maanantai 3. elokuuta 2020

Loma alkoi ja nilkka nyrjähti - aargh EI VOI olla totta!

Hyvää kesälomaa - mulle! Tänä kesänä olen ollut kiva työkaveri ja joustanut kesälomistani aivan ekstrasti, mikä tarkoittaa sitä, että lomailen vain kolme viikkoa, joista viikon kesän alkupuolella ja loput kaksi viikkoa nyt niin, että toisen lomaviikon puolivälissä lapset palaavat kouluun. Yhteistä laatuaikaa on siis vähän, joten siitä on otettava kaikki ilo irti.


Perjantaina tallensin Outlookiin out of office-viestin, suljin työpuhelimen, napsautin työvalon kiinni, valitsin työläppäriltä 'Sammuta' ja läpsäytin sen kannen kiinni. LÖMÄ!

Valuin alakertaan vetääkseni hieman henkeä ja sitten kaupoille...kun kuulin takapihalta raahustavaa ja nyyhkyttävää ääntä. Ei voi olla totta, sieltä se 10vee tulee nilkuttaen!

Itkulta sain selväksi, että taloyhtiön leikkipaikan keinusta on tiputtu ja jalka meni mukkelismakkelis. Ei muuta kun lapsi istumaan, kaivelin kylmägeelipussin jostain satojen tuhansien pakastemustikkalitrojen seasta ja kääräisin sen keittiönpyyhkeeseen ja eikun nilkkaa hautomaan.

Kyllä hetken mielessäni manasin.

Ei ole pelkästään vähävaraisten perheiden lasten ongelma, ettei kesällä tehdä mitään. Siihen ei tarvita kuin vanhemmat, jotka on töissä koko kesän: pätkätyöt, kesätyöt, normityöt, you name it. Tiedän, pitää olla - ja olenkin todella kiitollinen, että on töitä. Mutta se on tarkoittanut sitä, että iltaisin kun olen puolikuolleena katsonut somesta teidän lomatekemisiä: tornin kokoisia pehmiksiä satamassa, yöpyöräilyjä saaressa, hotellilomia kylpyläunelmissa, on minun lasten päiviin mahtunut kaikkea ihan supertylsää. Ruutuaikaa on ainakin käytetty koko loppu vuoden edestä. Ja nyt kun meillä koittaisi toinen reilun viikon jakso kesätekemistä koronan rajoissa, niin ei, yhdellä on "raaja irti".

Mutta sitä se äitiys on: päässä sihisee, mutta eihän lapselle voi olla vihainen. Se oli vahinko ja tämä vahinko nyt vaan valitsi sattua surkeimpaan mahdolliseen aikaan. Etenkin seuraavana päivänä lasta itseäänkin harmitti vietävästi, hän oli pahoillaan kipeästä jalasta: harmitti, että kipeä jalka esti kivoja suunnitelmia ja harmitti, kun ei päässyt ulos edes kävelemään. Tai juoksemaan. Tai mitään. Monta kertaa alleviivasin, että tämä paranee, tästä selvitään ja että vahinkoja sattuu eikä niille voi mitään. Lupasin, että vaikka kivat lomasuunnitelmat muuttuu, niitä muutetaan niin, että tämä ketarapotilaskin pääsee niistä nauttimaan. Ei siis ole mitään hätää.

Ette usko - onni oli kuitenkin onnettomuudessa: nilkka ei mennyt poikki ja venähdys itseasiassa osui pikemminkin nilkan alapuolelle ja melkein jalkapohjan puoleen. Kylmägeelillä hoidettiin pipiä ja alkuun lievitettiin vahinkoa särkylääkkeellä. Siitä se toipuminen alkoi ja nyt maanantaina kipeä jalka on muisto vain! En voisi olla onnellisempi! Meillä on sittenkin mahdollisuus tehdä jotain lomakivaa yhdessä! JES! Kiitos taivaan isä, karma, särkylääke- ja jäägeeliteollisuus! Ja kiitos lapsi, joka on hyppinyt itselleen ilmeisen lujat luut!

Meille tutumpi yleensä on reissukarma. Eli kun pitäisi lähteä reissuun, joku oksentaa, on pää täynnä räkää tai jotain muuta yhtä eksoottista. Joskus olen onnistunut jo kukistamaan reissukarman ja sitten reissukarma tekikin uuden iskun. Mutta nytkö tämä on tässä muuttumassa lomakarmaksi, jää nähtäväksi kunhan seuraava loma koittaa.

Hyvää loppukesää kaikille ja toivottavasti siellä teillä on selvitty ilman sen kummempia reissu- tai lomakarmoja. (Ei karvoja, vaan karmoja!)

Sari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!