaa pidettiin lumettomana eikä aura-autot ehtineet tänne meille. Se oli melko tuskainen kuukausi se. Eikä pelkästään minulle vaan muutamalle muullekin, ehkä ;)

Luulen, että luontoäiti on kompensoinut viime vuotista horror talvea siunaamalla meille tällä kertaa vähän vähemmän lunta. Itse asiassa Helsingissä on ollut näitä yksipäiväisiä lumijaksoja ja ai että mä olen nauttinut. Olen toki joutunut miettimään tähän liittyen ilmastonmuutosta ja omaa kantaani siihen: yhtenä tammikuun päivänä oli +8 astetta lämmintä ja aurinko paistoi silmiin, kun ajelin yksityisautollani kesken työpäivän kotiin, kun tenava oli unohtanut avaimet kotiin. Mietin, että se ei todellakaan ollut normaali talvisää, mutta samaan aikaan nautin siitä niin paljon, että meinasin pakahtua onnesta. Onko koko maapallo vaarassa? Vai saisinko nauttia moisesta ilman omantunnon tuskaa?

Mutta samaan aikaan, kun olen nauttinut lumityöttömyydestä, hangettomuudesta ja lämpimistä keleistä, on kolikolla toinenkin puoli. Sellainen märkä ja mutainen puoli.

Toinen koululaisistani on hiukan aktiivisempaa sorttia ja sen lopputuloksena on joka päivä mutaiset, hiekkaiset ja litimärät varusteet. En tiedä mitkä olisivat niin hyvät ja tekniset varusteet, mitkä kestäisi maassa piehtarointia, säilytystä koulun ahtaassa ja surkeasti ilmastoidussa naulakkotilassa niin että ne jotenkin pysyisivät sisältä kuivana ja vain pinnalta märkänä ja kuivuisi kotona supernopeasti. Meidän viime syksynä hankkima kengänkuivainkin pyörtyi kauhusta ja lakkasi toimimasta. Ei pysty! Meillä äideillä ei ole samaa vaihtoehtoa. Joka ilta on etsittävä ne märät pipot ja hanskat ties mistä jemmapiiloista, ripusteltava kuivumaan ja toivottava että jotkut on aamulla kuivat. Kun siis ei ole kuivuria, jossa kuivatella, eikä meillä ole edes ns. rättipatteria, jolla voisi nopeuttaa kuivumisprosessia. En tiedä miten selviäisin näistä kesätalvista ilman hiustenkuivaajaa (jolla voi buustata vaatteiden kuivattamista) ja vanhaa, rämisevää kenkäkuivuria (joka vielä onneksi sitkeästi yrittää parhaansa). Ja onneksi sentään meillä on pesukone, joka toimii - omilla ehdoillaan, mutta toimiipa kuitenkin!

Parasta kurakeleissä on kuitenkin lasten asenne. Yhtenä aamuna tenava katseli kurasta kuivuneita, hiekkaisia, kuivuneita vaatteita ja totesi vain, että "onpa hienot glitterit!" ;) 

Helmikuu helistää, sanoo vanha kansa. No, katsotaan nyt helistääkö ja heliseekö ihmiset vaan. Hyvää helmikuuta joka tapauksessa! Ja nautitaan tästä valoisuudesta ja auringosta, ihan puhtaalla omalla tunnolla!

Sari