Kissakuumetta!

Oireet alkoi ihan vaan yhtäkkiä. Jotensakii se tuntui ensin ehkä sydämessä. Sitten päässä. Koitin kovasti vastustella, ettei se leviäisi mutta yhtäkkiä se tunne oli vallannut ihmisen päästä varpaisiin saakka. Koronakotoilu aikaansai monenlaisia tunteita ja ajatuksia, mutta tämä tuli aika yllättäen takavasemmalta. Ja yhtäkkiä diagnoosi oli valmis. Oireet johtuvat siitä, kun täällähän podetaan

KISSAKUUMETTA

Kuva: Pixabay

Minulle on ihan normaalia, että kotoa löytyy kissa ja koira. Näin oli kun olin nuori ja sitten olikin tosi outoa, kun muutin omaan kotiin eikä kotona ollut yhtään karvakuonoa. Pian hankin ensimmäisen hamsterini Veetin ja sillä tiellä ollaan edelleen: kotona on aina jotain pikkuöttiäisiä. Mutta te kissaihmiset tiedätte, että kissan mentävän kolon sydämessä täyttää vain oma naukuva viiksiniekka.

Podin kuumetta ensin jonkin aikaa itsekseni, mutta sitten oli pakko kakistaa ajatus ääneen lapsille. Että mitäs jos meille tulisikin kissa? Lapset kysyivät, että mennäänkö me ostamaan se kissa huomenna?

Kas siinä se vitsi piileekin.

Olen vakaasti päättänyt tarjota kodin jollekin kodittomalle kisulle. Niitä ei noin vaan ostella. Eläinsuojeluyhdistysten sivuja selatessani olen huomannut, että minulla taitaa olla edessäni melkoinen savotta. Huh ja hikinauha tähän kohtaan.

Koska tiedän jo jotain kissojen sielunelämästä, ajatuksena oli hankkia lähtökohtaisesti terve ja nuori kissa, jolla ei vielä olisi pinttyneitä huonoja tapoja tai joka olisi vielä kesytettävissä. Ensimmäisenä jouduin itse päivittää omia asenteitani: me emme voi etsiä kissaa, joka täyttäisi meidän tarpeemme vaan meidän pitäisi etsiä kissa, jonka tarpeisiin me voimme vastata. Emmehän voi lapsiarkaa sängyn alla kyhjöttäjää kääntää hihnassa ulkoilevaksi sirkuskatiksi, eikä tietysti halutakaan. Vaan tämä vaatimattomalta vaikuttava toivelista onkin osoittautunut itsessään melkoiseksi haasteeksi.

Miksi nuoren kissan hankinta pk-seudulla on lähes mahdoton urakka?

Nuoria kodittomia kisuja ei ole juurikaan tarjolla, eikä kyllä pentujakaan. Monet eläinsuojeluyhdistykset eivät esimerkiksi luovuta vain yhtä pentua yhdelle omistajalle vaan pentuja tulisi ottaa kerralla kaksi tai sitten toisen kissan kaveriksi. Nuorten kissojenkin kohdalla on usein toive, että toiselle kissalle kaveriksi. Tavallaan ymmärrän tämän toiveen mutta toisaalta jo siitä yhdestäkin vastuunottaminen on jännittävää tällaisesta jänishoususta joka tosin luokittelee itsensä suhteellisen vastuulliseksi lemmikin omistajaksi.

