Kaupunkiviljelyä pienellä terassilla ja helpot kasvatussäkkivinkit

Kesässä parasta on tietysti mansikat ja vastaleikatun nurmikon tuoksu, mutta heti seuraavana tulee kyllä kaupunkiviljely. Meissä kaupunkilaisissakin on kova vihreyden ja vehreyden kaipuu ja kesän tullen me kaupunkiviljelijät muutamme tiluksemme pieniksi keitaiksi.

Kaupunkiviljely sopii juuri sinulle, joka haluat pienen ja helpon kesäharrastuksen pienellä vaivalla ja pienellä rahalla! Sopii myös meille kaikille, jotka haaveilemme omasta viljelyspalstasta, mutta meillä on niin kiireinen elämä ja olemattomat kesälomat, joten jos matka kodista viljelyksille saa olla korkeintaan 10m, kaupunkiviljely takapihalla tai parvekkeella sopii juuri sinulle ja minulle.

 

Kasvatuskartta kesä 2020

Tänä kesänä pikkupihan kasvupläänit on tässä. Satoa tuottavien herkkujen lisäksi muutamassa ruukussa on jokunen kesäkukka. Tänä vuonna päädyin kasvattamaan kaikkia kasveja ihan sattumalta!

Minulla oli ajatuksena ostaa neljä kirsikkatomaatin taimea ja muutama yrtti, mutta suunnitelmat menikin ihan uusiksi! Kun lähdin hakemaan kirsikkatomaatin taimia, sain taimet vasta neljännellä hakureissulla, kun sitä ennen auton moottorin vikavalo syttyi palamaan ja auto kävi huollossa, taimet olivat loppu sieltä mistä kävin niitä etsimässä ja lopulta Plantagenissa oli jäljellä neljä taimea joista otin sokkona kaksi ja vasta kotona huomasin, että toinen on kirsikkatomaatti ja toinen on isompi lajike. Kurkun taimet lähtivät mukaan täysin suunnittelematta ensimmäisten tomaatintaimien hakureissulta, ettei tarvinnut tulla kotiin tyhjin käsin. Ja koska en jaksa odotella varsinaista satoa, ostin sitten muutaman yrtin kasvusäkkeihin mukaan, mutta niitäkään ei ollut jäljellä mitään, mitä olin ajatellut, joten otin jotain niistä mitä oli vielä tarjolla.

Eli mikään ei mennyt kuten olin suunnitellut, mutta tiedätkö mitä? Ei haittaa! Olen oikeastaan tosi iloinen, että astuin ulos mukavuusalueeltani ja löysin esimerkiksi viinisuolaheinän kirpeät mahdollisuudet ja lapset tykkäävät napsia sitruunamelissaa ihan sellaisenaan. 

Kasvatin myös muutaman tomaatin pikkutaimen itse. Niistä alempana lisää.

Tänä kesänä ostin ensimmäistä kertaa kaksi Kekkilän kasvatussäkkiä terassillemme. Säkissä on sisällä valmiiksi mullat ja kasvatussäkissä voit kasvattaa melkeinpä mitä vaan, vaikka esimerkiksi tomaattia!

Helpot kasvatussäkkivinkit

• Laita kasvatussäkki ensin omalle paikalleen ja ala vasta sitten istutushommiin. Kasvatussäkki painaa nimittäin kuin synti ja sen jälkeen, kun siihen on leikattu reiät, sitä ei voi millään tempulla enää siirtää senttiä enempää.
• Kasvatussäkin istutuskaivelu on sotkuista hommaa. Sotku ei ole vaarallista mutta jos haluat minimoida sotkut, vuoraa kasvatussäkin ympäristö sanomalehdillä, ennen kuin alat istuttamaan.
• Kaiva taimille riittävän iso kuoppa. Ota jämämullat talteen.
• Salaojita taimen ympäristö. Kun kastelet taimea, vedet ei valu ulos muovia pitkin.
• Hyödynnä koko säkin kasvatusmahdollisuudet! Jos laitat kasvusäkin laitamille hitaasti kasvavia kasveja, kuten vaikkapa tomaattia, laita keskelle jotain nopeammin satoa tuottavaa, kuten vaikka minttua, rucolaa, ruohosipulia tai salaattia suoraan taimena, niin siitä on kiva napsia oman pihan herkkuja sitä isompaa satoa odotellessa.

