maanantai 9. maaliskuuta 2020

Lapsi tuntemattoman kanssa – mitä sitten?

Nelonen aiheutti tykytyksiä somekansalaisissa jo pari vuotta sitten, kun se alkoi etsiä ihmisiä uutuusohjelmaansa, missä tehtäisiin lapsi tuntemattoman kanssa. Kyse ei ole kuitenkaan mistään miten sattuu roiskinnasta, vaan kumppanuusvanhemmuudesta. Se tarkoittaa sitä, että lapsi tehdään yhdessä, vaikka eivät välttämättä asu yhdessä tai ole parisuhteessa keskenään.

Ajattele nyt, "Maija" ja "Matti" (nimet keksittyjä) eivät ole koskaan aikaisemmin tavanneet toisiaan ja nyt ne hankkii lapsen!


Minun kantani ohjelmaan on ollut alusta asti selvä. Siksi olikin kiinnostavaa lueskella, mitä ajatuksia tämä herättää keskustelupalstoilla. Tässä muutama poiminta:

  • Kyllä lapsella pitää olla normaali ydinperhe!
  • Miettikää kun lapsi googlaa myöhemmin itseään ja saa selville, että onkin saanut alkunsa televisioformaatissa!
  • Lasta kiusataan varmasti, kun kavereille selviää miten lapsi on saanut alkunsa
  • Itsekkäitä ihmisiä haluamassa vanhemmaksi


Minusta asian kommentointi on hämmästyttävämpää kuin itse ohjelmaformaatti!

Minusta on kummallista, että ydinperhe on edelleen idylli ja yleinen normi. Maailmahan on pullollaan yhden vanhemman perheitä, uusioperheitä, ydinperheitä ja kaikkea siltä väliltä ja enemmän. Lapset harvemmin traumatisoituu perhemuodosta vaan enemmänkin siitä, miten heidän elämässään olevat aikuiset käyttäytyvät.

No entäs jos lapsi googlaan itseään ja paljastuu, että hän onkin ohjelmaformaatin tuote? Ensinnäkin kaksivuotias ei osaa vielä googlata ja toisekseen, kunhan lapsi on googlausiässä, hänelle on varmasti tullut selväksi millainen tarina hänellä on taustallaan eikä se hetkauta häntä mihinkään suuntaan, koska hän on kahden aikuisen ihmisen hartaasti toivottu ja paljon rakastettu lapsi. Tätä itsensä googlaamista kannattaa miettiä laajemmin: aika moni on kertonut netissä lapsensa olleen vahinko. Minua ainakin kirvelisi, jos saisin kuulla olleeni huonolla tavalla vahinko. Sen lisäksi monet ovat jakaneet lapsistaan somessa mitä intiimeimmät asiat: kakkavahingot, terapiat, kummalliset tottumukset, lapsuusajan noloudet ja muut asiat joita en olisi valmis edes itsestäni kertomaan julkisesti. Joten se, että oma nimi löytyy ohjelmaformaatin tiedoista ei varmaan ole pahinta, mitä itseään googlaamalla voisi löytää.

Miten ne lapset sitten saavat alkunsa? Tapoja on monia, aina perinteisestä tyylistä keinohedelmöitykseen saakka. Moni lapsi on saanut alkunsa huuruisen baari-illan jälkeen, eikä isästä ole mitään tarkempaa tietoa. Toisaalta moni itsellinen nainen hankkii itselleen lapsen hedelmöityshoidoilla, eikä silloinkaan isä ole välttämättä kuvioissa. Ja tilanteethan elää, perheeseen voi astua myöhemmin vaikka isä- tai äitipuoli. Tapoja tulla perheeksi on monia. Niin kauan kun ketään ei ole pakotettu, eiköhän kaikki tavat tulla perheeksi ole ihan ok.