Sitten on tietysti erilaiset sähköiset kauppapaikat, joissa myydään niin käytettyjä polkypyörän satuloita, auton pakoputkia, tennarit kokoa 38 ja kissanpentuja, syntyneet 1.7.2020. Olen kuullut pentutehtailusta ja sitä en halua missään nimessä tukea, mutta halusin nähdä omin silmin miten homma toimii. Näky oli järkyttävä. Paperittomia, mutta "ihan takuulla rotukissan pentuja" myydään satojen eurojen hintaan. Pennut on tietenkin luovuttaessa sirutettu, madotettu, mökötetty, pölötetty ja eläinlääkärinkin tarkastamia, hohhoijaa, juu varmasti on. Sitten oli ne hoonolla soomella kirjoitetut "Hyvinkäältä" julkaistut ilmoitukset, joissa vannottiin, että pentu on kyllä Suomessa syntynyt ja kasvanut - mikä itsessään jo tuntuu erikoiselta koska miksi "hyvinkääläisen" pitäisi sitä erikseen alleviivata ja kuinka ollakaan - myyntikuvissa näkyi pistorasiat, jotka eivät ole suomalaiset. Tuli tosi iso suru puseroon: pentuja olisi tarjolla yllin kyllin, satojen eurojen hintaan mutta tavallaan toivon, ettei kukaan ostaisi niitä. En ehkä uskalla ajatella, mitä niille pennuille sitten tapahtuu... 

Ensin mietin, miten iso pala näille minun "kaikki mulle heti"-lapsille on hyväksyä se tosiasia, ettei me voida valita meille tulevan kissan väriä, ettei me oikein tiedetä kissan alkuperästä mitään tai mikä pahinta: me ei voida hakea sitä huomenna eikä ehkä vielä ensi kuussakaan? Sopivan mätsin löytymiseen voi mennä aikaa. Vaati pari pitkää keskustelua, koska kodittomat eläimet oli lapsille nimenä tuttu mutta käytännössä vielä vieras konsepti ja nyt lapsetkin ymmärtää, että tässä saattaa mennä vielä aikaa. Hienoa, tästä on hyvä jatkaa urakkaa!

Mitä meidän nykyiselle eläintarhalle oikein kuuluu?

Meiltähän löytyy tämän jutun kirjoitushetkellä edelleen kanipoika Salama, hamsteripoika Onni, yksi kotelossaan köllöttelevä kuoriaisen toukka (toukka on siis koteloitunut ja hän kasvaa siellä hienoksi kuoriaiseksi - lemmikiksi, ei tuholaiseksi) sekä yksi elävä kuoriainen. Kuoriainen kuulostaa pahalta, mutta ei tarvitse huolestua, tämä kukkakuoriainen ei voisi karatessaan aiheuttaa tuhoa esimerkiksi kotona vaan luultavasti hän itse kuolisi heti kärkeen kylmyyteen, kuivuuteen ja ravinnonpuutteeseen joten siksi tärkeää että pysyy terraariossaan "turvasssa" nyt ja jatkossa. Eli eläintarhalla menee ihan hyvin mutta vielä olisi tilaa yhdelle.

Tätä se teettää, kun on liikaa kotona ja lapset on jo vähän isompia kuin aikaisemmin. Kissakuumetta!

Miten tästä eteenpäin?

Jatkamme yhä eläinsuojeluyhdistyksiin ja heidän tekemään suojelutyöhön tutustumista. Sitten täytyy alkaa selvitellä mahdollisuuksia nuoren kissan kotiuttamiseen ja miten nyt koronan aikana käytännössä kissojen luovutus edes hoidetaan, voidaanko edes mennä henkilökohtaisesti esittäytymään jne. Ja että onko meille sopivaa mätsiä vielä ylipäätään ilmaantunut tarjolle.

Oletko sinä tarjonnut kodin kodittomalle eläimelle, oli se sitten kissa tai joku muu? Miten kotiutuminen sujui, mitä haasteita teillä oli ja miten teillä nyt menee?

Ja jos et halua kertoa julkisesti kommenteissa, voit kertoa sähköpostilla: saronblogi@gmail.com

Kiitos ja miau,

Sari

Ensimmäinen syksy, kun luokkakuvat jää ottamatta

Eräässä FB-ryhmässä ihmeteltiin yleistä linjausta, jonka mukaan tänä syksynä koulukuvauksen perinteiset luokkakuvat ja mahdollisesti päiväkodin ryhmäkuvat voi jättää ottamatta, mikäli turvaväleistä ei pystytä huolehtimaan. Eräs kommentoija totesi siihen, että voi voi, onpa hirveää jos yhdet kuvat jää ottamatta ja voidaan välttää koronavirustartunnat.