Mintun kanssa samaan laatikkoon hyppäsi kaksi itse kasvattamaani tomaatin taimea. Tiedän, että minttu voi vallata koko ruukun, eikä haittaa. Omat pikkutomaatin taimet on niin kirppanat vielä tähän aikaan vuodesta, että en usko niiden ehtivän edes kasvaa: kunhan kokeilen ja minttu saa sitten vallata koko kasvulaatikon miten päin haluaa. Tähän ruukkuun voi kipata ne kasvatussäkistä yli jääneet mullat.

Näin kasvatat itse tomaatintaimet

• Aloita kasvatus viimeistään huhtikuun alussa. Muuten olet myöhässä eikä tomaatit ehdi kasvaa.
• Viipaloi tomaatti. Laita päätyviipaleet joissa ei ole siemeniä leivän päälle ja valitse keskimmäiset viipaleet käyttöön, joissa näkyy siemeniä.
• Laita pienen purkin pohjalle multaa, suihkuta kosteaksi, lisää tomaattiviipale ja peitä ohuesti mullalla.
• Suihkuta kosteaksi ja pidä kosteana.
• Laita kelmu päälle ja töki kelmuun hengitysreikiä.
• Laita tulevat taimet mahdollisimman valoisaan paikkaan kasvamaan.
• Odota ja hämmästy.

Lannoitus

Lannoittaminen on monen kesäkasvin kaiken a ja o. Pelkkä rakkaus ei aina riitä, vaan tarvitaan tuhdimpaa tavaraa. Lannoitus on minusta ollut tosi vaikeaa, kun en haluaisi ostaa montaa eri putelia ja taiteilla sitten niiden kanssa. Niinpä löysin Kekkilän valikoimista minulle täydellisen lannoitteen: Luonnonmukainen lannoite. Se sopii niin kesäkukille kuin syötävillekin kasveille. Lannoitetta blandataan itse ja raakana se on tuhtia sekä kamalanhajuista, mutta kasvit tykkää!

Syötävien herkkujen lisäksi meillä kasvaa pienen pieni sitruspuuntaimi, orvokkeja, pelargonioita ja perusmarkettojen sijaan laitoin kukkapenkkiin laventelia ja neilikkaa. Jännittävää nähdä, saanko ne kasvamaan vai ehtiikö pihan rusakko vedellä ne parempiin suihinsa ennen sitä... Melkoinen kulinaristi se pitkäkorva tuntuukin olevan: on vedellyt pensaiden alta omatekoiset kahvinporo-kananmunankuorilannoitteetkin ja siihen päälle sitten parit neilikat, röyh.

Koko tähän tämän kesän kaupunkiviljelyhommaan on mennyt rahaa n.50-100e ja minä sanoisin, että eihän tämä ilmaista hupia ole, mutta kesähupia sieltä halvimmasta päästä. (Toki kasteluvedet maksaa vielä ekstraa tähän päälle, mutta olen ottanut esim. perunan pesuvedet talteen ja nakkaan ne kukkasille) Vielä halvemmaksi olisi tullut, jos olisin kasvattanut kaikki taimet itse. Kasvatukseen sijoitettu summa ei tuntunut kamalan pahalta, kun hankintoja tehtiin pikkuhiljaa. Orvokkien taimiakaan ei tarvitse montaa olla, kun yhtäkkiä koko ruukku on niitä täynnä!

Sitäkin tässä mietin, että onkohan täällä Helsingissä keväisin taimien vaihtotapahtumaa, missä kukin voisi tehdä vaihtokauppoja taimi-taimesta-periaatteella? Eli sinä saat tämän minun tomaatintaimen, niin minä saan sinulta kurkuntaimen? Täytyypä ensi keväänä aktivoitua tämän asian kanssa, mutta vinkatkaa ihmeessä jos tiedätte. Kiitos!

Viljelyn iloa kaikille kotipuutarhureille,

Sari

Kohti minilomaa

Se on se haikeahko fiilis, mikä tulee töissä aina juhannusaatonaattona, kun koko Suomi tuntuu jäävän kesälomalle. Paitsi minä. Koska jonkunhan ne työt on tehtävä ;)

Tänä kesänä tämä on toisin! Siinä missä heippaan kollegat kesälaitumille, minäkin iltapäivällä tallennan sähköpostiini poissaoloviestin. Viikon miniloma kuulostaa ihan parhaalta jutulta just nyt!

