tiistai 25. elokuuta 2020

Kissakuumetta!

Oireet alkoi ihan vaan yhtäkkiä. Jotensakii se tuntui ensin ehkä sydämessä. Sitten päässä. Koitin kovasti vastustella, ettei se leviäisi mutta yhtäkkiä se tunne oli vallannut ihmisen päästä varpaisiin saakka. Koronakotoilu aikaansai monenlaisia tunteita ja ajatuksia, mutta tämä tuli aika yllättäen takavasemmalta. Ja yhtäkkiä diagnoosi oli valmis. Oireet johtuvat siitä, kun täällähän podetaan

KISSAKUUMETTA

Kuva: Pixabay

Minulle on ihan normaalia, että kotoa löytyy kissa ja koira. Näin oli kun olin nuori ja sitten olikin tosi outoa, kun muutin omaan kotiin eikä kotona ollut yhtään karvakuonoa. Pian hankin ensimmäisen hamsterini Veetin ja sillä tiellä ollaan edelleen: kotona on aina jotain pikkuöttiäisiä. Mutta te kissaihmiset tiedätte, että kissan mentävän kolon sydämessä täyttää vain oma naukuva viiksiniekka.

Podin kuumetta ensin jonkin aikaa itsekseni, mutta sitten oli pakko kakistaa ajatus ääneen lapsille. Että mitäs jos meille tulisikin kissa? Lapset kysyivät, että mennäänkö me ostamaan se kissa huomenna?

Kas siinä se vitsi piileekin.

Olen vakaasti päättänyt tarjota kodin jollekin kodittomalle kisulle. Niitä ei noin vaan ostella. Eläinsuojeluyhdistysten sivuja selatessani olen huomannut, että minulla taitaa olla edessäni melkoinen savotta. Huh ja hikinauha tähän kohtaan.

Koska tiedän jo jotain kissojen sielunelämästä, ajatuksena oli hankkia lähtökohtaisesti terve ja nuori kissa, jolla ei vielä olisi pinttyneitä huonoja tapoja tai joka olisi vielä kesytettävissä. Ensimmäisenä jouduin itse päivittää omia asenteitani: me emme voi etsiä kissaa, joka täyttäisi meidän tarpeemme vaan meidän pitäisi etsiä kissa, jonka tarpeisiin me voimme vastata. Emmehän voi lapsiarkaa sängyn alla kyhjöttäjää kääntää hihnassa ulkoilevaksi sirkuskatiksi, eikä tietysti halutakaan. Vaan tämä vaatimattomalta vaikuttava toivelista onkin osoittautunut itsessään melkoiseksi haasteeksi.

Miksi nuoren kissan hankinta pk-seudulla on lähes mahdoton urakka?
Nuoria kodittomia kisuja ei ole juurikaan tarjolla, eikä kyllä pentujakaan. Monet eläinsuojeluyhdistykset eivät esimerkiksi luovuta vain yhtä pentua yhdelle omistajalle vaan pentuja tulisi ottaa kerralla kaksi tai sitten toisen kissan kaveriksi. Nuorten kissojenkin kohdalla on usein toive, että toiselle kissalle kaveriksi. Tavallaan ymmärrän tämän toiveen mutta toisaalta jo siitä yhdestäkin vastuunottaminen on jännittävää tällaisesta jänishoususta joka tosin luokittelee itsensä suhteellisen vastuulliseksi lemmikin omistajaksi.