No kyllä se on voi voi kaikille niille, jotka rakastavat luokkakuvia, mutta etenkin ekaluokkalaisille, kutosluokkalaisille, seiskaluokkalaisille ym. elämänsä tärkeillä etapeilla oleville. Tiedän myös, että koronavirus on niin ärhäkkä, että se tarttuu nopeasti - jos on tarttuakseen.

Kuva: Pixabay

Minun mielipiteeni on se, että on täysin pöljää jättää luokkakuvat ottamatta sen takia, että turvavälit ei toteudu.

Tiedän, että on ainakin yksi koulu, missä ei voida huolehtia riittävistä turvaväleistä tai -toimista oikein missään tilanteessa. Mediassa on annettu kuva, että kouluille on annettu selkeät ohjeet hygieniaan ja koronaturvallisuuteen liittyen ja että luokat pidetään erillään toisistaan, juujuu. Siitä huolimatta heti lukukauden ensimmäisestä päivästä alkaen kyseisen koulun naperot ovat pelanneet välituntifudista, kaikkien luokkien pelaajat sikin sokin sekaisin. Siellä sitten taklataan pelin tiimellyksessä niin että hiki lentää (muttei hampaat irvessä) eikä turvavälejä voida tietenkään pitää.

Turvavälit ei toteudu myöskään luokissa ja/tai opetustilanteissakaan, kun lapset on pieniä ja nopeita sekä tilat ahtaita. Samaa tunkkaista huoneilmaahan siellä koko oppitunnin ajan höngitään yhdessä. Käsiä kyllä neuvotaan pesemään ahkerasti, se on hyvä ja osaltaan tosi tärkeä juttu. Myös koulujen siivousta on kuulemma tehostettu, hyvä juttu ja kiitos siitä, jos se on käytännössä voitu toteuttaa.

Pitkään keväällä ylläpidettiin käsitystä, ettei koronavirus tartu lapsiin eikä lapset voi sitä levittää, mutta samaan aikaan koulut pistettiin kiinni ja harrastukset laitettiin tauolle. THL julkisti tilastoja positiivisen koronavirustartunnan saaneista ja alle 9-vuotiaitakin siellä oli kolminumeroinen määrä. Joten kyllä koronavirus voi tarttua lapsiin ja lapsi voi myös sitä tartuttaa. Siksi olisi tietysti kiva jos kouluissa voitaisiin toteuttaa turvavälit tai edes se, että luokat eivät olisi kosketuksissa toistensa kanssa jolloin mahdollinen altistus/tartuntajäljitys olisi edes vähän helpompaa. Jos et usko, että lapsikin voi koronan sairastaa, luethan mitä koronaviruksen tartunnan saanut ja siitä toipunut Pauliina kirjoittaa blogissaan Mrs Eriksson’s Room. Linkki vie suoraan blogipostaukseen ja se aukeaa uuteen ikkunaan.

Sen ymmärrän, että luokkakuvat voi jäädä koronan takia ottamatta mutta turvavälien puuttumiseen on turha vedota. Lisää koulukuvauksesta koronan varjossa voit lukea esimerkiksi tästä Ylen artikkelista. Siinä haastateltu rehtori kommentoikin, että luokkakuville ei pitäisi (heidän koulussa) olla estettä, sillä kuvaus on hyvin aikataulutettu eikä ryhmät risteydy. Hieno juttu, toivottavasti saivat luokkakuvat otettua.

Miten teidän kohdalla, jääkö luokkakuvat tänä vuonna ottamatta tai saatteko ehkä "photoshopatun" version jossa kaikkien nassut on yhdistetty yhteen kuvaan?

