lauantai 23. toukokuuta 2020

Terveisiä puutarhasta ja paluu arkeen pienin askelin







Tänään 23.5.2020 on historiallinen päivä. Ensimmäistä kertaa  maaliskuun jälkeen lapset ovat lähteneet ulos leikkimään kavereidensa kanssa. Helsingissä on koronatartuntoja vieläkin hurjan paljon ja asumme yhdellä pöpöisimmistä alueista, mutta jostainhan se paluu arkeen on aloitettava.

Koronakotoilun aloitus oli kivaa kuin hyppy jääkylmään avantoon, mutta ihminen on siitä jännä eläin, että kyllä se tottuu vaikka mihin. Parissa viikossa totesin, että onneksi on tullut kasvatettua kivat tyypit ja varmaan taivaan kappaleet oli jotenkin oikeassa asennossa, kun yhteiselo sujui tosi kivasti. Itseasiassa niin kivasti, että melkein alkoi ahdistaa ajatus normaaliin arkeen palaamisesta ja siitä, että vielä koittaa hetki, kun ei ollakaan 24/7 yhdessä. Noh, yksi ahdistus kerrallaan ;)

Kun lapset lähti omille teilleen, keitin kahvit ja tulin päiväkahville terassille. Dokumentoin hiljaisen hetken Instaan ja nautin ihan vaan hiljaisuudesta, auringosta, kahvista ja sanoinko jo, että hiljaisuudesta?

Toukokuu on ollut melko viileä ja meillä on puutarhan kasvukausi vasta edessä päin. Olen tutkiskellut Kekkilän kasvusäkkejä, maalaillut miten saan mahdutettua terassille parin kasvusäkin ja haaveillut tomaattisadosta. Tänään laittelin äitienpäiväruusun isompaan ruukkuun ulos ja samoin sitruunapuun kasvatuskokeilu on siirretty isompaan ruukkuun fiilistelemään aurinkoa. Puutarhurointi 'omassa rauhassa' on kuin terapiaa ja tällaiselle introvertille kuin minä, kuin pala taivasta!
 

Kuten kuvasta näkyy, minä olen siirtänyt blogityöpisteeni ulos. Sinne vaan kaikkien ruukkujen ja kannujen keskelle, kyllä aina löytyy tilaa yhdelle pienelle läppärille. Naapurista kuuluu iloisia elämisen ääniä: joku kuuntelee musiikkia, yksi grillaa ja joku nauttii vieraiden seurasta. Tosi ihanaa palata arkeen pienin askelin. Eläköön elämä! Muistetaan silti edelleen ne turvavälit, pestään käsiä ja suojataan riskiryhmiä!

Sari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!