Perheellisiä syyllistetään usein parhaiten lomajaksojen pokkaamisesta itselle. Meillä töissä ei onneksi ole sellaista. Minä olen töissä ainoa pienten lasten vanhempi ja olen saanut lomat yleensä silloin kun olen halunnut, eikä jupinoita ole kuulunut. Tänä vuonna halusin joustaa aivan erityisesti, jonka vuoksi sijoittelin lomat sinne milloin muut eivät lomaile. Se tarkoittaa sitä, että lomailen kesän aikana vain kaksi viikkoa yhdessä lasten kanssa ja tasan yhden päivän miehen kanssa. Mutta onneksi meillä on pitkät, valoisat ja lämpimät kesäillat, viikonloput, etätyömahdollisuus ja nyt etenkin juhannus!

Hyvää Juhannusta kaikille ja kuullaan taas!

Sari

ps. Kuvassa kesän eka jätskiannos: Ingman Creamy Crème brûlée-jätskiä, mansikoita ja Tutti Frutti Chewy Fruits-vaahtiksia.

Autoepäonnea

Joskus nuorempana taputtelin itseäni selkään, että onpa tosi hieno juttu, kun päätin muuttaa takaisin Stadiin, koska niin on näppärä suurkaupunki, että täällä en tarvitse autoa milloinkaan. Kunnes sitten eräänä päivänä huomasin olevani kahden pienen pirpanan äiti, joka asuu parin kilsan päässä päiväkodilta ja käy töissä niin korvessa, että julkisilla työmatkoihin menee päivittäin kolme tuntia. Siellä minä sitten pian olin, autokoulun penkissä ihan muina kolmekymppisinä niiden 18-vuotiaiden lippispäiden kanssa.

Auto ei ole minulle liikkuva cd-soitin ja vielä vähemmän mikään statusjuttu. Minä en tarvitse mitään egon jatketta tai mistä minä tiedän, millaiseksi Volkkarilla ajavat ihmiset voidaan lokeroida. Tiedän, että ilman autoakin voi elää - elinhän niin vuosikaudet ja jopa lasten kanssa, mutta toihan se kieltämättä mukavuutta elämään, kun ajelin ensimmäisiä viikkoja ruosteisella prutkullani päiväkodin ja työpaikan väliä: jos pääsin nipistämään töistä etuaikaan, kotimatkaan menee 20 minuuttia, kun tosiaan kolmella julkisella kävelyineen samaan matkaan meni 90 minuuttia. Oliskin joku uudenkarhea Tesla alla, voitte uskoa, että silloin jutun kansikuvassa EI olisi tiepalvelun auto. Olen 'old skool'-muidu monessakin asiassa, niin myös autojen kanssa.

Olin aivan lopen uupunut edellisen viikon. Kaikki alkoi...no siitä kun päätin ostaa tuon tulevan katiskan painon jota joku voisi myös autoksi kutsua. Enpä arvannut autokaupoista alkavan sählingin, kun autoa on remontoitu joka hiivatin kesä oikein pitkän kaavan kautta ja koko lomarahan hinnalla, aikalailla sentilleen. Melkeinhän se siis on uusi auto, kun kaikenmaailman ketjuja, öljyjä, venttiileitä ja läppiä on vaihdettu! Nyt sitten muutama viikko sitten auto meni ihan vaan vuosittaiseen öljynvaihtoon. Siinä on sellainen erikoisempi zögölögölöö-vaihteisto ja siksi öljynvaihto kiipeää toisinaan hieman hintavampaan kategoriaan ja sellainen oli taas vuorossa. Kukkaroa kiristeli.

Öljynvaihdosta seuraavana päivänä moottorin vikavalo syttyi. Tsiisus sentään. Vikakoodinlukija piippasi, että jossain moottoriin liittyvässä härpättimessä on vikaa ja että alahan kaivella 'toimintatonnia'. Nopea kilpailutus huollon hinnasta vei meidät takaisin samaan huoltopaikkaan, jossa öljyt oli juuri -näköjään valtavalla menestyksellä vaihdettu. Sovittiin silti huolto torstaiksi.