Minä olen tänä syksynä kaksi valokuvauspaperia allekirjoittanut enkä totisesti tiedä miten täällä tullaan kummassakaan koulussa luokkakuvien osalta toimimaan. Jää nähtäväksi, vähän niin kuin kaikki muukin tämän syksyn osalta. Koska korona.

Sari

Syypää mun hymyyn: koulut alkaa!

Syypää mun hymyyn just tänään on se, että koulut alkaa. KOULUT ALKAA! JIHUU!

Meidän lapset jäi etä- ja kotiopetukseen maaliskuussa 2020 ja ovat siitä lähtien olleet kotona. Se on ollut tosi ihanaa ja vähän tietty kamalaa samaan aikaan.

Lapsista oli kivaa etäopiskella, kun sai tehdä hommia rauhassa ilman mitään häsläystä. Isoissa luokissa opiskelu voi olla tosi levotonta ja hidastempoista, kotona opiskelu oli tosi tehokasta. Minusta lapset saavuttivat oppimistavoitteensa hienosti. Toki etäopiskelu työllisti meitä vanhempia ihan sikana, mutta onneksi meillä oli isovanhemmat etätukena, jotka auttoivat lapsia tarvittaessa läksyjen kanssa samaan aikaan, kun piti itse suhata palavereissa ja naputella Exceleitä. Viime kädessä opiskelujen eteneminen oli kuitenkin minun vastuulla.

Kesäloman alku tuntuu aina pieneltä lottovoitolta, vaikka olisi itse töissä, niin se oli nytkin. Kun ei tarvitse organisoida kouluhommia, ei patistella nukkumaan ajoissa eikä tarkistaa läksyjä. Kesä vaan vilahti aivan liian nopeasti ohi ;)

Mutta onhan se tuntunut, kun ollaan oltu viimeiset puoli vuotta ihan tosi tiiviisti yhdessä. Jokainen meistä kaipaa välillä omaa tilaa ja kun neliöitä on vähän, on välillä salamat leiskunut ja savua tuprunnut korvista, joten ei tämä pelkkää hattaraa tietenkään koko ajan ole ollut. Kaikki tunteet kuuluu elämään, onneksi.

Tänään on suuri päivä. Lapset palasivat kouluun ensimmäistä kertaa maaliskuun jälkeen. Ei tarvinnut paljon hoputella lapsia kouluun, joten luulen, että perheen sisäinen laatuaika on ollut ihan riittoisaa meille kaikille ja olemme valmiit arkeen.

Minä en ole enää kahden pikkukoululaisen äiti, vaan yhden nelosluokkalaisen ja yhden yläasteen seiskaluokkalaisen mutsi! Ihan tosi huikea juttu! (Okei, vähäsen ehkä pyörryttääkin jo, huh!)

Tästä se syksy ja arki taas alkaa!

Sari

Koulut alkaa ensi viikolla + 3 viime hetken vinkkiä pikkukoululaisten vanhemmille

Ei meinaa sanat riittää kuvaamaan, miten ihanaa on, kun lapset palaavat ensi viikolla kouluun! Me ollaan saatu viettää laatuaikaa kotona maaliskuusta saakka ja paluu kouluun tuntuu hyvältä ja ihan turvalliselta ratkaisulta.

Kouluissa siirryttiin keväällä etäopetukseen koronavirusepidemian edessä. Hallituksen toimenpiteet koronavirusepidemian hillitsemiseksi oli rajut, mutta tarpeelliset. Enää en usko niin mittavia rajoituksia tulevan, etenkin kun viruksesta ja sen etenemistavasta tiedetään paljon enemmän, kuin keväällä tiedettiin. 

Nyt toki koronavirustartuntojen määrä on vähän nostanut päätään, mutta silti aloitamme syyslukukauden hyvillä mielin.