Sitten on tietysti erilaiset sähköiset kauppapaikat, joissa myydään niin käytettyjä polkypyörän satuloita, auton pakoputkia, tennarit kokoa 38 ja kissanpentuja, syntyneet 1.7.2020. Olen kuullut pentutehtailusta ja sitä en halua missään nimessä tukea, mutta halusin nähdä omin silmin miten homma toimii. Näky oli järkyttävä. Paperittomia, mutta "ihan takuulla rotukissan pentuja" myydään satojen eurojen hintaan. Pennut on tietenkin luovuttaessa sirutettu, madotettu, mökötetty, pölötetty ja eläinlääkärinkin tarkastamia, hohhoijaa, juu varmasti on. Sitten oli ne hoonolla soomella kirjoitetut "Hyvinkäältä" julkaistut ilmoitukset, joissa vannottiin, että pentu on kyllä Suomessa syntynyt ja kasvanut - mikä itsessään jo tuntuu erikoiselta koska miksi "hyvinkääläisen" pitäisi sitä erikseen alleviivata ja kuinka ollakaan - myyntikuvissa näkyi pistorasiat, jotka eivät ole suomalaiset. Tuli tosi iso suru puseroon: pentuja olisi tarjolla yllin kyllin, satojen eurojen hintaan mutta tavallaan toivon, ettei kukaan ostaisi niitä. En ehkä uskalla ajatella, mitä niille pennuille sitten tapahtuu... 

Ensin mietin, miten iso pala näille minun "kaikki mulle heti"-lapsille on hyväksyä se tosiasia, ettei me voida valita meille tulevan kissan väriä, ettei me oikein tiedetä kissan alkuperästä mitään tai mikä pahinta: me ei voida hakea sitä huomenna eikä ehkä vielä ensi kuussakaan? Sopivan mätsin löytymiseen voi mennä aikaa. Vaati pari pitkää keskustelua, koska kodittomat eläimet oli lapsille nimenä tuttu mutta käytännössä vielä vieras konsepti ja nyt lapsetkin ymmärtää, että tässä saattaa mennä vielä aikaa. Hienoa, tästä on hyvä jatkaa urakkaa!

Mitä meidän nykyiselle eläintarhalle oikein kuuluu?
Meiltähän löytyy tämän jutun kirjoitushetkellä edelleen kanipoika Salama, hamsteripoika Onni, yksi kotelossaan köllöttelevä kuoriaisen toukka (toukka on siis koteloitunut ja hän kasvaa siellä hienoksi kuoriaiseksi - lemmikiksi, ei tuholaiseksi) sekä yksi elävä kuoriainen. Kuoriainen kuulostaa pahalta, mutta ei tarvitse huolestua, tämä kukkakuoriainen ei voisi karatessaan aiheuttaa tuhoa esimerkiksi kotona vaan luultavasti hän itse kuolisi heti kärkeen kylmyyteen, kuivuuteen ja ravinnonpuutteeseen joten siksi tärkeää että pysyy terraariossaan "turvasssa" nyt ja jatkossa. Eli eläintarhalla menee ihan hyvin mutta vielä olisi tilaa yhdelle.

Tätä se teettää, kun on liikaa kotona ja lapset on jo vähän isompia kuin aikaisemmin. Kissakuumetta!

Miten tästä eteenpäin?
Jatkamme yhä eläinsuojeluyhdistyksiin ja heidän tekemään suojelutyöhön tutustumista. Sitten täytyy alkaa selvitellä mahdollisuuksia nuoren kissan kotiuttamiseen ja miten nyt koronan aikana käytännössä kissojen luovutus edes hoidetaan, voidaanko edes mennä henkilökohtaisesti esittäytymään jne. Ja että onko meille sopivaa mätsiä vielä ylipäätään ilmaantunut tarjolle.

Oletko sinä tarjonnut kodin kodittomalle eläimelle, oli se sitten kissa tai joku muu? Miten kotiutuminen sujui, mitä haasteita teillä oli ja miten teillä nyt menee?

Ja jos et halua kertoa julkisesti kommenteissa, voit kertoa sähköpostilla: saronblogi@gmail.com

Kiitos ja miau,
Sari


1 kommentti:

  1. Hamsteri ja kani varmaankin tuovat yhden pienen lisähaasteen aikuisen kissan etsintään, sillä ei ehkä kannata olla kovin suurta metsästysviettiä..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!