Vaan kuinkas ollakaan, tiistaina kun lähdin hakemaan pupulle ruokaa, auto ei inahtanutkaan vaan vikavalot loimottaen se siinä möllötti. Onnea on sisko ja sen mies, joiden avustuksella pupu ei jäänyt ruuatta. Saatiin sitten jotenkin pimpuloitua akkuun lisää virtaa kuitenkin sen verran, että torstaina se saatiin ajettua huoltoon, jossa alkuperäinen vika korjattiin ja akku ladattiin. Ja taas oli nelipyöräinen allamme.

Kunnes muistin, että katsastus happanee ihan näillä hetkillä! Ja niinhän se oli, äkkiä varattiin katsastusaika maanantaiksi.

Sunnuntaina siskoni tarvitsi autokyytiä päivystykseen ja lupauduimme kuskiksi. Siinä potilasta odotellessamme kirjoittelin Instagramiin, että kyllä se Easy Park on sitten näppärä, kun automme lojotti siinä Meikussa, 4h/e saattoparkissa. Vaan kuinka ollakaan, se auton rotjake sammui taas siihen! Tiiäks kun on helle ja ikkunat veivattu auki ja akku lakkaa olemasta, ei ne ikkunatkaan mene tuon ikäluokan pirsseissä kiinni. Kuinkas sattuikaan, että juuri olin täällä blogin puolella hehkuttanut vakuutusyhtiöitä, kun piti soittaa elämäni toisen kerran vakuutusyhtiö apuun auton kanssa. Homma hoitui taas niin näppärästi, Falckin teknikko, joka oli muuten Ville Haapasalon kaksoisolento, hurautti meidän auton käyntiin! Ihanaa, päästiin kotimatkalle, ei tarvinnut enää maksaa 4e/tunti pelkästä olemisesta, saatiin vietyä potilas kotiin ja itsekin selvisimme kotiin saakka. En tiedä oliko helteellä vai millä osuutta asiaan, mutta sunnuntaina illalla olin ihan loppu. Autovekslaus on kuin pieni henkinen maraton. Ei pysty, ei kykene.

Onni oli kuitenkin onnettomuudessa ja arvaa mitä! Auto meni kuin menikin katsastuksesta läpi! Hiphurraa, ehkä tänä kesänä autoa ei korjatakaan koko lomarahan voimalla? Ja joo, koputan heti maalaamatonta puuta.

Onko teillä muillakin kokemuksia vanhoista autoista ja niiden mukanaan tuomista jännittävistä seikkailuista?

Sari

Ps. Kiitos vakuutusyhtiölle ja Falckille todella nopeasta avusta ja vieläpä sunnuntaipäivänä!

Miehen äiti on kamala anoppi

Bloggaamisessa vaikeinta on se, kun ei halua loukata läheisiään. Minunkin perhepiirissä olisi vaikka miten mehukkaita juttuja, mutta en voi avata niitä tai niihin liittyviä ajatuksia blogissa, ettei joku vetäisi hernettä juurineen päivineen nokkaansa. Harjoittelen vielä sellaista neutraalia lähestymistapaa ja epätunnistettavaa kirjoittamistapaa.

Nyt sitten kirjoitan anopeista, jotka on miesten äitejä. Anoppi-P, tämä ei kerro sinusta :) Hih hih, selitys se on tämäkin, mutta usko kun sanon. (Ja lue juttu loppuun.) 

Vuosien epävirallisen kenttätutkimuksen perusteella kehtaan väittää, perustuen minkäänlaiseen faktaan, että miesten äidit on pääsääntöisesti karmeita anoppeja. Vaimon äiti on taas se perheen peruspilari, johon voi nojata silloinkin kun maaperä muuten järisee. Olenkohan oikeassa vai väärässä?

Minulla on monta ystävää, joiden kokemusten perusteella miehen äiti on yleensä ihan sekopäinen: rumasti käyttäytyvä, toisten kotiin tunkeileva ja elähtäneitä kasvatusneuvoja jakeleva vanha raakku. Noin niinku kauniisti muotoiltuna. Keskustelupalstat pursuavat erilaisia keskusteluja siitä, mitä se kaamea anoppi on taas mennyt tekemään.