Kokosin vielä KOLME VIIME HETKEN VINKKIÄ PIKKUKOULULAISTEN VANHEMMILLE

1. Hyvät varusteet

Hyvätkään varusteet ei tarkoita "kalliita merkkituotteita" joihin tavallisilla vanhemmilla ei ole varaa. Riittää, että reppu on etenkin selkäosasta tukeva, istuu hyvin lapsen selkään ja on vähän sadettakin kestävä. Sateen pitävä takki ja/tai sateenvarjo (sellainen minkä lapsi saa itse auki ja kiinni, ilman että sormet irtoaa) sekä hyvät lenkkarit ja kumpparit on myös niitä tärkeitä, joihin panostaisin. Niillä pääsee jo pitkälle!

2. Harjoitelkaa koulumatkaa

Nyt on vielä hyvää aikaa kaikessa rauhassa kerrata koulumatkan kulkua: mihin aikaan pitää lähteä ja mistä reitti kulkee. Ja jos tulee hätä, kenelle voi vaikka soittaa.

3. Varmista, että lapsi osaa soittaa kännykällä

Nykyiset diginatiivit on hurjan taidokkaita pelaamaan kännyköillä, mutta kannattaa vielä varmistaa, että perustoiminnot varmasti sujuu: soittaminen, viestin lähetys ja lukeminen.

Lapset on yksilöitä, joten siinä missä yksi nauttii koulun alusta, voi se olla jollekin toiselle tosi vaikea paikka. Ja ylipäätään: onhan loma-aikatauluista (tai pikemminkin aikatauluttomuudesta) luopuminen ja arjen pyöritykseen hyppääminen iso juttu, mihin sopeutumiseen menee ja saa mennäkin aikaa.

Nauttikaahan kesäloman 2020 viimeisestä viikonlopusta! Hyvin se koulun alku lähtee sujumaan!

Sari

Jos aikaisemmin olet voinut viedä "ihan vaan vähän kipeän" lapsen päiväkotiin, niin etpä vie enää!

Yksi kummallisimmista tempuista, jonka tiedän, on se kun ihan vaan vähän kipeälle lapselle sujautetaan aamupalalla särkylääke kitaan, että hänet voi viedä päiväkotiin tartuttamaan kaikki kaverit. Koska kaikkien niiden kielellään sieraimista roikkuvia keltavihreitä "etanoita" nuoleskelevien mukuloiden seassa on myös niitä suht koht terveitä tenavia. Mutta näinhän se on, että joillain perheillä on ollut tapana viedä vähän kipeät lapset päiväkotiin.

Päiväkotisyksy on käynnistymäisillään koronauutisten varjostamana. Kaikki tahot ovat tuntosarvet pystyssä puntaroimassa tilannetta, ettei koronatilanne Suomessa räjähtäisi uudestaan käsiin. Suomi-neito selvisi koronan ensimmäisestä aallosta ihan kohtuullisesti sängyn pohjalla kärsien, mutta eipähän heittänyt henkeään. Nyt edessä on paluu arkeen: päiväkotiin, kouluun ja töihin.

Monet eri tahot, mukaan lukien Hesari, ovat kirjoittaneet viime aikoina päiväkotien uusista tuulista: paitsi että "vaan vähän kipeää" lasta ei huolita tarhan ovista sisälle, myös kesken päivän ilmaantuva hengitystieoire tarkoittaa vanhemman tai muun nimetyn hakijan pantterin nopeaa liikehdintää päiväkodille nappulaa hakemaan kotiin.

Onnea vaan - vanhemmat!

Tilanne on kamalan ristiriitainen. Monissa työpaikoissa saat ihan palkallisesti jäädä hoitamaan äkillisesti sairastunutta, alle 10-vuotiasta lasta muutaman päivän ajaksi. Tuon ajan sekä räkä, että palkka juoksee. Joissain paikoissa lapsen hoito tapahtuu omakustannusperiaatteella, eli hoida vaan muksua vaikka viikko himassa, mutta palkkaa ei tipu. Juoksipa liksa tai ei, joissain työpaikoissa ei kotona sairasta lasta katsota hyvällä. Pakkoko juuri sinun oli niitä kersoja tehdä ja jos teitkin, niin sellaisia jotka sairastaa jatkuvasti? Siinä kohtaa on vielä hyvä vedota, että Maikun lapsethan ei koskaan ole sairaana - paitsi että on ne, ne on vaan just niitä limajojoa nenästä työntäviä kersoja, jotka on viety päiväkotiin "ihan vaan vähän sairaana".

