Saron blogi

Helmikuun arkikuvan teemana on: tavallinen Erottuakseen massasta töissä, siviilissä tai somessa täytyy tehdä jotain "repäisevää". Mitä kovemman hässäkän saa aikaiseksi, sitä todennäköisemmin nimesi on kaikkien huulilla. Kukaan ei muista sitä ihanaa kukka-asetelmaa, jonka kuvasit olohuoneen pöydällä mutta kaikki muistaa sen, kun kerrot jättäneesi perheesi lapsesi opettajan takia!!! Svengaavan otsikon takana ei välttämättä ole mitään superdramaattista, vaan jättämisilmoituksen takana voi olla niinkin arkinen tilanne, että jouduit jättää perheesi syömään keittiöön siksi aikaa kun menit itse puhumaan puhelimeen opettajan takia. Mutta saitpahan suuren yleisön mielenkiinnon itseesi. Mutta voiko tavallisuus olla kiinnostavaa? Minusta voi ja minä oikein kannustan siihen! Tee niitä asioita, mitkä sinusta itsestä tuntuu hyvältä, vaikka ne eivät näyttäisi somessa tai toisten silmissä kiinnostavalta. Osta edelleenkin niitä ihania kukkia ja ota niistä kuva. Ja laita se

Minä en ole enää aikoihin käyttänyt tästä helmikuun lomaviikosta termiä hiihto loma, koska en ole koskenut suksiin edes pitkällä tikulla sitten koulun pakkohiihdon. Se oli sangen traumaattista se. Sittemmin se on ollut minulle talviloma tai ihan vaan loma. Niin kuin nyt. Olen lomalla, joka tosin vetelee jo viimeisiään mutta loma on silti lomaa. Aah. Tällä talvilomalla olen urheillut kovasti: olen hiihdellyt paikasta toiseen (lue: maleksinut), käynyt salilla (lue: Pokemon Gymillä) ja urheillut (lue: esportannut). Huh, täytyy varoa, etten tule ylikuntoon. "WAAAA se tappaa mut!!!", oli ja on edelleen yksi niistä lauseista, mitkä laittaa meikäläisen herkkähipiän selkäpiin karmimaan. Just silleen epämiellyttävällä, mutta pahalla tavalla. Lapseni pelasi siis Fortnitea ja siinä sivukorvalla kuulosteltuna se kuulosti ihan kamalalta. Minä itse olen se kukkahattumuidu, joka voisi syleillä maailmaa kukkasin ja hattaroin, eikä sinne minun maailmaan pyssytouhut oikein sovi. M

*Tuotteet saatu Heti-testiryhmän kautta Tiedätkö sen tunteen, kun otat puhtaan tyynyliinan kaapista ja se tuoksuu jotenkin tunkkaiselle? Minä tiedän. Koitin raikastaa tunkkaista pyykkiä lorottelemalla pesukoneeseen vaan entistä enemmän huuhteluainetta. Lopulta liinavaatteet alkoivat puhtaanakin jotenkin tönkköiseltä. Oli pakko keksiä jotain muuta. Olin kuullut etikasta ja sen puhdistavasta voimasta. Mutta epäilin sen tuoksua: lemuaisinko maustekurkulle päivät pitkät? Viime syksynä haettiin perheitä mukaan Heti-puhdistusaineiden testiryhmään ja mehän haimme mukaan. Suureksi yllätykseksi meidät myös valittiin mukaan! Tiedän, olen ihan hullu, kun olin haljeta onnesta päästessäni testaamaan puhdistusaineita ;) Saimme testiin seuraavat tuotteet: Heti Lasinpesu Heti Yleispesu Heti Keittiön pinnat Heti Kylpyhuone Heti Käsisaippua Heti Pyykkietikka Heti Pyykinpesuaine Kirjopyykki Testiryhmä toimi niin, että siivoilimme kotona ja pesimme pyykkiä Heti-

Siinä se nyt tuli, mies ilmoitti, että on lähdössä viettämään iltaa kavereiden kanssa, ilman sinua. Ens perjantaina. Niin vaan aikoo lähteä, jättäen sinulle kirkuvat lapset, Mount Everestin korkeutta hipovan pyykkivuoren ja lähes yhtä korkean tiskivuoren kanssa. Sillä hetkellä, kun hän sukii tukkaa juhlakuntoon, sinä moppaat lattialle kaatuneita muroja maitoineen ja näet jo väsymyksestä roikkuvalla sivusilmällä, kuinka taapero on ehtinyt upottaa sormet kukkaruukun pehmeään multaan aikoakseen hieman maistaa… Annatko sinä miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua? Tämä kysymys tuli mieleen, kun avomieheni oli viettämässä afterworkia työkavereidensa kanssa. Hän ei sentään ollut seurueen ainoa mies, mutta ne poissaolijat olivat käsittääkseni vain miehiä. Ehkä sattumaa, mutta siitä tuli mieleen, kun kaikilla miehillä ei ole iltavapaalupaa. Olen koko työurani ollut miesvaltaisilla aloilla töissä. Ensimmäinen pidemmän kaavan kautta mennyt työporukan yhteinen illanvietto meni nii