Kenttätutkimuksessa havaitsin, että miehen äiti vihaa oikein mielellään miniäänsä/puolisoa. Koska eihän kukaan voi olla tarpeeksi hyvä hänen kultamussukkapojalleen. Napanuora on niin sanotusti katkaistu synnytyslaitoksella, mutta käytännössä ei siis ole. Napanuora on kiinni kuolemaan saakka ja sen jälkeenkin vielä. Niin. Ja jos sen napanuoran koittaa purra poikki, se tekee kipeää.

Anoppi on myös se joka tunkeilee poikansa ja miniänsä kotiin kuudelta sunnuntaiaamuna ihan vaan pesemään ikkunat. Eli kauhistelemaan ääneen, että mitä täällä vielä nukutaan: ei minun nuoruudessani tähän aikaan enää maattu vaan lehmät oli keritty ja lampaat lypsetty, ennen kuin lähdettiin kesähelteellä hiihtämään 30 kilsaa kouluun...Eiku. Niin ja pölytkin pyyhkimättä, eikö lapsen kanssa ole vielä edes ulkoiltu, voi voi.

Anoppi on myös se, joka kutsuu miniäänsä poikansa "kaveriksi" vielä avioliittovuosien jälkeenkin. Tiiätteks te tän keskustelun: "No en kyllä varmasti ota lapsia hoitoon, että sinä ja se sun kaveri pääsette johonkin humputtelemaan" "Äiti, se on mun VAIMO! Ollut jo kaks vuotta! Ei se ole mun kaveri, Pekka on mun kaveri ja Liisa on mun vaimo!"

Sitten se iski. Olenko minä seuraava? Siis minähän olen pojan äiti ja jos hän joskus päättää hypätä parisuhteeseen, on kolme vaihtoehtoa:

1) Minä muutun kuin taikaiskusta. Yhtäkkiä minusta tulee ilkeä ja kyräilevä, sunnuntaiaamuisin toisten aamu-unia häiritsevä ja sivaltava anoppi joka harrastaa kävelylenkkejä, lukemista ja miniänsä vihaamista. (Harrastan nyt jo kävelyä ja lukemista, iik!)

2) Minä en muutu, mutta pojan puoliso päättää vihata minua varmuuden vuoksi. Kylään viemisinä voisilmäpullat käy läpi ruumiinavauksen mahdollisten neulojen varalta, saakelin epäluotettava anoppi soikoon! Vaikka ei mitään hätää, en osaa edes voisilmäpullia leipoa. Niin semmonen saakelin hyödytön anopinkutvale! 

3) Mikään ei muutu. Että minä jatkan elämääni hyväntahtoisena hönttinä joka olen, joka hakee kylään viemisinään pullat lähileipomosta. Ja sitten poikani ja puolisonsa kanssa kilistellään viinilasit parvekkeella auringonlaskussa ja kerron hauskoja - en noloja - tarinoita poikani lapsuudesta. Täst mä haaveilen.

Onks sulla kiva vai kamala anoppi?

Mullahan ei siis ole virallisesti anoppia, kun en ole naimisissa mutta kyllä se miehen äiti mulle ihan anoppi on. Meillä on hyvät välit, maantieteellisestikin 200km. Minulla ei siis ole kokemuksia, että joku tunkisi aamulla kuudelta pesemään ikkunat. Omatkin vanhempani asuvat kaukana, joten kyllä sitä pitää ihan itsensä yllättää tahdolla pestä ne ikkunat. Sitä tahtoa ei tosin ole näkynyt vuoden 2009 jälkeen ;) Että anoppi - tai äiti, jos tulee tämmösiä ikkunanpesullisia mielihaluja niin tervetuloa. Ikkunat saa tulla pesemään vaikka yöllä. Matotkin saa pestä jos ikkunat ei ole riittävän haastavat. Vitsailu sikseen. Olen tosi iloinen siitä, että minulla on kiva anoppi. Laitellaan sähköposteja ja vaihdetaan kuulumisia. Jos lapseni joskus päättävät itse alkaa joidenkin kivojen tyyppien kanssa parisuhteeseen, toivottavasti vastapuoli miettii minusta samoin, että ihan kiva anoppi.