Eli sairasta lasta ei saa viedä päiväkotiin, mutta töistä et saisi mielellään olla pois hoitamassa sairasta lasta. Avaruusteknologia tuntuu välillä helpolta kuin lasten leikki, verrattuna siihen, kun aamulla 5:37 miettii kuumeisen lapsen päätä silitellessä silmät ja aivot sikkuralla, kuka jää tänään hoitamaan pilttiä kotiin, voisikohan iltapäivän palaveriin osallistua etänä kuumeinen kersa kainalossa ja kuka sen asiakastilaisuuden kävii houstaamassa - voisikohan sen vielä perua niin ja pitikö tästä nyt olla lääkärin todistus vai ei ja ja ja...

Onhan se silti väärin viedä sairas lapsi päiväkotiin. Ei ole "ihan vaan vähän sairaita lapsia", vaan on joko sairaita tai terveitä. Tiedän, että nyt siellä alkaa jo tunikoiden rintamus liikkua nopenevaan tahtiin ja verenpainemittari sanoo kohta poks. Ei tarvitse hermostua, sanon tämän koska kokemuksella tiedän. Kuinka monta kertaa meilläkin on käynyt kylässä "ihan vaan vähän kipeitä" lapsia tai aikuisia ja seuraavaksi meidän perhe on kuukauden pois pelistä, kun kukin sairastaa peräkkäin saman taudin mutta kymmenen kertaa kovempana. Joten jos räkäjojo roikkuu nenästä, ei lapsi ole vähän vaan sairas vaan sairas. Älä tule sairastuttamaan meitä!

Olen silti tässä asiassa ihmisten puolella.

Enää ei tarvitse vedota, että jäisittepä vanhemmat sairaiden lastenne kanssa kotiin, kun tästä syksystä lähtien se on uusi normaali eikä päiväkodin ovet aukene teille. Samalla toivon työnantajilta joustoa tilanteeseen: tiedän ettei kaikilla ole mahdollisuutta loikata etätöihin, mutta toivottavasti jotain järjestelyitä on mahdollista tehdä niin, että näistä tilanteista selvitään - yhdessä.

Ja tiedän senkin, ettei se päiväkodin henksukaan helpolla pääse. On varmasti iso kynnys soittaa yskäisevälle lapselle hakija. Aikanaan kun esikoiseni oli päiväkodissa meille soiteltiin tiuhaan, että lapsella on silmätulehdus, tulkaapa hakemaan pois. Yhden kerran taisi diagnoosi osua nappiin, muuten ei ja kyllähän se kyllästytti aina kesken päivän lähteä lunastamaan kersaa kotiin, mutta ymmärrän senkin, säännöt on säännöt, päiväkodin henksu on varhaiskasvatuksen asiantuntijoita eikä lääkäreitä.

Oletko sinä vienyt joskus "ihan vaan vähän sairaan" lapsen päiväkotiin - tunnusta! :)

Sari

Loma alkoi ja nilkka nyrjähti - aargh EI VOI olla totta!

Hyvää kesälomaa - mulle! Tänä kesänä olen ollut kiva työkaveri ja joustanut kesälomistani aivan ekstrasti, mikä tarkoittaa sitä, että lomailen vain kolme viikkoa, joista viikon kesän alkupuolella ja loput kaksi viikkoa nyt niin, että toisen lomaviikon puolivälissä lapset palaavat kouluun. Yhteistä laatuaikaa on siis vähän, joten siitä on otettava kaikki ilo irti.

Perjantaina tallensin Outlookiin out of office-viestin, suljin työpuhelimen, napsautin työvalon kiinni, valitsin työläppäriltä 'Sammuta' ja läpsäytin sen kannen kiinni. LÖMÄ!

