Kesä tulee - onko vakuutukset valmiina?

Kesä tulee ja touhukkaiden lasten vanhemmat tietääkin, että tekevälle sattuu. Aina ei laastari riitä, vaan täytyy lähteä ihan lääkäriin. Minä olen tosi tyytyväinen meidän vakuutusyhtiön tarjoamaan tapaturmavakuutukseen. Onko sinun lapsellasi sairaus- ja/tai tapaturmavakuutus?

Lapsissa ehkä parasta on se, kun ne kasvaa! Älä ymmärrä väärin: toukkamainen vauva-aika oli osaltaan ihanaa, mutta muistan ihan elävästi sen hetken, kun esikoinen sai aikoinaan jalat alleen ja huomasin, ettei järki tai varsinkaan itsesuojeluvaisto kulje käsikädessä motoriikan kehittymisen kanssa! Vilkkaiden lasten äidillä täytyy olla silmät selässäkin, mutta silti lapsille on pienenä ehtinyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. Uskon, että aika moni pystyy samaistumaan ;) Olen varmaan lomarahan verran kuluttanut kesäisin rahaa laastareihin ja kaikenlaiset päivystykset on tulleet meille tutuksi. Ettei tämä nyt kuulosta siltä, että hunsvottiäiti ei valvo yhtään tenaviaan ja istuisimme päivystyksen nahkeilla penkeillä viikottain, niin kerrottakoon, että ei se nyt onneksi ihan niin mennyt. Tämä törmäily on meillä ihan geeneissä. Minulla komeilee vieläkin polvessa naarmut jotka sain jo kolmekymmentä vuotta sitten: siihen ei tarvittu kuin kesä, shortsit, kumisaappaat ja rappuset, päättele itse loput! Toiset meistä vaan on tosi taitavia kompuroitsijoita ja onneksi ne on just ne geenit, mitkä periytyy jälkipolvelle.

Aikanaan kun lapset oli pieniä, meillä oli lapsilla sekä sairaus- että tapaturmavakuutus. Meidän kohdalla sairausvakuutus osoittautui kuitenkin silloin tarpeettomaksi, koska meillä ei oikeastaan ollut perusnuhakuumeiden lisäksi mitään erikoisempaa ja siitä olen tosi kiitollinen. Sairausvakuutus oli aika hintava, joten luovuimme siitä, mutta tapaturmavakuutuksesta en tingi!

Tämä koko vakuutusasia tuli mieleen, kun kaivelimme Crocsit terassille – sehän on selvä kesän merkki, eihän kesä ilman noita muovisia läpsyttimiä ole kesä eikä mikään! Nimittäin, viime kesänä kävi taas ”legendaariset”. Minäpä kerron.

Tenava tietää, että ulos saa mennä pelaamaan futista vain läheiselle kentälle ja vain lenkkarit jalassa. Ohjeessa ei ole tulkinnanvaraa. Paitsi että lapsen mielestä se taitaa juuri mennä kategoriaan ”more like guidelines than actual rules” ;) Kuinka ollakaan, eräänä päivänä hän päätti livahtaa ulos kaikessa hiljaisuudessa (oli siis koululainen ja saa liikkua itsekseen). Jalkaan hän laittoi tietenkin pelkät Crocsit ja suunnisti kavereiden luo naapuritaloyhtiön asfaltoidulle pihalle mikäpä muu kuin futis mielessä. Heti kärkeen hänelle syötettiin pallo ja kun tämä meidän sankari alkoi potkaisemaan palloa, Crocsi sinkosi kaaressa irti jalasta ja potku osui – asfalttiin tietenkin. Pottuvarpaasta meni nahkat aiiiiiiiivan rullalle.

Me ollaan tarvittu vakuutusyhtiön apua tapaturman sattuessa onneksi vain pari kertaa. Onneksi meillä on ihan paras vakuutusyhtiö. Ei muuta kuin soitto heille, he neuvoo miten edetään, minne voi mennä tutkittavaksi ja sillä selvä. Muistan vielä ne ajat, kun vakuutusyhtiön kanssa asiointi oli melkoista paperisotkua, mutta nykyään se on tyyliin ”nimi paperiin” ja sillä selvä. Kun lapsi on kipeä tai häneen sattuu, kyllä sitä arvostaa nopeaa toimintaa: ettei tarvitse jäädä tuntikaupalla istumaan päivystykseen vaan pääsee melkein heti tutkittavaksi osaaviin käsiin. (Onneksi lapset pääsee monessa paikassa päivytyksessä jonon ohi, aina ei ole niin) Lasten tapaturmavakuutus on muuten ihan naurettavan halpa, ilmeisesti jostain paikoista sen saa jopa 3e/kk hinnalla, että maksan sitä mielelläni ”turhaan”. Koska jos tulee hätä, on kiva tunne, että vakuutus auttaa. Mutta siihen tähdätään, ettei siihen ikinä tarvitsisi turvautua.

Onko sinun lapsella sairaus- ja/tai tapaturmavakuutus? Oletteko joutuneet turvautumaan vakuutukseen? Kiinnostaisi myös tietää, jos olette päättäneet ettei lapsi tarvitse ollenkaan vakuutusta.

Ja miten sen pottuvarpaan kanssa kävi? Murtumaa ei onneksi ollut, HUH! Sitä nahkalirpaketta ei voitu enää liimata paikalleen (siis lääkärissä, en millään Erikeeperillä ajatellut parsia kasaan diy-hengessä), joten sitä hoidettiin kuten palovammaa. Kilometreittäin perhoslaastareita ja sellaista palovammasilikonia jonka nimeä en enää muista ja meni muutama viikko, niin varvas saatiin kuntoon. Henkinen kolaus oli kovempi kuin fyysinen. Ehkä tästä opittiin jotain. Tai sitten ei, kesä näyttää ;) Tiiäks se tunne kun lapsi tuossa ihan vaan ohimennen toteaa, miten kivaa on mennä alamäessä fillarilla niin että nostaa kädet pään taakse ja antaa whiilettää... GÄÄÄÄÄÄK :D 

Turvallista kesää kaikille,

Sari