Sari

**Muokattu 21.6.2020: Kommenteihin vastaamisessa on hieman haasteita. Vastaan, kunhan Blogger suostuu yhteistyöhön. Ehkä tämä postaus oli Bloggerille ihan liikaa :'-D Kiitos kivoista kommenteista jo nyt!

Kanin elämää

Meillä on nyt ollut lemmikkinä kani noin 2,5 vuoden ajan. Mitä olen oppinut kanien sielunelämästä tämän kuluneen reilun parin vuoden aikana? 

Kuvassa pötköttelevä pupunen on meidän kääpiöluppakorvakanipoikamme Salama. Hän täyttää syksyllä kolme vuotta. Salama tuli meille aikoinaan nuoremman lapsen innoittamana, joka oli jo pidempään haaveillut kanista. Minä olin kuullut kanien hoidosta, no lähinnä pahaa, kunnes selvisi että lapsen kaverilla oli kani ja heidän äiti kertoi kanien elämästä sellaisia faktoja, jotka helpottivat päätöksen tekoa kummasti. Kuten esimerkiksi, että kanit oppivat tekemään tarpeensa vessalaatikkoon, mikä helpottaa siivoamista ihan älyttömästi. Olkoonkin kani lapsen innoittamana ja toiveesta hankittu, eläimen hoitovastuu on aina viime kädessä aikuisella. Ja minä arvostan myös lemmikkieläimissä helppohoitoisuutta!

No mitä me ollaan opittu kaneista tämän reilun parin vuoden aikana? No että kanit on tosi kovia pötköttelemään. Ja että ne on tienneet koronahommista jo kauan ennen ihmisiä.

Meidän kani tykkää pötköttää. Ennen pötköttämistä se pötköttää ja pötköttelyn jälkeenkin se vähän pötköttää. Älä ymmärrä väärin, ei se masennuspäissään vaan makaa, se vaan on tosi melankolinen luonne ja tykkää pötköttelystä. Se pötköttää häkissä tai sitten se loikkii olohuoneeseen johonkin strategisesti kivalle paikalle ja pötköttää siellä. Tietyistä paikoista näkee kivasti "kaikkialle", joten mikäpäs siinä pötkötellessä. Eikä siinä mitään, koska minäkin tykkään pötköttää. Voisin pötköttää päivät pitkät, mutta eipä sitä ihan liian usein ehdi itseään kallistaa pötkölleen, muuta kuin yöllä tai lomalla. Ehkä tässä kävi niin, että perhe ei valinnut itselleen sopivaa kania vaan kani valitsi itselleen sopivan (pötköttely-)perheen. Ei meille mikään sähköjänis olisi sopinutkaan ;)

Toki jos pötköttelevän luppakorvan näköpiiriin tulee jalat, jotka ehkä suuntaavat ruoka-apajille, kannattaa loikkia perään, jos vaikka saisi vähän jotain herkkuja.

Koronakaranteenissa tämä pupu on edelläkävijä. Sosiaalisia kontakteja se on välttänyt aina. Tyyppejä voi käydä nuuhkimassa ja ihmettelemässä, mutta kivointa on pötköttää yksin tai pehmokamun vieressä. Ulkona "pupujen ilmoilla" kannattaa käydä vaan sen verran kun on pakko, sitten täytyy loikkia töpöhäntä heiluen takaisin kotiin, mieluiten omaan häkkiin ja suorittaa huolellinen pesu. Ja muutenkin ei kannata stressailla mistään ettei pääse minnekään kenenkään kanssa, senkun pötköttää vaan. Kyllä se siitä ja aikakin kuluu kivasti eteenpäin eikä sitäkään tarvitse turhaan murehtia.

Kani on ollut kaikki nämä vuodet tosi helppo lemmikki, sen ylläpito ei ole kallista ja kani on meille riittävän sosiaalinen. Se ei ole kuten kissat tai koirat vaan se on just niinku kani. Ja vaikka hän kuinka pötköttelisi omissa oloissaan, jos otat lehden ja menet lattialle lukemaan, ei aikaakaan, kun saat lukuseuraa. Et ehkä lukutoukkaa vaan pupun joka tulee paitsi lukemaan lehteä sun kanssa, myös tökkäämään kuonollaan sinua käteen, että paijaa minua, heti!

Terveisiä kaikille lukijoidemme pupusille!

Sari