TEHTÄVÄ Äidillä on kaksi lasta. Äiti ostaa yhden litran kokoisen mehupurkin kaupasta. Juomalasiin mahtuu mehua 2dl. Kumpikin lapsi juo yhden lasillisen. Kuinka paljon mehua äiti saa? VASTAUS Ei yhtään. Eli 10dl-2*2dl=0dl? Eikö ole kumma juttu? Toinen tenava vielä aamulla kaiveli muistiaan, hengitys mehulta lemuten ja totesi, että itseasiassa hänkään ei ole tainnut saada mehua yhtään. Voivoi, onpa kummallista. Mitä tästä opimme? No varmaan sen, että mehu on hyvää. Lapset tykkää hyvästä. Ja jos meinaat herkutella itse jollain ihanalla, niin piilota purkki huolellisesti tai nauti siitä heti kotiin päästyäsi. Koska sen koommin et tule sitä enää näkemään. Yhtenä päivänä ostin kaupasta sellaisen Fasun kultaiseen käärepaperiin käärityn suklaalevyn. En edes ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Sen koommin sitäkään ei ole näkynyt. En sano mitään, mutta outoa on. ** Onko sinullekin käynyt joskus näin? Tai oletko sinä ehkä se syypää mehun, suklaan tai mandariinien äkkikat

Sitä minä olen miettinyt suurperheissä, miten vanhemmat ehtivät antaa laatuaikaa jokaiselle lapselle erikseen, kun näin työssäkäyvänä äitinä aika tuntuu olevan tosi kortilla kaikkien arkisten askareiden lisäksi. Toki läksyt kuulustellaan ja hyvät yöt toivotellaan, mutta kun eihän se riitä. Lapsen kanssa täytyy viettää laatuaikaa, jos meinaa yhtään pysyä kärryillä kyseisen tenavan sielunelämästä. Joskus olen miettinyt, että onneksi olen tunnistanut omat rajani ja lapsiluku on jäänyt tasan kahteen tenavaan. Puutalobaby -blogi lanseerasi muutama vuosi sitten sellaisen konseptin kuin "leikkivartti". Voit lukea blogin linkistä lisää. Ideana siis viettää joka päivä vartti lasten ehdoilla. Isompien lasten kanssa, kun arki muodostuu töistä, koulusta, arkiaskareista ja myöhään iltaan jatkuvista harrastuksista vartti ei ehkä ole joka päivä mahdollinen ja toisaalta minusta tuntuu, ettei se enää riitä. Minulla on kotona kaksi hienoa nuorta ihmistaimea, koululaista. Heillä on iha

Näkemiin vuosikymmenen ensimmäinen tammikuu! Viime vuoden lumi-inferno oli viedä minulta järjen, kun sitä lunta tuli, tuli ja tuli. Sitä lunta tuli niin paljon, ettei meillä ollut mitään paikkaa, minne kipata sitä. Monta iltaa seisoin lumilapion kanssa parkkipaikalla ja mietin josko sitä parkkiruudusta kaavittua lunta vaan sirottelisi pitkin poikin kuin raesokeria pullan päälle. Naapuruston kolaamaa lunta oli läjittäin milloin missäkin, erityisen ilahduttavaa se ei kyllä ollut, kun lumikasoja oli tehty esimerkiksi autoni nokan eteen tai nojaamaan takapuskuriin. Autoilu oli kaiken kaikkiaan ihan mahdotonta, kun meidän kotikatu oli pitkään kuin perunapelto ja auton nivelet tosi kovilla. Jalkakäytäviä ei aurattu pitkään aikaan ja olihan se kamalaa päästää omat lapset kulkemaan kouluun, kun oli liukasta ja osa matkasta oli pakko kulkea kävellen ajoväyliä pitkin. Vaikka asumme Helsingissä, kuulumme aurausluokkaan Ö - keskustaa pidettiin lumettomana eikä aura-autot ehtineet tänne me