Valuin alakertaan vetääkseni hieman henkeä ja sitten kaupoille...kun kuulin takapihalta raahustavaa ja nyyhkyttävää ääntä. Ei voi olla totta, sieltä se 10vee tulee nilkuttaen!

Itkulta sain selväksi, että taloyhtiön leikkipaikan keinusta on tiputtu ja jalka meni mukkelismakkelis. Ei muuta kun lapsi istumaan, kaivelin kylmägeelipussin jostain satojen tuhansien pakastemustikkalitrojen seasta ja kääräisin sen keittiönpyyhkeeseen ja eikun nilkkaa hautomaan.

Kyllä hetken mielessäni manasin.

Ei ole pelkästään vähävaraisten perheiden lasten ongelma, ettei kesällä tehdä mitään. Siihen ei tarvita kuin vanhemmat, jotka on töissä koko kesän: pätkätyöt, kesätyöt, normityöt, you name it. Tiedän, pitää olla - ja olenkin todella kiitollinen, että on töitä. Mutta se on tarkoittanut sitä, että iltaisin kun olen puolikuolleena katsonut somesta teidän lomatekemisiä: tornin kokoisia pehmiksiä satamassa, yöpyöräilyjä saaressa, hotellilomia kylpyläunelmissa, on minun lasten päiviin mahtunut kaikkea ihan supertylsää. Ruutuaikaa on ainakin käytetty koko loppu vuoden edestä. Ja nyt kun meillä koittaisi toinen reilun viikon jakso kesätekemistä koronan rajoissa, niin ei, yhdellä on "raaja irti".

Mutta sitä se äitiys on: päässä sihisee, mutta eihän lapselle voi olla vihainen. Se oli vahinko ja tämä vahinko nyt vaan valitsi sattua surkeimpaan mahdolliseen aikaan. Etenkin seuraavana päivänä lasta itseäänkin harmitti vietävästi, hän oli pahoillaan kipeästä jalasta: harmitti, että kipeä jalka esti kivoja suunnitelmia ja harmitti, kun ei päässyt ulos edes kävelemään. Tai juoksemaan. Tai mitään. Monta kertaa alleviivasin, että tämä paranee, tästä selvitään ja että vahinkoja sattuu eikä niille voi mitään. Lupasin, että vaikka kivat lomasuunnitelmat muuttuu, niitä muutetaan niin, että tämä ketarapotilaskin pääsee niistä nauttimaan. Ei siis ole mitään hätää.

Ette usko - onni oli kuitenkin onnettomuudessa: nilkka ei mennyt poikki ja venähdys itseasiassa osui pikemminkin nilkan alapuolelle ja melkein jalkapohjan puoleen. Kylmägeelillä hoidettiin pipiä ja alkuun lievitettiin vahinkoa särkylääkkeellä. Siitä se toipuminen alkoi ja nyt maanantaina kipeä jalka on muisto vain! En voisi olla onnellisempi! Meillä on sittenkin mahdollisuus tehdä jotain lomakivaa yhdessä! JES! Kiitos taivaan isä, karma, särkylääke- ja jäägeeliteollisuus! Ja kiitos lapsi, joka on hyppinyt itselleen ilmeisen lujat luut!

Meille tutumpi yleensä on reissukarma. Eli kun pitäisi lähteä reissuun, joku oksentaa, on pää täynnä räkää tai jotain muuta yhtä eksoottista. Joskus olen onnistunut jo kukistamaan reissukarman ja sitten reissukarma tekikin uuden iskun. Mutta nytkö tämä on tässä muuttumassa lomakarmaksi, jää nähtäväksi kunhan seuraava loma koittaa.

Hyvää loppukesää kaikille ja toivottavasti siellä teillä on selvitty ilman sen kummempia reissu- tai lomakarmoja. (Ei karvoja, vaan karmoja!)

Sari