tiistai 11. helmikuuta 2020

Saako miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua?

Siinä se nyt tuli, mies ilmoitti, että on lähdössä viettämään iltaa kavereiden kanssa, ilman sinua. Ens perjantaina. Niin vaan aikoo lähteä, jättäen sinulle kirkuvat lapset, Mount Everestin korkeutta hipovan pyykkivuoren ja lähes yhtä korkean tiskivuoren kanssa. Sillä hetkellä, kun hän sukii tukkaa juhlakuntoon, sinä moppaat lattialle kaatuneita muroja maitoineen ja näet jo väsymyksestä roikkuvalla sivusilmällä, kuinka taapero on ehtinyt upottaa sormet kukkaruukun pehmeään multaan aikoakseen hieman maistaa…

Annatko sinä miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua?



Tämä kysymys tuli mieleen, kun avomieheni oli viettämässä afterworkia työkavereidensa kanssa. Hän ei sentään ollut seurueen ainoa mies, mutta ne poissaolijat olivat käsittääkseni vain miehiä. Ehkä sattumaa, mutta siitä tuli mieleen, kun kaikilla miehillä ei ole iltavapaalupaa.

Olen koko työurani ollut miesvaltaisilla aloilla töissä. Ensimmäinen pidemmän kaavan kautta mennyt työporukan yhteinen illanvietto meni niin, että kehityspäivien jälkeen rentouduttiin syömällä ja juomalla hyvin. Kun muiden kisakunto loppui ihan kesken, me yhden miespuoleisen kollegan kanssa jäätiin vielä juomaan olutta ja tekemään niitä erityisen hyviä jatkosuunnitelmia työkuvioiden kehittämiseksi. Pian meidän seuraan liittyi myös toinen mies, joka yöpyi sattumoisin samassa paikassa. Hän kertoi hauskoja juttuja yrittäjätoimistaan ja kun juomat oli juotu, me kaikki mentiin nukkumaan omiin huoneisiimme. Illassa ei todellakaan ollut mitään flirttiä ilmassa, vaan kolme äijää otti olutta ja jutteli, ihan normaalia. Seuraavalla viikolla sain kuulla, että tämän miespuoleisen kollegan vaimo oli suuttunut meidän illasta ihan hirveästi: minä sain vihat päälleni ja mies sai ulkonaliikkumiskieltoa. Olin tosi ällistynyt, että noinkin voi käydä. Enhän toki tiedä millainen illanviettohistoria miehellä oli takana, mutta jotenkin sain käsityksen, ettei tuo lapsiperhearjen pyörityksen keskellä oleva mies mikään bilehile ollut, vaan ihan tavallinen, kiva ja uskollinen perheenisä.

Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen muiltakin miehiltä kuullut, ettei hän pääse juhliin mukaan, koska vaimo ei anna lähteä. Osa on tietysti hyvää läppää omasta rakkaasta pirttihirmusta, mutta osa ei ole läppää, eikä juhliin ole menemistä ilman hyväksyttyä lupahakemusta. Ja sitähän ei tule!

Onko siinä sitten jotain eroa, lähteekö mies viettämään iltaa äijäporukassa, kuin kaveriporukassa, missä on sekä miehiä että naisia? Saako mies lähteä viettämään iltaa työkavereiden kanssa, jos kaikki kollegat sattuu olemaan naisia?

Minusta tämä on ihan absurdi keskustelu. Minä en ole sen pahempi tai parempi muita, mutta voin kertoa, että minä itse en ole koskaan rajoittanut mieheni menoja. Jotenkin hassu ajatus, että minä sanelisin, kenen kanssa tai missä aikuinen ihminen saa viettää aikaansa. Minähän en kestäisi tuollaista rajoittamista omalla kohdalla ollenkaan! Ainoa ihminen jolta otan käskyjä, että missä saan olla ja monelta, on oma esimieheni ;) Joten kun mies saa kutsun illanviettoon, niin minä siinä kohtaa vaan toivotaan hauskaa iltaa. Ei hän tarvitse minun lupaa. Ei siis kannata yllättyä, jos törmäät häneen iltaa viettämässä, ilman minua.

**

Saako miehesi lähteä viettämään iltaa ilman sinua?
Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?
Jos ei saa lähteä, niin miksi?
Anonyymi kommentointi on auki!

Sari



3 kommenttia:

  1. Oiva kirjoitus!

    Ei tulisi mieleenikään rajoittaa. En välttämättä aina kaikista miehen illanvietoista niin kovasti tykkää, mutta aikuinen ihminen vastaa vain ja ainoastaan itselleen tekemisistään. (Mies menemisistään ja minä siitä, mitä asiasta ajattelen :))

    Ja se, että määräisi aikuiselle ihmiselle kotiarestia - ajatus on absurdi!

    Meillähän tilanne on se, että mies on naisvaltaisella alalla, hänen lähikollegansa ovat naisia. Kun mies lähtee heidän kanssaan purnausiltoihin, se ei yleensä minua häiritse.
    Minä puolestani olen miesvaltaisella alalla, ja tekemisissä oikeastaan vain ja ainoastaan miesten kanssa. Emme harrasta työporukalla illanviettoja. Silloin kun järjestämme jotain illanvieton tapaista, se on minulle työtä ja työtehtävässä en sanan varsinaisessa merkityksessä istu iltaa. Olen tehnyt itse itselleni jonkinlaisen eettis-moraalisen rajauksen, että työporukoissa ja niissä viiteryhmissä pidän oluen (tmv.) juomisen hyvinhyvin pienessä mittakaavassa - juuri siksi ettei tule miltään ilmansuunnalta keneltäkään mitään sanomista.

    VastaaPoista
  2. Olen perinteisiä arvoja kunnioittava, joku saisi konservatiivinen.
    Mies saa mennä miten haluaa, mutta ilmaisen kyllä toiveeni ettei olisi kovin pahassa kunnossa illan päätteeksi (siitä kun ei hällekkään iloa ole) ja sanon että ollan kunnolla, mieluusti myös ilmoitella välillä missä on, ettei minun tarvitse huolestua. Sanon myös jos minua harmittaa että hän lähtee, mikä on tosin harvinaista.
    Itse mene taas vain jos mies menoni täysin hyväksyy. Jo huomaan että hän ei ilahdu, olen todennäköisesti menemättä.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kaksi pientä villiä lasta eikä lainkaan tukiverkkoja. Jos toinen meistä lähtee vapaalle, toisen täytyy selvitä ränttätäntän ja hulivilin kanssa itsekseen. Eli kyllä meillä keskustellaan iltamenoista aina kotona etukäteen. Mä olen myös miesvaltaisella alalla töissä ja vaikka lapsettomat/aikuisten lasten vanhemmat käyvät parikin kertaa viikossa viihteellä, niin itse lyöttäydyn mukaan max. kerran kuukaudessa. Ja silloinkin kyllä kysyn etukäteen mieheltä.

    Meillä on suuri keskinäinen luottamus eikä siinä mielessä ole mustasukkaisuutta. Ystävälläni miehellä sitten taas on ns. historia repsahtamisesta, useammankin kerran ja heillä nämä ovat vaikeampia juttuja. Vaikka antaa anteeksi ja aloitetaan ns. alusta, niin unohtaminen ja luottamus on yhdenkin sivusuhteen jälkeen vaikeaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!