Minusta on aina naurettava argumentti nostaa jokaisessa erilaisuuskeskustelussa esiin, että kyllä lasta varmaan kiusataan, jos kaverit saa selville, että lapsi on ollut alkumetreillään mukana ohjelmaformaatissa. Tai että jos lapselle on kaksi äitiä tai kaksi isää. Tätä en ymmärrä ikinä: miten esimerkiksi kaksi rakastavaa ja läsnä olevaa isää on huonompi juttu kuin ydinperhe jossa on väkivaltainen vanhempi? Olkoon rakastavia vanhempia vaikka 10, mitä se haittaa? Ja mitä kiusaamiseen tulee, niin siksihän lapsilla on vanhemmat, että on niiden tehtävä kasvattaa lapsiaan hyväksymään erilaisuuden ja olemaan kiusaamatta. Lapset suhtautuu aika mutkattomasti erilaisiin asioihin: ei lapsi kummastele vaikka kaverin kotona olisi kaksi äitiä vaan ennakkoluulot istutetaan lapsiin yleensä aikuisten suusta. Ja se aikuinen jos kuka on tosi nolo, joka ei hyväksy muita siksi, että he ovat erilaisia. Muka.

Kyllä, Lapsi tuntemattoman kanssa-ohjelman aikuiset ovat itsekkäitä halutessaan lapsia. Kaikki vanhemmat on! En oikein tiedä missä tapauksessa lasten hankinta olisi epäitsekästä? Toive omasta lapsesta, lasten saaminen ja vanhemmaksi tuleminen tai lapsettomuuden kohtaaminen on tosi henkilökohtaisia asioita eikä toisten ihmisten valinnat kuulu meille muille. Perheen perustaminen ei ole mikään itsestäänselvyys: kaikki eivät halua perhettä, jotkut haluavat ja sitten on osa, joka ei saa perhettä vaikka kuinka haluaisi. Täytyy muistaa myös se, että perhe käsitteenä on laaja.

Kumppanuusvanhemmuus on se, mikä puhuttelee minua. Ystäväpiirissäni on koettu monta repivää eroa, kun puoliso on lähes väkivalloin repinyt juurensa, lukinnut ne laukkuun ja kaasuttanut pois perheensä luota. Minua itseäni ystävien eroissa on ahdistanut erojen kirvelevä lopullisuus, kun vähän kaikki ovat jääneet yksin ja kaikkiin on sattunut. Sittemmin balsamia haavoille on tarjoillut ne tapaukset, kun ero ei olekaan ollut repivä vaan eron jälkeen on mahdollista toteuttaa kumppanuusvanhemmuutta. Yksi bloggaaja lanseerasi eronsa yhteydessä termin perhekumppanit ja se oli minusta ihana, lempeä ja toivoa valava termi. Noita me tarvitaan enemmän, perhekumppaneita. Sitä kun voi yhdessä istua sunnuntaibrunssille, käydä vaikka risteilyllä tai lähteä spontaanisti metsäretkelle. Perhekumppanuus kuulostaa tosi ihanalta ratkaisulta ja en voi kun ihmetellä, miksei tästä ole puhuttu enempää? Siihen en ota tässä kantaa miksi eroperheissä perhekumppanuuden toteuttaminen on niin vaikeaa, palataan siihen toisessa jutussa. Kumppanuusvanhemmuus ei kuitenkaan edellytä muuta kuin avoimuutta, joustokykyä ja rakkautta lasta kohtaan. Aika ihana ajatus, että lapsella on kaksi vanhempaa kantamassa vastuuta lapsen hyvinvoinnista, sopimassa asioista ja olemalla läsnä tämän lapsen elämässä. Monissa ydinperheissäkään ei ylletä tähän, vaan koko lapsen elämä on sälytetty yhden vanhemman päälle. En siis näe kumppanuusvanhemmuudessa mitään pahaa, en edes mitään epäilyttävää. Kumppanuusvanhemmuushan on tavallaan toimivan ydinperheenkin ehdoton edellytys!

Lapsi tuntemattoman kanssa – mitä sitten? No ei mitään sitten. Kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta! Maanantaina 16.3. täytyy muistaa olla telkun äärellä (Nelonen, klo.21), kun Lapsi tuntemattoman kanssa-ohjelman ensimmäinen jakso tulee uunista ulos. Jään uteliaana seuraamaan, syntyykö joillekin onnekkaille yhteinen lapsi, täyttyykö jonkun unelma vanhemmuudesta ja mitä sitten tapahtuu!

