Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Blogitauko!

Kuva
Siinä missä riehuvat tenavat pitää laittaa välillä tauolle jäähtymään, tai töissä täytyy jättää työasiat hetkeksi muhimaan ja pitää kaffepaussi, niin nyt minun täytyy mennä blogitauolle .   Olen kirjoittanut tätä blogia harrastuksena vuodesta 2013 lähtien ja vuosi 2020 oli kävijämääriltään positiivisin, mutta postaustahdilta valitettavasti hiljaisin. Nyt on ihan tosissaan päällä ne ruuhkavuodet. Ensin irtisanouduin Kaksplussan blogiverkostosta ja nyt huomaan, että ajankäyttöä täytyy tosiaan priorisoida. En ole ehtinyt kirjoittaa blogia, koska päivät kuluu mielenkiintoisten ja haastavien päivätöiden parissa. Iltaisin neulon (nyt puikoilla ihana panta omaan päähän), jumppaan (joo olen innostunut Youtube-jumpasta!), tarkistan läksyjä (mannerjää, murtovesi, Oulunjärvi, Pielinen, Kainuu), kävelen ulkona (jos tarkenen), hoidan meidän karvakorvaa (tunnetaan myös nimellä personal trainer pupu) tai vaivaan taikinaa (sämpylä, pulla jne) ja suunnittelen samalla mitä viljelisin ensi kesänä (no ain