**


Mitä ajattelet?
Aiotko katsoa Lapsi tuntemattoman kanssa-ohjelmaa?


Sari


6 kommenttia:

  1. en ollut kuullutkaan koko formaatista, joten ei siitä sen enempää.

    Mut samaa pohdin kuin sen hääohjelman kohdalla: "tuntemattoman kanssa".

    Kun ihan alussa kaikki ovat toisilleen tuntemattomia.
    Totta, joskus tutustutaan pidemmän kaavan kautta, useiden vuosien ajan, ennen naimisiinmenoa tai lasten hankintaa, mutta tuntematon se toinen ihminen on aluksi ollut. Jossain kohtaa siellä ihan alkupuolella on pitänyt päättää luottaa ja uskaltaa.

    jos nyt jotain formaatissa kritisoin (näin nopealla ajattelulla), on se, että avaa omasta elämästään hyvin intiimin osa-alueen näkyville sellaisen asian suhteen, johon liittyy paljon odottamattomia todella henkilökohtaisia reaktioita. (kuka tahansa tietää, että raskauden hormonihöyryissä, synnytyksen jälkeisistä tiloista puhumattakaan, ei välttämättä käyttäydy kovin rationaalisesti. Saati sitten, jos kaikki ei menekään ihan niin kuin pitäisi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sinulla on aina niin viisaita ajatuksia. Olet niin oikeassa ja etenkin noista raskausajan hormonihöyryyntymisistä, muistan itsekin olleeni silloin aika erikoinen ja onneksi silloin ei ollut kameroita seuraamassa ;) Mielenkiinnolla jään seuraamaan, ei enää montaa päivää kun ensimmäinen jakso on ulkona :)

      Poista
  2. Lasta kiusataan varmasti, jos kasvattavan vanhemman mirlipid3 ja ajatus on tuo. Jos olisit itse suvaitsevaisevaisempi, ja kasvattaisit lapsesi niin et ajattelisi että lasta kiusattaisiin vanhempien takia.

    Mun mielestä tää on aivan mahtava juttu sellaisille henkilöille jotka haaveilevat lapsesta, mutta eivät halua että lapsi kasvaa rikkinäisessä perheessä, vaan perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat täysillä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, just näin, tämä on vain ja ainoastaan hyvä juttu!

      Poista
  3. Nimenomaan tuo on tärkeä pointti, että kumppanuusvanhemmuutta tarvitaan ennemmin tai myöhemmin kaikissa perheissä. Mainitsin juuri vauva.fi:n puolella, että moni romanttisesti alkanut suhde kohtaa jonkinmoisen kriisin kun se noin kaksi vuotta kestävä hormonihuuru päättyy, kun asiat arkistuvat, kun kumppania ei enää näekään vaaleanpunaisten lasien läpi. Monelle tämä kokemus tulee yllätyksenä, ja monen kohdalla "tavalliseen arkeen" pettyminen johtaakin valitettavasti katkeraan eroon. Paljonkaan parempi vaihtoehto ei ole, että pysytellään yhdessä "lasten takia". Sen sijaan kumppanuusvanhemmuudella alkaneissa perheissä romanttisen rakkauden loppuminen ei ole samanlainen riskitekijä, ollaan alusta asti "jalat maassa". Ja jos kumppanuusvanhemmuuden olemassa olo olisi laajasti tunnistettu ja hyväksytty asia, antaisi se tulevaisuuden toivoa myös niissä tilanteissa, joissa parit kokevat intohimon loppuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja viimeinen lauseesi kiteytti asian tosi hyvin: "Ja jos kumppanuusvanhemmuuden olemassa olo olisi laajasti tunnistettu ja hyväksytty asia, antaisi se tulevaisuuden toivoa myös niissä tilanteissa, joissa parit kokevat intohimon loppuneen."

      Just näin <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!